Patjanmalliset tonkkositeet huonolla teipilla! Nostalgiaketju meille, joilla oli aina pakaran paalla, sisareidessa tai polven kohdalla se larpatin hurraamassa ohivuodolle.
Kommentit (141)
la 12.3.82 alkoi mun kuukautiset, olen vm-69 eli tuolloin 12 v.
Meillä on aina ollut avointa niinpä heti äiti tiesi asiasta (pystymme nykypäivänäkin juttelemaan vaikkapa orgasmeista).
Samaa avoimuus vallitsee miehen ja lasteni välillä.
Mutta vaikka olen vanhus, en koskaan edes muista nähneeni mitään kumilenkkiviritelmiä missään/kenelläkään.
onko minusta tulossa nainen. Muistan nuo kamalan paksut siteet. Kotona äiti alkuun pakotti käyttämään sideharsosta taiteltuja siteitä joita sitten pestiin. Tuli edullisemmaksi. Mutta jossain vaiheessa en enää suostunut käyttämään niitä. Isäni muistan vitsailleen jotain puolukkapäivistä. Äitini yleensä käytti nimitystä paskatauti.
etten ole ainoa, joka koki menkkojen alkamisen häpeällisenä. Yllätys, yllätys, olen vm -73, eikä äiti puhunut minulle niistä mitään.
Muistan olleeni nipin napin 12v kun ne alkoivat. Lukitsin itseni vessaan siksi aikaa kun äiti tuli kaupasta. Häneltä sitten yritin oven pielestä tideustella, missä mahtaa olla siteitä kun menkat alkoivat. Äiti alkoi ihan tohkeissaan huutamaan minulle neuvoja noiden patjojen sijainnista. Muistan olleeni todella häpeissäni kun veljetkin olivat siinä kuulemassa kaiken.
Tuolloin oli todellakin niin hirveitä viritelmiä saatavilla, ettei naurattanut yhtään. Äiti osti Vuokkoset- siteitä ja sitten niitä kamalia Nainen-siteitä, ne olivat varmaan paksuimmasta päästä ja imuteho nollan luokkaa. Hän käytti itse niitä kuminauhaviritelmiä ja minä yritin tulla toimeen niillä jättisiteillä. Kärsin suunnattoman runsaista menkoista ihan alusta saakka.
Jossakin vaiheessa aloin ostamaan niitä itse. Tykästyin Libresseen ja tulipa joskus kokeiltua tamponejakin. Sen verran kovasti kuitenkin aina vuosin, että oli pakko laittaa tollo paperia peppuväliin kun muuten valskasi. Laitan vielä nykyäänkin noita paperiviritelmiä aina nukkumaan mennessäni ja yöllä käytössä ovat olleet siivekkeelliset, pitkät yösiteet. Onneksi tällä hetkellä ei ole kuukautisia kun imetän tuota meidän 5kk ikäistä kuopustamme, mutta elän pelossa, että ne pian alkavat. Aina synnytyksen jälkeen vuodan miltei kuiviin kun ne alkavat.
Miltei 6 vuotta sain olla ilman menkkoja kun käytin hormonikierukkaa ja täytyy kyllä sanoa, että kun joskus lähtitulevaisuudessa sen neljännen ja viimeisen muksun saan, laitatan sen heti uudelleen. Nuo vuodot ovat ihan kamalia.
Kahta tytärtäni en jätä samanlaiseen pulaan, eli kerron asiasta heille kun se on ajankohtainen. Miehenikin on jo puhunut kerran asiasta vanhimman tyttäreni kanssa, eli menkat eivät todellakaan ole mikään tabu meidän perheessämme.
Kirjoitin aiemmin tähän ketjuun ja tällävälillä on olleet tyttäreni ensimmäiset menkat.
Olin valmistellut häntä huolellisesti naiseksi tuloon.
Kävimme jo talvella ostoksilla koska aavistelin että siteitä tarvitaan pian.
Ostettiin useampaa mallia Libresseä.
Hienosti meni ekat menkat ja tyttö jopa ylpeä niistä.
Koen onnistuneeni tässä asiassa äitinä.
Joo, mulla oli 12-vuotiaana Nainen-yösiteet käytössä ja ne todellakin NÄKYIVÄT minkä tahansa verkkarin läpi.
Mä tiesin kyllä kuukautisista, kaverin kanssa oltiin sitä paitsi opiskeltu asiaa... Ällötti jo sillon, että äitini kutsui siteitä MINIVAIPOIKSI. No joo, olipa tosi minejä noi Nainen-yösiteet. Äidilläni on kohtu poistettu joten hänellä ei enää ollut kuukautisia kun mulla alkoi ja näin jälkeen päin tuntuu kauhealta, että joutui jo sillon 12-vuotiaana ostamaan ite omilla rahoilla siteet.
Äitini suhtautuminen oli outoa. Tuntui, että hän muka halusi olla avoin, mutta ei pystynyt ja sitten se korvautui sellasilla ihem tökeröillä ja härskeilläkin ilmasuilla. Ekat menkat alko kesällä ja äiti sitten jotenkin voivotteli sitä ja kai kerto isällekin. No, isä kuitenkin parin päivän päästä kysy haluisinko mennä uimaan eikä tajunnut mun kiertelyjä niin äitihän siihen koko perheen edessä räväytti: " no, eihän se nyt voi uida ellei oo sitte tamppppoooonia tunkenut sisäänsä" .
Sitten ekat menkat oli vaan ihan lyhkäset ja mulla yhtäkkiä alkokin kahden viikon päästä uudet kun oltiin mökillä. En tiennyt kelle sanoisin ja sitten itku kurkussa sanoin isoveljelleni (sillon 17v) ja hän sitten sanoi äidille niin äiti taas järkkäs kauheen shown että " tääh, ei voi olla totta, nyt sussa kyllä on jotain vikaa jos sulla taas veret valuu" ja sitte sellanen ihme naurun hekotus päälle (kun minä itkussa siinä). No, veli suuttu sitten äidille ja sano, että ootkos kuullut että kuukautiset voi alussa olla tosi epäsäännölliset...
Itse pelasin lentopalloa ja kyllä harkkojen jälkeen oli side saattanut katketa keskeltä. Kaksilla kireillä pikkareilla yritin sidettä pitää paikallaan niin lentisharkoissa kuin yölläkin. Ja vessapaperitollo pakaroiden välissä, ettei valuisi nukkuessa patjalle... Onpa mukavaa kuulla, etten ole ollut ainoa.
...ja hän lupasi eduskuntavaaleissa äänestää sitä, joka lupaa ilmaiset terveyssiteet suomalaisille naisille :-).
En alkanut siinä kertoa mooncuppien ihanuudesta, mutta jotenkin tuo oli vähän liikkistä.
Vierailija:
huonolla menestyksellä. Sillä tavalla munkin housut ja koko kylppärin kokolattiamatto (Tottakai kylpyhuoneessa on kokolattiamatto, muutenhan varpaat paleltuisivat!) lainehtii. Ei auta muutakuin kykkiä ammeessa joskus montakin kertaa päivässä...tai sitten lääppiä niillä kosteuspyyhkeillä pahimmat pois.
Oma äitini oli kertonut (jotain) kuukautisista jo ennen niiden alkua. Itselläni alkoivat kuukautiset vähän ennen 12-vuotispäiviäni. Häpesin niitä kovasti. Äiti kertoi, mistä siteet löytyvät ja varoitteli kovasti, että aamulla saattaa sitten lorahtaa, kun yön jälkeen nousee ylös. Onnekseni minulla on niukka vuoto, ei lorahdellut eikä lorahtele.
Muistan kun kuudennella luokalla kävi terveydenhoitaja kertomassa kuukautisista luokalle (tytöille liikuntatunnilla). Ja kysyi sitten, keillä on kuukautiset alkaneet. Minä ja yksi toinen tyttö oltiin niitä. Terveydenhoitaja myös kysyi, onko kotona kerrottu kuukautisista. Minä tietenkin sanoin, että on. Tästä saivat muut tytöt aihetta välitunnilla " potkia päähän" . Eihän minun, arkajalan ujon vähän koulukiusatun, äiti voinut olla kertonut mitään kuukautisista.
Mutta parhaimmasta päästä näyttää olleen, tätä ketjua kun lukee. Olen vm. -71 ja kuukautisen alkoivat -83 syksyllä. Itse siteistä en kauheasti muista. Kai ne oli tumpeloita ja paksuja. Äitini osti aina jotain halpiksia itselleen, lapsilleen vissiin vähän parempia. Ja siirryin aika pian tamppooneihin. Siteitä ja tampooneja oli aina vessan kaapissa. IkinäIkinä ei loppuneet kesken.
Siteet kääräistiin vessapaperiin ja vietiin keittiön roskikseen. Itse en missään nimessä halua roskista vessaan. Ne kuukautissiteet alkaa haiseen niin kauhean helposti siellä. Keittiön roskissa ne hautautuu muun jätteen sekaan, eikä hajuhaittoja synny. (Sanokaa vain, että oon junttimoukka, mutta näin on - ei tule roskista meän vessaan ;-)
käsisuihkua, ei ollut edes synnytyslaitoksella sairaalan muista osastoista puhumattakaan. Eikä edes uusissa asunnoissa.
Mä oon ymmärtäny että ruotsalaiset kastelee vessapaperia pesulapuksi ja pyyhkii sillä kostealla . Täällähän muutenkin suositaan pesulappuja etenkin lasten pesuissa. Kaupassa on hyllyt väärällään paperisia tai ohuita vaahtomuovisia kertispesulappuja jotka on kyllä käteviä!
No, itte oon syntyny myös 70 -luvun alussa ja äitini myös häpeili vaikka kertoi asiasta. Voivotteli " kohtaloani" ja osti siteitä kunnes halusin alkaa käyttämään tampaxeja.
Hankala oli hoitaa hygieniaa kun oli ulkovessa, kannun kans menin minäkin pesulle ja salaa poltin saunan uunissa käytetyt suojat.
Koulussa onneksi oli kavereiden kanssa avoimempaa. Yksi kaverini joutui kerran ostamaan kotimatkalla siteitä tuppukylämme kaupasta ja voi sitä jännitystä ja noloutta jos ois joku nähnyt meidän ostoksemme. Valtavat 2 sidepakettia ei meinaneet millään mahtua reppuun.
Yksi kaverini joutui käyttämään Lenina T-lastenvaippoja, niin oli runsaat menkat!
Vaivaantuneena hän kysyi minulta 16-vuotiaana, että tarvitsenko jotain tietoa yms. asiaan liittyen. Nolostellen sanoin että minulla on ollut menkat jo kolme vuotta.
Äitini oli kovasti hämmästynyt.
Minulla on nyt oma tytär joka luuhaa vessassa usein mukanani, taitaa jo ymmärtää mikä on homman nimi.
asiasta minulle jo vuotta paria aikaisemmin, ja olin osannut odottaa ja toivoakin menkkojen alkamista (olisi sitten niin hienoa ja aikuismaista). Sitten kun ne oikeasti alkoivat, se oli tosi kamalaa. Mahaan sattui ja se siteiden kanssa puljaaminen oli kamalaa. Koulussa yritin pärjätä vessapaperilla, mutta eihän se toiminut. Kotonakin suhtautuminen oli jotenkin kummallisen häveliästä, vatsakivuissa äiti kyllä lohdutti ja osti siteet valmiiksi, mutta muuten oli aika ankeaa ja noloa.
Oman tyttäreni kanssa aion tehdä kuukautisten alkamisesta juhlapäivän (ja se tietysti saa traumoja siitä ja tilittää sitä aikuisena psykiatrilleen, kun asiasta ei osattu olla hiljaa ;)). Ja kuukuppia aion suositella, sitä käytän itsekin nykyään. Myös pojalleni pidän tärkeänä asiasta puhumista. Miehelleni oli alkuun tosi vaikeaa tuoda kaupasta siteitä. Sitten kun oli mukana synnytyksissä, niin on tottunut jo asiaan eikä enää taida pahemmin häpeillä. Kuukupista ei kyllä tahtonut kuullakaan mitään, kun innoissani selitin.
Synnytysten jälkeen olen tutustunut sairaalassa noihin patjasiteisiin. Onhan ne aika hirveitä, mutta paikallaan kyllä kun verta vuotaa solkenaan. Onneksi muuten heti ekan synnytyksen jälkeen loppuivat ne kamalat kuukautiskivut, joiden takia piti öisin maata vessan lattialla... Ja kuukuppikin auttaa selvästi asiassa.
Asuttiin pohjoisessa, sellaisessa tuppukylässä. Siellä oli myynnissä vain niitä kamalia pumpulivappoja, jotka ei pysyneet paikallaan. Joskus vuonna -95 alkoi tulla jotain vähän parempia siteitä myyntiin.
Seiskalla meidän matikanope oli vanha, tiukka mies, jonka tunnilla ei uskaltanut sanoa mitään. Ekalla tunnilla hän kuitenkin sanoi, että tytöt saa kesken tunnin lähteä vessaan, eikä tarvi edes lupaa pyytää. Ymmärsi varmaan sen verran naisista, että joskus sitä on mentävä heti eikä 15. päivä :)
Sisi ihan kammottavaa, kuinka huonosti 70-luvulla syntyneiden kuukautisvalistus on tehty.
eli vuonna -88. Ekat menkat muistan hyvin, oltiin mökillä. Äiti näytti missä on siteet ja näytti minkämalliset pikkarit kannattaa laittaa. Paksuja siteitä meilläkin oli. Muistan myös, kuinka ekana yönä vuosin niin että koko sänky oli veressä. Vähäsen hävetti, kun koko perhe nukuttiin samassa huoneessa.
Muistan myöskin siteiden salakuljetuksen roskikseen... Äitini myös kehotti repimään ne paksut siteet kahtia ja vetämään alas vessasta - huh huh!!! Taponeista ei meillä puhuttu ikinä, vaikka äidin kaapissa niitä olikin - super -kokoa. Kokeilin sitten joskus itse yläasteella mini tamponeita, ja koska mulla oli niin kova vuoto, niin aina valui läpi. Tai sitten en koulussa vaihtanut tarpeeksi usein. Häveliäs asia se meilläkin oli, ei siitä paljon puhuttu. Etukäteen äiti oli kyllä kertonut jotain. Mä en ole oikein ikinä tullut sinuiksi menkkojen kanssa. Siis toki osaan elää niitten kanssa, mutta runsaan vuodon ja aiemmin myös kipujen takia se on aina ollut sellasta säätämistä... Voi kunpa osaisin omille tytöilleni kertoa asiasta luontevasti. Mitään juhlia en kuitenkaan aio järjestää, kyllähän se tuntuis ton ikäsestä vähän nololta... No voishan sitä vaikka äiti ja tytär tehdä sen kunniaksi yhdessä jotain.
ensin käytin niitä harson sisällä olevia siteitä, joissa harson päät sidottiin vyötäröllä olevaan kuminauhaan. Jossain vaiheessa kuminauhasta tuli kehittyneempi versio, siinä oli edessä ja takana pieni kuminauhanpätkä, jonka päässä oli hakanen tai mikähän koukku se olisi, johon siteen sai kiinni. Mutta hyvin pian siirryin käyttämään Tampaxia, äitikin käytti sitä. Olin lukenut äidin Tampax-pakettien käyttöohjeita ja tiesin hyvin, mistä oli kyse. Kerroin kyllä äidille kuukautisten alkamisen ja sain häneltä apua siteiden hankkimisessa.
Kälyni kait käyttää vastaavanlaisia vieläkin, hän kun laski joskus, kuinka monta penniä yksi side maksaa minkäkinlaisissa siteissä ja laskee kait vieläkin. Ja ostaa halvimpia, mukavuudesta tms. viis.
Minulla on jo 60-luvulta ensimmäiset muistot, kun äiti vaihtoi tamponia keittiössä (meillä oli ulkovessa) ja tiesin, että sillä on " jutut" ja mitä ne tarkoittaa ja että kaikilla naisilla on ne kerran kuussa.
Omat kuukautiseni alkoi ollessani 14-vuotias v. -79. Siskollani oli alkanut muutamaa kuukautta aikaisemmin, joten kotona oli siteitä. Kerroin äidille kuukautisten alkaneen pari kolme päivää myöhemmin, en muista mitä hän kommentoi. Siteitä meillä oli keittiössä siivouskaapin ylähyllyllä lääkelaatikon vieressä. Ne olivat sellaisia paksuja neliskanttisia vaippoja, taisi olla Salaiset Siniset. Vaikka kuukautisista oli puhuttu meillä avoimesti, niin silti oli hävettävää mennä ottamaan sidettä kaapista, ja yleensä odottikin, että keittiössä ei ollut ketään muuta.
Kuukautiset alkoi ensimmäisen kerran koulussa, ja ensimmäinen tunne oli, että tunsin itseni kamalan aikuiseksi ;) Meillä sai liikunnanopettajalta siteitä koulussa. Vain uinnista sai vapautuksen kuukautisten vuoksi, muuten oli osallistuttava.
Äiti osti vain niitä paksuja perussiteitä, itse huomasin sitten paremmiksi jo silloin muistaakseni Libressen siteet, jotka ei olleet tuollaisia nykyisiä invisible-siteitä, mutta kuitenkin huomattavasti paksuja siteitä ohuempia, noin puolisenttisiä paksuudeltaan. Tämä siis 80-luvun alkupuolella. Itse ostin myös yösiteiksi niitä Nainen isoja siteitä, valkoisessa paketissa punaisella tekstillä. Niitä kun laittoi kaksi peräkkäin niin aika hyvin pärjäsi.
Maksoin siis itse siteeni, mutta mulla oli kesätöistä säästynyttä rahaa, joten kustannuskysymykseksi se ei tullut.
TÄssä jotkut kirjoittivat roskisongelmasta, ja mietin, että mitenkäs meillä. Sitten muistin: siteethän vedettiin vessanpöntöstä alas. Repäistiin vain pitkittäin kahtia, yösiteet kai vähän useampaan palaseen ja pöntöstä alas vaan. Ei muistaakseni koskaan tukkoon mennyt.
Mulla on itsellä vain yksi lapsi, 3-vuotias poika, ja hän tietää jo, etä siteet ja tamponit ovat " äidin laastareita" , joita äiti käyttää silloin kun tulee verta.
Itse olen ammatiltani tk-lääkäri, ja pariinkiin otteeseen äidit ovat tuoneet hätääntyneenä 10-11-vuotiasta tytärtään lääkäriin, kun tällä on alkanut kuukautiset. Mutta niinhän se on, että kaikesta nykyaikana tullaan lääkäriin: ennen kun lapsi loukkasi polvensa, siihen laitettiin laastari, nykyään tullaan päivystykseen lääkärille.
Itse tuollaisen hyshys valistuksen saaneena päätin, että kerron mahdollisimman nuorena tytölle miten asiat menevät. Tyttö sitten tuli 2v vessaan, kun oli sielä ja tasolla oli tamponipakett, tytön kysymykseen mitä ne olivat, annoin lääkärikirjaselityksen. Tyttö lähti sanaakaan sanomatta vessasta pakoon. Minä kauhuissani selittämään ei ne nyt vielä vuosiin ala, tunsin itseni oikein loistoäidiksi. Seuraavan kerran asiaan palattiin tytön ollessa 8v kun tv:stä tuli sidemainos, olin jo keksinyt paremmat sanat.
Siteitä oli tarjolla, sain itselleni ostaa jopa niitä parempia äidin käyttäessä halvimpia, mutta pesujutuista ei tullut mitään opastusta. KK:n aikaan ei äidin mukaan tarvi pestä yhtään enempää, sidehän sen veren imee. No siirryin muutenkin tamppooneihin. Ja äiti haiskahteli aina viikon kuusta melko huonolle...