Lue keskustelun säännöt.
Miten saavuttaa sellaisen itsetunnon, ettei oikeasti välitä yhtään siitä mitä muut ajattelee?
Ei välitä ollenkaan siitä mitä muut ajattelee sinun elämäntavasta, elämänvalinnoista, ulkonäöstä, arvoista, kannanotoista, mielipiteistä. Ei juuri edes uhraa ajatustakaan sille, että mitä muut sinusta ajattelevat. Tietenkin siis edellyttäen, että ei tee muille pahaa tai ole ilkeä tms, eli välittää tottakai kuitenkin siitä, ettei loukkaa ketään tai aiheuta kärsimystä muille. Ymmärrätte varmasti mitä ajan takaa. Miten saavuttaa tällaisen hyvän itsetunnon?
Kommentit (488)
Siten että olet ihan suunnattoman hyvä jossain sellaisessa asiassa joka on sulle merkityksellinen. Sitten ammennat sitä itsetuntoa tästä, Tämän jälkeen ei jaksa kiinnostaa muiden mielipiteet,
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pohjamutien kautta. Kun on tarpeeksi tullut lokaa niskaan, ei enää muiden ajatukset hetkauta.
Näin nelikymppisenä olen saavuttanut tuon. Kovien elämänkokemusten myötä, näitä ollut useampi. Selvinnyt vaikka mistä. Tullut voimaantumisen tunne. Yksikään ei ole omissa kengissäni kulkenut, joten en yksinkertaisesti välitä, mitä joku muu mahdollisesti ajattelee ja sanoo. Sitä tietää oman arvonsa juuri sellaisena kuin on ja elää itselle mielekästä elämää, juuri sellaisena kuin sen itse haluaa.
Eli vastauksena: ikä ja elämänkokemus.
Pitää syntyä perheeseen, jossa on sisaruksia, ja tapella niiden kanssa koko lapsuus, mutta myös rakastaa. Silloin oppii, että oman näkemyksen voi esittää, puolustaa sitä, eikä mitään kamalaa tapahdu, vaan läheiset rakastavat sinua kuin ennenkin, ja tarvittaessa puolustavat ulkopuolisia vastaan.
Ikävä kyllä näihin olosuhteisiin ei voi itse vaikuttaa, mutta näin siis itse sain raudanlujan itsetuntoni.
Se kehittyy iän myötä. Minulle se on tullut vaikka en ole sitä mitenkään tavoitellut. Ikä 55 v.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos muiden mielipiteet tai näkemykset eivät ikinä hetkauta sinua millään tavalla, niin olet psykopaatti.
Otan lähtökohdaksi ajatuksen, että niin tai näin, aina väärinpäin. Jokainen tekoni tai sanani tai tekemättä jättämisen on jonkun ihmisen mielestä tyhmää, ärsyttävää, sopimatonta tai väärin. Jos taas teen jotain muuta ja jopa ihan päinvastoin, joku muu suuttuu. Koska en kuitenkaan voi välttyä arvostelulta, voin yhtä hyvin tehdä niin kuin itse tahdon.
Ikäkin tekee tehtävänsä. Nuorena on herkempi ja haavoittuvampi.
Jos et mahda mitään omalle mielipahallesi, jos järkeily ei auta, aloita sillä että opettele vastaamaan napakasti. Hyvä vastaus mihin tahansa asiattomaan arvosteluun on: Sinulla on oikeus olla tuota mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse en ikinä ajattele mitenkään aktiivisesti muita ihmisiä - siis ollenkaan.
Tyypillistä tälle narsistiselle "kaikki mulle ja heti"-sukupolvelle.
Vierailija kirjoitti:
Jos muiden mielipiteet tai näkemykset eivät ikinä hetkauta sinua millään tavalla, niin olet psykopaatti.
Tai narsisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Esimerkki: Ruotsin laivalla hilluneet seksi-addictit, jotka paskat välittivät muiden matkustajien mielipiteistä ovat saavuttaneet tämän.
Työstin tätä itse aikoinaan ja koin, että se paransi elämänlaatuani. Tarkoitukseni ei ole ollut olla välittämättä muiden mielipiteistä kokonaan, vaan jättää turhat puinnit sikseen. Eniten auttaa ehkä ajatus siitä, että mun tekemiset ja sanomiset eivät ole muista niin kiinnostavia kuin itse ehkä ajattelen. Lisäksi keskittyminen tekemiseen ja asioihin auttaa. Myös muiden auttaminen ja yhteisen hyvän eteen tekeminen siksi, koska koen sen oikeaksi, ei siksi, että hakisin sillä jotain hyväksyntää tai kiitosta. Muiden ei tarvitse tietää, että pyrin tekemään asioita "oikein" ja yhteisen edun vuoksi.
Ikä itsessään auttaa tässä tosi paljon, itsetuntemus kasvaa ja asioihin saa perspektiiviä.
Tässä joitain pointteja omista pohdinnoistani
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos muiden mielipiteet tai näkemykset eivät ikinä hetkauta sinua millään tavalla, niin olet psykopaatti.
Tai narsisti.
Ei välttämättä. Mikään ääripää ei ole hyvä, eikä aina narsismiin vetoaminen. Terveesti suhtautuminen asioihin on parempi. Se että et mieti mitä muut ajattelee sinusta ei ole narsismia.
Tärkeää on lisätä elämäänsä mielenkiintoista tekemistä ja keskittyä niihin. Lapsuudesta saakka olevista käyttäytymis malleista on vaikea päästä eroon. Mutta niistä voi päästä eroon keskittymällä omiin asioihin eikä muiden tekemisiin. Omasta kokemuksesta tiedän että lapsuudesta on opittu haitallinen tapa arvostella muita ja sitä kautta tulee ahdistus että minuakin arvostellaan.
Jokainen voi oppia uutta ja kohti positiivisempaa uutta elämää. Ole sellainen kuin olet ja anna muiden olla sellaisia kuin ovat.
Kiusattiin koko peruskouluaika. Aikuiset aina vaan hoki "älä välitä", joten todellakin lopetin välittämästä. Ei kiinnosta yhtään mitä muut ajattelevat vaan teen niin kuin itse asiat parhaaksi näen ja pyrin itse asettamiini tavoitteisiin. Hyvin olen elämässä pärjännyt ja olen onnellinen siitä. En ole kateellinen kenellekään, koska en voi kuitenkaan tietää mitä muuta taustalla on ja minulla voi olla jotain muuta mitä sillä toisella ei ole. Osaan siis olla onnellinen toisen puolesta enkä välitä siitä mitä muuta ajattelevat minusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En lukenut koko ketjua, mutta voin kertoa pienen anekdootin omasta elämästäni.
Olen ollut koulukiusattu, isäni hylkäämä ja siskoni pahasti kiusaama myös ja varmaan nämä kaikki ovat vaikuttaneet itsetuntooni siinä määrin, että olen jo 13-vuotiaasta asti mieluummin vältellyt ihmisiä kuin pyrkinyt ylläpitämään ihmissuhteita. Olen myös aikuisena kaverisuhteissani ja sukulaisten osalta saanut pettyä kerta toisensa jälkeen, joten en aidosti luota ihmisiin. Ainoastaan äitiini sen verran, että tiedän hänen olevan elämässäni loppuun asti. Ihana mies myös löytyy, jonka kanssa ollaan tosi läheisiä ja jonka kanssa liitto toivottavasti kestää, vaikka en ikävä kyllä häneenkään 100-prosenttisesti luota. Ehkä 95-prosenttisesti.
Olen onnekseni todella introvertti, joten en varsinaisesti ystäviä kaipaa (pari kaveria löytyy, joita nähdään muutaman kuukauden välein), mutta pahinten tämä itsetunnon puute ja epäusko ihmisiin näkyy työelämässä. Kaikki kanssakäynti ihmisten kanssa vie musta mehut, joten työssäkäynti on aina ollut pelkkää tuskaa. Sellaista työtä ei ole, jossa ei joutuisi jossain määrin olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. Yleensä jaksan ylläpitää suht normaalia maskia semmoiset 9 kk, jonka jälkeen voimat on loppu ja alan kaikkien mahdollisuuksien mukaan vältellä ihmisiä. Ihmiset ei tietenkään pidä musta, koska en ota heihin aktiivisesti yhteyttä, vaan oon töissä vain hoitamassa duunini ja lopetan sillä minuutilla kun työaika päättyy. Sen seurauksena ilmapiiri kollegoiden kanssa on aina vähän nihkeä ja tämä alkaa lopulta häiritsemään mua siinä määrin, että vaihdan työpaikkaa. Näin olen tehnyt viimeiset viisi vuotta, jonka aikana olen ollut neljässä työpaikassa. Aina kuvittelen, että pystyn aloittamaan puhtaalta pöydältä, jaksan pinnistellä sen 9 kk ja sitten taas extreme-introvertti, ihmisiä välttelevä luonteeni ottaa vallan.
Nyt olen taas samassa pisteessä. 9 kk uudessa työssä, josta en erityisemmin pidä, mutta tällä kertaa palkka on sen verran ok, että olen päättänyt jäädä tänne. Huomaan jo joidenkin kollegoiden antipatian passiivisaggressiivisissa viestittelytyyleissä, mutta toivottavasti suurimmalle osalle olen vain yksi naama Teamsissa muiden joukossa, joten olemassaoloni ei heitä hirveästi häiritse. Onnekseni saan tehdä lähes täysin etätöitä, joten kiusallisia lähipäiviä ei tarvitse paljoakaan kestää. Etäpalaverit ja viestittely sähköpostitse nyt vielä menevät, eikä kollegoiden hirveästi tarvitse yksilötasolla olla mun kanssa tekemisissä, koska suurimmaksi osaksi saan tehtyä työt itsenäisesti. Olen päättänyt jäädä tähän hommaan siihen asti, kunnes saan potkut (työtehtäviä on aika vähän ja nekin on helposti tekoälyllä tai robotilla korvattavissa). Siihen asti nostan ihan ok-palkkaa ja yritän nauttia etätyön ja helpohkon työni eduista.
En tiedä, liittyikö viestini nyt aiheeseen, mutta tosiaan en ole itse keksinyt muuta lääkettä itsetunnon korjaamiseen kuin ihmisten välttely, jota olen "harrastanut" koko elämäni. Suureksi onnekseni korona teki etätöistä normin, joten elämä on sen myötä muuttunut maagisesti helpommaksi. Työpaikat, joissa oli pakko tulla töihin joka päivä, olivat aivan karmeita. En ymmärrä jälkikäteen, miten jaksoin niissä senkään vertaa. Mutta joo, koen itselleni jonkinnäköiseksi henkilökohtaiseksi voitoksi sen, että en tällä kertaa ole lähdössä vapaaehtoisesti vaan jäämässä tähän paikkaan kollegoideni harmiksi, kunnes seuraavissa YT-issä huomataan, että hommani voisi joku noheva hoitaa oman työnsä ohessa. Tällä hetkellä elämä hymyilee enemmän kuin irvistää, joten yritän ottaa siitä ilon irti. Kiitos, jos jaksoit lukea loppuun asti.
Siten että ymmärtää ettei niitä muita ihmisiä oikeasti kiinnosta mitä sinä teet ja mitä ajattelet, ketään ns vierasta ei oikeasti kiinnosta pidemmän päälle sinun tekemiset. Aivan turhaa energian tuhlausta ajatella siis mitä muut sinusta ajattelevat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos muiden mielipiteet tai näkemykset eivät ikinä hetkauta sinua millään tavalla, niin olet psykopaatti.
Tai narsisti.
Narsistia hetkauttaa ihan älyttömästi muiden mielipiteet, se on hänen elämänsä keskiö.
Ja psykopaatti taas manipuloi muita saadakseen heille haluamansa mielipiteen, jotta voi hyödyntää tätä ihmistä.
Vierailija kirjoitti:
Minulla auttaa vain se, että olen riittävän vähän tekemisissä ihmisten kanssa.
Tämä. Teen 100% etätyötä, ei ole miestä, lapsia, kavereita eikä mitään. Kaupan kassa on yleensä ainoa jolle juttelen, ja vanha äiti joskus soittelee. Eipä paljon kiinnosta mitä ihmiset minusta ajattelee, koska en halua heiltä mitään muuta kuin pysyä erossa :D
Valitettavasti suurimmalle osalle pitää vetää rajat ihmissuhteissa. Käyttäytyvät kuin uhma-tai murrosikäiset, vaikka ovat aikuisia ihmisiä. Hyvä itsetunto tulee hyvästä omanarvontunteesta.
Ikä? Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän välitän vieraiden tai tuttujenkaan mielipiteistä. Eikös tähän sopisi se vitsi:
Kaksikymppinen miettii, mitä muut ajattelee hänestä.
Nelikymppinen päättää, ettei välitä, mitä muut miettii hänestä.
Kuusikymppinen tajuaa, ettei kukaan ole koskaan edes miettinyt häntä.
Näinhän se menee. Irtaantuu siitä ajatuksesta, että toisten elämä pyörisi juuri oman itsensä olemuksen ympärillä. Kuten olen (turhaan) yrittänyt lapsille joskus sanoa, niin oikeastiko te luulette, että joku puolituttu on niin kiinnostunut vaikka teidän vaatteista, että se vatvoo niitä ajatuksissaan vielä seuraavana päivänä. Okei, joku on pukeutunut hassusti ja näet sen kadulla. Käy mielessä, että onpa outo ja sitten se jo unohtuu. Ei, ei toisten ihmisten elämä pyöri toisten ihmisten elämäntapojen, vaatteiden ja ajatusten ympärillä.
Tämä nimenomaan on tervettä. Tietenkin minullakin on hyviä ystäviä ja perhe, joiden mielipiteillä on merkitys minulle. Työelämässä on tilanteita, jolloin on pakko ottaan huomioon tietyn ihmisen mielipide minusta. Siihen se jää, muutoin en jää miettimään muiden aatoksia. Kukin hoitakoon omat tonttinsa. Muutenhan olisin täysin muiden sen hetkisen, ties mistä johtuvien, viuhahtavien ajatusten armoilla.