Miten nousit pikkuhiljaa vakavasta masennuksesta

Vierailija kirjoitti:

Lopetin alkoholin käytön kokonaan ja sitä myöten sain lopettaa myös terapian koska masennus häipyi. Ja häipyi muuten todella nopeasti. Eli minun kohdallani alkoholi oli depressantti. Jännä etten tajunnut tuota jo aiemmin. 

Mulla on myös ahdistushäiriön parantelu tässä samalla ja useamman kk putki säännöllistä bentsoa jota ajan alas sillä tuntuu että vaikka ahdistusta parantaa niin se pahentaa masennusta. En tiedä onko täällä muita jotka kokeneet samaa...? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lääke vei masennuksen tunteen pois 2 viikossa. 

 

Pidemmällä ajalla masennuksen vei pois eräänlainen hengellinen herääminen. En siis tarkoita tällä että pitäisi ottaa joku uskonto ja noudattaa sen oppeja kirjaimellisesti. Vaan oikeasti pohtia syvällisesti, mitä mieltä on elämästä, kärsimyksestä, kuolemasta, ja kaikista niistä asioista jotka aiheuttaa ahdistusta ja masennusta. Pohtia ne asiat läpi perusteellisesti, muodostaa oma maailmankuva ja -katsomus ja miettiä miten ne asiat hyväksyy ja käsittelee. Erilaisista filosofioista ja uskonnoistakin saa tähän aineksia. Kannattaa lukea kirjallisuutta ja käydä se prosessi kerran kunnolla läpi. Valmiita vastauksia ja ulkopuolelta annettuja helppoja ratkaisuja ei ole, vaan se herääminen lähtee susta itsestäsi. 

Tämä kuulostaa kiinnostavalta, olen

Kaikkea hyvää Sinulle! Pelastuksen kannalta ei kuiteinkaan ole yhdentekevää mihin uskoo, vain Raamatullinen Jeesus pelastaa.

42 - noin sinä uskot. Mikä tekee sinun uskostasi oikeampaa kuin jonkun muun uskosta?

eri

Olin vakavasti masentunut ala-asteella. Ajattelin vaan kuolemaa. Siihen aikaan ei lasten masennuksesta tiedetty mitään.  Yläasteelle mennessä helpotti, en ollut enää jatkuvasti kaikkien, etenkin opettajan silmätikkuna. Aika auttoi vähitellen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla toimi liikunta, kaikenlainen itsestä huolenpitäminen, ravitsemus, välien katkaiseminen alkoholistivanhempaan. Näistä alkoi hyvänkierre, joka johti työpaikan vaihtamiseen, itselle mielekkäiden asioiden lisääntymiseen elämässä.

Miten sait sieltä synkkyydestä aloitettua liikunnan/itsensä huolenpitämisen? 

Ajattelin, että masennus on todellinen ja vakava sairaus ja että tekisin mitä tahansa hoitoa muunkin vakavan sairauden kanssa, jos tiede ja tutkimus kertovat sen olevan paras hoito. Joten yritin muistuttaa itseäni, että tämä ei ainakaan ole kivuliasta, ei tarvi pelätä sivuvaikutuksia, ei ole pahoinvointia kuten syöpähoidoissa, ei tarvitse matkustaa sairaalaan saadakseen hoitoa, ei tarvi niellä letkua, tulla pistetyksi, nukutetuksi, jne. Muistutin siis itseäni, että monenkaan vakavan sairauden hoito ei ole miellyttävää. 

Itsellä auttoi paljon se, että työllistyin (määräaikaisesti) ja sain rahaa. Pitkään olin ollutkin ilman.

Kannattaa yrittää tehdä asioita, jotka ainakin aiemmin ovat tuottaneet iloa. Vaikka pieniäkin juttuja.

Nousin pikkuhiljaa vakavasta masennuksesta. Siten. Lakkasi kiinnostamasta piehtarointi siinä, koska identiteettini kuitenkin on vähän toinen kuin valmiiksi itsensä arkuttaneen luuserin.

Aktiivisesti aloin miettiä, onko mulla edes oikeutta rypeä masennuksessa, kun mulla kuitenkin oli eläviä rakkaita läheisiä. Purin hammasta, menin itseeni ja revin itseni sieltä kuopasta ylös. Eli kai lähinnä vaihdoin väkisin näkökulmaa omasta navasta muihin ihmisiin lähelläni.

Samalla annoin itselleni anteeksi sen, että vanhempani oli narsisti, että mua oli koko elämäni hyväksikäytetty ja että en ollut vielä ihmisenä valmis. Kun myöntää ongelmansa, avaa tiensä kehittymiselle ja toipumiselle.

Nyt olen ollut remissiossa 11 vuotta. Ei puhettakaan, että se olisi ollut pelkkää riemua ja autuutta, mutta hyvin lähellä normaalia elämää.

Vierailija kirjoitti:

Mistä löytäisi halun parantua?

Se tulee itsestään kun lopetat itsesi halveksimisen ja rankaisemisen. Niin vain kasvun ihme aina tapahtuu, maa alkaa versoa vihreää vaikka hetki sitten se oli umpijäässä. 

Vierailija kirjoitti:

Nousin pikkuhiljaa vakavasta masennuksesta. Siten. Lakkasi kiinnostamasta piehtarointi siinä, koska identiteettini kuitenkin on vähän toinen kuin valmiiksi itsensä arkuttaneen luuserin.

Aktiivisesti aloin miettiä, onko mulla edes oikeutta rypeä masennuksessa, kun mulla kuitenkin oli eläviä rakkaita läheisiä. Purin hammasta, menin itseeni ja revin itseni sieltä kuopasta ylös. Eli kai lähinnä vaihdoin väkisin näkökulmaa omasta navasta muihin ihmisiin lähelläni.

Samalla annoin itselleni anteeksi sen, että vanhempani oli narsisti, että mua oli koko elämäni hyväksikäytetty ja että en ollut vielä ihmisenä valmis. Kun myöntää ongelmansa, avaa tiensä kehittymiselle ja toipumiselle.

Nyt olen ollut remissiossa 11 vuotta. Ei puhettakaan, että se olisi ollut pelkkää riemua ja autuutta, mutta hyvin lähellä normaalia elämää.

kaipa kaikki kulminoituu näkökulman vaihtamiseen. Hienoa, että pystyit siihen ilman terapeuttia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla toimi liikunta, kaikenlainen itsestä huolenpitäminen, ravitsemus, välien katkaiseminen alkoholistivanhempaan. Näistä alkoi hyvänkierre, joka johti työpaikan vaihtamiseen, itselle mielekkäiden asioiden lisääntymiseen elämässä.

Miten sait sieltä synkkyydestä aloitettua liikunnan/itsensä huolenpitämisen? 

Ajattelin, että masennus on todellinen ja vakava sairaus ja että tekisin mitä tahansa hoitoa muunkin vakavan sairauden kanssa, jos tiede ja tutkimus kertovat sen olevan paras hoito. Joten yritin muistuttaa itseäni, että tämä ei ainakaan ole kivuliasta, ei tarvi pelätä sivuvaikutuksia, ei ole pahoinvointia kuten syöpähoidoissa, ei tarvitse matkustaa sairaalaan saadakseen hoitoa, ei tarvi niellä letkua, tulla pistetyksi, nukutetuksi, jne. Muistutin siis itseäni, että monenkaan vakavan sairauden

kiitos tätä yritän itsekin ajatella

Ilmoittaudun! Auttakaa! Olen itsetuhoinen. Yritys konkurssiin, myin jo rakkaan kodin ja silti jäi velkaa 120 000 e. Ikää on jo 62 vuotta. Joten melko kova tilanne on. Kolme aikuista lasta on + miniät ja vävy  ja he katosivat ja jättivät minut yksin. Miniä joskus soittaa. Ystävät lähtivät, kun en voi enää käydä ravintolassa,syömässä/viinilasillisella  enkä edes leffassa.

Joten eipä auta mikään meditaatio, jooga, liikunta tai ravinto. 

Tämä on hyvä ketju! Kiitos!

Vierailija kirjoitti:

Ilmoittaudun! Auttakaa! Olen itsetuhoinen. Yritys konkurssiin, myin jo rakkaan kodin ja silti jäi velkaa 120 000 e. Ikää on jo 62 vuotta. Joten melko kova tilanne on. Kolme aikuista lasta on + miniät ja vävy  ja he katosivat ja jättivät minut yksin. Miniä joskus soittaa. Ystävät lähtivät, kun en voi enää käydä ravintolassa,syömässä/viinilasillisella  enkä edes leffassa.

Joten eipä auta mikään meditaatio, jooga, liikunta tai ravinto. 

:( Olen pahoillani, en muuta voi kuin lähettää virtuaalihalauksen, joka laiha lohtu mutta halaus kuitenkin.

Lääkkeet ei auttanu, oli vaikea masennus. Ect + estolääkitys toimii

Täällä ollut jo useampia asioita mitkä hyviä (tai eivät ainakaan haittaa tee) apukeppejä, ja siihen lisäisin sen että pitää tauoa uutisista..Loputtomasta negatiivisuuden tuuttauksesta joka kanavalta, niin somessa kuin mediasta. Itse jotenkin menee siihen luuppiin että katsoo il, is, hs, yle, some jne jne. Ja sitten takaraivossa ahdistus oman olon lisäksi siitä turvattomuuden tunteesta jota media tarjoilee 24/7. Kun oikeasti on paljon hyvää, apua ja rakkautta maailmassa Siitä nopeesti masentuneena bongaa vaan ne huonot jutut. 

Prosessissa meni vuosia aikaa. Tajusin mm. että suvussa on masennusaltiutta. Aluksi kirjoittelin päiväkirjaa. Oli aika sekavaa tekstiä. Luin kaikenlaisia kirjoja aiheesta. Osa oli höpöjuttuja energiakentistä ym. Käytin masennuslääkkeitä ja kävin terapiassa. Opin puhumaan siellä paremmin omista asioistani. Sain käytyä koulun  loppuun ja työpaikan. (Alkup. oireet: laihtuminen, ahdistuneisuus, itkuisuus, tunneherkkyys, mielen musteneminen, eristäytyminen) 

Tapasin miehen joka auttoi ja tuki minua ylös masennuksesta. Hän myös pelasti minut siltä että olisin joutunut luopumaan lemmikeistäni talousvaikeuksien takia. Aiemmin asuin omakotitalossa mutta tuli ero silloisen miehen kanssa. En olisi saanut kaikkia koiriani mukaan pieneen yksiöön johon minulla työpaikan menetyksen ja hermoromahduksen jälkeen enää olisi ollut varaa.

Uusi mieheni pelasti elämäni ja olen ikuisesti hänelle kiitollinen.

Ihan vaan raitistumalla. 

Vierailija kirjoitti:

Ilmoittaudun! Auttakaa! Olen itsetuhoinen. Yritys konkurssiin, myin jo rakkaan kodin ja silti jäi velkaa 120 000 e. Ikää on jo 62 vuotta. Joten melko kova tilanne on. Kolme aikuista lasta on + miniät ja vävy  ja he katosivat ja jättivät minut yksin. Miniä joskus soittaa. Ystävät lähtivät, kun en voi enää käydä ravintolassa,syömässä/viinilasillisella  enkä edes leffassa.

Joten eipä auta mikään meditaatio, jooga, liikunta tai ravinto. 

Olen käynyt vakavan masennuksen läpi ja siitä on mahdollista selvitä ehjin nahoin. Yksi ikävä piirre on, että ns. "ystävät jättävät", kun asiat ovat huonosti.

Uusia ystäviä tulee. Tunnekäsittely on auttanut ja mielenterveystalosta löytyy myös apua. 

Kirkko tekee myös tärkeää mielenterveystyötä. 

Kokeilen nyt alkoholin jättämistä ja sen vaihtamista laadukkaaseen ruokaan. Meditointi, kirjallisuus. Jokaisella on omat keinonsa, mutta kuten joku sanoi, pikkuhiljaa.