Lue keskustelun säännöt.
Puolison lapset ahdistaa
19.02.2024 |
Taas ahdistaa jo valmiiksi tuleva viikonloppu, kun mieheni kaksi lasta tulevat meille perjantaina. Ja nyt on vasta maanantai ja ahdistus vaan kasvaa viikonlopun lähestyessä Ja tämä sama ralli jatkuu joka toinen viikonloppu. Aina noiden lapsiviikonloppujen jälkeen maanantaina kun tulen töistä tyhjään kotiin, minulle tulee helpottunut olo ja tuntuu että olen taas oma itseni ja pystyn hengittämään.
Itse olen siis lapseton enkä ole ikinä ollut erityisen lapsirakas tai välittänyt muiden lapsista. Haluan kyllä vahvasti omia lapsia tulevaisuudessa ja myös mieheni on valmis siihen. En ole mikään nuori enää eli aikaa ei olisi enää lykätä omia lapsihaaveita, mutta pääseekö tuosta toisten lasten inhosta ikinä eroon?! Noista miehen lapsista kun ei pääse ikinä eroon kun kuuluu pakettiin.. Olemme alle vuoden asuneet yhdessä ja useamman vuoden seurustelleet. Tuo ahdistus vaan alkoi tai ainakin paheni ryminällä siitä kun muutimme saman katon alle.
En edes yritä olla mikään bonushahmo noille lapsille koska se ei tunnu luontevalta. He ovat aivan vieraan ihmisen lapsia joiden äitiä en ole edes tavannut. Mies ei onneksi vaadi minulta mitään tähän liittyen eikä pakota mihinkään äitipuolen rooliin. Yritän aina väkisin keksiä tekemistä noille viikonlopuille kun lapset ovat meillä ja joudun ns. lähtemään omasta kodistani karkuun ettei pää hajoa. Ällöttää suoraan sanottuna kun he tulevat meille sotkemaan ja huutamaan ja viikonlopun jälkeen on pakko siivota välittömästi kun inhottaa että ovat lääppineet joka paikkaa. Miten saan tämän järkyttävän ahdistuksen pois että en tuntisi itseäni aivan vieraaksi omassa kodissani?! Vai onko ainut vaihtoehto ero tuon ylimääräisen taakan takia joka rasittaa suhdettamme? Jos muutamme takaisin erillemme, niin sitten joutuisimme hautaamaan meidän yhteiset tulevaisuuden haaveet.
Kommentit (242)
Oksettava yritys lietsoa uusperhevihaa. Elä sinkkuna niin ei tarvitse häiriintyä lapsista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taas tämä. On ollut ainakin pari kertaa ennenkin.
Eikö pää vieläkään kestä miehesi lapsia? Toivottavasti ette tee yhteisiä, etteivät sitten myöhemmin ole siellä paikkoja lääppimässä.
Vierailija kirjoitti:
Kamppailen itse ihan samanlaisten asioiden kanssa. Sivusta on helppo käskeä erota, mutta kyseessä vähän monimutkaisempi juttu. Aiheesta on vaikeaa puhua yhtään kenellekään, näiden asioiden kanssa on tosi yksin.
Juttu on hyvin yksinkertainen. Jos et siedä miehen lapsia, muutat erilleen tai eroat. Ne lapset ovat osa miehen elämää ja on itsekästä tuppautua heidän elämäänsä, jos ei ole valmis olemaan osa sitä kaikessa mielessä.
Älä hanki omia lapsia, kun kerran lapset noin paljon sinua oksettää ja ällöttää. Kyllä ne sinunkin lapsesi sotkisivat, kiljuisi ja tekisi kaikkea, mitä kuvailet oksettavaksi. Sellaisen hermoheikon, jonka täytyy pyyhkiä huonekalut, kun lapsi on niihin koskenut, ei sovellu vanhemmaksi. Eroa miehestä ja unohda lapsihaaveet. Voi olla kylmästi kirjoitettu, mutta aloituksesta huokuu se, miten ap ei voi sietää lapsia ja tällaisten ihmisten ei myöskään pidä niitä hankkia!
Vierailija kirjoitti:
Taas tämä. On ollut ainakin pari kertaa ennenkin.
Eikö pää vieläkään kestä miehesi lapsia? Toivottavasti ette tee yhteisiä, etteivät sitten myöhemmin ole siellä paikkoja lääppimässä.
Luuletko tosiaan että on niin uniikki tilanne ja ongelma, että aina on sama kirjoittaja trollaamassa? 😂 itsekin olisin voinut täysin vastaavan aloituksen kirjoittaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miten tyhmä pitää olla, että menee yhteen lapsellisen miehen kanssa, jos ei voi sietää lapsia?
Omat lapsipuoleni ovat jo pitkällä aikuisiässä ja meillä on ihan hyvät välit. Muistan kuitenkin ap ihan hyvin sen jatkuvan varpaisillaan olon tunteen ja sellaisen epäaitouden mitä koin aikanaan. Kaikki eivät ole mitään koko kylän äitihahmoja, jotka ilolla pyöräyttävät ruokaa vaikka minkälaiselle poppoolle ja silmät säihkyen seuraavat kuinka kotona meuhkataan ja juostaan. Ja silti väitän, että minustakin tuli ihan hyvä äiti omille lapsilleni. Äitipuolen (ja varmaan isäpuolenkin) rooli on tosi vaikea: koko ajan pitää laittaa etusijalle "vieraat" lapset, koska se on moraalisesti oikein ja samalla pitäisi elää täysillä omana itsenään omaa aikuisen elämäänsä. Ei se ole herkkua. Ulkopuolisen silmissä et ole mitään lapsille, vaikka laittaisit ruokaa näille, pesisit pyykkejä jne. Sinulla ei ole mitään oikeuksia, vain velvollisuuksia. Kyllä näistä asioista pitää saada puhua edes anonyymisti, eikä se tarkoita, että jokainen ahdistunut äiti- tai isäpuoli on potentiaalinen uhka lapsille. Kaikilla meistä on tunteet, mutta normaalilla moraalilla varustettu aikuinen ei vahingoita lapsia, joten turha kauhistella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Taas tämä. On ollut ainakin pari kertaa ennenkin.
Eikö pää vieläkään kestä miehesi lapsia? Toivottavasti ette tee yhteisiä, etteivät sitten myöhemmin ole siellä paikkoja lääppimässä.
Näissä tapauksissa ne uudet lapset on pian myös uusperhehelvetissä, koska eihän ap:n ja miehen suhde tule kestämään yhteisten lasten syntymää, jolloin ap:n fiilikset miehen lapsia kohtaan voimistuu ja tilanteet alkaa sen vuoksi käydä kotona sietämättömiksi. Siitä seuraa ero. Miehellä kohta uusi nainen, joka kirjoittamassa tätä samaa sit ap:n lapsista
Hohhoijjaa. Lapset kannattaa tehdä yhden ihmisen kanssa, näin se vaan on. Toivottavasti ap:n mies tulee tässä järkiinsä, kun ap selvästi ei ymmärrä nyt realiteetteja.
Et sinä välttämättä niitä lapsia inhoa, et vaan halua heitä saman katon alle. Ei tuossa ole mitään muuta vaihtoehtoa, kuin muuttaa takaisin erilleen tai erota kokonaan. Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että erilleen muuttamista karsastetaan aivan turhaan, vaikka se monissa tilanteissa voisi parantaa kaikkien osapuolien elämää ja suhteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onnellista uusperhettä ei ole. Muistakaa se.
Vierailija kirjoitti:
Onnellista uusperhettä ei ole. Muistakaa se.
Todellakin on. Useitakin. Minäkin kasvoin sellaisessa. Kaikki aikuiset perheessä olivat täysipäisiä ja osasivat käyttyä asiallisesti. Ei mitään ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Älä hanki omia lapsia, kun kerran lapset noin paljon sinua oksettää ja ällöttää. Kyllä ne sinunkin lapsesi sotkisivat, kiljuisi ja tekisi kaikkea, mitä kuvailet oksettavaksi. Sellaisen hermoheikon, jonka täytyy pyyhkiä huonekalut, kun lapsi on niihin koskenut, ei sovellu vanhemmaksi. Eroa miehestä ja unohda lapsihaaveet. Voi olla kylmästi kirjoitettu, mutta aloituksesta huokuu se, miten ap ei voi sietää lapsia ja tällaisten ihmisten ei myöskään pidä niitä hankkia!
Itse inhoan muiden lapsia ja aina inhonnut mutta omia rakastan
Vierailija kirjoitti:
Älä hanki omia lapsia, kun kerran lapset noin paljon sinua oksettää ja ällöttää. Kyllä ne sinunkin lapsesi sotkisivat, kiljuisi ja tekisi kaikkea, mitä kuvailet oksettavaksi. Sellaisen hermoheikon, jonka täytyy pyyhkiä huonekalut, kun lapsi on niihin koskenut, ei sovellu vanhemmaksi. Eroa miehestä ja unohda lapsihaaveet. Voi olla kylmästi kirjoitettu, mutta aloituksesta huokuu se, miten ap ei voi sietää lapsia ja tällaisten ihmisten ei myöskään pidä niitä hankkia!
Etkö sinä tomppeli tiedä eroa omien lasten ja toisen ihmisen lasten välillä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä hanki omia lapsia, kun kerran lapset noin paljon sinua oksettää ja ällöttää. Kyllä ne sinunkin lapsesi sotkisivat, kiljuisi ja tekisi kaikkea, mitä kuvailet oksettavaksi. Sellaisen hermoheikon, jonka täytyy pyyhkiä huonekalut, kun lapsi on niihin koskenut, ei sovellu vanhemmaksi. Eroa miehestä ja unohda lapsihaaveet. Voi olla kylmästi kirjoitettu, mutta aloituksesta huokuu se, miten ap ei voi sietää lapsia ja tällaisten ihmisten ei myöskään pidä niitä hankkia!
Etkö sinä tomppeli tiedä eroa omien lasten ja toisen ihmisen lasten välillä?
Niillä ei ole normaalille ihmiselle mitään eroa, jos eletään uusperhearkea. Tai toki geenit ovat erit, mutta noin muuten lapsia kohdellaan tasapuolisesti riippumatta siitä kuka heidät on synnyttänyt. Sama juttu adoptiotapauksissa.
Olin aikoinaan 6kk kimpassa miehen kanssa kenellä oli lapsi. En jaksanut sitä rumbaa yhtään ja otin eron. Myöhemmin ajattelin, että mikähän järki oli edes aloittaa mitään suhdetta, kun en kuitenkaan olisi hänen kanssa mitään perhettä halunnut. Tiesin jo silloin etten halua lapsia sellaisen kanssa kenellä on jo lapsi. Tästä on jo aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä hanki omia lapsia, kun kerran lapset noin paljon sinua oksettää ja ällöttää. Kyllä ne sinunkin lapsesi sotkisivat, kiljuisi ja tekisi kaikkea, mitä kuvailet oksettavaksi. Sellaisen hermoheikon, jonka täytyy pyyhkiä huonekalut, kun lapsi on niihin koskenut, ei sovellu vanhemmaksi. Eroa miehestä ja unohda lapsihaaveet. Voi olla kylmästi kirjoitettu, mutta aloituksesta huokuu se, miten ap ei voi sietää lapsia ja tällaisten ihmisten ei myöskään pidä niitä hankkia!
Itse inhoan muiden lapsia ja aina inhonnut mutta omia rakastan
Ja moni inhoaa sun lapsia. Sellasta se on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kamppailen itse ihan samanlaisten asioiden kanssa. Sivusta on helppo käskeä erota, mutta kyseessä vähän monimutkaisempi juttu. Aiheesta on vaikeaa puhua yhtään kenellekään, näiden asioiden kanssa on tosi yksin.
No kun asiassa ei ole mitään puhuttavaa. Jos sä et kestä sun puolison lapsia, ei voi muuttaa yhteen, saatikka alkaa tekemään lisää lapsia tuollaiseen kuvioon. Sanoohan sen nyt jo järkikin.
Elämässä ei saa kaikkea mitä haluaa. Kuten puolison lapsia taiottua olemattomiin, vaikka kuinka polkis jalkaa ja kiukuttelis.
Ei ole kyse siitä, että puolison lapset pitäisi taikoa olemattomiin. Ongelmaa on saatu ainakin meillä jo ratkottua paljon yhteisillä, kaikkia koskevilla säännöillä ja kodin käytännöillä, jotka muotoutuvat pikkuhiljaa. Ennen kuin ne ovat muotoutuneet, elämä voi olla kaikille kaoottista. Kahden yksikön elämiä ei voi yhdistää sormia napauttamalla.
Asiasta on vaan hankala puhua kenellekään, kukaan, joka ei ole kokenut vastaavaa, ei ymmärrä. Miehen kanssa keskustelu on ainakin ollut meillä sellaista, että mies kokee kaiken minun sanomani jotenkin syyllistävänä häntä kohtaan ja sellaisena, että jos lapset hölmöilevät, suutun hänelle sen sijaan, että huomauttaisin lapsia.
Minulla puolestaan on ollut olo, että minulla ei ole vaikutusvaltaa mihinkään tai sitä on ainakin liian vähän. Lisäksi ongelmana on se, että olen "mielistellyt" lapsia ja toiminut lähinnä kaverin roolissa, mikä on johtanut siihen, että minun on hyvin hankalaa komentaa lapsia vaikkapa olemaan hiljempaa kun teen töitä tai laittamaan omat astiansa tiskikoneeseen tms arkisia asioita. Sitten puran näistä aiheutuvan turhautumisen mieheen.
Lapsissa ei itsessään ole mitään vikaa, vaan käytännöissä ja aikuisten suhtautumisessa. Ongelmat vaan helposti omissa ajatuksissa henkilöityvät lapsiin.
Vierailija kirjoitti:
Onnellista uusperhettä ei ole. Muistakaa se.
Tämä! Jos on aiemmin porsinu niin ei tartte enää alkaa uudestaan eikä missään nimessä huolia jo porsinutta. Vaikeeta on kaikilla eikä se ole elämän tarkoitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onnellista uusperhettä ei ole. Muistakaa se.
Todellakin on. Useitakin. Minäkin kasvoin sellaisessa. Kaikki aikuiset perheessä olivat täysipäisiä ja osasivat käyttyä asiallisesti. Ei mitään ongelmaa.
Toivottavasti ymmärrät että olet äärimmäisen harvinainen poikkeus.
Havainnollistetaanpa niin että myös vähän himmeämmät lamput ymmärtävät: vaikka lotossa voittaa lähes joka viikonloppu joku, niin ei silti kannata lopettaa töitään ja alkaa töikseen lottoamaan, koska voiton todennäköisyys on siitä huolimatta äärimmäisen pieni. Eli vaikka jossain on joskus ollut onnellinen uusperhe, niin se ei tarkoita että sellaisiin kannattaisi itse sekaantua.
Ap voi valita, lapset eivät voi. Isä on tuonut kotiin ihmisen, joka ei pidä heistä. Sen kyllä vaistoaa, lapset eivät ole tyhmiä.