Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten nousit pikkuhiljaa vakavasta masennuksesta
18.02.2024 |
Täällä oli ketju millaisia oireita vakavassa masennuksessa oli ja kiinnostaisi kuulla omakohtaisia kokemuksia siitä mitkä asiat auttoivat sinua nousemaan sieltä sysimustasta kaivosta. Itse kutsun sitä sellaiseksi. Tuntuu että se valo välillä sinne kaivon pohjalle välkähtää ja sitä yrittää ottaa kiinni mutta sitten taas tulee pimeää. Ehkä on ollut enemmän valopilkahduksia viime aikoina, joskus se pilkistää parikin kertaa päivässä hetkellisesti. Minkä asioiden uskotte auttameen siihen että se valo vahveni niin että ehkä joku päivä sieltä kaivon pohjalta näkyikin portaat, joita pääsit pikkuhiljaa kiipeämään ylös.
Kommentit (114)
Töihin meno. Ensin kuntouttavaan työtoimintaan ja sitten palkkaduuniin. Ei ole muuta keinoa. Ei sitä elämän merkitystä löydy sängyn pohjalta. Työ tuo rytmin ja tarkoituksen elämään, sosiaalisesta puolesta puhumattakaan. Kukaan toinen ei voi sitä valintaa tehdä sun puolesta. En väitä että masennus on parantunut kokonaan, mutta en ainakaan loisi sängyn pohjalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Liikunnalla, ensin lyhyitä kävely lenkkejä ja lopuksi tein jopa 15km kerrallaan. Aloitin keväällä lumien ja jäiden lähdettyä. Luonto oli kaunista ja linnut lauloivat. Sain lenkeillä käsiteltyä ongelmiani itsekseni paremmin kuin terapiassa. Kunto, henkinen ja fyysinen parani ja kaupanpäälle tiputin ylimääräiset kilot. Vajaan vuoden kuluttua olin taas työkyinen ja sainkin töitä. Lähtökohta oli paha, kaksisuuntainen itsemurha yrityksillä jotka eivät olleet hätähuutoja.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen todella yksinäinen. Pikkuhiljaa kaikki ystävät vaan kaikonneet, vaikka olen yrittänyt ehdottaa tapaamisia. Tämä saa itseni miettimään, että minussa täytyy olla jotain vikaa. Jo lapsena jouduin koulukiusatuksi kolmessa eri koulussa. Siitä tulee tunne, etten ansaitse elää. Yksinäisyydestä siis. Ei ole ketään, jolle olisin tärkeä.
Viestien 93, 94, 95 ja 99 kirjoittaja tässä.
Samanlaisia kokemuksia.
Koko ala-asteen olin kiusattu, yläasteen sain olla rauhassa, mutta olin yksinäinen. Ammattiopintojen aikana taas jouduin kiusatuksi, jolloin olin päätyä itsemurhaan. Jälkeenpäin olen tajunnut, että silloin oli 1. masennusjaksoni.
Olen ollut aina jotenkin ulkopuolinen, ei ole ollut kavereita. Työelämässä minusta kuulemma pidetään, mutta aina vain olen jäänyt jotenkin kaikkien porukoiden ulkopuolelle.
Olen kuitenkin löytänyt parisuhteen ja saanut perheen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla toimi liikunta, kaikenlainen itsestä huolenpitäminen, ravitsemus, välien katkaiseminen alkoholistivanhempaan. Näistä alkoi hyvänkierre, joka johti työpaikan vaihtamiseen, itselle mielekkäiden asioiden lisääntymiseen elämässä.
Miten sait sieltä synkkyydestä aloitettua liikunnan/itsensä huolenpitämisen?
Ajattelin, että masennus on todellinen ja vakava sairaus ja että tekisin mitä tahansa hoitoa muunkin vakavan sairauden kanssa, jos tiede ja tutkimus kertovat sen olevan paras hoito. Joten yritin muistuttaa itseäni, että tämä ei ainakaan ole kivuliasta, ei tarvi pelätä sivuvaikutuksia, ei ole pahoinvointia kuten syöpähoidoissa, ei tarvitse matkustaa sairaalaan saadakseen hoitoa, ei tarvi niellä letkua, tulla pistetyksi, nukutetuksi, jne. Muistu
halaus sinne, minäkin sairastuin tokaan kierrokseen pandemian jälkeen, uuvuin ja jäi myös oppari tekemättä. Tai siis odottaa parempia aikoja. Kyllä me tästä vielä noustaan, kun on aiemminkin noustu!
Vierailija kirjoitti:
Ilmoittaudun! Auttakaa! Olen itsetuhoinen. Yritys konkurssiin, myin jo rakkaan kodin ja silti jäi velkaa 120 000 e. Ikää on jo 62 vuotta. Joten melko kova tilanne on. Kolme aikuista lasta on + miniät ja vävy ja he katosivat ja jättivät minut yksin. Miniä joskus soittaa. Ystävät lähtivät, kun en voi enää käydä ravintolassa,syömässä/viinilasillisella enkä edes leffassa.
Joten eipä auta mikään meditaatio, jooga, liikunta tai ravinto.
Sinun täytyy yrittää rakentaa elämäsi sirpaleista uusi. Vanhaan ei ole paluuta.
Keskity harrastuksiin, eläkeikä on lähellä.
Jos ei ole varaa entisiin, etsi halpoja/ilmaisia.
Ehkä harastuksista löyttyy ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Koko elämä pelkkää masennusta tai maniaa. Näitä näin pahoja masennuksia on joka vuosi, mutta yhä näin keski-ikäisenäkin olen täysin toivoton tässä tilanteessa. En keksi ulospääsyä enkä muista miten nämä aiemmin on alkaneet helpottaa. Töissä käyn hampaat irvessä, mitään muuta en jaksa. Olen kuitenkin vielä sitä mieltä, että tämä pitää joten kuten elämän syrjässä kiinni.
Voimia kaikille. Tämä on yhtä helvettiä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Koko elämä pelkkää masennusta tai maniaa. Näitä näin pahoja masennuksia on joka vuosi, mutta yhä näin keski-ikäisenäkin olen täysin toivoton tässä tilanteessa. En keksi ulospääsyä enkä muista miten nämä aiemmin on alkaneet helpottaa. Töissä käyn hampaat irvessä, mitään muuta en jaksa. Olen kuitenkin vielä sitä mieltä, että tämä pitää joten kuten elämän syrjässä kiinni.
Voimia kaikille. Tämä on yhtä helvettiä.
Voimia sinulle
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En usko omalla kohdallani minkään yksittäisen tapahtuman tai joidenkin tapahtumien vaikuttaneen siihen niin, että olisin pystynyt mitään nimeämään. Sen huomaa, kun katsoo taaksepäin - sen, että päivät olivat olleet mustempia, liikkeet jähmeämpiä ja suru enemmän läsnä. Se on jotain mitä katsoisi pimeään rotkoon sieltä rotkon suulta. On tunne, että eihän tämä niin ihmeellistä ole, mutta se onkin normaalia elämää.
En ole aloittanut masentuneena minkäänlaisia fyysisiä aktiviteetteja tai ravintorikkaan ruoan syömistä tms. Ei masentuneena ole mielenkiintoa tämmöiseen - ainakaan itselläni.
Jatkan tähän vielä sen verran, että pitkittynyt vakava masennus on jotain muuta, kuin lyhytaikainen masennus tai varsinkaan alakulo. Sitä on sen rotkon reunalla hyvin usein ja joskus tipahtaa ja taas kiipeä
Tämä on jotenkin tosi lohduttavasti kirjoitettu. Että luottaa jo siihen että kyllö sieltä pois pääsee.
Kaksisuuntainen täälläkin, masennuksen kanssa säännöllisesti kamppaileva. Nyt olen ollut pisimmällä sairaslomallani, vuoden. En tiedä miten kuviot jatkuu ja se ahdistaa vielä lisää, pelkään syrjäytyväni lopullisesti. Ystäviä minulla ei juurikaan ole. Äitini on paras ystäväni, pelkään tavattomasti sitä päivää kun häntä ei ole ja nytkin tuo ajatus itkettää. Parisuhde kamalassa kriisissä ja ero varmaan tulossa. Sielunystäväni koiran elämänlanka lähenee loppuaan. Paljon siis aina tullut metsissä kierreltyä, ei ole auttanut. Tai tiedä sitten miten huonossa kunnossa olisin ollut ilman tuota. Ei ole ketään kenelle puhua. Ei ole varaa terapiaan. En tiedä miten selviän tästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaksisuuntainen täälläkin, masennuksen kanssa säännöllisesti kamppaileva. Nyt olen ollut pisimmällä sairaslomallani, vuoden. En tiedä miten kuviot jatkuu ja se ahdistaa vielä lisää, pelkään syrjäytyväni lopullisesti. Ystäviä minulla ei juurikaan ole. Äitini on paras ystäväni, pelkään tavattomasti sitä päivää kun häntä ei ole ja nytkin tuo ajatus itkettää. Parisuhde kamalassa kriisissä ja ero varmaan tulossa. Sielunystäväni koiran elämänlanka lähenee loppuaan. Paljon siis aina tullut metsissä kierreltyä, ei ole auttanut. Tai tiedä sitten miten huonossa kunnossa olisin ollut ilman tuota. Ei ole ketään kenelle puhua. Ei ole varaa terapiaan. En tiedä miten selviän tästä.
Varmaan turhaa kysyä mutta oletko saanut tai saisitko mitään apua julkisesta terveydenhuollosta? Sitten on se valoa chat jossa voi jutella myös jos joskus haluaa vähän edes purkaa jollekin joka ymmärtäisi. https://www.mtkl.fi/mista-apua/valoachat/
Lopulta oli vaan otettava itseään niskasta kiinni. Ylös, ulos ja lenkille. Tuon loitsun avulla pääsin sohvalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lopulta oli vaan otettava itseään niskasta kiinni. Ylös, ulos ja lenkille. Tuon loitsun avulla pääsin sohvalta.
Vaikeaa akuutissa tilanteessa
Vierailija kirjoitti:
Muakin kiinnostaisi. Ei oo löytynyt sopivaa lääkitystä. En kykene edes kävelylle tai ystäviä tapaamaan. Autopilotilla töissä ja kaikki muu aika sikiöasennossa sängyssä. Aurinko paistaa kaihtimien raosta ja syyllistää mua kun en kykene siitä nauttimaan.
Todettiin kilpirauhasen ongelmat. Sain asianmukaisen hormonihoidon.
Ennen sitä makasin kotona kuten lainatussa viestissä. Hakeuduin hoitoon koska missään ei ollut enää mitään järkeä. Onneksi passitti ensin verikokeeseen jossa ilmeni kilpirauhanen. Arvo oli aika rajoilla ja silti lähdettiin siitä liikkeelle. Kiitos TK- lääkärin joka otti mut tosissaan.
Elämä ei ole muuten muuttunut. Nykyään se aurinko ei enää syyllistä.
Alue: Aihe vapaa
Mikromuovia on nykyään jo ihan joka syömisessä ja juomisessa. Sorry unelmien murskauksesta, mutta tosi juttu.