Tasa-arvoinen yhteiskunta lisää sukupuolten mieltymysten eriytymistä toisistaan
Täällä on pitkään ollut tekstejä, jossa vedotaan tasa-arvoon siinä, että miesten ja naisten pariutumiseen ja seksuaalisuuteen liittyviä rooleja tulisi mahdaltaa miesten osalta. Jotkut miehet siis tahtovat, että nainen elättäisi heidät ja mies ottaisi ns. heikomman astian roolin kaikessa muussakin - tasa-arvon ihanteen merkeissä.
Siihen olen tuonut tiedoksi, että tasa-arvoisessa yhteiskunnassa tapahtuu toisin, mieltymykset muuttuvat perinteisimmiksi. Tästä olen lukenut useita juttuja, mutta nyt vasta löysin googlatessa yhden hyvän (NYT-liitteen juttu hukassa edelleen), mikä itse asiassa liittyy eiliseen uutisointiin liberaaleista naisista ja konservatiivimiehistä myös.
Vaikka nainen olisi kuinka liberaali, hän odottaa miehiltä samoja asioita kuin ennenkin ja toimii mieltymyksissään kuten ennenkin. Myöskään aluksi mainitsemani miestyyppi, joka täällä tahtoisi "tasa-arvoisen", häntä elättävän ja "vahvemman" naisen ei ole luopunut siitä, että naisen tulisi olla hoikka, kaunis ja naisellinen.
Tämä on tosi hassu paradoksi, jolle on esitetty monenlaisia selitysmalleja. Itse uskon evoluutiomalliin eli siihen, että kun ulkoisten ja materiaalisten puitteiden vuoksi mahdollista olla sellainen kuin on (esimerkiksi on mahdollista valita komea, mukava mies tai kaunis, feminiininen nainen), niin siihen pyritään.
Valitettavasti juttu on maksumuurin takana.
Kommentit (329)
Interseksuaalisuus ei ole sukupuoli vaan kehityshäiriö. Tyypillisin on nainen, joka menee tutkimuksiin teininä kun kuukautiset ei ole alkaneet. Häneltä löydetään surkastuneet, kypsymättömät munasarjat ja surkastuneet piilokiveksen alut mahaontelosta. Nämä sisäiset sukuelimet poistetaan kirurgisesti koska niihin sisältyy kohonnut syöpäriski.
Naisilla on yleensä kookas klitoris, josta on esim. synnytyslääkärin vaikea arvioida onko se pieni penis. Naisilla on kehittymätön emätin, jota joudutaan koko heidän elämänsä laajentamaan lääketieteellisellä dildolla jotta yhdyntä olisi mahdollinen.
Ehkä he ovat "sukupuolettomia" siinä mielessä, että he eivät kykene tuottamaan minkäänlaisia sukusoluja. Aikoinaan, kun synnytyslääkäri ei heidän kohdallaan kyennyt määrittelemään silmämääräisesti sukupuolta, heidät kasvatettiin poikina koska poikien sosiaalinen asema oli parempi ja turvatumpi kuin tyttöjen ja pojat olivat vapaampia.
Biologisesti luonto ei tunne millään eliöllä "kolmatta sukupuolta". Luonto on täysin binäärinen. On vain iso "liikkumaton" sukusolu, munasolu kypsyy se sitten naisen kohdussa tai kukan emissä, sitten on liikkuvia pieniä sukusoluja kiveksistä tai kasveilla heteistä.
Vierailija kirjoitti:
Interseksuaalisuus ei ole sukupuoli vaan kehityshäiriö. Tyypillisin on nainen, joka menee tutkimuksiin teininä kun kuukautiset ei ole alkaneet. Häneltä löydetään surkastuneet, kypsymättömät munasarjat ja surkastuneet piilokiveksen alut mahaontelosta. Nämä sisäiset sukuelimet poistetaan kirurgisesti koska niihin sisältyy kohonnut syöpäriski.
Naisilla on yleensä kookas klitoris, josta on esim. synnytyslääkärin vaikea arvioida onko se pieni penis. Naisilla on kehittymätön emätin, jota joudutaan koko heidän elämänsä laajentamaan lääketieteellisellä dildolla jotta yhdyntä olisi mahdollinen.
Ehkä he ovat "sukupuolettomia" siinä mielessä, että he eivät kykene tuottamaan minkäänlaisia sukusoluja. Aikoinaan, kun synnytyslääkäri ei heidän kohdallaan kyennyt määrittelemään silmämääräisesti sukupuolta, heidät kasvatettiin poikina koska poikien sosiaalinen asema oli parempi ja turvatumpi kuin tyttöjen ja pojat olivat vapaam
Emme oikein pääse tässä keskustelussa pitemmälle, koska et näemmä ymmärrä, että binäärisyys tulee kielestä ja kulttuurista myös lääketieteeseen. En ole missään vaiheessa väittänyt, että interseksuaalisuus olisi kolmas sukupuoli, puhuin vain siitä mahdollisuudesta, että intersukupuolisille olisi voitu antaa erilaisia nimityksiä, jos kulttuurimme ei olisi rakentunut dikotomisesti (poissulkevasti ja essentialistisesti) mieheksi ja naiseksi. Ap
En oikein tajua tätä keskustelua. Lisääntymiseen tarvitaan siittiö ja munasolu ja kohtu. Se siitä. Vaikka meillä ei olisi sukupuolen käsitettä ollenkaan tai se se olisi hyvin erilainen kuin binääri käsitys, niin biologia olisi tuo: siittiö ja munasolu. Mitä sitten? Mitä sillä on tekemistä sen kanssa, mikä ihmisen kokemus itsestään ja sukupuolestaan on? Se on ihan eri asia. Emme elä siittiöitä ja munasoluja vaan hyvin monimuotoista sosiaalista elämää.

Aivan. Kyse on tosiasiassa aivan muusta eli siitä, että siittiöitä ja munasoluja käytetään muiden dissaamiseen "epäluonnollisina" tai "luonnottomina". Ja feminismi on tullut kauas omista lähtökohdistaan, kun on lähtenyt tuollaiseen mukaan. Politiikastahan tässä on kyse ja ennakkoluuloista, joita oikeutetaan skientismillä. Ap
Vierailija kirjoitti:
En oikein tajua tätä keskustelua. Lisääntymiseen tarvitaan siittiö ja munasolu ja kohtu. Se siitä. Vaikka meillä ei olisi sukupuolen käsitettä ollenkaan tai se se olisi hyvin erilainen kuin binääri käsitys, niin biologia olisi tuo: siittiö ja munasolu. Mitä sitten? Mitä sillä on tekemistä sen kanssa, mikä ihmisen kokemus itsestään ja sukupuolestaan on? Se on ihan eri asia. Emme elä siittiöitä ja munasoluja vaan hyvin monimuotoista sosiaalista elämää.
Ja oikeassa olet siinäkin, että vaikka meillä olisi satatuhatta eri nimitystä sille mikä ennen oli vain nainen ja mies, niin se ei muuta mitään, sillä ihminen keksisi kyllä ennakkoluuloja niiden uusienkin termien ja nimitysten tiimoilta, jotta voitaisiin jakaa me ja muut tai kuuluisa Toinen. Nythän feministit riitelevät keskenään transasioista, transihmisetkin riitelevät keskenään ja Pridenkin tiimoilta on ollut erilaista kärhämää poliittisesta oikeaoppisuudesta.
Nimitykset ovat mielenkiintoisia, koska ne kannattelevat paljon merkityksiä ja historiaa. Käsitteiden geneologia (tieteenfilosofia) pystyy avaamaan monia aiheita uudella tavalla. Ap
Vierailija kirjoitti:
Tasa-arvo ei tarkoita sitä, että toinen elättää ja toinen on elätettävänä.
Tasa-arvo on sitä, että kummallakin sukupuolella on mahdollisuus olla elättäjänä tai elätettävänä.
Ollaan kylläkin jo aika kaukana siitä mitä aloituksessa kirjoitin, vaikka sen keskiössä onkin ongelmattomiksi oletetut (aiheen käsittelyn kannalta) käsitteet mies ja nainen. Ap
Vierailija kirjoitti:
258. Kirjoitat, että irvokas friikkisirkus häiritsee sinua ja luettelet asioita, jotka kuuluvat siihen, mutta et kuitenkaan kerro miksi nuo asiat häiritsevät sinua?
En oikein ymmärtänyt "alkuasukasjuttusi" pointtia. Afrikasta löytyy hyvin erilaisia heimokulttuureja ja alkuperäisiä amerikkalaisiakin oli monia heimoja erilaisine tapoineen. Sillä tavalla ei oikein voi yleistää, että "alkuasukkaat" teetättivät kaikki työt naisilla. Ap
Ikävä kyllä, naiset tekivät raskaimmat ja "tylsimmät" työt intiaanikulttuureissa. Tästä on paljon dokumentointia. Esim. kuuluisa "villin lännen" valokuvaaja Edward Curtis, joka vieraili uransa aikana lähes joka intiaanikulttuurissa Alaskaa myöten. Hänen työnsä "katoavista kulttuureista ja kansoista" olivat kauniita, sielukkaita ja romanttisia. Hän myös keräsi ääninäytteitä ja perehtyi kulttuureihin.
Intiaanikansat olivat pääasiassa matriarkaalisia kuten monissa afrikankin alkuasukasheimoissa. Eli mies jätti perheensä ja liittyi osaksi vaimon perhettä. Tosin suvun miehet sopivat avioliiton yleensä ohi naisen.
Vaimo oli tavallaan perheen pää. Hänet nähtiin "äiti maana". Hänen tehtävänään oli ruokkia ja vaatettaa koko perhe. Rakentaa asumus, keräillä ruokaa ja polttopuita, viljellä maata, punoa koreja, valmistaa huopia, käsitellä vuotia ja muita tarvekaluja, huolehtia ja hoitaa suvun vanhuksia. Mies oli soturi ja metsästäjä, joka saattoi olla pitkiäkin aikoja pois kotoa.
Jos mies oli arvostettu, hän saattoi ottaa toisenkin vaimon tai väkivalloin kidnapata sellaisen vihollisheimosta. Tämä helpotti naisen työtaakkaa.
Hän saattoi myös hylätä perheensä ja vaimonsa ja ottaa uuden vaimon ja perheen. Esim. Geronimolla oli vaimoja vähän siellä sun täällä.
Historia tuntee vain kourallisen merkittäviä intiaaninaisia. Yksi heistä oli kuuluisan apassipäällikön Victorion sisko Lozen. Joka ei tyytynyt naisen rooliin vaan "identifio" itsensä soturiksi ja kohosi hurjaksi ja maineikkaaksi ja taitavaksi. "Etevämmäksi kuin yksikään mies".Hän oli myös kuuluisa shamaani. Hän oli ainoa nainen, jolla "oli lupa katsoa miehiä silmiin". Naiset eivät saaneet muuten katsoa miehiä silmiin.
Apasseista löytyy youtubesta video, mikä on kuvattu joskus 50-luvulla reservaatissa. Videosta käy hyvin selville se suunnaton kuilu, mikä miesten ja naisten välillä oli. Apasseja kauhistutti valkonaamojen "elävät kuvat", missä sankari suuteli naista. Suutelu tai muu hellyys ei kuulunut alkuasukaskulttuuriin. Se kuului vain äiti-lapsi-suhteeseen. Naisen ei ollut soveliasta syödä miehen läsnäollessa. Apassimiehet söivät ensiksi ja naiset söivät mitä miehiltä jäi. Miehet harrastivat rodeoo ja ratsastivat, pelasivat ja metsästivät, kun naiset raatoivat kotiaskareissa. Tämä sama kuvio näkyy esim. jos luet menestyskirjan "valkoinen masai", missä valkoinen turistinainen rakastuu masaisoturiin.
Apassimiehet eivät kuitenkaan olleet "kusipäitä" lapsia kohtaan. Lapsia ei apassikulttuureissa ikinä lyöty tai fyysisesti kuritettu vaan apassi-iskä helli heitä ja keskusteli heidän kanssaan. Valkonaamoista poiketen, apasseilla oli hyvin "keskusteleva" lastenhoitotyyli. Asiat selvitettiin keskustelemalla ei rankaisemalla.
Intialaiset uskovat, että transsukupuolisuus johtuu siitä, että sielu on elänyt liian monta perättäistä elämäänsä vastakkaisessa kehossa ja nyt valinnut toisen kehon. Hän on elänyt esim. naisen kehossa monta edellistä elämäänsä ja nyt päätynyt miehen kehoon tässä elämässä, mikä vaatii sopeutumista ja tuntuu vieraalta.
Yhden teorian mukaan, transseksuaalisuuden "räjähdysmäinen kasvu" johtuu mikromuoviyhdisteitä joita on joka paikassa ja jotka sotkevat hormonit.
1980 jotkut tutkijat jo "vihelsivät pilliin" muoviyhdisteiden, erityisesti "phthalates" (ftalaatit?), vaaroista. He tekivät laboratorio kokeita sammakoilla sekä empiirisiä kokeita vesirotilla ja vesilinnuilla, jotka eleli kiinalaisten muovitehtaiden lähistöillä.
He huomasivat että muoviyhdisteille altistuneet sammakot lihoivat silmissä. Urosten siitiömäärä romahti ja he alkoivat kehittää feminiinisiä piirteitä.
Kiinalaisen muovitehtaan läheisen järven vesirotat ja -linnut lihoivat myös ja urokset alkoivat käyttäytyä feminiinisesti. He eivät viitsineet vahtia reviiriään vaan sallivat vieraiden urosten paritella naaraiden kanssa ja tulla reviirille. Naaraat puolestaan saattoivat hylätä pesänsä ja jättää munat tai poikaset omilleen. Heidän äidinvaistonsa ei pelittäny.
Nykyään muodikasta polyamoriaa, missä urokset jakavat sovussa yhden naaraan ja reviirin, ei ennen ole tavattu missään luonnossa. Nyt se on yleistä mm. phthalaattien ja muiden muovien saastuttamissa vesistöissä ja ihmiskunnalla, jotka on koukussa muoviin.
Tietty vegetarismi voi vaikuttaa, koska soijaa tungetaan joka paikkaan mm.saipuoista lihapulliin jossa se toimii lihankorvikkeena. Soija on estrogeeninlähde. Entisaikojen korkeakulttuureissa soturin ruokavalio koostui pelkästään lihasta. Lihan sisältämä karnitiini nostaa tutkimusten mukaan testosteroniarvoja. Se on luonnon testosteroninlähde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
258. Kirjoitat, että irvokas friikkisirkus häiritsee sinua ja luettelet asioita, jotka kuuluvat siihen, mutta et kuitenkaan kerro miksi nuo asiat häiritsevät sinua?
En oikein ymmärtänyt "alkuasukasjuttusi" pointtia. Afrikasta löytyy hyvin erilaisia heimokulttuureja ja alkuperäisiä amerikkalaisiakin oli monia heimoja erilaisine tapoineen. Sillä tavalla ei oikein voi yleistää, että "alkuasukkaat" teetättivät kaikki työt naisilla. Ap
Ikävä kyllä, naiset tekivät raskaimmat ja "tylsimmät" työt intiaanikulttuureissa. Tästä on paljon dokumentointia. Esim. kuuluisa "villin lännen" valokuvaaja Edward Curtis, joka vieraili uransa aikana lähes joka intiaanikulttuurissa Alaskaa myöten. Hänen työnsä "katoavista kulttuureista ja kansoista" olivat kauniita, sielukkaita ja romanttisia. Hän myös keräsi ääninäytteitä ja perehtyi kulttuureihin.
Intiaanikansa
Nimi intiaanithan (indios) viittaa intialaisiin ja on Kolumbuksen antama, kun hän kuvitteli saapuneensa Intiaan, kun hän saapui Karibian saarille 1400-luvun alkupuolella. Nimitystä intiaani käytetään myös Etelä-Amerikan lukuisista alkuperäiskansoista eli puhutaan isosta joukosta erilaisia kulttuureja.
Markku Henrikssonin kirja Pohjois-Amerikan alkuperäiset asukkaat löytyy kirjahyllystäni, olen jopa tenttinyt sen, mutta en ole mikään intiaanien asiantuntija. Uudisasukkaiden kuvauksia ei voida pitää luotettavina kuvauksina intiaanien elämästä mm. sen vuoksi, että he havainnoivat intiaaneja vain tietyissä, rajatuissa tilanteissa.
Aiemmassa ketjun vaiheessa oli puhetta hierarkioista, joita muodostuu kaikkiin ihmisyhteisöihin. On harhaanjohtavaa käsitellä miehiä ja naisia pelkästään miehinä ja naisina, sillä miehen ja naisen asemaan vaikutti eniten se, mikä hänen asemansa (statuksensa) kyseisessä yhteisössä oli. Esimerkiksi irokeeseilla oli aatelisnaisia, jotka valitsivat johtajan, joillakin heimoilla taas ei ollut johtajaa, vaan päätökset tehtiin ryhmissä. Joka tapauksessa miehen tai naisen asemaan vaikutti merkittävästi (joskus ratkaisevasti) se, millaiseen asemaan hän oli syntynyt. mm. tämä asia on vaikuttanut siihen miten vaikkapa uudisasukkaat näkivät jonkun tietyn tilanteen omista lähtökohdistaan tulkiten.
Feminismissä oli ainakin aiemmin tapana tarkastella muusta yhteiskunnasta irrallisena miehen ja naisen asemaa historiassa tai erilaisten kulttuurien parissa. Oli tarve löytää matriarkaalisia kulttuureja ideaaliksi, jota voitaisiin käyttää omassa politiikassa romanttisena ideana naisten paremmasta vallankäytöstä. Sillä tavalla ei kuitenkaan voi toimia, jos puhutaan vakavastiotettavasta historiantutkimuksesta tai antropologiasta.
Olen muuten lukenut tuon mainitsemasi maasai-kirjan, mutta en muista sen nimeä. Suosittelen sinulle antropologian klassikkoteosta. Marjorie Shostak, Nisa. Se on myös suomennettu ja siihen on ilmestynyt myös jatko-osa, joka ilmestyi postuumisti. Shostak on miehensä kanssa kehittänyt paleo-ruokavalion ideaa juuri Kung-heimon kokemusten pohjalta, jos en väärin muista. Ap
ps. Eikuin mainitsethan kirjan nimen, mitä minä oikein sekoilen. Valkoinen maasai. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
258. Kirjoitat, että irvokas friikkisirkus häiritsee sinua ja luettelet asioita, jotka kuuluvat siihen, mutta et kuitenkaan kerro miksi nuo asiat häiritsevät sinua?
En oikein ymmärtänyt "alkuasukasjuttusi" pointtia. Afrikasta löytyy hyvin erilaisia heimokulttuureja ja alkuperäisiä amerikkalaisiakin oli monia heimoja erilaisine tapoineen. Sillä tavalla ei oikein voi yleistää, että "alkuasukkaat" teetättivät kaikki työt naisilla. Ap
Ikävä kyllä, naiset tekivät raskaimmat ja "tylsimmät" työt intiaanikulttuureissa. Tästä on paljon dokumentointia. Esim. kuuluisa "villin lännen" valokuvaaja Edward Curtis, joka vieraili uransa aikana lähes joka intiaanikulttuurissa Alaskaa myöten. Hänen työnsä "katoavista kulttuureista ja kansoista" olivat kauniita, sielukkaita ja romanttisia. Hän myös keräsi ääninäytteitä ja p
Kiitos kirjavinkeistä! aion ehdottomasti etsiä ne käsiini!
Vierailija kirjoitti:
Intialaiset uskovat, että transsukupuolisuus johtuu siitä, että sielu on elänyt liian monta perättäistä elämäänsä vastakkaisessa kehossa ja nyt valinnut toisen kehon. Hän on elänyt esim. naisen kehossa monta edellistä elämäänsä ja nyt päätynyt miehen kehoon tässä elämässä, mikä vaatii sopeutumista ja tuntuu vieraalta.
Yhden teorian mukaan, transseksuaalisuuden "räjähdysmäinen kasvu" johtuu mikromuoviyhdisteitä joita on joka paikassa ja jotka sotkevat hormonit.
1980 jotkut tutkijat jo "vihelsivät pilliin" muoviyhdisteiden, erityisesti "phthalates" (ftalaatit?), vaaroista. He tekivät laboratorio kokeita sammakoilla sekä empiirisiä kokeita vesirotilla ja vesilinnuilla, jotka eleli kiinalaisten muovitehtaiden lähistöillä.
He huomasivat että muoviyhdisteille altistuneet sammakot lihoivat silmissä. Urosten siitiömäärä romahti ja he alkoivat kehittää feminiinisiä piirteitä.
Kiinalaisen muovitehtaan lähe
Tuohan on viehättävä selitys transseksuaalisuudelle, en ollut kuullutkaan.
Eikös polyamoria tarkoita sitä, että ollaan useammassa rakkaussuhteessa kerrallaan eikä pelkästään yksi nainen ole jaettavana. Moniavioisuutta on valtavasti maapallon eri kulttuureissa, Afrikassa se on jopa hyväksytty (pakon sanelemana) kristinuskon vapaissa suuntauksissa, mikä on tullut nykyajankin "lähetyssaarnaajille" (vai miksi heitä nykyisin sanotaan, en tiedä) yllätyksenä. Länsimaissa mormonit ovat olleet moniavioisia, mutta eivät kuulemma Suomessa, jossa se on laitonta.
Ympäristöstä tulevaa altistusta on myös tutkittu kuten kerrot. Eurooppalaisessa tutkimuksessa on todettu, että kemiallisten torjunta-aineiden käsittely on romahduttanut viljelijöiden siittiöiden laadun (vertailuryhmänä olivat luomuviljelijät). Intiassa on varmaan vaikea sanoa mistä kaikista saasteista mikäkin asia johtuu, jos ajatellaan missä oloissa köyhät ihmiset siellä elävät. He polttavat muovia saadakseen arvokkaita roskia myyntiin, juovat likaista vettä ja hengittävät saasteita. 5 grammaa mikromuovia (pankkikortin verran) päätyy meidänkin kehoomme viikossa WWF:n tutkimuksen mukaan ja mikromuovia on löydetty myös verenkierrossa, joten vaikutukset elimistössä ovat todennäköisesti systeemisiä, vaikka tutkimustuloksia on vielä hyvin rajallisesti. Ap
Vierailija kirjoitti:
"Binäärisyyden käsite ei siis pidä sisällään mitään ideologiaa, vaan se on kuvaus siitä, että ajatellaan olevan kaksi sukupuolta. Sehän ei ole totta (vaikka Halla-aho niin väittää), sillä syntyy myös intersukupuolisia ihmisiä. Biologisesti on olemassa useampia sukupuolia, mutta enemmälle kuin kolmelle ei ole nimiä - esimerkiksi voisi olla nimi ihmiselle, joka syntyy miehen ulkoisilla sukupuolilla ja kohdulla varustettuna tai muille intersukupuolisuuden kombinaatioille."
Tämä on täyttä höpönlöpöä. Intersukupuoliset ihmiset eivät ole mitään kolmansia tai vaikka viidensiä sukupuolia, vaan heillä on kehityshäiriö (ja voidaan todeta, että myös heillä nuo monet eri kehityshäiriöt kuitenkin linkittyvät joko nais- tai miessukupuolen kautta). Miksi olisi enemmän kuin 2 sukupuolta? Mietitäänpä hetki, mihin niitä sukupuolia tarvitaan: lisääntymiseen. Ihminen lisääntyy niin, että suuria sukusoluja tuottavan (naaraan eli naisen) ja pi
Juuri näin. Kehityshäiriöitä on myös lyhytkasvuisuus, tai muukin ulkoisesti havaittava poikkeavuus. Niistäkään ei mitenkään tehdä numeros tai pidetä kulkueita.
Down lapset ovat ihastuttavia. Aina.Meitä on moneksi, toiset perinnölllisiä ja sitten taas suuntautuneita, uskon että suuri osa niistä on opittuja tai mielentekemiä haluja.Kehityshäiriökin se oli vuoteen 1982 asti. Ongelmaa se ei silti poista. Mielestäni laki siitä että näistä ei tarvitsisi puhua tai tuoda edes julkisuuteen tai yrittää muuttaa ihmisen perimää jne voisi olla hyvä.
"Mielestäni laki siitä että näistä ei tarvitsisi puhua tai tuoda edes julkisuuteen tai yrittää muuttaa ihmisen perimää jne voisi olla hyvä."
Helpompi on sinun muuttaa sellaiseen maahan, missä tuollainen laki on voimassa kuin muuttaa länsimaista demokratiaa. Tuossa itänaapurissahan sellainen laki on tullut äskettäin voimaan. Ap
Ihminenhän ei ole luonnostaan yksiavioinen. Kristinuskolla saatiin aikaiseksi vakaa yhteiskunta, kun ihmiset pakotettiin ydinperhemalliin. Silloinkin toki pettämistä tapahtui. Mietin onko alfamiesten ympärille rakentuva yhteiskunta lähempänä ihmisen normaalia elämää. Eli alfamiehellä monta naista ja muut miehet nuolevat näppejään. Vai toimisiko sarjamonogamia parhaiten. Naisethan luonnostaan vaihtavat miestä toiseen, kun hankkivat seuraavaa lastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
" Onko se siis ollut aivan turhaa ja voidaan lopettaa kun kerran muutosta ei tapahdu, vaikka mitä tehtäisiin?"
Ei tietenkään koska meillä on edelleen kuitenkin iso määrä yksilöitä jotka valitsevat eri tavalla kuin perinteisesti. Eikä heidän mahdollisuuksiaan tehdä niin pidä mitenkään heikentää.
Ja kuten sanoin, tämä insinööri-sairaanhoitaja esimerkki ei kyllä kata ihan kaikkea mitä on tapahtunut. Kyllä ihan uudet alat ovat kuitenkin naisistuneet tai tasa-arvoistuneet paljonkin kuten vaikkapa lääkärit, juristit, poliisit yms. Siirtymiä siis kyllä myös on tapahtunut vaikka se ei olekaan niin laajaa kuin moni olisi toivonut tai ajatellut.
En ole missään nimessä sen puolesta, että maailman pitäisi muuttua joksikin muuksi kuin se on. Keskustelwn vain artikkelista.
Tasa-arvotyön tuottavuus ei ole kummoinen ollut, jos näitä tutkimustuloksia
Kyllä tasa-arvotyö on tuottanut paljonkin tuloksia vaikka tehtävääkin vielä on. Sinä olet selvästi aika nuori. Minä olen jo vanha ja tämän päivän maailma on kovin paljon erilainen kuin omassa nuoruudessani. Monen alan naisistuminen on tapahtunut näinä vuosikymmeninä. Oma ystäväni lähti lukemaan eläinlääkäriksi ja pidin sitä naiselle kovinkin rohkeana valintana nimenomaan naissukupuolen vuoksi. Ja mikä on tilanne tänä päivänä. Naispappeudesta puhumattakaan. Jne. Se, mikä kyllä minua ihmetyttää nykypäivänä on se, miten monet naiset pukeutuessaan korostavat naisellisia muotojaan ihan kiusallisuuteen saakka. Ei välillä tiedä mihin silmänsä pistäisi kun paikat pursuaa ulos tiukoista vaatteista. Mikä tähän on oikein syynä? Johtuuko se Apn väittämästä ilmiöstä? Miehet eivät tee samaa .
Vierailija kirjoitti:
Näkyy jopa presidentin vaaleissa. Pekka on naisten ja Stubb miesten suosiossa.
Olen keski-ikäinen mies, enkä harkinnut hetkeäkään stupidoa. Ei ole koskaan ollut myöskään vaikeusia löytää naisseuraa.
Matala älykkyys voimistaa muutoshaluttomuutta, koska muutos luo epävarmuutta. Ihmiset haluavat löytää turvallisuuden tunnetta henkilöistä, asioista ja ilmiöistä, vaikka se olisi pelkkää illuusiota.