Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten nousit pikkuhiljaa vakavasta masennuksesta
18.02.2024 |
Täällä oli ketju millaisia oireita vakavassa masennuksessa oli ja kiinnostaisi kuulla omakohtaisia kokemuksia siitä mitkä asiat auttoivat sinua nousemaan sieltä sysimustasta kaivosta. Itse kutsun sitä sellaiseksi. Tuntuu että se valo välillä sinne kaivon pohjalle välkähtää ja sitä yrittää ottaa kiinni mutta sitten taas tulee pimeää. Ehkä on ollut enemmän valopilkahduksia viime aikoina, joskus se pilkistää parikin kertaa päivässä hetkellisesti. Minkä asioiden uskotte auttameen siihen että se valo vahveni niin että ehkä joku päivä sieltä kaivon pohjalta näkyikin portaat, joita pääsit pikkuhiljaa kiipeämään ylös.
Kommentit (114)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmoittaudun! Auttakaa! Olen itsetuhoinen. Yritys konkurssiin, myin jo rakkaan kodin ja silti jäi velkaa 120 000 e. Ikää on jo 62 vuotta. Joten melko kova tilanne on. Kolme aikuista lasta on + miniät ja vävy ja he katosivat ja jättivät minut yksin. Miniä joskus soittaa. Ystävät lähtivät, kun en voi enää käydä ravintolassa,syömässä/viinilasillisella enkä edes leffassa.
Joten eipä auta mikään meditaatio, jooga, liikunta tai ravinto.
Hei! Totta että meditaatio ja jooga eivät auta. Siinä ihminen käänyy pahojen henkien, demoneiden puoleen. Se joka auttaa on Jeesus.
Olin itse aivan pohjalla 3v sitten; vaikea masennus ja ahdistus. Kun tuntui että mitään ei enää ole tehtävissä, " huusin" Jumalaa apuun. Sain pian sen jälkeen vastaanottaa uskoa. Jeesus tuli elämääni. Siitä alkoi
Kiitos kun kirjoitit tästä! Se on kuin suoraan omasta elämästäni 18v. sitten. Minulla pahaa masennusta ruokki alkoholin käyttö. Siis kun jaksoin nousta petistä, hankin juomaa "hoidoksi" ahdistukseen. Se oli ihan hirveää aikaa. Monet kerrat olin sairaalassakin it se tuhoisuuden takia.
Pyysin esirukousta ja puolestani rukoiltiin. Kerran sitten makasin kotini lattialla kauheissa syövereissä, niin huusin Jumalalta apua. Joku ihme siinä tapahtui. Tuli ihana olo ja rauha sydämeen. Mikä ihmeellisintä, tuosta hetkestä asti olen saanut olla täysin raitis, masennus jäi eikä ole uusinut.
Siunausta ap:lle ja kaikille täällä. <3
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jätin alkoholin pois ja aloin liikkua. Lähdin ulos lenkille vaikka välillä makasin puistonpenkillä, mutta matka jatkui taas levähtämisen jälkeen.
Vierailija kirjoitti:
Tapasin miehen joka auttoi ja tuki minua ylös masennuksesta. Hän myös pelasti minut siltä että olisin joutunut luopumaan lemmikeistäni talousvaikeuksien takia. Aiemmin asuin omakotitalossa mutta tuli ero silloisen miehen kanssa. En olisi saanut kaikkia koiriani mukaan pieneen yksiöön johon minulla työpaikan menetyksen ja hermoromahduksen jälkeen enää olisi ollut varaa.
Uusi mieheni pelasti elämäni ja olen ikuisesti hänelle kiitollinen.
Rakastuitko mieheen vai oliko hän vaan arjen pelastajasi?
Kohdistamalla vihan itseni sijasta niihin, jotka sen ovat aiheuttaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lopetin pulloveden juomisen kun siinä on niitä mikromuoveja. Masennus parani noin kolmessa päivässä
haista ..huilu
Kävelemällä.
Olen siitä onnellisessa asemassa, että minulla on auto käytössä, joten riitti että sai itseni jonkun luontopolun varteen (kotiovelta ei ole pitkä matka metsän reunaan, mutta se oli liian vaikeaa)
Joten siellä istuin parkkipaikalla ja ajattelin, että kun olen tänne tullut, voin samantien lähteä kävelemään. Ihan vähän vaan.
Alkuun kävelin ja pysähtelin, yritin katsella mutta en oikeastaan nähnyt mitään. Oikeastaan tunsin mielihyvää jopa siitä, että toinen lenkkari kastui ja tunsin jalkani olevan märkä. Edes jotain!
Sitten se pikkuhiljaa taas kirkastui. Aloin erottamaan lintujen laulun, eri puulajit, tunsin maan jalan alla.
Kakkossivulla joku kertoi halkojen hakkaamisesta. Loistava metodi. Asettaa itsensä kuolemanvaaran, jossa pitää valita, haluaako paleltua mökkiin vai tehdä joku fyysinen minimi hengissäpysymiseksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla toimi liikunta, kaikenlainen itsestä huolenpitäminen, ravitsemus, välien katkaiseminen alkoholistivanhempaan. Näistä alkoi hyvänkierre, joka johti työpaikan vaihtamiseen, itselle mielekkäiden asioiden lisääntymiseen elämässä.
Miten sait sieltä synkkyydestä aloitettua liikunnan/itsensä huolenpitämisen?
Ajattelin, että masennus on todellinen ja vakava sairaus ja että tekisin mitä tahansa hoitoa muunkin vakavan sairauden kanssa, jos tiede ja tutkimus kertovat sen olevan paras hoito. Joten yritin muistuttaa itseäni, että tämä ei ainakaan ole kivuliasta, ei tarvi pelätä sivuvaikutuksia, ei ole pahoinvointia kuten syöpähoidoissa, ei tarvitse matkustaa sairaalaan saadakseen hoitoa, ei tarvi niellä letkua, tulla pistetyksi, nukutetuksi, jne. Muistutin siis itseäni, että monenkaan vakavan sairauden
Kiitos viestistä, sai ajattelemaan. Itselleni on vaikein vaihe se, että saisi motivaation parantua. Kun kuolema on ainoa asia, jota toivoo, niin on hyvin vaikea yrittää pinnistellä elämän jatkamiseksi.
Olen kerran jo toipunut vaikeasta masennuksesta, mutta korona-aika siivitti minut uuteen masennusjaksoon. Tai liitän ja ajoitan sen pandemia-aikana alkaneeksi. Tutut elämänrytmit mullistuivat, olin hyvin paljon yksin ja vaikka olen yrittänyt aktivoitua, tuntuu että en pääse siihen koronaa edeltäneeseen tilaan tai edes vähän päästä nyt eteenpäin.
Vähän auttoi itselläkin totaalinen irtiotto hommista nyt alkuvuonna. Tai uuvuin niin pahasti ennen joulua, että jäin lapsuudenkotiin käytännössä vain nukkumaan joulun jälkeenkin, nyt vasta palasin opiskelupaikkakunnalle. Olo on ihan hitusen selkeämpi. Paikanvaihdos itsessään teki hyvää, vaikka käytännössä vain nukuin. Huomaan nyt, miten jumissa olen ollut pitkään yksiössäni eristyneenä.
Minulla on vielä hankala elämäntilanne masennuksen kannalta siksi, että opinnoista uupuu enää vain opinnäytetyö (mikä sinänsä on toki hienoa, että on niin loppusuoralla), mutta pitää itse luoda hirveästi rutiineja, että arki pysyisi kasassa, mikä on masentuneena vaikeaa. Lisäksi olen joutunut hankalaan kierteeseen, kun syytän itseäni lopputyön viivästymisestä, ahdistun vain enemmän ja menen vain yhä enemmän lukkoon asian kanssa.
Kiitos muutenkin kaikista viesteistä ketjussa. Tiedän, että kannattaa olla tarkkana erityisesti masentuneena keskustelupalstojen, somen yms. suhteen ja välttää niitä, mutta joskus täältä saa aivan mahtavaa vertaistukea ja neuvoja saman asian kokeneilta. Sain pienen toivon pilkahduksen näistä viesteistä. Ehkä pääsen itsekin vielä ylös vähitellen
Vierailija kirjoitti:
Kohdistamalla vihan itseni sijasta niihin, jotka sen ovat aiheuttaneet.
Tähän liittyen:
kuulisin mielelläni lisää siitä, miten te, joilla on kokemusta masennuksesta, suhtaudutte vihan tunteeseen? Ja muihin voimakkaisiin negatiivisiin tunteisiin, joita masennuksen (tai sitä edeltävänä) aikana on tai joita alkaa herätä toipumisprosessin aikana? Onko osin hyvä, että niitä herää ja (hyvässä tapauksessa) pääsee käsittelemään vai pitäisikö niistä yrittää ennemmin päästä aktiivisesti eroon ja ajatella positiivisemmin?
Minulle on noussut vihan tunteita mm. sen suhteen, kuinka epäreilusti eräät läheiseni ovat kohdelleet minua. Myös lapsuus- ja nuoruusaikojen vanhoja asioita pyörittelen varmaan liikaakin nyt päässäni. En oikein tiedä, pitäisikö minun antaa tunteiden tulla ja kokea jopa positiivisena se, että tunnistan viimein jotkut tilanteet, jotka ovat ehkä jopa katkeroittaneet vai olisiko tuollaiset tunteet parempi yrittää hillitä heti kun niitä tuntee, että ei ainakaan ala lietsoa niitä yhtään?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloin tehdä kävelylenkkejä luonnossa. Siitä se se lähti. Ylös, ulos ja kävelemään! Lyhyesti noin.
Pieni kysymys lääkkeisiin liittyen: onko täällä kellään käytössä Brintellix? Onko kukaan huomannut sellaista, että se toimisi jopa paremmin melko pienellä annostuksella kuin isommalla?
Annokseni on nyt 20 mg, ja vaikka se on auttanut masennukseen ainakin siten, että itkuisuus on vähentynyt, koen sen lisänneen jonkin verran aggressiivisuutta ja kiihtyneisyyttä. En kyllä osaa sanoa, johtuvatko nuo juuri lääkkeestä, mutta jouduin ottamaan tavallista pienemmän annoksen nyt joitakin viikkoja oman mokan takia (en ollut varannut matkalle mukaan riittävästi lääkettä ja jouduin säännöstelemään sitä) ja tuntui, että vihan tunteita ja kiihtyneisyyttä oli sinä aikana vähemmän.
Pahoittelut hieman off-topic-aiheesta, tämä ei nyt ensisijaisesti ollut lääkekeskustelu. Oli vain pakko kysyä tässä yhteydessä, kun täällä on nyt "linjoilla" muita masentuneita ja jollakulla ehkä hyvinkin voisi samasta lääkkeestä olla kokemuksia.
Totta kai minun pitää käydä myös lääkärin kanssa asiaa läpi. Nää lääkejutut on vain niin vaikeita välillä, kun ihan ymmärrettävästi voi lääkärilläkin olla vaikea sanoa, mikä lääke ja annostus olisi juuri paras juuri kun ei aina voi olla varma, mikä asia mistäkin aina johtuu.
Essitalopraami auttoi edellisessä masennuksessani, mutta Brintellix on nyt käytössä, koska aiempi lääke ei tuntunut antavan vastetta nyt uusiutuneessa masennuksessa. Essitalopraami teki aikanaan seesteisen ja vähän turtuneen olon (hyvällä tavalla), mutta myös väsytti ihan hirveästi, tuntui että sen käytön aikana kaiken vapaa-ajan vain nukuin ja silti väsyin hyvin herkästi.
En tiedä, voisiko noita käyttää yhdessä? Toki siis lääkärin kanssa pitäisi katsoa asiaa. Saisi essitalopraamin turruttavan ja Brintellixin toimintakykyä lisäävän vaikutuksen yhdistettyä? Brintellix ei selvästi auta ahdistukseen itselläni niin hyvin kuin essitalopraami.
Tulipa pitkä viesti. Ei hätää, jos kukaan ei jaksa vastailla ja aihe tosiaan meni vähän ohikin, mutta auttoi itseäni kun sain nämä mietteet kirjoitettua edes ylös ja vähän selkeyttä siitä, mitä minun pitäisi lääkärin kanssa käydä läpi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Päädyin n. 10v sitten keskivaikeaan masennukseen.
Itsemurha oli mielessä koko ajan ja yöunet alkoivat mennä.
Turvauduin terveyskeskuksen apuun, josta sain lääkkeet, jotka toimivatkin ensiapuna.
Sain keskusteluapua psyk. sairaanhoitajlta, milä olikin merkittävin tekijä toopumisessani.
Toimin yrittäjänä, enkä voinut pitää sairaslomaa, mutta hiljaisempana aikana olen löysäillyt, olen tehnyt vain välttämättömän.
Vierailija kirjoitti:
Päädyin n. 10v sitten keskivaikeaan masennukseen.
Itsemurha oli mielessä koko ajan ja yöunet alkoivat mennä.
Turvauduin terveyskeskuksen apuun, josta sain lääkkeet, jotka toimivatkin ensiapuna.
Sain keskusteluapua psyk. sairaanhoitajlta, milä olikin merkittävin tekijä toopumisessani.
Toimin yrittäjänä, enkä voinut pitää sairaslomaa, mutta hiljaisempana aikana olen löysäillyt, olen tehnyt vain välttämättömän.
Lisään. Essitalopraami auttoi pahimpaan oloon, mutta en pitänyt sen sivuvaukutuksista. Siksi jätin sen käytön heti kun pääsin tasapainoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päädyin n. 10v sitten keskivaikeaan masennukseen.
Itsemurha oli mielessä koko ajan ja yöunet alkoivat mennä.
Turvauduin terveyskeskuksen apuun, josta sain lääkkeet, jotka toimivatkin ensiapuna.
Sain keskusteluapua psyk. sairaanhoitajlta, milä olikin merkittävin tekijä toopumisessani.
Toimin yrittäjänä, enkä voinut pitää sairaslomaa, mutta hiljaisempana aikana olen löysäillyt, olen tehnyt vain välttämättömän.
Lisään. Essitalopraami auttoi pahimpaan oloon, mutta en pitänyt sen sivuvaukutuksista. Siksi jätin sen käytön heti kun pääsin tasapainoon.
Työni on erittäin kausiluonteista ja aluksi masennus oireili sesongin alussa hellittäen kun sai täyden hulinan päälle.
Kun vajosin masennukseen, työ ei tuottanut iloa, vaan ahdisti koko ajan. Työtehtävästä toiseen siirtyminen tuntui mahdottomalta.
Tavallisesti koen tosi voimakkaasti luonnon kauneuden ja vuodenajan vaihtelut sekä työni tulosten ja edistymisen seuraamisen. Masennuksessa kaikki tämä ilo oli poissa, tilalla vain halu luovuttaa ja ahdistus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ilmoittaudun! Auttakaa! Olen itsetuhoinen. Yritys konkurssiin, myin jo rakkaan kodin ja silti jäi velkaa 120 000 e. Ikää on jo 62 vuotta. Joten melko kova tilanne on. Kolme aikuista lasta on + miniät ja vävy ja he katosivat ja jättivät minut yksin. Miniä joskus soittaa. Ystävät lähtivät, kun en voi enää käydä ravintolassa,syömässä/viinilasillisella enkä edes leffassa.
Joten eipä auta mikään meditaatio, jooga, liikunta tai ravinto.
Hei! Totta että meditaatio ja jooga eivät auta. Siinä ihminen käänyy pahojen henkien, demoneiden puoleen. Se joka auttaa on Jeesus.
Olin itse aivan pohjalla 3v sitten; vaikea masennus ja ahdistus. Kun tuntui että mitään ei enää ole tehtävissä, " huusin" Jumalaa apuun. Sain pian sen jälkeen vastaanottaa uskoa. Jeesus tuli elämääni. Siitä alkoi
Olen eri henkilö, jolle vastasit viestissäsi, mutta kiitän myös rohkaisevasta kirjoituksestasi.
Ainoa, mihin haluaisin varovasti puuttua, on tuo meditaatio- ja jooga-asia. Eivät ne ole mitään "pahojen henkien" juttuja. Varsinkaan silloin, kun niitä harjoittaa ja harrastaa mielenterveyden ylläpitämiseksi eikä uskonnon harjoittamiseksi.
"Lääketieteellisessä" meditaatiossa ja "liikuntamuotona toteutettavassa" joogassa ei tarvitse miettiä tai niihin liittää mitään hengellistä ideologiaa. Mielenterveyden hoitokeinoina niiden on tutkimuksissa osoitettu olevan aidosti tehokkaita, ja siksi mielestäni on vaarallista demonisoida niitä tällaisessa masentuneiden vertaistukiketjussa.
Minusta on hyvä, että viime aikoina on ollut myös keskustelua siitä, onko meditaation terveyshyötyjä liioiteltu ja voiko siitä joissain tilanteissa ja joillekin ihmisille olla jopa haittaa. Kuitenkin suosittelen masentuneita sitä kokeilemaan, jos on yhtään voimia, motivaatiota ja mahdollisuus mennä vaikka johonkin harrastusryhmäänkin tms. Monelle noista rauhoittavista, juuri tähän hetkeen keskittymistä harjoittavista tekniikoista voi olla paljon hyötyäkin.
En siis tuomitse omaa kantaasi, mutta itse en mitenkään osaa suhtautua asiaan noin ja kannustan kyllä jokaista masentunutta edes kokeilemaan, jos niistä olisi apua.
Suurin apu oli että muutin maalta kaupunkiin.
Aloin voimavarojen puitteissa käydä kävelyllä, tehdä terveellistä ruokaa ja aktivoida aivojani mm kokkailulla, kaupassakäynnillä, arjen pienillä jutuilla. Terveelliset elämäntavat kohentaa aina oloani jos pääsen ns repsahtamaan. Kesällä hyödynnän päivisin auringonvalon mikä piristää.
Kävin psykofyysisessä terapiassa jossa opettelin aktivoimaan parasympaattista hermostoa sen jälkeen kun vuosia oli ollut hermosto ylikierroksilla. Uskon että masennus voi olla myös alivireyttä mikä tulee esim voimakkaan stressin seurauksena.
Kärsin vieroitusoireet lääkkeistä mitä oli vuosia määrätty. Piti ajaa lääkkeitä alas asteittain.
Aloin ajatella filosofisesti elämästä ja kyseenalaistaa päähäni ohjelmoituja juttuja. Kärsimys on osa elämää.
Mietin myös elämäni rakentamista niin että jaksan paremmin tiedostaen esim sen että tarvin enemmän latautumisaikaa ja menen herkästi ylikierroksille
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Päädyin n. 10v sitten keskivaikeaan masennukseen.
Itsemurha oli mielessä koko ajan ja yöunet alkoivat mennä.
Turvauduin terveyskeskuksen apuun, josta sain lääkkeet, jotka toimivatkin ensiapuna.
Sain keskusteluapua psyk. sairaanhoitajlta, milä olikin merkittävin tekijä toopumisessani.
Toimin yrittäjänä, enkä voinut pitää sairaslomaa, mutta hiljaisempana aikana olen löysäillyt, olen tehnyt vain välttämättömän.
Lisään. Essitalopraami auttoi pahimpaan oloon, mutta en pitänyt sen sivuvaukutuksista. Siksi jätin sen käytön heti kun pääsin tasapainoon.
Työni on erittäin kausiluonteista ja aluksi masennus oireili sesongin alussa hellittäen kun sai täyden hulinan päälle.
Kun vajosin masennukseen, työ ei tuottanut iloa, vaan ahdisti koko
En ole täysin toipunut, mutta pärjäilen. En ole hoitosuhteessa.
Yritän lääkitä itseäni mm. ulkoilulla, eilen kävin muutaman kilometrin umpihankihiihtolenkillä.
Vierailija kirjoitti:
Ilmoittaudun! Auttakaa! Olen itsetuhoinen. Yritys konkurssiin, myin jo rakkaan kodin ja silti jäi velkaa 120 000 e. Ikää on jo 62 vuotta. Joten melko kova tilanne on. Kolme aikuista lasta on + miniät ja vävy ja he katosivat ja jättivät minut yksin. Miniä joskus soittaa. Ystävät lähtivät, kun en voi enää käydä ravintolassa,syömässä/viinilasillisella enkä edes leffassa.
Joten eipä auta mikään meditaatio, jooga, liikunta tai ravinto.
Voi että, surullista kuulla elämäntilanteestasi! Ensiavuksi kysyn jo, että oletko hakenut apua terveydenhuollosta? Oletko ylipäätään saanut mitään apua masennukseesi ja itsetuhoisuuteesi?
Alue: Aihe vapaa
Olet tärkeä. Sinun pitää alkaa arvostaa itseäsi ja lopettaa hyväksynnän hakeminen toisilta ihmisiltä, koska suurin osa ihmisistä on kusipäitä, et sä tarvii sellaisia yhtään mihinkään.