Lue keskustelun säännöt.
Vol. 3. Muita nepsyjä, joita ärsyttää nykyinen ilmapiiri aiheesta?
27.02.2024 |
En ehtinyt nähdä alkuperäisiä ketjuja, mutta kiinnostaa aihe.
Itselläni on diagnosoitu dysfasia lapsena ja myöhemmin Asperger. Varmaan täyttäisin myös ADHD kriteerit, mutta kukapas nykyään ei... Minulla on suht vaikea oirekuva sikäli, että sosiaalinen elämä on olematonta (ml. parisuhteet) ja työelämään osallistun vain hyvin rajallisesti. Osin As-oireiden takia puhkesi myös mielisairaus, joka vei eläkkeelle. Samalla menetin ajokortinkin. Arki on selviytymistä. Minusta ei välittömästi välttämättä näy arkisessa kanssakäymisessä outous, mutta todellakaan en osaa"maskata" sillä lailla että olisin päässyt mihinkään kaveriporukoihin, työpaikan kahviporukkaan (olin naisvaltaisella hoitoalalla joka oli ihan sopimaton ylipäänsä), seurusteluelämään yms. Usein se epäonnistuu myös ihan normi tilanteissakin, koska tulee väärinymmärryksiä jatkuvasti ja kuulen että minua pidetään outona. Ja kuormitun paljon. Vanhemmat ovat kuolleet ja veljeä näen kerran vuodessa, sukulaisia en jaksa tavara koskaan. Kavereitavöhän useammin.
Ärsyttää siis nämä somettajat, julkkikset ym. joilla kaikilla nyt yhtäkkiä on autismi ja useimmilla myös ADHD, vaikka mitään ongelmia nämä eivät näköjään ole elämässä aiheuttaneet ja ovat onnistuneesti "maskanneet" kolmekymppiseksi asti. Jopa siis niin onnistuneesti, että ovat kaveriporukan suosituimpia, puolisoita riittänyt, hyvä työmenestys, bileitä esitellään Suomessa yms. Tuntuu että diagnoosi on pelkkä julkisuustemppu (diagnoosin oikeutta mä en sen sijaan kyseenalaista, koska tiedän että sen saa helposti).
Vanhoillakoulukiusaajillakin on nyt autismidiagnoosi, jota hehkuttavat somessa, siellä yhtäkkiä on melttaria ja stimmailua. Kaikki yhtäkkiä käyttävät tasan samoja sanoja kun kertovat diagnoosista ja ylipäänsä ilmentävät ihmeellistä massa-ajattelua. Ja noi kiusaajat teki omasta elämästä hirveää jakiysasicat mua juuri autismioireiden takia, joita nyt esittävät. Siis siltä ainakin näyttää. Musta he maskaavat autismia.
Kommentit (609)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On totta, että "oikeat" autisti heijaavat itseään eivätkä juuri puhu yms. On jännä, että juuri tästä diagnoosista on vanutettu kaikille sopiva. Nyt oikeastaan melkeinpä kuka tahansa voi olla autisti. Uskon kyllä, että Tuomas enbuske, cheyennejärviset ja miisanuorgamit ovat saaneet diagnoosin, mutta he ovat niin yltiönormaaleja, että ei se diagnoosi oikein kerro ihmisen oireista ongelmista mitään. Joo, en väitä etteivätkö he vousi tuntea itse sisimmässään itseään erilaiseksi, mutta mikä ihme diagnoosi, joka annetaan tämmöisellä perusteella ilman mitään objektiivisia havaintoja.
Voi voi, etkö sä urpo tajua, että autismi näyttäytyy eri lailla eri ihmisillä. Myös älykkyyden taso vaikuttaa paljon asiaan; on aika iso ero siinä, millainen on aö:lla 80 tai 130 oleva autisti, tai ylipäätään ihminen ihan ilman mitään
Olipa omituinen kommentti. Eihän ulkonäkö liity älyyn millään lailla, paitsi tutkimusten mukaan kaunis tai komea on todennäköisesti älykkäämpi kuin vähemmän viehättävä lajitoverinsa. Siksi on aika typerää olettaa, että teltoissa laahustavat ainoastaan vessansa peilille keikistelevät lihavat rumilukset olisivat sitä älykköjen kermaa. :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksityiseltä puolelta ei ole vaikeaa saada diagnoosia
Ihan yhtä helppoa tai vaikeaa, samat testit käytössä. Yksityiselle meno kyllä nopeuttaa diagnoosia, koska aikojen jonottaminen jää väliin.
Vierailija kirjoitti:
Nuo ovat juurikin päälle liimattuja, koska ne ovat erilaisia eri kulttuureissa
Äidinkielikin ja on eri maissa ja kulttuureissa eri. Sekin vaan opitaan, ei tarvitse opettelemalla opetella. Sosiaaliset koukerot ovat neurotyypilliselle äidinkieleen verrattavissa oleva asia. Ne vain tarttuvat mukaan ja tulevat yrittämättä. Sosiaalisilla normeilla ilmennetään ryhmään kuulumista. Joten se väistämättä särähtää, kun joku ei niitä noudata. Vaihtoehtokulttuureissahan normien nuodattamatta jättämisellä halutaan viestiä tietoisesti, että että ei haluta kuulua massaan. Surullista kyllä, neuroepätyypillliset välillä viestivät näin tahtomattaan.
Mun täytyy nyt kysyä, että eikö sulle siis ole koskaan tullut vastaan tilanteita, että joku suuttuu tai loukkaantuu jostakin ihan tavallisesta teostasi? Siis olet oppinut muiden kanssa, että asia x on kohteliasta, mutta joku toinen suuttuukin siitä?
Esim. niin, että yksi henkilö toivoo, että teet tietyllä tavalla. Kun sitten seuraavan henkilön kanssa teet samoin, tuo toinen kiukustuu siitä. Eli mistä voisi etukäteen arvata, että miten kenenkin kanssa pitää toimia, kun eri ihmiset vaativat eri asioita.
Okei, nyt tuli mieleen konkreettinen esimerkki: Pitääkö kahvipöytään mennä heti ensimmäisestä kutsusta, vai pitääkö vitkastella ja odottaa kolmatta kutsua? Yhdellä puolella Suomea on epäkohteliasta jäädä vetkuttelemaan, toisella puolella Suomea taas on epäkohteliasta mennä heti ensimmäisestä kehotuksesta. Eli miten arvaat, että uusi porukka toimiikin eri tavalla kuin mihin olet tottunut?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo ovat juurikin päälle liimattuja, koska ne ovat erilaisia eri kulttuureissa
Äidinkielikin ja on eri maissa ja kulttuureissa eri. Sekin vaan opitaan, ei tarvitse opettelemalla opetella. Sosiaaliset koukerot ovat neurotyypilliselle äidinkieleen verrattavissa oleva asia. Ne vain tarttuvat mukaan ja tulevat yrittämättä. Sosiaalisilla normeilla ilmennetään ryhmään kuulumista. Joten se väistämättä särähtää, kun joku ei niitä noudata. Vaihtoehtokulttuureissahan normien nuodattamatta jättämisellä halutaan viestiä tietoisesti, että että ei haluta kuulua massaan. Surullista kyllä, neuroepätyypillliset välillä viestivät näin tahtomattaan.
Mun täytyy nyt kysyä, että eikö sulle siis ole koskaan tullut vastaan tilanteita, että joku suuttuu tai loukkaantuu jostakin ihan tavallisesta teostasi? Siis olet oppinut muiden kanssa, että asia x on kohteliasta, mu
Kiitos kysymästä. Hyvin, hyvin harvoin tulee tuollaisia tilanteita. Juuri nyt ei tule yhtään mieleen. Esim. tuossa kahviasiassa: Tietenkin olen vähän kysellyt millaisten tyyppien luo olemme menossa, jos en tunne etukäteen. Tiedän missä päin Suomea ollaan. Näen isäntien iän. Kuulostelen tilannetta ja haistelen ilmapiiriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole nepsy, mutta katoaisipa sana "nepsy" yhtä nopeasti kuin se ilmestyi.
Myös nentti ja normo kuuluvat samaan kategoriaan, jonka toivoisi katoavan sinne mistä tulikin, välittömästi.
Samoin tämä "neuroepäyypillinen". Ei ole mitään "tyypillistä" neuroa (?) johon verrattuna keksittymisoireilu tai sosiaalinen kömpelyys tekisi "neurosta" epätyypillisen. Minulla on lievä aivovamma ja epilepsia, sillä perusteella varmaan olen neuroepätyypillinen ihan oikeasti. Mutta ADHD:ta ei voi todeta aivoista, eli koko termi on siinä merkityksessä aivan mieletön. Se on korkeintaan psykoepätyypillisyyttä jos jotain.
ADHD:n voi todeta aivoista. Toki on muitakin syitä, jotka voivat aiheuttaa samanlaista lopputulosta.
Minä ymmärtäisin, että
Ei voi. Jos voisi, silloinhan se olisi helppo ja nopea diagnosoida. Ei tarvittaisi sitä lomake- ja arkistorumbaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunpa tuo maskaus toimisi muissakin sairauksissa :/ että voisi vain älyllä ja tahdonvoimalla vähän tsemppaamalla saada oireet pois näkyvistä ja haittaamasta elämää...
Olet ymmärtänyt väärin. Niitä ei saa pois haittaamasta elämää, vaikka ne saisi pois näkyvistä enemmän tai vähemmän. Siinä on sitten sen alkuperäisen haitan lisäksi jatkuva kuormitus. Ikään kuin pitäisi juosta maratoni työntäen samalla kottikärryllistä hiekkaa. Joku pääsee maaliin, joku ei. Kaikki kuitenkin kuormittuvat enemmän kuin se, joka juoksee ilman kuormaa.
Jos onnistuu pärjäämään hyvin elämässä (opinnot, työpaikka, ystävät, parisuhde, perhe, harrastukset, muu so
"Jos kokee elämänsä kuormittavaksi, kannattaa mennä lääkäriin." Mistä asti ollaan medikalisoitu elämään kuuluvia ongelmia? Kaikki kokevat elämän joskus kuormittavaksi, ja varmaan puolet väestöstä jatkuvasti, syynä mm. köyhyys ja perhesuhteet, ilmastoahdistus, työpaikkakiusaaminen, hometalo. Lääkäri ei korjaa niitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunpa tuo maskaus toimisi muissakin sairauksissa :/ että voisi vain älyllä ja tahdonvoimalla vähän tsemppaamalla saada oireet pois näkyvistä ja haittaamasta elämää...
Olet ymmärtänyt väärin. Niitä ei saa pois haittaamasta elämää, vaikka ne saisi pois näkyvistä enemmän tai vähemmän. Siinä on sitten sen alkuperäisen haitan lisäksi jatkuva kuormitus. Ikään kuin pitäisi juosta maratoni työntäen samalla kottikärryllistä hiekkaa. Joku pääsee maaliin, joku ei. Kaikki kuitenkin kuormittuvat enemmän kuin se, joka juoksee ilman kuormaa.
Jos onnistuu pärjäämään hyvin elämässä (opinnot, työpaikka, ystävät, parisuhde, perhe, harrastukset, muu so
Sinä kuuut onnekkaisiin, kun tuli kertalaakista se kuntoutustuki. Minä myös. Voin vain kuvitella millaista on painia samoilla tai vaikeammilla haasteilla, jos sitä apua ei ole, jolla päätöksen voisi saada, tai sitä ei saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos yrittää ymmärtää, mitä muut haluavat ja toimia sen mukaan, kannattaa kysyä suoraan. Jos pelkästään tekee omia tulkintaan toisten ilmeistä ja rivien välistä, se on pelkkää aivoluteilua. Toimintatapa kuulostaa pikemminkin sellaiselta mitä epävakaat tekevät. Kuvittelevat muiden pikkuisista ilmeistä jotain ja ajattelevat että kaikki liittyy heihin itseensä.
Jos kysyy suoraan, se tulkitaan aggressiiviseksi ja sen jälkeen kysyjä eristetään. Ainakin eilisen keskustelun perusteella.
Ei kannata tehdä tuollaisia oletuksia kuin kysyy. Ja mitäö jos eristetään? Haluaako sitä väkisin miellyttää ihmisiä, jotka eivät hyväksy suoraa mutta asiallista kommunikaatiota? Minä en kerro ihmisille mieliiteutäni heistä, jos he ovat mielestäni rumia tai tyhmiä, mutta kysyn kyllä, jos en ymmärrä, mitä he tarkoitavat, ja sanon mitä ajattelen, jos se on sellaista mikä ei minuakaan loukkaisi. Muistan vain pari kertaa, että joku olisi suuttunut. Ja silloin on korjattu tilanne. Jos he taas eristävät, niin mitä väliä? Eiväytkö he eristä joka tapauksessa, vaikka kuinka olisit kieli ihan ruskeana heitä nuoleskelemassa? Ja onko se sen arvoista? Ymmärrän, jos töissä tms. on ihan pakko joissain tapauksissa, mutta tavallisesti tuskin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainaus: Perheeni autistia seuranneena voin sanoa, ettei hän ainakaan yhtään huomaa kuinka paljon muut tulevat vastaan. Hän voisi sanoa juuri noin, että epäoikeudenmukaista, miksi hän vain joustaa. Samaan aikaan muut ovat vetäneet itsensä lähes tappiin joustamisessa ja kihisevät kiukusta. Tämä autisti ei huomaa joustoa eikä toisten korvista tulevaa savua.
Jatka ja annan tästä esimerkin. Olimme syntymäpäivillä. Juhlakalu oli nähnyt paljon vaivaa tarjoilujen eteen ja muutenkin juhlat olivat hienosti laitetut. Pöytään käydessä kaikki ihastelivat kakkua ja päivittelivät hyväntuulisesti tarjoilujen paljoutta. Autisti ei sanonut mitään. Ei siis huomannut muiden esimerkistä, että nyt voisi sanoa jotain kivaa tarjoiluista. Autistin omiin syntymäpäiviin oli aikaa vielä yli puoli vuotta. Pöydässä hän alkoi kertoa mitä kaikkea haluaa omille syntymäpäivilleen. Hänen tilannetajunsa ei siis sa
Ei kuulosta autismilta tuo. Toki voi olla myös autisti, mutta ihminen joka alkaa aina puhua itsestään ja vetää kaikki asiat itseensä, on, noh, narsistinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lainaus: Perheeni autistia seuranneena voin sanoa, ettei hän ainakaan yhtään huomaa kuinka paljon muut tulevat vastaan. Hän voisi sanoa juuri noin, että epäoikeudenmukaista, miksi hän vain joustaa. Samaan aikaan muut ovat vetäneet itsensä lähes tappiin joustamisessa ja kihisevät kiukusta. Tämä autisti ei huomaa joustoa eikä toisten korvista tulevaa savua.
Jatka ja annan tästä esimerkin. Olimme syntymäpäivillä. Juhlakalu oli nähnyt paljon vaivaa tarjoilujen eteen ja muutenkin juhlat olivat hienosti laitetut. Pöytään käydessä kaikki ihastelivat kakkua ja päivittelivät hyväntuulisesti tarjoilujen paljoutta. Autisti ei sanonut mitään. Ei siis huomannut muiden esimerkistä, että nyt voisi sanoa jotain kivaa tarjoiluista. Autistin omiin syntymäpäiviin oli aikaa vielä yli puoli vuotta. Pöydässä hän alkoi kertoa mitä kaikkea haluaa omille s
Tuosta joustamis-jutusta, kokemuksesta että neuroepätyypillisen odotetaan joustavan ja huomioivan muiden preferenssit ilman vastavuoroisuutta. Se on vähemmistöjä koskettava totuus. Se on juuri niin.
Kun mietitään edeltävässä esimerkissä sitä, että muut muka joustavat, kun hetken sietävät erilaisuutta (huonosti) ja lopulta pääsevät kuitenkin sanomaan, että tapasi olla on väärä. Oma preferenssi tuodaan kuitenkin esille. Tarkoitus ei ole joustaa vaan teeskennellä sitä hetki, kunnes asia palautetaan raitelleen. Siihen m7ssä itse ei tarvitse joustaa, mikä itselle on luontaista ja mielekästä. Kun taas nepsy vuorovaikutuksen onnistuessa joustaa _kokoajan_, jatkuvasti ja loputtomasti. Ei 5 minuuttia, jonka jälkeen voi olla oma itsensä taas. Ei tule sitä hetkeä, kun hän hetken pidättelyn päästä pääsee sanomaan, että NYT kun on jo vartti katsottu tätä teennäistä kieroa jauhamista, niin mentäiskö asiaan? Sori kun äänensävy on jo tässä vaiheessa melko tyly, onhan tätä jo kateltukin!! Autisti kun kerran elämässään varovaisesti tuo esiin, ettei muiden kommunikointi näytä hänelle mielekkäältä, jo on se piru irti. Eihän tässä nyt tietenkään oikein kaikkien huomioiminen ja joustaminen ihan kohtaa autistin näkökulmasta "tasapuolisesti". On realiteetti ja pakko hyväksyä, mutta myös osoitus, kuinka vähän enemmistö ymmärtää joustamisesta ylipäätään. Sitä ei edes vaadita. Vartti silloin tällöin on liikaa vs. lähes kaikki kohtaamiset läpi elämän.
Ap (tuleeko sanoista aloituspostaaja?) täällä kirjoittelee. Kiva että oon herättänyt keskustelua!
Haluaisin kysyä kun tänne on eksynyt ihan "aitoja nenttejä" tai siis niin harvinaisia ihmisiä, että he tunnustautuvat normaaleiksi (jos oikein ymmärsin?) niin kuinka te koette sosiaaliset säännöt ja arkielämän, opinnot, työn, pariutumisen, ystävystymisen? Opitteko siis ihan luonnostaa, mitä eri tilanteissa kuuluu tehdä, ja tuleeko teille katsekontati, hymy, kulmien heiluttelu ja äänenpainot ja kaikki se aivan luonnostaan? Vai oletteko opetelleet esimerkiksi katsomalla tietoisesti muita ja matkimalla? Ainakin teininä moni kai tekee niin, että alkaa puhua kuin kaverit puhuu, ja tietyt hokemat leviää.
Ystävystyttekö ihan helposti, ja koetteko sosiaalisissa piireissänne suurimman osan ihmisistä sellaisiksi, joiden kanssa tulette helposti toimeen? Siis oletteko saaneet aina heti kavereita ja päässeet poruoihin koulussa, harrastuksissa, leireillä, vai oletteko joskus jääneet yksin? Onko teille helppo hakeutua toisten seuraan? Osaatteko toimia hyvin, jos joku on mielestänne hankala tyyppi, tuleeko se luonnostaan? Mitä jos joku kohtelee teitä huonosti, osaatteko pitää rajat ja olla silti mukava?
Tuntuuko teistä ikinä, että teitä pidetää outona? Yritättekö silloin mukautua ja esittää? Ylipääsä judutteko mukautumaan paljon ja tuleeko se luonnostaan? Oletteko aina löytäneet helposti seurustelukumppanin, ja onko se ollut itsestäänselvää, että haluatte pariutua? Omaksutteo helposti uusia rooleja, esim. tyttöystävä, äiti? Pelkäättekö sosiaalisia tilanteita?
Ei tarvitse vastata kaikkiin, mutta jos edes johonkin, niin olisin tosi iloinen! :) Tulee niin harvoin normaaleja normaaleja ihmisiä missään vastaan...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mullakin on paljon autistisia piirteitä, mutta kerron asiasta vain harvoille ja valituille. Dysfasiaa, aistiyliherkkyyksiä, kaksikätisyyttä, erityislahjakkuuksiakin, minua väärinymmärretään usein, you name it.
Itse koen saaneeni paljon ja oppineeni paljon itsestäni, kun autismin oireista puhutaan nykyään enemmän. Koen kuitenkin, että aiheessa on yhä stigmaa, joten itse huutelisi omista kokemuksistani. Diagnoosia ei ole enkä ajatellut sitä hankkia.
Ap, ehkä ne koulukiusaajat nimenomaan olivat koulukiusaajia osin, koska koska ovat autisteja: eivät ymmärtäneet, miltä oma toiminta vaikuttaa muiden ihmisten näkökulmasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nuo ovat juurikin päälle liimattuja, koska ne ovat erilaisia eri kulttuureissa
Äidinkielikin ja on eri maissa ja kulttuureissa eri. Sekin vaan opitaan, ei tarvitse opettelemalla opetella. Sosiaaliset koukerot ovat neurotyypilliselle äidinkieleen verrattavissa oleva asia. Ne vain tarttuvat mukaan ja tulevat yrittämättä. Sosiaalisilla normeilla ilmennetään ryhmään kuulumista. Joten se väistämättä särähtää, kun joku ei niitä noudata. Vaihtoehtokulttuureissahan normien nuodattamatta jättämisellä halutaan viestiä tietoisesti, että että ei haluta kuulua massaan. Surullista kyllä, neuroepätyypillliset välillä viestivät näin tahtomattaan.
Mun täytyy nyt kysyä, että eikö sulle siis ole koskaan tullut vastaan tilanteita, että joku suuttuu tai loukkaantuu jostakin ihan tavallisesta teostasi? Siis olet oppinut muiden kanssa, että asia x on kohteliasta, mu
On eri asia, jos joku juttu tulee vastaan silloin tällöin tai jatkuvasti. Ja vaikka kursailu on vain satunnaisen kahvittelun ilmiö, stressaa se niinkin paljon että kyseessä on yleisesti tunnettu ahdistava asia. Ja koskee vain ns. arkielämässä satunnaisia, harvinaisempia tilanteita. Entä jos kyseessä olisi päivittäinen asia koskien 9/10 vuorovaikutustilannetta? Pysähdy ja mieti, mitä se tarkoittaa kuormittavuuden ja stressin, itseluottamuksen suhteen. Joskus - tai jatkuvasti. Ei lepoa. Kyseessä ei ole väärinymmärrys, joita sattuu. Joskus. Kyseessä on se, että erilaisena sinä olet väärin. Aina. Joka päivä, joka paikassa on 9 vastaan 1. Enemmistö ja vähemmistö ei koskaan voi vertailla kokemuksia, koska ne poikkeavat väistämättä ja valtavasti. Hyvä että kysyit, koska se että täytyy kysyä, kertoo jo samalla kokemuksen olevan erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vai tuleeko Ap sanasta alkuperäinen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunpa tuo maskaus toimisi muissakin sairauksissa :/ että voisi vain älyllä ja tahdonvoimalla vähän tsemppaamalla saada oireet pois näkyvistä ja haittaamasta elämää...
Olet ymmärtänyt väärin. Niitä ei saa pois haittaamasta elämää, vaikka ne saisi pois näkyvistä enemmän tai vähemmän. Siinä on sitten sen alkuperäisen haitan lisäksi jatkuva kuormitus. Ikään kuin pitäisi juosta maratoni työntäen samalla kottikärryllistä hiekkaa. Joku pääsee maaliin, joku ei. Kaikki kuitenkin kuormittuvat enemmän kuin se, joka juoksee ilman kuormaa.
Jos onnistuu pärjäämään hyvin elämässä (opinnot, työpaikka, ystävät, parisuhde, perhe, harrastukset, muu sosiaalinen elämä, arki) niin kyllä minusta voi sanoa, että on saanut oireet pois haittaamasta elämä
Hain Autismiliitosta vertaistukea ja sain henkilön, jolla on koko pakka kunnossa.
En jotenkin koe vertaisuutta ihmiseen, jonka elämä mennyt kuin Strömsössä, diagnoosista huolimatta. Olen kertonut omista haasteistani ja tämä vastailee kuin joku nenttipsykologi, sanojani pyöritellen. Vain siitä voisi päätellä, että kyse on toisesta autistista, että hän ei kykene asettumaan asemaani, kokemaan empatiaa. Eipä paljon kiinnosta jatkaa tämmöistä.
"Tuki" on siis sähköpostailua. Hänellä ei työ- ja perhekuvioiden takia ole paljon aikaakaan. 🤷
Vierailija kirjoitti:
Mullakin on paljon autistisia piirteitä, mutta kerron asiasta vain harvoille ja valituille. Dysfasiaa, aistiyliherkkyyksiä, kaksikätisyyttä, erityislahjakkuuksiakin, minua väärinymmärretään usein, you name it.
Itse koen saaneeni paljon ja oppineeni paljon itsestäni, kun autismin oireista puhutaan nykyään enemmän. Koen kuitenkin, että aiheessa on yhä stigmaa, joten itse huutelisi omista kokemuksistani. Diagnoosia ei ole enkä ajatellut sitä hankkia.
Ap, ehkä ne koulukiusaajat nimenomaan olivat koulukiusaajia osin, koska koska ovat autisteja: eivät ymmärtäneet, miltä oma toiminta vaikuttaa muiden ihmisten näkökulmasta.
En usko, että kyseiset ihmiset olivat autisteja. He olivat suosittuja jengiläisiä, jotka juurikin osaisivat kaikki sosiaaliset konstit joilla alistaa niitä oudompia ja vähemmän suosittuja. Esim. juoruilla, keksiä valheita, levittää niitä, soitella pilapuheluita, matkia puhetta (puheeni oli tosi epäselvää vielä ala-asteella), haukkua cp-vammaiseksi ja millä ikinä sanoilla silloin 80-90-luvulla haukuttiinkaan, ottaa muka johonkin leikkiin mukaan ja sitten jättää ulkopuolelle, naureskella ja kuiskutella, osoitella, heitellä tavaroita yms. Siis, kyllä tuollaisilla ihmisillä saattaa olla myös autismi, mutta tuollainen käytös ei kyllä mielestäni yleensä johdukaan autismista.
Muistan sellaisiakin koulukiusaajia (erityisluokalla varsinkin) jotka "vetivät pataan" käytännössä ihan milloin vaan jos satuit sanomaan jotain mikä heit ärsytti koska se oli ainoa keino jolla he osasivat kommunikoida. Tämä olisi ehkä ollut "autistisempaa" kiusaamista mutta en tiedä oliko heillä autismia. Osalla oli rikkinäiset kodit.
Itse olen myös kiusannut tai oikeastaankin ollut sivustaseuraajana ilman että olisin tehnyt asialle mitään. Se ei johtunut autismista enkä syytä autismia mutta jossain suhteessa kyllä pelkoa siitä että saisin pataan näiltä pahiksilta ja sitä että kiusattaisiin myös.
Autismissa esim. on eri asteita, kuten monissa muissakin sairauksissa. Joidenkin tila on vaikeampi, kuin toisilla.
Mitä somejulkkiksiin tulee, niin tuntematta ihmistä et voi olettaa, että elämä on sitä ruusuilla tanssimista oikeasti, some on pelkkä kiiltokuva. Jasmin Voutilainenkin eli varmasti monen mielestä unelmaa ja silti kävi miten kävi.
Hei ap,
Olen yksi ketjuun vastanneista nenteistä.
Opitteko siis ihan luonnostaa, mitä eri tilanteissa kuuluu tehdä, ja tuleeko teille katsekontati, hymy, kulmien heiluttelu ja äänenpainot ja kaikki se aivan luonnostaan?
Tulee luonnostaan, en ole erityisesti opetellut.
Ystävystyttekö ihan helposti, ja koetteko sosiaalisissa piireissänne suurimman osan ihmisistä sellaisiksi, joiden kanssa tulette helposti toimeen? Siis oletteko saaneet aina heti kavereita ja päässeet poruoihin koulussa, harrastuksissa, leireillä, vai oletteko joskus jääneet yksin? Onko teille helppo hakeutua toisten seuraan?
Olen aina saanut helposti kavereita ja päässyt porukoihin. En muista yhtään tilannetta jossa olisin jäänyt yksin. Minun on helppo hakeutua toisten seuraan. Olen töissäkin aina se joka hakee uudet tyypit mukaan. Jostain ihmisistä pidän enemmän, toisista vähemmän, mutta kaikki ovat ok. Minulla on muutamia läheisiä ystäviä, mutta en ole extrovertti. Pikemminkin ambivertti, tarvitsen myös palautumisaikaa sosiaalisista tilanteista.
Osaatteko toimia hyvin, jos joku on mielestänne hankala tyyppi, tuleeko se luonnostaan? Mitä jos joku kohtelee teitä huonosti, osaatteko pitää rajat ja olla silti mukava?
Yleensä kyllä. 40-vuotiaaksi asti luulin, että tulen kaikkien kanssa toimeen. Sitten tapasin niin rajattoman ihmisen, että piti vetää hyvin tiukat rajat. Hän katkaisi välit. On tosin katkonut välejä muuallekin. En ole koskaan itse katkaissut välejä kehenkään.
Tuntuuko teistä ikinä, että teitä pidetää outona?
Ei, ja olin sentään aikoinaan hipahtava taidelukiolainen.
Yritättekö silloin mukautua ja esittää? Ylipääsä judutteko mukautumaan paljon ja tuleeko se luonnostaan?
En esitä. Tilanteisiin mukautuminen on mielestäni normaalia toisten huomioimista. Tulee luonnostaan.
Oletteko aina löytäneet helposti seurustelukumppanin, ja onko se ollut itsestäänselvää, että haluatte pariutua?
Olen löytänyt kumppanin helposti. Olen eronnut ja löysin heti, vähän liiankin pian uuden, vaikken oikeastaan etsinyt. Olen hyvissä väleissä exäni kanssa. On ollut itsestäänselvää, että haluan pariutua ja saada lapsia. Viihdyn kyllä yksinkin.
Omaksutteo helposti uusia rooleja, esim. tyttöystävä, äiti?
Kyllä. En oikein ehkä ymmärrä kysymystä, että mitä omaksumista tässä on.
Pelkäättekö sosiaalisia tilanteita?
Minulla ei ole yhtään sosiaalisten tilanteiden pelkoa. Toki joku puheen pitäminen jännittää, mutta se vaan auttaa tsemppaamaan.
Ap vielä. Tuleeko teiltä luonnostaan sellainen "lässyttävä" (en tarkoita pahalla) puhetapa, jolla ihmiset puhuvat lapsille? Kun tein lapsie kanssa töitä, minun oli todella vaikeaa olla koska tunsin oloni niin modolliseksi ja silloin piti "maskata" kun halusin oikeasti yrittää hymyillä ja olla kiva - aikuisille riittää että on vain asiallisesti!
Yksityiseltä puolelta ei ole vaikeaa saada diagnoosia