Oletko käynyt turhaan lääkärissä? Miltä tuntui?
Olen joskus käynyt sekä itseni, että lapsen kanssa tuntien itseni tosi kipeäksi, mutten ole oikeasti ollutkaan. Tulee tosi nolo olo. Tai kai se on hyvä varmistaa.
Kommentit (3)
Kurkku oli turvoksissa neljättä viikkoa ja sattui penteleesti pelkkä nieleminen. Lisäksi oli jo kolmatta viikkoa kestänyt kuume. Yskin niin, että rintakehään sattui. Öisin en edes saanut nukuttua kun en pystynyt muuta kuin yskimään. Lääkäri sanoi, että en ole sairaana ja minua on turha tutkia koska olen raskaana. Kyllä olo oli tyhmä.
Kun kuulin ettei korvissa ole mitään, sanoin lääkärille että on hyvä että tämä ainakin on poissuljettu, voin etsiä itkun syytä muualta.
Omalääkärimme on sellainen, että hän saa joka kerta minulle olon että olen tullut turhan takia. Vaatii paljon kanttia pitää päänsä ja vaatia hoitoa/tutkimuksia. No, kerran vaadin mittaamaan kilpirauhasarvot raskauden jälkeen (" eikös pienen vauvan äitiä kuulukin väsyttää" , kuului lääkärin kommentti), eikä niissä ollutkaan mitään häikkää. Vajaatoimintaa on meillä kyllä suvussa ja se on yleistä raskauden jälkeen, joten olen silti tyytyväinen että tutkitutin asian. Joissain maissa ne tutkitaan jälkitarkastuksessa automaattisesti.
Toisen kerran (ennen kuopuksen raskautta) vaadin päästä verikokeeseen, jossa tutkitaan vesirokon vasta-aineet, sillä en sitä tietääkseni ollut sairastanut. Olisin ehdottomasti ottanut rokotteen etten joudu sairastamaan sitä lasten kanssa, lisäksi vesirokkokin voi olla sikiölle vaarallinen alkuraskaudessa. Lääkärin mielestä tämäkin oli täysin turhaa, mutta ainakin kokeista kävi ilmi että olen äitini tietämättä vesirokon sairastanut lievänä. Hyvä niin, eipä tarvitse huolehtia, vaikka lääkäri varmaankin pitää miua luulosairaana.
Olin varma että on korvatulehdus, mutta ei ollut!! Eipä siinä sen kummemmalta tuntunut.