Voiko ystäväksi kutsuminen olla manipulointia?
Olen tutustunut eräässä asiayhteydessä ihmiseen, joka alkoi kutsua minua ystäväkseen melko nopeasti. Emme kuitenkaan tunne juuri lainkaan: en tiedä hänestä paljoakaan ja hän vielä vähemmän minusta. Meitä yhdistää vain tämä yksi asia, jonka parissa molemmat työskentelemme (kyse ei kuitenkaan ole ansiotyöstä). Vältän muita keskusteluaiheita hänen kanssaan, koska en tunne mitään ystävyyttä tms. tämän henkilön kanssa.
Pikemminkin päinvastoin: tämä henkilö saa minut jatkuvasti jotenkin varpailleen, sillä hän mm. vaikuttaa loukkaantuvan hyvin herkästi. Keskusteleminen tästä yhteisestä asiastakin on usein vaikeaa, koska hän loukkaantuu siitäkin, mikäli ajattelen jostain asiasta eri tavalla ja ilmaisen sen. Näissä tilanteissa hän kiirehtii aina sanomaan, miten hyvä ystävä olen?! Onko tuo jotain manipulointia vai mistä on kyse? Minulle tulee tuosta aina tosi outo tunne ja koen, että minun on pakko sanoa takaisin "kiitos samoin" tai vastaavaa, vaikken oikeasti tarkoita sitä.
Pidin aluksi tätä ihmistä ystävällisenä ja epäitsekkäänä, mutta nyt olen alkanut kyseenalaistaa mistä oikeastaan on kyse. Tämä henkilö on arvostetussa asemassa, mutta jostain syystä hän tuntuu tarvitsevan jonkinlaista tukijoukkoa ympärilleen. On muitakin, joita hän kutsuu samalla tavalla ystävikseen, vaikka hekään eivät tunne juuri lainkaan. Mitä ihmettä tämä on? Pitääkö olla huolissaan?
Kommentit (128)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin vähän huolissaan. Jos ei ymmärrä eroa ystävän, kollegan/työtoverin tms. välillä, on minun mielestä outoa.
Voihan toki olla että hän vaan on tyyppi joka ymppää kaikki tapaamansa ihmiset johonkin ystävät-kategoriaan. Mutta outoa sekin on, mielestäni.
Tämä. Hän on minulle kategoriassa tuttava ja koen epämielyttäväksi sen, että hän ikäänkuin painostaa ystävyyteen. Tai en tiedä painostaako varsinaisesti, mutta se tuntuu siltä. Tilanne on minulle hiukan ahdistava. Joskus hän myös piikittelee minua, mikä olisi oikealta ystävältäni täysin sallittua - osaan nauraa myös itselleni - mutta tällaiselta pintapuoliselta tuttavalta koen sen hiukan loukkaavana. En ole koskaan naljaillut hänelle, koska minusta sellainen kuuluu läheisempään ihmissuhteeseen. Nyt en ole varma, onko tuo naljailu häneltä hyväntahtoista, koska katsoo meidän olevan ystäviä, vai
Luota intuitioosi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanteita, joista tulee outoja fiboja on vaikeaa kuvailla tarkemmin. Oudoimpia ovat kuitenkin nämä, joissa hän täysin kesken asiakeskustelun sanoo jotakin ystävyydestä tai sitten yliampuvan kehun, ja keskustelu ikäänkuin päättyy siihen ja jään hämmentyneenä ihmettelemään mistä on kyse, ja miten vastaan tähän suorastaan epämiellyttävään imarteluun.
Joskus hän yrittää saada minut tekemään asioita, jotka pönkittävät hänen asemaansa ja arvovaltaansa.
Ja nyt kun kirjoitin se tuohon, niin tämähän vaikuttaa aika päivänselvältä. Ei ihme, että olen hyvin varautunut hänen seurassaan. Suhtaudun kyllä lähtökohtaisestikin varovasti uusiin tuttavuuksiin, mutta hänen kohdallaan olen ollut poikkeuksellisen varautunut ja olen miettinyt onko se kuitenkaan aiheellista.
ap
Okei, hyvä kun selvensit. Ehkä teidän täytyy vielä tutustua lisää. Jos ma
Ongelma on siinä, etten välittäisi tutustua tähän ihmiseen enempää. Kuten kirjoitin, joudun aina olemaan varuillaan ja hän siltikin loukkaantuu hyvin herkästi, ja pidän tällaisia ihmisiä raskaina ja samalla tunnen itsenikin kömpelöksi ja vääränlaiseksi.
Hyi että, tiedän ihmistyypin. Täysin rajattomia ja todellakin tuo on manipuloimista. Muutama tullut vastaan, äärimmäisen raskaita ihmisiä. Pidä varasi.
Vierailija kirjoitti:
Ystävä-sanan merkitys vaihtelee. Sinulle se voi olla tärkeä, syvällinen ja vakava ilmaisu. Hänelle se voi vaan olla tapa kertoa, että tunnette toisenne ja se riittää hänelle. Jos koet tarvetta oikaista häntä kannattaa aloittaa oikaisu kertomalla, mitä sana ystävä sinulle merkitsee. Pitääkö tuntea toinen 20 vuotta ennen kuin hän ystäväsi? Tai kuuluuko siihen yhteiset, kahden viikon matkat kerran vuodessa ja uskoutumisen hetket saunassa kerran viikossa? Jotenkin niin etene, jos haluat muuttaa tittelisi esim. tuttavaksi.
Ihmiset ovat monin paikoin myös erilaisia eivätkä kaikki tule toimeenkaan mutta tilannetajuongelmia on monilla. Monesti jo loukkaannutaan olemassaolosta. Kaikkia ei vaan voi miellyttää eikä kuulukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisin vähän huolissaan. Jos ei ymmärrä eroa ystävän, kollegan/työtoverin tms. välillä, on minun mielestä outoa.
Voihan toki olla että hän vaan on tyyppi joka ymppää kaikki tapaamansa ihmiset johonkin ystävät-kategoriaan. Mutta outoa sekin on, mielestäni.
Tämä. Hän on minulle kategoriassa tuttava ja koen epämielyttäväksi sen, että hän ikäänkuin painostaa ystävyyteen. Tai en tiedä painostaako varsinaisesti, mutta se tuntuu siltä. Tilanne on minulle hiukan ahdistava. Joskus hän myös piikittelee minua, mikä olisi oikealta ystävältäni täysin sallittua - osaan nauraa myös itselleni - mutta tällaiselta pintapuoliselta tuttavalta koen sen hiukan loukkaavana. En ole koskaan naljaillut hänelle, koska minusta sellainen kuuluu läheisempään ihmissuhteeseen. Nyt en ole varma, onko tuo naljailu häneltä hyväntahtoista, koska katsoo meidän olevan ystäviä, vai
Voi myös olla niinkin että hän on hieman erilaisempi persoona ja tuo voisi olla hänen tapansa yrittää lähestyä sinua ystävänä. Hän on saattanut tehdä havaintoja esimerkiksi siitä että vaikutat mukavalta ihmiseltä. Hyvä kuitenkin että olet itsevarma ja tarkkailet tilanteita. Älä kuitenkaan vain automaattisesti itseäsi suojellessasi työnnä häntäkään pois. Tsemppiä sinulle.
Narsti toimii juuri kuten yksi keskustelijoista.
Kun tulee ikävä tunne jostakin ihmisestä tai intuitio kertoo jotakin, narsisti aloittaa kaasuvalotuksen. Sen sijaan, että hän myötäeläisi ja kannustaisi sinua luottamaan omiin tuntemuksiisi, hän yrittää kääntää katseen sinuun, etsiä syytä sinusta, ja yrittää saada sinua epäilemään itseäsi, häpeämään tuntemuksiasi ja lopulta hylkäämään intuitiosi.
Näin helppoa on tunnistaa narsisti. Narsisti ei myötäelä, vaan narsisti vetää maton jalkojesi alta.
Antaisin toisen kuvitella ihan mitä lystää mutta en alkaisi seurustelemaan ja viettämään aikaani hänen kanssaan vapaa-ajallani enkä jaa yhteystietoja.
Jos vaikkapa yhteystietonsa jakaa niin on jo suostunut joksikin ystäväksi.
Kyllä näihin on törmännyt jotka alkavat väkisin kärkkymään yhteystietoja ja pyrkimään toisten koteihin kylään.
Sitten kun kuvioihin tulee bestisjutut niin kannattaa juosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulle tulee edes mieleen, että hän kutsuu sinua ystäväkseen manipuloidakseen, älä edes mieti. Vastaus on siinä.
Tavallisessa kanssakäymisessä ystävien kanssa ei korosteta erikseen, että tässä me olemme, ystäviä toisillemme.
Ai että ihan ystäväksi kutsuminen tarkoittaa manipuloivaa ihmistä? Ei minun kohdallani ainakaan. Mielestäni on hauskaa toisinaan leikitellä ihmisillä. Hehheh.
Leikitellä ihmisillä? Tiedäthän, ettei ihmisillä leikittely ole tervettä? Tiedäthän, että vaikkei kukaan sano mitään, henkisesti terveet näkevät mitä teet ja alkavat siksi vältellä sinua? Jos haluat olla onnellisempi ja luoda aitoja ihmissuhteita, suosittelen sinulle terapiaa.
Ja minä samaa teille. Hieman hei huumorintajua elämään. Hävetkää nyt jo tätä tyhmyyttänne. Olen täysin terve enkä omaa minkäänlaisia narsistisia piirteitä. Hyvänen aika! 😂
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tilanteita, joista tulee outoja fiboja on vaikeaa kuvailla tarkemmin. Oudoimpia ovat kuitenkin nämä, joissa hän täysin kesken asiakeskustelun sanoo jotakin ystävyydestä tai sitten yliampuvan kehun, ja keskustelu ikäänkuin päättyy siihen ja jään hämmentyneenä ihmettelemään mistä on kyse, ja miten vastaan tähän suorastaan epämiellyttävään imarteluun.
Joskus hän yrittää saada minut tekemään asioita, jotka pönkittävät hänen asemaansa ja arvovaltaansa.
Ja nyt kun kirjoitin se tuohon, niin tämähän vaikuttaa aika päivänselvältä. Ei ihme, että olen hyvin varautunut hänen seurassaan. Suhtaudun kyllä lähtökohtaisestikin varovasti uusiin tuttavuuksiin, mutta hänen kohdallaan olen ollut poikkeuksellisen varautunut ja olen miettinyt onko se kuitenkaan aiheellista.
ap
Okei, hyvä kun selvensit. E
No voi herttinen sentään, älä sitten tutustu. Sano se hänelle jos hän yrittää tehdä tuttavuutta kanssasi vieläkin. Ei auta marista vaan sanoa rohkeasti, jos siis pystyt edes siihen arkuudeltasi tai alemmuudentunteeltasi tai miltä nyt milloinkin sitten tuntuu?
Tulee mieleen jokin aika sitten aloittamani ketju, jossa mietin samoin olenko manipuloijan kanssa tekemisissä kun imuroi minut parhaaksi ystäväkseen. Käytti sitten tuota "statusta" aina tyyliin "miten voit sanoa/tehdä noin kun ollaan parhaita ystäviä" yms. ja toki olen paha hylkääjä jos haluaisin vähän etäisyyttä.
Niin, paitsi ystävyyttämme, myös minua ihmisenä hän kuvailee usein ylisanoin. Kehuminen ja imartelu on usein yliampuvaa, ja hänellä tuntuu olevan epärealistinen käsitys kyvykkyydestäni. Hän esimerkiksi yritti saada minut hakeutumaan yhteen erittäin vaativaan tehtävään, johon minulla ei ole alkuunkaan riittävää kompetenssia. Hän väitti kivenkovaan olevansa vakuuttunut, että minulla on (hän ei itse ole tuon alan asiantuntija, minä sen sijaan olen ja ymmärrän tehtävän luonteen paljon häntä paremmin). Tämäkin sai minut hyvin epävarmaksi miksi hän väitti niin. Ajatteliko hän, että hän hyötyisi jos olisinkin päässyt tuohon korkeaan asemaan, vai olisiko hän halunnut minun nolaavan itseni, vai oliko sekin yksi osa tätä ylenpalttista imartelua?
En ole tainnut ennen joutua väittelemään kenenkään kanssa siitä, etten ole sellainen enkä niin upea ja lahjakas ihminen kuin tämä väittää.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulle tulee edes mieleen, että hän kutsuu sinua ystäväkseen manipuloidakseen, älä edes mieti. Vastaus on siinä.
Tavallisessa kanssakäymisessä ystävien kanssa ei korosteta erikseen, että tässä me olemme, ystäviä toisillemme.
Ai että ihan ystäväksi kutsuminen tarkoittaa manipuloivaa ihmistä? Ei minun kohdallani ainakaan. Mielestäni on hauskaa toisinaan leikitellä ihmisillä. Hehheh.
Leikitellä ihmisillä? Tiedäthän, ettei ihmisillä leikittely ole tervettä? Tiedäthän, että vaikkei kukaan sano mitään, henkisesti terveet näkevät mitä teet ja alkavat siksi vältellä sinua? Jos haluat olla onnellisempi ja luoda aitoja ihmissuhteita, suosittelen sinulle terapiaa.
Ja minä samaa teille. Hieman hei huumo
Valista meitä tyhmyreitä, missä kohtaa kuului nauraa ja mikä oli se hauskuus kirjoituksessasi?
Vierailija kirjoitti:
Niin, paitsi ystävyyttämme, myös minua ihmisenä hän kuvailee usein ylisanoin. Kehuminen ja imartelu on usein yliampuvaa, ja hänellä tuntuu olevan epärealistinen käsitys kyvykkyydestäni. Hän esimerkiksi yritti saada minut hakeutumaan yhteen erittäin vaativaan tehtävään, johon minulla ei ole alkuunkaan riittävää kompetenssia. Hän väitti kivenkovaan olevansa vakuuttunut, että minulla on (hän ei itse ole tuon alan asiantuntija, minä sen sijaan olen ja ymmärrän tehtävän luonteen paljon häntä paremmin). Tämäkin sai minut hyvin epävarmaksi miksi hän väitti niin. Ajatteliko hän, että hän hyötyisi jos olisinkin päässyt tuohon korkeaan asemaan, vai olisiko hän halunnut minun nolaavan itseni, vai oliko sekin yksi osa tätä ylenpalttista imartelua?
En ole tainnut ennen joutua väittelemään kenenkään kanssa siitä, etten ole sellainen enkä niin upea ja lahjakas ihminen kuin tämä väittää.
ap
No ainakin hän oli kohtelias. 😂
Narsistin tuttua ylistyspommitusta. Välillä sitten tipauttelee maan pinnalle ja saattaa yhtäkkiä sanoa vaikkapa hulluksi ihan vakavissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulle tulee edes mieleen, että hän kutsuu sinua ystäväkseen manipuloidakseen, älä edes mieti. Vastaus on siinä.
Tavallisessa kanssakäymisessä ystävien kanssa ei korosteta erikseen, että tässä me olemme, ystäviä toisillemme.
Ai että ihan ystäväksi kutsuminen tarkoittaa manipuloivaa ihmistä? Ei minun kohdallani ainakaan. Mielestäni on hauskaa toisinaan leikitellä ihmisillä. Hehheh.
Leikitellä ihmisillä? Tiedäthän, ettei ihmisillä leikittely ole tervettä? Tiedäthän, että vaikkei kukaan sano mitään, henkisesti terveet näkevät mitä teet ja alkavat siksi vältellä sinua? Jos haluat olla onnellisempi ja luoda aitoja ihmissuhteita, suosittelen sinulle terapiaa.
En minä nyt viitti enää tyhmille suotta jaella ohjeita. Saat sen minkä annat.
Vierailija kirjoitti:
Jos sinulle tulee edes mieleen, että hän kutsuu sinua ystäväkseen manipuloidakseen, älä edes mieti. Vastaus on siinä.
Tavallisessa kanssakäymisessä ystävien kanssa ei korosteta erikseen, että tässä me olemme, ystäviä toisillemme.
No tämä just. Toki oma kokemukseni on vain tällainen yhden ihmisen yksittäinen tapaus, mutta kokemus kuitenkin.
Henkilö joka tuli hieman liian nopeasti hieman liian "lähelle" juuri tuollaisine ystävä- yms. sanankäänteineen, osoittautui myöhemmin muutenkin hyvin manipuloivaksi ihmiseksi. Hän käytti tapaamiinsa ihmisiin juuri tuollaista tekniikkaa, en tiedä tekikö sen tietoisesti vai tiedostamattaan, mutta melkoinen manipuloija hän oli. Asiat menivät hänen kanssaan mukavasti niin kauan kun hänen kanssaan oltiin samaa mieltä, mutta ilkeys tuli mukaan kuvaan kun jokin pienikin juttu meni toisin kuin hän olisi halunnut.
AP:n vaisto käskee jo pysymään etäällä, joten siihen vaistoon kannattaa ihan oikeasti luottaa. Trust me.
Olet röyhkeä, en ole narsisti. Kiitos.