Miten saavuttaa sellaisen itsetunnon, ettei oikeasti välitä yhtään siitä mitä muut ajattelee?

Vierailija kirjoitti:

Siten että ymmärtää, ettei sillä ole mitään väliä mitä muut ajattelee, koska ne niiden mietteeet ei vaikuta mitenkään mun elämään. Minulla ei ole mitään hävittävää, eikä kukaan oikeasti ole kiinnostunut, eikä välitä, koska kaikki ihmiset oikeasti ajattelee 99% vain itseään ja omaa elämäänsä, ei naapurin erkin tekemisiä tai sanomisia jos ne ei vaikuta sun elämään radikaalisti.

Tämänhän kyllä ymmärtää järjen tasolla. Mutta miten tuon ymmärryksen saavuttaa tavallaan tunteiden tasolla? Ei se riitä, että tietää, että ei niitä muita oikeasti kiinnosta minun asiat. Jos kuitenkin tunteiden tasolla miettii, että hyväksyykö muut ulkonäköni, kelpaanko muille kun olen tämän näköinen, suututanko muut ammatinvalinnallani jne. Ap

Suhteellisuudentaju auttaa, kuten joku tuossa aiemmin kommentoi. Sen ymmärrys, että oma oma pysyvä onnellisuus ja tasapaino kumpuaa vain siitä, että tekee itsensä näköisiä valintoja. Tarvitaan myös omien rajojen raatorehellistä tunnistamista, tunnustamista ja itselle lojaalina pysymistä. 

Ei sellaista voi saavuttaa. Ihminen on sosiaalinen laji ja laumaeläin ja meidän evoluutiomme aikana mahdollisuus kuulua laumaan on ollut hengissä säilymisen ehto. Välinpitämättömyys on epäterve ja valheellinen defenssi.

Sen sijaan voi tehdä sitä mitä kokee tärkeäksi siitä huolimatta, että epämukavaa jos se ei saa muiden hyväksyntää. Voi myös todeta, että mulla näköjään tuli tästä häpeän tunnetta, mutta mun ei kannata valita seuraavaa päätöstä sen ohjaamana, koska se on jäänne evoluutiosta, eikä oikeasti merkki uhasta ja vaarasta. 

En ordentligt fet plånbok.

Vierailija kirjoitti:

Olemme kumminkin  myös geneettisesti laumaeläimiä. Tutustu vaikka peilisoluihin. Siksi kysymys on hyvin vaikea.

Kyllä olemme laumaeläimiä joo, mutta mikä se meidän lauma on, on sitten eri asia. Ei meidän laumaa ole austraalialaiset, mutta ei oman kotikylänkään täysin vieraat ihmiset, se on se oma perhe tai sellaiseksi verrattava pieni joukko ihmisiä joilla on voimakas tunneyhteys toisiinsa.

Miksi ajattelet, että yleensäkin muut ovat kiinnostuneita sun asioista? Todennäköisesti vähät välittävät mitä teet. 

Vierailija kirjoitti:

Minulla auttaa vain se, että olen riittävän vähän tekemisissä ihmisten kanssa.

Samaan tulokseen minäkin olen tullut. Ihmisillä on ihmeheittoja ja möläytyksiä.

Kaikilla on omanlaisensa mielipiteet ja suuimmalla osalla ihmisistä ei ole koskaan ollut eikä tule olemaankaan mielipidettä minusta. Ne joilla on mielipide, voivat olla joko oikeassa, väärässä tai vähän molempia. Minkä ihmeen takia minä välittäisin heidän mielipiteistään? Ehkä ymmärtäisin aloittajaa, joss hän avaisi sitä, miksi muiden mielipiteet voivat olla ihmiselle tärkeitä.

Sellaisella on tietysti merkitystä, onko suutarilla maine hyvänä kenkienkorjaajana vai surkeana räpeltäjänä.

Valmistuttuani ammattiin en ole kertaakaan joutunut hakemaan töitä, vaan minua on aina pyydetty, joten voi olla, että en kuulu kysymyksen koheryhmään.

Mulla oli aika ilkeitä kavereita nuorena, ja mikä mua autto siihen vittuiluun oli et mä lähinnä mietin että niissä mun kavereissa oli vikaa, ei minussa.

Eli, rupee siis ajattelemaan että muut on hulluja kun eivät elä kuten sinä. Älä tuo sitä julkisesti esille koska onhan se aika ilkeetä olla sitä mieltä että muitten tapa elää on perseestä ja oma tapa on oikein, mutta huijaa ittees sillä tavalla :D Vedä siis sellainen kevyt ylemmyydentunne peliin.

Vierailija kirjoitti:

Minulla auttaa vain se, että olen riittävän vähän tekemisissä ihmisten kanssa.

Pääsin mielestäni noin neljäkymmentävuotiaana tuolle tasolle. En ole paras missään, mutta tiedän ja osaan paljon lähes joka alalta. Mottoni on: kuka sen osaa, jos en minä. Olen kiltti ja kohtelias ihmisille, jotka kohtelevat muita hyvin sekä ystävä hädässä. Ne jotka yrittävät päteä vailla kompetenssia pudotan maan tasalle. Esimiehien kunnioitus on vaikeaa, jos huomaan vaillinaista logiikkaa tai osaamattomuutta. Valitettavasti tämä onkin se suurin ongelma elämässä.

Mä olen ollut lapsesta asti ns oman tieni kulkija. Pukeutunu miten itsellä on hyvä olla, en ole meikannu tai laittanu hiuksia, ollu ilman pipoa ku muutkin.  Mä olen elänyt että mulla on hyvä olla, ja en ole muista tai muiden sanomisista välittänyt ikinä.  Kehtaan katsoa itseäni peiliin ja olla rehellinen.  Voipi johtua siitäkin kun kasvoin isättömänä kylään juoruakkojen huudellessa ja kotona kehoitettiin ettei niistä kannata välittää, toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, näin on menty yli 60 vuotta.  Hyvä ryhti ja hymy huulille! 

Vierailija kirjoitti:

En ordentligt fet plånbok.

Ei tuo ole totta. Minulla on ollut useampi todella varakkaasta perheestä tullut ystävä (ja siis itsekin varakas) ja he ovat miettineet hyvinkin paljon mitä muut heistä ajattelevat ja olleet epävarmoja ulkonäöstään. Ap

Ole huoleti, ei ketään kiinnosta kuitenkaan. 

Minä en välitä. Tpki jos nyt joku alkaisi työpaikkakiusata tai kotona toistuvasti tulisi fyysistäväkivaltaa tms. Niin en siitä tiedä, varmaan murtuisin.

Mutta yleisesti rn välitä. Olen liian täynnä itseäni. Uskon omiin poliittisiin päätelmiini, sivistykseeni, omiin varmaan joidenkin mielestä vaatimattomiin yksityiselämän valintoihin, olen ylpeä suvistani, luulen työskenteleväni keskiluokassa, koska haluan jättää aivot ja energiaa myös vapaa-ajalle - muuten tietysti olisin johtavassa asemassa. Yms. Yms.

Parhaiten taidan huomata välinpitämättömyyteni siinä, että olen seövästi rupsahtanut kauniista päivistäni, mutta kuljen pää pystyssä enkä oikein pysty hahmottamaan ajatusta, että joku pitäisi minua rumana. Omalla asteikollani olen ruma. Se ei mielestäni vähennä minun arvoani, vaikka muista en välttämättä ajattele samoin. 

olen hyvin itsevarma

Vierailija kirjoitti:

Täyttää 70v.

 Iän myötä tulee itsevarmuutta. Vuosi vuodelta tullut olo, että mitä väliä.. ja entä sitten... Jos minun tyylistä joku ei tykkää, niin minun kanssa ei ole pakko olla.. Itse olen lapsesta saakka antanut ihmisten olla kuin ovat... Enkä ole ollut kenellekkän kateellinen. Toisilla on toisilla ei.. Ei sen kummempaa.. 💗

Vierailija kirjoitti:

Siten että ymmärtää, ettei sillä ole mitään väliä mitä muut ajattelee, koska ne niiden mietteeet ei vaikuta mitenkään mun elämään. Minulla ei ole mitään hävittävää, eikä kukaan oikeasti ole kiinnostunut, eikä välitä, koska kaikki ihmiset oikeasti ajattelee 99% vain itseään ja omaa elämäänsä, ei naapurin erkin tekemisiä tai sanomisia jos ne ei vaikuta sun elämään radikaalisti.

Tämä! Se oivallus kun viimeinkin tajuaa että ketään ei kiinnosta oikeastaan yhtään tippaa jonkun toisen asiat kuin aivan hetkellisesti. Ja minuutin kuluttua se toinen ihminen ajattelee jo mitä laittaisi ruoaksi illalla. Edes juorut ei ole kuin hetkellistä viihdettä ihmisille. Pitää todellakin tajuta että oma itse ei ole kovin kiinnostava muille. Siitä alkaa valtava vapaus! (Täällä vapaudessa on ihanaa, muuten.  ;-)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siten että ymmärtää, ettei sillä ole mitään väliä mitä muut ajattelee, koska ne niiden mietteeet ei vaikuta mitenkään mun elämään. Minulla ei ole mitään hävittävää, eikä kukaan oikeasti ole kiinnostunut, eikä välitä, koska kaikki ihmiset oikeasti ajattelee 99% vain itseään ja omaa elämäänsä, ei naapurin erkin tekemisiä tai sanomisia jos ne ei vaikuta sun elämään radikaalisti.

Tämänhän kyllä ymmärtää järjen tasolla. Mutta miten tuon ymmärryksen saavuttaa tavallaan tunteiden tasolla? Ei se riitä, että tietää, että ei niitä muita oikeasti kiinnosta minun asiat. Jos kuitenkin tunteiden tasolla miettii, että hyväksyykö muut ulkonäköni, kelpaanko muille kun olen tämän näköinen, suututanko muut ammatinvalinnallani jne. Ap

Siis miksi ihmeessä sinä mietit tuollaisia asioita? Pitäiskö sinun käydä terapeutilla nyt puhumassa noista asioista? Kenet sinä yleensäkin suututtaisit ammatinvalinnalla? Kuka läheinen on niin kusipää, että suuttuisi sinun ammatinvalinnasta? 

Olemme 99 prosenttisesti simpansseja genetiikaltamme, eli on aika mahdoton tavoite olla ajattelematta, mitä muut meistä ajattelevat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siten että ymmärtää, ettei sillä ole mitään väliä mitä muut ajattelee, koska ne niiden mietteeet ei vaikuta mitenkään mun elämään. Minulla ei ole mitään hävittävää, eikä kukaan oikeasti ole kiinnostunut, eikä välitä, koska kaikki ihmiset oikeasti ajattelee 99% vain itseään ja omaa elämäänsä, ei naapurin erkin tekemisiä tai sanomisia jos ne ei vaikuta sun elämään radikaalisti.

Tämänhän kyllä ymmärtää järjen tasolla. Mutta miten tuon ymmärryksen saavuttaa tavallaan tunteiden tasolla? Ei se riitä, että tietää, että ei niitä muita oikeasti kiinnosta minun asiat. Jos kuitenkin tunteiden tasolla miettii, että hyväksyykö muut ulkonäköni, kelpaanko muille kun olen tämän näköinen, suututanko muut ammatinvalinnallani jne. Ap

Hyväksyykö muut sun ulkonäön? Hyväksytkö sinä kaikkien muiden ulkonäön, ja jos et, miten se vaikuttaa sen toisen ulkonäköön? Ei mitenkään, kaikki näyttää siltä mitä geenit määrää, ei sille juurikaan mitään radikaalia pysty tekemään niin että jotenkin helposti voisi aina miellyttää jokaisen vastaantulijan yksilöllisiä makuja, kuin kameleontti. Jokaiselle on täysi oikeus näyttää juuri siltä, minkälaiseksi on syntynyt. Jos on joku muita häiritsevä ominaisuus, niin se on heidän ongelmansa, ei sinun.

Miten voit suututtaa muut ammatinvalinnallasi? Järjetön ajatus. Mikä ammatti ylipäänsä voisi olla sellainen, että joku voisi siitä suuttua, jos ammattisi ei ole joku tappaja tai kiduttaja? Se on jokaisen oma asia, mihin ammattiin opiskelee ja pyrkii töihin, sinähän siellä töissä olet, eikä ne muut. Ja sun tilille palkka tulee.