"Lakoilla on kansan enemmistön tuki" häääh? Voisiko joku tukija kertoa miksi?
Mikä siellä hallituksen toimissa on niin epäoikeudemukaista, että Suomessa ei voi niin toimia, vaikka Ruotsissa nää muutokset ajettiin läpi jo ajat sitten ja IMF kertoi terkkuja että "hyvä alku mutta ei riitä, senkin pikavippikansa?"
Kommentit (242)
Sen verran promillentuoksuisia kommentteja lakkojen puolustajilta, että alan vähitellen ymmärtää, miksi niistä ns sairaspäivistä ei haluta luopua ja pelätään nyt joukolla irtisanomisia
Vierailija kirjoitti:
Siinä kysyttiin, että pitäisikö neuvotella ay-liikkeen kanssa työelämän uudistuksista, mutta nehän kieltäytyivät neovottelemasta, koska halusivat lakkoon.
Neuvottelutahto pitää olla molemminpuolinen.
Ay-liike nimenomaan vaatii lakoilla neuvotteluja, ja hallitus on se joka on ilmoittanut että ei käy. Hallitus kuulemma voi keskustella, mutta ei missään tapauksessa pyörtää päätöksiään miltään osalta, joten se ei ole neuvottelua. En ymmärrä mitä kesksuteltavaa sitten muka olisi.
"Hallitus sitä vastoin ei ole demokraattisesti valittu. Vai onko minulta jäänyt jotkut vaalit välistä, kun en tietääkseni ole tuollaisia puolueita hallitukseen äänestänyt."
Kun vain semanttinen saivartelu on jäljellä. Oliko Marinin hallitus demokraattisesti valittu ja valittiinko Marin demokraattisesti pääministeriksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä kysyttiin, että pitäisikö neuvotella ay-liikkeen kanssa työelämän uudistuksista, mutta nehän kieltäytyivät neovottelemasta, koska halusivat lakkoon.
Neuvottelutahto pitää olla molemminpuolinen.
Ay-liike nimenomaan vaatii lakoilla neuvotteluja, ja hallitus on se joka on ilmoittanut että ei käy. Hallitus kuulemma voi keskustella, mutta ei missään tapauksessa pyörtää päätöksiään miltään osalta, joten se ei ole neuvottelua. En ymmärrä mitä kesksuteltavaa sitten muka olisi.
"vaatii neuvotteluja" = alistumista ay-liikkeen tahtoon, vaikka tarvittavat rakenneuudistukset olisi pitänyt tehdä vuosikymmeniä sitten. SAK käveli itse ulos neuvotteluista tarjoamatta mitään tilalle. Mitäpä jos persu/diktatuuriulinan sijaan ehdottaisitte konkreettisia toimia talouden elvyttämiseen? Vinkki: entisestään kireän tuloverotuksen kiristäminen ei lisää ostovoimaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loistava esimerkki vasuripellestä-kaikkien on oltava samaa mieltä ay-mafian kanssa.Muuttakaa Venäjälle,siellä on hyvä olla kun ylhäältä määrätään .kaikki.
Lue kommenttisi t-a-r-k-a-s-t-i imbesilli!
Te perskokkareet sinne kuuluisitte, kun niin auliisti tahtoisitte nöyrtyä kaikkee mitä tämä diktaattorihallitus yrittää sanella!
Me muut sitä vastoin emme pidä diktatuurista ja käytämme vielä toistaiseksi voimassa olevia keinoja vastustaa sitä!Kannattaa varmistaa vielä diktaaturin merkitys sanakirjasta, vaikka se fiini sana onkin nuoren mielestä. Demokraattisesti valittu Eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus ei ole diktatuuri. Vaikka Valo-Korianteri ei pitäisi hallituksen politiikasta, niin ei se tee diktatuuriksi :D
Mä olen aina sanonut, ettei pidä äänestää ollenkaan, jos ei ymmärrä politiikasta mitään, eikä edes tiedä mitä äänestää. Jotkut suu vaahdossa mesoaa, että äänestettävä on, kun kerran on oikeus. No tässä on sitten tulos! Ei ole mitään demokratiaa, vaan tyhmän kansan arpomalla valittu hallitus. Nyt gallupit näyttää, että ylivoimaisesti suurin osa puolustaa lakkoja ja vastustaa suunniteltuja muutoksia. Suuri, jos ei jopa suurin osa, on niin yksinkertaisia, että heille olisi selkokielellä yksi asia kerralla selitettävä mistä on kyse, ja mitä asioita on odotettavissa kun tietyllä tavalla äänestää. Jos nämä leikkaukset olisi olleet listattuina kansalle luettavaksi, ja kerrottu mitkä puolueet niitä ajaa, niin olisi ollut täysin eri äänestystulos.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siinä kysyttiin, että pitäisikö neuvotella ay-liikkeen kanssa työelämän uudistuksista, mutta nehän kieltäytyivät neovottelemasta, koska halusivat lakkoon.
Neuvottelutahto pitää olla molemminpuolinen.
Ay-liike nimenomaan vaatii lakoilla neuvotteluja, ja hallitus on se joka on ilmoittanut että ei käy. Hallitus kuulemma voi keskustella, mutta ei missään tapauksessa pyörtää päätöksiään miltään osalta, joten se ei ole neuvottelua. En ymmärrä mitä kesksuteltavaa sitten muka olisi.
"vaatii neuvotteluja" = alistumista ay-liikkeen tahtoon, vaikka tarvittavat rakenneuudistukset olisi pitänyt tehdä vuosikymmeniä sitten. SAK käveli itse ulos neuvotteluista tarjoamatta mitään tilalle. Mitäpä jos persu/diktatuuriulinan sijaan ehdottaisitte konkreettisia toimia talouden elvyttämise
Neuvottelemalla yleensä haetaan kompromissia. Ihan samalla tavalla voi sanoa että hallitus vaatii alistumista omaan tahtoonsa. No senkun sitten vaatii, mutta pakottaa ei voi. Enemmän haittaa kuin hyötyä on, kun hallitus ei suostu neuvottelemaan. Tilanne pitkittyy ja rahaa palaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Loistava esimerkki vasuripellestä-kaikkien on oltava samaa mieltä ay-mafian kanssa.Muuttakaa Venäjälle,siellä on hyvä olla kun ylhäältä määrätään .kaikki.
Lue kommenttisi t-a-r-k-a-s-t-i imbesilli!
Te perskokkareet sinne kuuluisitte, kun niin auliisti tahtoisitte nöyrtyä kaikkee mitä tämä diktaattorihallitus yrittää sanella!
Me muut sitä vastoin emme pidä diktatuurista ja käytämme vielä toistaiseksi voimassa olevia keinoja vastustaa sitä!Kannattaa varmistaa vielä diktaaturin merkitys sanakirjasta, vaikka se fiini sana onkin nuoren mielestä. Demokraattisesti valittu Eduskunnan luottamusta nauttiva hallitus ei ole diktatuuri. Vaikka Valo-Korianteri ei pitäisi hallituksen politiikasta, niin ei se tee diktatuuriksi :D
Mä olen aina sanonut, ettei pidä äänes
Äänestäjät halusivat muutoksen vihervassusekoilun jäljiltä. Vaalien aikaan Marinin hallituksen tuhojen laajuus ei ollut täysin tiedossa. Vähän paksua uikuttaa yksinkertaisista äänestäjistä, jos itse uskoo rasistisiin pesukarhuihin, satoihin sukupuoliin, naispeniksiin ja raskaana oleviin miehiin. Vihervassut tukijoukkoineen tekivät parasta mahdollista vaalityötä persuille ja kokoomukselle.
"Neuvottelemalla yleensä haetaan kompromissia. Ihan samalla tavalla voi sanoa että hallitus vaatii alistumista omaan tahtoonsa. No senkun sitten vaatii, mutta pakottaa ei voi. Enemmän haittaa kuin hyötyä on, kun hallitus ei suostu neuvottelemaan. Tilanne pitkittyy ja rahaa palaa."
Mitä konkreettista ay-liike toi neuvottelupöytään ennen ulosmarssiaan ja lakkouhoa, tai sen jälkeen? Logiikallasi vähäpukeinen nainen on vastuussa raiskauksestaan ja lähisuhdeväkivallan uhri pahoinpitelystään. "Muija kerjäsi sitä itse!"
Vierailija kirjoitti:
Mä olen aina sanonut, ettei pidä äänestää ollenkaan, jos ei ymmärrä politiikasta mitään, eikä edes tiedä mitä äänestää. Jotkut suu vaahdossa mesoaa, että äänestettävä on, kun kerran on oikeus. No tässä on sitten tulos! Ei ole mitään demokratiaa, vaan tyhmän kansan arpomalla valittu hallitus. Nyt gallupit näyttää, että ylivoimaisesti suurin osa puolustaa lakkoja ja vastustaa suunniteltuja muutoksia. Suuri, jos ei jopa suurin osa, on niin yksinkertaisia, että heille olisi selkokielellä yksi asia kerralla selitettävä mistä on kyse, ja mitä asioita on odotettavissa kun tietyllä tavalla äänestää. Jos nämä leikkaukset olisi olleet listattuina kansalle luettavaksi, ja kerrottu mitkä puolueet niitä ajaa, niin olisi ollut täysin eri äänestystulos.
Voi, olen pahoillani, ettei äänestämäsi puolue voittanut. Itsekin viimeiset 4 vuotta pudistelin päätäni kotisohvalla, että ei jeesus mitä päätöksiä. Näin se demokratiassa menee. On oikeus jättää äänestämättäkin. Enemmistön mukaan mennään, kuten on vuosikymmeniä jo menty (äläkä nyt tule itkemään, ettei enemmistön mukaan mennä. Kyllä mennään tämän vaalijärjestelmän mukaisesti). Tämä on tähän mennessä parhaaksi havaittu tapa tämä demokratia. Voit toki miettiä paremman järjestelmän ja alkaa saattaa sitä ihmisten tietoisuuteen ja kenties perustaa oman puolueenkin. Onnea matkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Katsos AP, kun ihmiset loppujen lopuksi tykkäävät asuakin jossain ja syödä joka päivä se sijaan, että paasaisivat ja uhraisivat itsensä jollekin poliittisille opinkappaleille.
Tavalliset ihmiset asuvat mukavasti ja syövär ravitsevaa ruokaa, vain työtä tekemättömät ja silti keskiluokkaisen elämäntyylin haluavat vastustavat hallitusta.
Lakoilla ajetaan sitä, että tulevaisuudessakin tavallisia ihmisillä.on säällinen toimeentulo ja työehdot.
Nykyinen elintaso tullaan joka tapauksessa laskemaan alas, ihan maailmanlaajuisesti. Ihmiskunnalla ei ole enää varaa kuluttaa kuten ennen.
Työsuhteen on tarkoitus turvata elämää. Voi ottaa asuntolainaa ja muuta. Kukaan ei uskalla rakentaa elämää, jos potkut voi saada ensi viikolla, koska kampauksesi ei miellytä pomoa.
Työstä pitää saada myös asiallista palkkaa ja vapaapäiviä pitää olla, jotta jaksaa tehdä työtä.
Vihervassuja siis vituttaa, kun demokratiassa voi äänestää väärin? :D
Pohjoismaissa uudistukset tehdään neuvottelemalla ja niin että kaikki osapuolet joustavat ja kaikki saavat jotain. Siitä syntyy pohjousmainen luottamus. Jos hallitus ei tässä onnistu ja on vain yhden osapuolen hallitus, niin sitten on epäonnistunut hallitus. Itsekin olen monien uudistusten kannalla, mutta toteutustavan täytyy olla sellainen, että kaikki saavat jotain. Ei niin, että EK sanelee vaalirahoituksella voitelemansa puolueet, jotka eivät vaaliohjelmissaan kertoneet näistä reformeista oikeastaan mitään. Yhdellä hallituspuolueella ei ollut edes vaaliohjelmaa. Siksi vetoaminen niukkaan vaalitulokseen ei oikein vakuuta.
Vierailija kirjoitti:
Työsuhteen on tarkoitus turvata elämää. Voi ottaa asuntolainaa ja muuta. Kukaan ei uskalla rakentaa elämää, jos potkut voi saada ensi viikolla, koska kampauksesi ei miellytä pomoa.
Työstä pitää saada myös asiallista palkkaa ja vapaapäiviä pitää olla, jotta jaksaa tehdä työtä.
Se on kuule joka toinen sitten kerjäläinen ja kuoleman partaalla, jos potkuja jaellaan noin. Yksikään firma ei pysy pystyssä, kenelläkään ei ole töitä ja ihmiset kuolevat nälkään. Uskotko nyt itsekään tuohon?
Kukaan ei halua orjaksi. Yksinkertaista.
Kuinka monta lakkoa sä näitte edeltävää hallitusta vastaan, vaikka taloutta hoidettiin aivan päin persettä? Nyt kun edellisten virheitä korjataan, niin tämä on vihervassareiden vastaus.
Miksi ei lakkoilijoille demokratia kelpaa, vaaleissa taas voisi valita mieleisensä luikurin laskettelijat. Paasikivi taisi valitella jotain sentapaista että on Suomen kansa yksinkertaisen tyhmää ja kovakalloisen ymmärtämätöntä.
Ovatkohan nuo lakkoilijoiden kannatuspuolueet jo valinneet neuvottelijansa ja neuvottelutaktiikkansa tilanteeseen jossa Suomen velkojat tulevat sanelemaan miten maan taloutta sopeutetaan velkojen maksamiseksi.
No ei siellä hallituksen tahollakaan asioiden hoito aina kovin kypsältä vaikuta kun sieltä väliltä kuuluu nulikkamaista kielenkäyttöä; onkohan käynyt niin että on tullut asetetuksi liian suuriin saappaisiin liian nuorena, kokemattomana, kypsymättömänä, ymmärtämättömänä, toivottavasti ei sentään aivan syyntakeettomana...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska hallitus haluaa, että kaikki työntekijät voidaan irtisanoa millä tahansa mielivaltaisella syyllä. Sellainen voi olla esim. se, että pomosi ei pidä sinusta tai olet sairastunut syöpään ja jäänyt sairaslomalle tai tulet raskaaksi tai olet jäänyt liian monta kertaa kotiin hoitamaan sairasta taaperoasi. Tai sitten se, että joku toinen tekee työsi halvemmalla.
Ja muiden leikkausten vuoksi irtisanominen voi helposti johtaa omistusasunnon menetykseen, kun asumistukea ei voi enää saada ja samaan aikaan ansiosidonnaista leikataan.
Aika suojatyöpaikassa on kyllä saanut olla, jos ei ole koskaan kuullut tai kokenut asiatonta irtisanomista tässä maassa. Lisäksi omistusasunnot on tänä päivänä muutenki enää eutoikeutuilla, samoin asumistuet.
Ihan oikeasti - me nuoremmat ollaan jouduttu elämään näillä teidän mielestänne julmemmilla ehdoilla jo kauan
Kun sulla menee huonosti, niin kaikilla pitää mennä yhtä huonosti? Opiskele, liity ammattiliittoon ja mene töihin. Aamuisin suihkuun.
Vierailija kirjoitti:
Työsuhteen on tarkoitus turvata elämää. Voi ottaa asuntolainaa ja muuta. Kukaan ei uskalla rakentaa elämää, jos potkut voi saada ensi viikolla, koska kampauksesi ei miellytä pomoa.
Työstä pitää saada myös asiallista palkkaa ja vapaapäiviä pitää olla, jotta jaksaa tehdä työtä.
Sellaistahan tässä ei ole tekeillä. Kannattaisi ottaa asioista selvää, ennen kuin alkaa öyhöttämään ja sabotoimaan laillisesti valitun hallituksen työtä ja kansantaloutta.
Peppukipeät vihervassut eivät onnistuneet kaatamaan hallitusta tekaistulla rasismikohulla ja pesukarhukravatilla, joten nyt järjestetään miljardiloven kansantalouteen tekevä poliittinen lakko, yhtä valheellisin perustein. Pistetään talous paskaksi, polarisoidaan yhteiskunta, rääytään persua ja diktatuuria tarjoamatta mitään tilalle. Kunnon kommarimeininkiä.