Helsingin sanomat varoittaa lapsettomien erittäin ankeasta vanhuudesta!!!
Kommentit (253)
Tähän että päiväkoti-ikäisiä lapsenlapsiaan hoitava tarvitsee kyydin kauppaan ja apteekkiin, vähän hämmästelin. Kiinnostaisi tietää ikänsä?
Itse huitelen kahdeksaakymmentä, kodin olen muuttanut helposti hoidettavaksi, ei isoja mattoja, ei turhia verhoja. Ensin asioin repun ja vetolaukun kanssa, nyttemmin rollaattorilla ja repulla. Pääsen kauppaan reilun kilometrin päähän, pääsen bussilla apteekkiin ja terveyskeskukseen, tosin olen viimeksi käynyt yli vuosi sitten. Tilaan joskus k-ruoka asiakkaana painavampia. Käyn hupilenkkejä ulkona. Ikätoverini toisesa lähiössä hoitaa rollaattorinsa kanssa, kilometrin kauppamatka, 90- vuotiaan naapurinsakin ostoksia.
Tietysti sairaus voi yllättää mikä päivä tahansa mutta kyllä tää on vähän asennekysymyskin. Menenkö apteekkiin vai soittaisinko lapsille 100 kmn päähän että tulkaapa käyttämään apteekis
Vierailija kirjoitti:
Tämä keskustelu osoittaa hyvin sen, miksi eutanasia herättää yhä vastustusta. Suuri osa ihmisistä uhoaa, että sitten, kun ei pärjää enää yksin kotona, niin lopetuspiikki kankkuun vaan. Varmasti 90 % ihmisistä pitää eutanasiaa inhimillisenä esim. tukehtumiskuolemien tapauksessa, mutta tämä luonnevikainen ja kova suomalainen ilmapiiri on oikeasti riski yhdistettynä eutanasian kanssa, vaatisi äärimmäisen huolellista lainsäädäntötyötä.
Monilla näistä uhoajistakin menisi tosipaikan tullen pupu pöksyyn. Ensimmäisillä sivuilla jotkut keskustelivat, että tahto pitäisi nyt nuorena ilmaista kirjallisena, että kärrätkää minut lampeen kun tulen vanhaksi, kun nuo vanhukset niin ikävästi tuppaavat muuttamaan mieltään. Ikään kuin ihmisellä ei olisi oikeutta muuttaa mieltään elämänkokemuksen myötä.
Hollannissahan on itse asiassa väännetty tämänkaltaisista asioista. On ollut tapauksia, joissa vanhus on toivonut eutanasiaa
Mä ajattelen tätä asiaa hieman eri tavalla. Ajatusmaailmaani vaikuttaa erittäin paljon se, millaista olen nyt nähnyt äitini elämän olevan. En halua oman elämäni olevan sellaista. Enkä myöskään halua, että omien lasteni elämä olisi aikanaan sellaista kuin mun elämäni on nyt jonkin aikaa ollut. En halua, että lapseni aikanaan esimerkiksi joutuvat jättämään omat sairautensa hoitamatta, jotta voisivat hoitaa mua.
Nyt, kun järki vielä juoksee, voisin alkaa kirjoittaa listan asioista, joiden perusteella myöhemmin voidaan arvioida tahtoani. Esimerkiksi tyyliin en pääse enää ilman toisen ihmisen apua vessaan, en tiedä olevani kotona vaan kuvittelen olevani vieraassa paikassa, en tunnista läheisiäni vaan pelkään heitä, olen aggressiivinen ja/tai fyysiesti väkivaltainen jne jne. Lista erilaisisita asioista, jollaista en halua kokea. Jokaiselle asialle laittaisin jonkun pistemäärän (voisivat olla eri pisteitä esim vessajutulle 2 pistettä ja läheisteni pelkäämiselle 20 pistettä) ja jos jonain päivänä olen siinä kunnossa, että pistemäärä ylittää tietyn rajan, eutanasia voitaisiin tehdä. Meidän suvussa ei onneksi ole kenelläkään ollut varhain alkavaa muistisairautta, joten on epätodennäköistä, että mullekaan ehtisi tulla ennenkuin jo kuolenkin johonkin ihan muuhun sairauteen. Mutta siltäå varalta, että en kuolisikaan, en kyllä haluaisi tuollaistakaan elämää kuin äidilläni nyt tämä viimeinen vuosi on ollut.
Jos hankkii vaikka kaksi lasta, niin se toinen voi muuttaa vaikka Kanadaan ja toisesta tulee alkoholisti-narkkari. Ei heistä silloin ole apua vanhuudessa.
Pärjäät kyllä hienosti, nostan hattua. Apteekista saa nykyään tilattua lääkkeitä kotiinkin. Apua voi myös reilusti pyytää naapurilta. Itse ainakin kävisin naapurin mummolle apteekissa, jos hän pyytäisi. Resepti ja valtakirja mukaan ja rahaa kouraan.
Kyllä elämä olisi paljon tylsempää ja melko merkityksetöntä, jos ei olisi lapsia..
M51
Voi sentään, nanny-valtio on taas niin kovin huolissaan. Pitää varmaan laittaa kaikille sähköpannat, ottaa kaikki rahat ja vapaus kokonaan pois, ja vähintäänkin kytätä naamavipillä, että saako tämä ongelmajäte nyt jotain rahan arvoista nanny-valtiolle aikaan. Jos ei ole töissä ja tee rahaa, niin eutanasiaan vaan. Knoppina teillekin: Kanadassa on jo!
Tästä taas kerran näkee mikä paskapuljantteri hs on. Hyi hemmetti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vankilaan vaan kaikki vanhukset! Siellä saa ruokaa ja lääkärillekin pääsee heti.
Vankilassa on todella vaikeaa päästä lääkärille.
Ohiksena, mutta Japanissa tämä trendi jo näkyy. Vanhukset tekevät rikoksia, että pääsevät vankilaan. Siellä on sama tilanne kuin meillä, pahempana vieläpä. Huoltosuhde on romahtanut ja vanhuksille ei ole hoitopaikkoja.
kyllä nekin, joilla on lapsia, tarvitsee kunnollisen tukiverkoston. Moni vanhus ei edes halua olla vaivaksi, ja sairauksia saatetaan alkaa piilottamaan.
Kaikille toivoa:
Lääketiede menee eteenpäin. On esim melko uutta että aivoja voidaan kuvata ja nähdä esim muistisairauksien muutoksia niissä. Samoin uusia lääkkeitä kehitetään koko ajan. Nämä yhdessä voivat ehkäistä muistisairauksien tuhoja aivoissa. Ehkä ennaltaehkäistäkkin.
Voi olla että yhtäkkiä hoitokotiin ei tarvitsekkaan lähteä, vaan pärjää kotonakin loppuun saakka. Sillä jos olen ymmärtänyt oikein, niin juuri muistisairaudet ovat suuri syy laitoshoitotarpeeseen, ja muidenkin toimintojen heikkenemiseen.
Ehkemme tarvitsekkaan varasuunnitelmaa ;-)
Vierailija kirjoitti:
Pärjäät kyllä hienosti, nostan hattua. Apteekista saa nykyään tilattua lääkkeitä kotiinkin. Apua voi myös reilusti pyytää naapurilta. Itse ainakin kävisin naapurin mummolle apteekissa, jos hän pyytäisi. Resepti ja valtakirja mukaan ja rahaa kouraan.
Ei toiselle apteekissa käyminen tarvitse valtakirjaa vaan kelakortin ja rahaa .
Kuula kalloon vaan kun toimintakyky alkaa mennä, ihan sama.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä elämä olisi paljon tylsempää ja melko merkityksetöntä, jos ei olisi lapsia..
M51
Eikö se ole vain mielikuvituksen puutetta ja passiivisuutta, ettei keksi muuta mielenkiintoa elämäänsä kuin lapset? Joiden näköjään täytyy sitten vielä viihdyttää vanhempiaan? LOL
M49
Jep, jep. Se että sinulla on lapsia ei tarkoita, että he tulevat sinusta huolehtimaan, kun ikäännyt. Olin viime vuoden töissä muistisairaiden hoitokodissa ja ei siellä ikäihmisten lapsia hirveästi näkynyt. Yksin olivat.
Sitten kun vanhemmista aika jättää ja jos ei ole omia jälkeläisiä silloin(kaan) niin alan suunnittelemaan tällöin halpaan tropiikin maahan muuttamista ja juon itseni hengiltä tai jos loppuu rahat sitä ennen niin aina jostain löytyy kallionkieleke tai muu korkea paikka. Luonto siivoaa raadon pois.
Yhteiskunta haluu vaan sysätä vanhustenhoidon lasten niskoille ja riesaks. Ei käy sanon minä. Yhteiskunta haluu vaan säästää omia rahoja herroille.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä elämä olisi paljon tylsempää ja melko merkityksetöntä, jos ei olisi lapsia..
M51
Tietämystä on vain toisesta vaihtoehdosta, joko on lapsia ja elämä muokkautuu sen mukaan tai sitten ei ole ja merkitys löytyy muusta, jotenkin nämä lapsia hankkineet ajattelee että lapsettomat on samanlaisia kuin he itse nuorena, ettei mitään kehitystä tapahdu, kun he itse ovat jo täysin eri sfääreissä.
Voin kertoa AP:lle ja kaikille muillekin lapsettomuudestani kärsiville, että minulla ei ole minkäänlaista hoivaviettiä. Jos saisin lapsia todennäköisyydet että jättäisin ne aivan heitteille on suuret, enkä usko että olisivat sitten vanhoina päivinäni myöskään huolehtimassa minusta itsestsäni.
Minulla on jo rahat varattuna Sveitsin matkaa varten kaiken varalta vaikka olen alle 40-vuotias. Laitokseen en halua enkä missään nimessä halua olla kohtuuttomana taakkana kenellekään. Siinä vaiheessa kun elämäni ei enää ole hyvää eikä muutosta ole odotettavissa, on elämäni aika päättyä. En usko, että mieleni tästä muuttuu ja siinäkään tapauksessa en halua pilata kenenkään toisen elämää. Asun myös jo nyt maassa, jossa eutanasia on laillinen ja aion jatkossakin kiinnittää huomiota tähän jos vaihdan asuinmaata.
Vankilassa on todella vaikeaa päästä lääkärille.