Miten saavuttaa sellaisen itsetunnon, ettei oikeasti välitä yhtään siitä mitä muut ajattelee?

Tarpeeksi kauan kun eli miellyttäen muita oman itsensä ja elämänsä kustannuksella, ei sitä pahaa oloa vain enää jaksanut. Terapian avulla kohtasin hylätyksi tulemisen pelkoni ja aloin tehdä valintoja sen mukaan, mitä itse elämältä halusin. Siitä seurannut hyvä olo auttoi jatkamaan silloinkin, kun joku arvosteli valintojani. Jokaisella on mielipiteensä, ei niitä tarvitse sen vakavammin ottaa. Minun tätä omaa elämääni täytyy kuitenkin elää, joten miksi antaisin ohjat siinä jonkun toisen käsiin? Hrrr, ei enää ikinä. Olen, mitä olen, ja toiset voivat minut ottaa tai jättää. Elämäni jatkuu joka tapauksessa ja on parempikin, että ihmiset, jotka eivät minua hyväksy, etsivät seuransa muualta.

Vierailija kirjoitti:

Mulla tuo piittaamattomuus muiden mielipiteistä on lähtöjään siitä, että ihmiset eivät erityisemmin pidä minusta. Ihan sama mitä teen ja millainen olen, katsotaan nenänvartta pitkin aina ja kaikkialla. Olen siis päätynyt olemaan juuri sellainen kuin haluan ja tekemään tasan tarkkaan, mikä minusta parhaalta tuntuu.

Silti kuljet samanlaisissa vaatteissa kun muut. Vaiko?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät mitä ihmiset sinusta ajattelevat?

Eihän sitä voi tietääkään. Mutta kyse ei ole nyt siitä. Vaan siitä, ettei edes välitä mitä muut sinusta ajattelevat. Että se ei oikeastaan kiinnosta yhtään. Sitä ei edes ajattele, että mitä nuo muut ihmiset minusta ajattelevat, koko asia tuntuu niin yhdentekevältä. Haluaisin vinkkejä siihen miten tuollaisen itsetunnon saavuttaa. Ap

Luulen, että omalla kohdallani on kyse kasvatuksesta. Me olimme lapsesta saakka aina saman arvoisia muiden ihmisten kanssa ja muut meidän kanssamme. En osannut ajatella, että ihmisten välillä on eroja yhteiskuntaluokista, etnisyydesta tai mistään johtuen. Meitä ei myöskään opetettu tai opastettu kilpailemaan muiden ihmisten kanssa.

Tämä ei vastaa kysymykseesi, mutta kerroin mikä oma taustani on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siten että ymmärtää, ettei sillä ole mitään väliä mitä muut ajattelee, koska ne niiden mietteeet ei vaikuta mitenkään mun elämään. Minulla ei ole mitään hävittävää, eikä kukaan oikeasti ole kiinnostunut, eikä välitä, koska kaikki ihmiset oikeasti ajattelee 99% vain itseään ja omaa elämäänsä, ei naapurin erkin tekemisiä tai sanomisia jos ne ei vaikuta sun elämään radikaalisti.

Tämänhän kyllä ymmärtää järjen tasolla. Mutta miten tuon ymmärryksen saavuttaa tavallaan tunteiden tasolla? Ei se riitä, että tietää, että ei niitä muita oikeasti kiinnosta minun asiat. Jos kuitenkin tunteiden tasolla miettii, että hyväksyykö muut ulkonäköni, kelpaanko muille kun olen tämän näköinen, suututanko muut ammatinvalinnallani jne. Ap

Hyväksyykö muut sun ulkonäön? Hyväksytkö sinä kaikki

 Niin no. Itselläni on hyvä ja arvostettu (akateeminen) ammatti, ja lähipiiri arvostaa sitä että sen ammatin hankin. Siinä työssä olen toiminut vuosia. Mutta jos päätänkin nyt valita toisin, hylätä tuon ammatin ja työn ja ryhtyä vaikka laivasiivoojaksi tai leirintäalueen respaksi, niin saattaa lähipiirillä olla aika voimakkaitakin mielipiteitä siitä. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siten että ymmärtää, ettei sillä ole mitään väliä mitä muut ajattelee, koska ne niiden mietteeet ei vaikuta mitenkään mun elämään. Minulla ei ole mitään hävittävää, eikä kukaan oikeasti ole kiinnostunut, eikä välitä, koska kaikki ihmiset oikeasti ajattelee 99% vain itseään ja omaa elämäänsä, ei naapurin erkin tekemisiä tai sanomisia jos ne ei vaikuta sun elämään radikaalisti.

Tämänhän kyllä ymmärtää järjen tasolla. Mutta miten tuon ymmärryksen saavuttaa tavallaan tunteiden tasolla? Ei se riitä, että tietää, että ei niitä muita oikeasti kiinnosta minun asiat. Jos kuitenkin tunteiden tasolla miettii, että hyväksyykö muut ulkonäköni, kelpaanko muille kun olen tämän näköinen, suututanko muut ammatinvalinnallani jne. Ap

Täytyy nimenomaan kohdata ne tunteet, joita noiden kysymysten takaa löytyy. Hyväksyykö muut ulkonäköni, kelpaanko tämän näköisenä - jotkut hyväksyvät, toiset eivät, joillekin kelpaat, toisille et. Mitä tunteita se herättää? Mitä merkitystä sillä on, että joillekin kelpaat, toisille et? Suututanko muut ammatinvalinnallani - mahdollisesti. Miltä se tuntuu, mitä merkitystä sillä on, jos joku suuttuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mistä tiedät mitä ihmiset sinusta ajattelevat?

Eihän sitä voi tietääkään. Mutta kyse ei ole nyt siitä. Vaan siitä, ettei edes välitä mitä muut sinusta ajattelevat. Että se ei oikeastaan kiinnosta yhtään. Sitä ei edes ajattele, että mitä nuo muut ihmiset minusta ajattelevat, koko asia tuntuu niin yhdentekevältä. Haluaisin vinkkejä siihen miten tuollaisen itsetunnon saavuttaa. Ap

10 x 10 sääntö.

Jos vähänkin olet jo vanhentunut huomaat kuinka nopeasti 10 vuotta menee.

Vain 10 tällaista 10 vuoden jaksoa on aikaa siihen tilanteeseen että olet ensinnäkin kuollut ja toisaalta on jo täysin unohdettu että olit koskaan edes olemassa. 

Mitä väliä siis on mitä joku ajattelee tai ei ajattele.

Pidän luontaisesti muita hieman alempana. En siis pahantahtoisesti. Minua kannattelee se mistä suvusta olen. Toki rahaa en vielä keski-iässä ole nähnyt ja se on muutenkin vaatimatonta, kiinteitä kuluja  lähinnä.  Raha ei mielestäni siis liity tähän. 

Tiedostan myös, että eivät muut mitenkään voi tietää sukuni vaiheista tai liittää minua niihin. Silti se jostain syystä kannattelee. 

Se auttaa paljon, että tunnet itsesi hyvin. Tiedät kuka olet, millainen olet, mitkä ovat arvosi ja päämääräsi. Kun saavuttaa mielen vakauden ja eräänlaisen tyyneyden, sisäisen rauhan...Silloin muiden mielipiteillä ei ole niin väliä, ne eivät järkytä tasapainoasi. En usko, että ihminen, joka ei piittaa YHTÄÄN muiden mielipiteistä on terve, vaan psykopaatti.

Kyllä jokainen elää suurinpiirtein normien mukaan ellei tietoisesti ,tyhmyyttään tai hulluuttaan erotu joukosta. Niin tuohon ysymykseen niin sanoisin että ne joilla on varaa tai ei ollenkaan varaa voivat olla miten huvittaa. Normille voi olla vaikeeta pärjäämisen kannalta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siten että ymmärtää, ettei sillä ole mitään väliä mitä muut ajattelee, koska ne niiden mietteeet ei vaikuta mitenkään mun elämään. Minulla ei ole mitään hävittävää, eikä kukaan oikeasti ole kiinnostunut, eikä välitä, koska kaikki ihmiset oikeasti ajattelee 99% vain itseään ja omaa elämäänsä, ei naapurin erkin tekemisiä tai sanomisia jos ne ei vaikuta sun elämään radikaalisti.

Tämänhän kyllä ymmärtää järjen tasolla. Mutta miten tuon ymmärryksen saavuttaa tavallaan tunteiden tasolla? Ei se riitä, että tietää, että ei niitä muita oikeasti kiinnosta minun asiat. Jos kuitenkin tunteiden tasolla miettii, että hyväksyykö muut ulkonäköni, kelpaanko muille kun olen tämän näköinen, suututanko muut ammatinvalinnallani jne. Ap

Hyväks

Varmasti läheisesi olisivat huolissaan sinun hyvinvoinnistasi, ja sinun taloudestasi, varautumisesta vanhuuteen jne. Eihän se heidän elämäänsä liikuta mitä teet työksesi, jos et heiltä rahaa pyydä kun vaihdan pienipalkkaiseen työhön. 

"Niin no. Itselläni on hyvä ja arvostettu (akateeminen) ammatti, ja lähipiiri arvostaa sitä että sen ammatin hankin. Siinä työssä olen toiminut vuosia. Mutta jos päätänkin nyt valita toisin, hylätä tuon ammatin ja työn ja ryhtyä vaikka laivasiivoojaksi tai leirintäalueen respaksi, niin saattaa lähipiirillä olla aika voimakkaitakin mielipiteitä siitä. Ap"

Voi olla. Sinä voit vain todeta, että tämä tuntuu oikealta valinnalta minulle. Mitä merkitystä niiden muiden mielipiteillä on sen pidemmälle?

Vierailija kirjoitti:

Se auttaa paljon, että tunnet itsesi hyvin. Tiedät kuka olet, millainen olet, mitkä ovat arvosi ja päämääräsi. Kun saavuttaa mielen vakauden ja eräänlaisen tyyneyden, sisäisen rauhan...Silloin muiden mielipiteillä ei ole niin väliä, ne eivät järkytä tasapainoasi. En usko, että ihminen, joka ei piittaa YHTÄÄN muiden mielipiteistä on terve, vaan psykopaatti.

Joo en tarkoittanutkaan sellaista psykopaattimeininkiä. Tietenkin jokainen terve ihminen välittää siitä, että ei loukkaa muita, välittää siitä että saanko aitoa vastarakkautta puolisoltani jne. Yritin aloituksessa selittää tätä, mutta ehkä selitin huonosti. Ap

Vierailija kirjoitti:

Pidän luontaisesti muita hieman alempana. En siis pahantahtoisesti. Minua kannattelee se mistä suvusta olen. Toki rahaa en vielä keski-iässä ole nähnyt ja se on muutenkin vaatimatonta, kiinteitä kuluja  lähinnä.  Raha ei mielestäni siis liity tähän. 

Tiedostan myös, että eivät muut mitenkään voi tietää sukuni vaiheista tai liittää minua niihin. Silti se jostain syystä kannattelee. 

Tuo on kyllä oikeasti aika hullua. Ei sun suvun tekemiset liity sinuun millään lailla, jokainen sukusi jäsen on itse tehnyt mitä ovat tehneet, sinulla on omat tekemisesi, hyvässä ja pahassa. Voi olla että olet saanut hyviä geenejä suvustasi, mutta kyllä sieltä on tullut huonotkin yhtä lailla. 

Normaalin ihmisen (unohdetaan sosiopaatit ja vastaavat) on mahdollista oppia olemaan välittämättä siitä mitä toiset ihmiset ajattelevat hänestä. Tärkein tekijä lienee se, että ihminen on sinut itsensä kanssa, eli ei sisäisesti koe, että itsessä on mitään puolta tai piirrettä joka jotenkin häiritsee, vaivaa tai tuottaa häpeää. Useimmilla sellaisia on päässyt kehittymään, ja silloin terapia tai vastaavanlainen prosessi on tarpeen kipukohtien työstämiseen.

Aiemmin ajattelin todella paljon mitä muut minusta ajattelevat, mutta pitkä terapia auttoi, vaikkei tämä asia varsinainen syy terapiaan ollutkaan. Nykyään en välitä siitä mitä muuta ajattelevat. En mieti esim. pitikö joku ihminen minusta vai ei, sanoinko tai teinkö jotain typerää tai hölmöä, pitääkö joku minua osaavana tai tunarina jne. Kuten mainitsit, niin tämä on tietenkin ehdollista, eli ettei tee sellaisia asioita joita yleensä pidetään (ja toki itsekin pidän) loukkaavina tai satuttavina toisia ihmisiä kohtaan. 

Joku humalluttava valta asema eli pissi päässä voi aiheuttaa ko. Olotilan

En kuulosta yhtään tavoittelemisen arvoiselta tuo, ettei yhtään välitä siitä mitä muut ajattelevat sinusta. Ei siinä edes ole kysymys pelkästä hyvästä itsetunnosta.

Oletko ap varma, ettet ole masentunut? Mietit korostuneesti mitä muut sinusta ajattelevat ja olet vaihtamassa vanhan vaativan työsi radikaalisti helpompaan lääkäri vs. leirialueen respa kausityö. 

 

Jos et ole, niin tietenkään ei mitään väkisin masennukseksi tule vääntää. Kuulostaa vaan paljon siltä. 

Minusta se ei ehkä ole edes tervettä, ettei välitä yhtään siitä mitä muut ajattelee. Kyllä osa muiden ihmisten huomioimisesta on sidoksissa siihen, että ylipäänsä haluaa ymmärtää muita ja välittää siitä mitä muut ihmiset ajattelevat ja tuntevat. En usko, että muiden ihmisten huomioimista hyvässä pystyy täysin irrottamaan muiden ihmisten mielipiteistä välittämisestä pahassa. Eikä se tavallaan olisi aitoa välittämistä ja yhteyttä muihin ihmisiin, että niillä toisilla ihmisillä olisi väliä vain silloin kun he ovat samaa mieltä. Ei kritiikille tarvitse olla immuuni, tavallaan ne ihmiset ovat heikompia joilla on tarve itsensä sillä tavoin kovettaa. Aidosti vahva, rohkea ja itsenäinen ihminen uskaltaa olla muille ihmisille ja kommunikaatiolle avoin, vaikka siitä joskus seuraisi kielteisiäkin tunteita.

Sulla on isot luulot itsestäsi, että ihmiset oikeasti olisivat kiinnostuneita sinun tekemisistä? Miksi he olisivat kiinnostuneita? 

En tiiä, ei kiinnosta mitä muut ajattelee.