Miten saavuttaa sellaisen itsetunnon, ettei oikeasti välitä yhtään siitä mitä muut ajattelee?

En tii miten tämän opettaa tai voiko oppia. Itseä ei vaan kiinnosta mitä muut ajattelee.

Mene Anaheim Mighty Ducksiin pelaamaan ja syö wagu härkää.

Minä olen aina yllättynyt, jos jollakin on mielipide minusta tai edes tietää minut. Olen aina kuvitellut olevani kuin seinäpaperi, huomaamaton.

Ehkä johtuen etten ole kauhean kiinostunut muista ihmisistä ajattelen etteivät hekään minusta.

En kuitenkaan ole mikään erakko, minulla on muutama hyvä ystävä ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. 

Minulla asiaan auttoi kovasti se, että minusta levitettiin valheellisia ja virheellisiä juoruja, joista kukaan ei edes tullut puhumaan minulle kasvotusten mutta jotka levisivät jopa omaan lähipiiriini saakka. Vuosien ajan tietoisuus noista juoruista kieltämättä vaikutti ajattelutapaani ja aiheutti ongelmia, vaikka yritin olla välittämättä juoruista, mutta lopulta tajusin koko kuvion ja millainen misogynistinen sävy juoruissa oli. Minun väitettiin tehneen asioita joita en todellakaan ollut tehnyt, eikä kyse ollut mistään väärinkäsityksestä vaan ilkeästä tosiasioiden vääristelystä. Samaan aikaan rinnakkain noiden juorujen kanssa levisi myös lähempänä totuutta olevia juoruja. Nykyään nakkaan paskat muiden kuvitelmista. 

Juoruilu vieläpä liittyy itselleni hyvin tärkeisiin asioihin ja tapahtumiin mikä tekee siitä entistäkin veemäisempää. Juoruihin liittyy myös suoranaista vainoa ja vandalismia, ja minusta mm. on levitetty valhetta että olisin veemäinen kusipää, vaikka en ole ollut edes koskaan missään tekemisissä tuota väitettä levittävien henkilöiden kanssa. Todellisuudessa monet kadehtivat minua erikoisessa tilanteessa saamani huomion takia ja valehtelevat tietoisesti maalittaen minua niille henkilöille, jotka eivät tiedä mitään tuosta tilanteesta. Kauan kuvittelin olevani onnekas kun suomalaiset eivät selvinpäin tule puhumaan mitään vaikka tietävät niistä juoruista, mutta lopulta ymmärsin sen olevan oikeastaan vielä pahempaa. 

Kun minulle selvisi erään vanhimmista ns. ystävistäni kuulleen juoruista, odotin kirjaimellisesti kymmenen vuoden ajan milloin hän kysyisi minulta, mitä oikeasti tapahtui. En voinut itse kysyä häneltä mitä hän on asiasta kuullut, koska hänellä oli samantien aina niin hullu ns. triggeröitynyt ilme, että tiesin hänen joko kävelevän pois paikalta, jos kysyn mitään, tai sitten heittäytyvän väkivaltaiseksi, koska hän oli alkanut kehuskelemaan muiden kimppuun hyökkäilemisillään. Juorut ovat totta tosiaan sitä luokkaa, että luulisi kenen tahansa tuttavan tilaisuuden tullen kysyvän minulta itseltäni, että mitä silloin on oikeasti tapahtunut, mutta ei. Ns. ystäväni oli liian kateellinen kysyäkseen mitään ja uskoi mieluummin muiden kertoman version asioista. Nykyään ei ollakaan enää ystäviä koska hän alkoi painostamaan minua huumeidenkäyttöön. 

Pyrkii olemaan oikeudenmukainen, arvostaa ihmistä ihmisenä ja pyrkii olemaan rehellinen itselleen ja muille. Niin silloin ei tarvitse vaivata päätään sillä mitä muut ajattelevat.

Kaikki väärydet mitä teet, nakertavat itsetuntoasi.

Vierailija kirjoitti:

Itse onnekkaasti ollut sellainen jo lapsesta pitäen.

Olen aina pukeutunut juuri niin kuin itse haluan.

Teen asioita, jotka itselleni kivoja ja tärkeitä.

En ole koskaan juossut ns muotijuttujen perässä.

Itsestäni tuntuu todella hassulta, kun tuli muodiksi ostaa valkoinen farmariauto, niin kaikki työkaverit tekivät niin.

Kun tuli muodiksi haaveilla Espanjaan muutosta, kaikki työkaverit teki niin.

Kun tuli muodiksi luopua kodikkaasta kodista ja sisustaa se mustavalkoiseksi, kaikki teki niin.

Nyt sähköautot kaikilla ja sitten harmitellaan, kun ne ei toimi. Ja sen tekevät kaikki yhdessä.

Toivoisin, että ihmiset ymmärtäisivät haaveilla ja toteuttaa niitä ihan itse. Omia haaveita. Ei jonkun lehden tai ohjelman.

Siinä onnellisen elämän salaisuus.

 

Minulle tuli tästä mieleen jotain aivan muuta.

Sanot, että olet aina tehnyt niin kuin itse haluat ja korostat, että et ole tehnyt "muotijuttuja", mutta samalla itse vaikutat ajattelevan hyvinkin paljon sitä mitä muut tekevät tai ovat tehneet.

Tunnut myös ajattelevan, että nämä muut olisivat tehneet kaikki nämä mitkä sinä lasket muotijutuiksi vain siksi, että ne ovat muotijuttuja. Ihan kuin esimerkiksi valkoista autoa ei voisi hankkia muista syistä kuin että se on "muotia"

Varmasti lapsuudessa ja nuoruudella sekä ympäristöllä on paljon vaikutusta itsetuntoon sekä siihen miten paljon kukin välittää siitä mitä muut ajattelee heistä tai tekemisistään.

Lapsuudenperheestäni yksi kuoli huumeiden yliannostukseen. Tosiasioita ei tietenkään tiedä kuin läheisimmät ihmiset jotka on nähneet kaiken aiheeseen liittyvän tiedon. Mutta voi että, millaisia luuloja, uskomuksia, juoruja, väärinkäsityksiä ja huhuja asia aiheutti muissa ihmisissä. Ymmärsin jossain vaiheessa, että sillä ei ole merkitystä mitä muut ihmiset asiasta ajattelee, koska he eivät vaan tiedä. Ehkä olen soveltanut tätä myös muihin asioihin elämässäni, koska en ainakaan mielestäni kauheasti mieti sitä mitä muut ajattelee minusta.

Olen pienestä asti ollut sellainen etten välitä. Minulle yritettiin opettaa normeja mutta en ollut niistä kiinnostunut. Otan muut huomioon käytöstavoissa muuta muutoin elän omaa elämääni. 

Jos on huono itsetunto niin en osaa sanoa. Itse vain ihmettelen ihmisiä jotka ovat herkkiä muiden mielipiteelle, että miksi tehdä niin iso juttu asiasta jolla ei ole mitään väliä.

                 jalat maahan   realistinen ole

Suomalaiset ajattelee aina mitä muut meistä ajattelee.

Nytkin (ajankohtaista), mietitään mitä ajatellaan presidenttiehdokkaan kumppanista - mitähän meistä ajatellaan? Ja kyllä meille sitten naureskellaan? Kun on ihan saletti, ettei kukaa välitä yhtään mitään kun tuskin tietävät kuka tämän pikkuvaltion pääpomo on? Tai missä tämä maa sijaitsee ja monen jenkin mielestä Suomeahan ei ole edes olemassa vaan tämä on kuvitteellinen valtio.

Itse en tiennyt ennen näitä presidentin vaaleja, että Latviassa on h presidentti, samoin oliko Belgiassa (?) ja Irlannissa (katolinen maa!) on h pääministeri, samoin Ranskassa. Kuinka moni suomalaisista tiesi näitä? Eli ketään ei ole kiinnostanut moinen eikä lehdetkään ole kirjoitelleet asiasta. 

Aloittajan kysymys on monitahoisempi kuin ensin tulee mieleen.

Täytän itsetunnon osalta kirjoittajan asettaman määritelmän. Silti olemme myös yhteisömme osa ja normista poikkeava käyttätyminen on alitajuisesti pannassa. Esimerkkinä käytän itseäni. Kun miehenä päädyin käyttämään alusasuna lähinnä naisille suunnattuja sukkahousuja, niin noin viiden vuoden ajan jouduin unissa kiusallisiin tilanteisiin. Eli vaikka itsetuntoni kertoi, että vain miehisyydestään epävarma ei voi jotain nimenomaista tekstiiliä käyttää, niin alitajunta harasi vastaan.

Ympäristömme vaikuttaa meihin enemmän kuin ensin tulee ajatelleeksi. Siksikin on vaikea antaa toiselle neuvoja kuinka saada hyvä itsetunto. Pitää vain luottaa itseensä ja muistaa ettei ole muille tilivelvollinen tekemisistään.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aina yllättynyt, jos jollakin on mielipide minusta tai edes tietää minut. Olen aina kuvitellut olevani kuin seinäpaperi, huomaamaton.

Ehkä johtuen etten ole kauhean kiinostunut muista ihmisistä ajattelen etteivät hekään minusta.

En kuitenkaan ole mikään erakko, minulla on muutama hyvä ystävä ja tulen hyvin toimeen ihmisten kanssa. 

Minulla aika lailla tämä sama. Elän niin, etten jätä pahaa makua itsestäni muille, niin aika rauhassa saa olla. Olen mielelläni mahdollisimman näkymätön, eikä se tarkoita, että mitenkään häpeäisin itseäni tms., tykkään vaan omasta pienestä elämästäni ja asioista joita teen enkä kaipaa tai kysele muiden mielipiteitä. Muutama läheinen on, ja se ja heiltä saamani arvio/arvostus ihmisyydestäni riittää. Minulla ei ole sometilejä, en kaipaa olla millään tavalla esillä, ja kun ei ole esillä eikä jää mieleen, ei myöskään kiinnosta juurikaan mitä muut minusta ajattelevat, kun itse tiedän, että elän harmitonta elämää ja jos jollakin on vahvoja mielipiteitä minusta, niin kuulostaa hänen ongelmaltaan.

Se on geeneissä, baby, geeneissä!

Vanha konsti:

Muuta kaupunkiin ja jätä juntit taaksesi

Se ettei millään olisi mitään vaikutusta olisi patologinen tila. Siihenhän pystyvät kyllä sosiopaatit ja muut sekopäät.

Vierailija kirjoitti:

Ajattelen, että tähän ei ole yhtä oikeaa vastausta. Itsetunto kun riippuu niin monesta asiasta ja tekijästä. Kasvuympäristöllä ja niillä olosuhteilla missä elää on paljon merkitystä itsetunnon kehittymiseen, mutta toisaalta myös niillä omilla ominaisuuksilla. Enkä nyt siis tarkoita että jokainen voi olla hyväitsetuntoinen jos vaan haluaa, vaan sellaisiakin ominaisuuksia mihin ei itse voi välttämättä vaikuttaa.

Itse olen saanut lapsuudessani sillä tavalla hyvät lähtökohdat hyvälle itsetunnolle, että kotona on aina ollut ok olla sellainen kuin olen. Minua on kannustettu ja olen kasvanut siihen ilmapiiriin, että muut eivät voi tietää asioitasi paremmin kuin sinä itse. Totta kai esimerkiksi teininä ulkonäköä mietti ajoittain tarkemmin, kun sosiaalinen paine oli kova, mutta kokonaisuudessaan koen päässeeni aika helpolla ja muiden ajatuksista suuremmin välittämättä. Kotona myös kannustettiin itse ajatteluun ja niihin omiin valintoihin

Minulla on taas aivan päinvastainen kotikasvatus, jossa omista ajatuksista olisi saanut pahimmillaan kirveen kalloonsa toiselta vanhemmalta - siis ihan kirjaimellisesti. Ei mitään huumeita, viinaa tai uskontoa, vaan päästään sekaisin olevat, hoitamattomat vanhemmat.

Koulussa olin myös kiusattu, joka johti siihen, että olin 12 vuotta puhumatta käytännössä ollenkaan kenellekään.

Silti, jostain syystä, olen aina elänyt niin, ettei muiden mielipiteillä ole väliä. Ei ollut silloin kun olin 13v. eikä nyt kun olen 43v. Ehkä se johtuu siitä, että kun on oikeasti joutunut pärjäämään yksin, myös kotona lapsena, niin sitä huomaa, ettei toisia ihmisiä oikeastaan tarvita mihinkään. Ei ole tarvetta tulla hyväksytyksi ja miettiä, että mitähän ne muut ajattelevat minusta, millaisena näkevät minut jne. jotta olisi ystäviä, puoliso, turvaverkkoja, sosiaalisia ympyröitä.

Kun niitä ei ole eikä niitä tule, niin on ihan sama, miten elät ja mitä kukakin sinusta ajattelee. Ihmiset ovat kiva bonus elämään, ja kun elää itselleen rehellistä elämää, nämä kivat bonusihmiset ovat samalla aaltopituudella kanssasi.

Varmaan jo lapsuudessa saavutettu.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärtämällä  kaksi asiaa:

1) Se mitä ihmiset ajattelevat sinusta kertoo ainoastaan heistä, se ei kerro mitään sinusta

2)  Useimmiten ihmiset eivät ehdi ajatella sinusta yhtään  mitään, koska kaikki  heidän aivokapasiteettinsa menee sen pohtimiseen, että mitähän  muut ihmiset ajattelevat heistä

Katselin joskus parikymppisenä säännöllisesti tohtori Philiä. Jossain jaksossa tohtori totesi, että jos tietäisit, miten vähän muut ihmiset sinua oikeasti edes ajattelevat, olisit yllättynyt. Tämä on helppoa testata ihan sillä, että pohtii miten paljon itse miettii, vatvoo ja kyylää muiden tekemisiä, sanomisia, tekemättä jättämisiä, valintoja, elämää jne.

Tuo oli jotenkin käänteentekevä AHA-hetki. Olen nyt keski-ikäisenä tätinäkin edelleen ns. normaalista poikkeava ja epäsovinnainen, koska sellainen minä nyt vaan olen. Jos siis pitäisi luetella, että millainen on ns. tavallinen suomalainen keski-ikäinen nainen, millainen elämäntilanne hänellä on, miten asuu, mitä harrastaa, miten pukeutuu, miltä näyttää, mihin kuluttaa rahaa, minne matkustaa jne.

Vaihdoin sukunimenkin ihan vaan siksi, että halusin uuden ja vähät välitin siitä, että napiseeko suku asiasta.