Taas eräs kotiäiti kertoo, kuinka ei pysty opiskelemaan
On neurologisia vikoja. On suorittanut pienen ammattitutkinnon. Kuitenkaan ei enää pysty uutta suorittamaan, koska ei pärjää harjoitteluissa ja lukio on liian vaikea. Näitä on Suomessa paljon kotiäiteinä.
Kommentit (128)
Kuka kotiäiti tämä nyt on? linkkiä artikkeliin!
Näitä tapauksia oli kyllä rutkasti enemmän jopa 90-luvulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kyllä järkyttävää, miten paljon koulutusosaamisen ja opetusosaamisen taso on Suomessa mennyt alaspåin. Ennenvanhaan nämä kaikki pystyttiin opettamaan johonkin ammattiin. Nykyään koulumaailma sopii vain harvoille. Toiset putoavat kokonaan, toisen uupuvat ja masentuvat, kolmannet ahdistuvat. Parhaiten ilmeisesti selviävät ne täysin keskiverrot seiskan-kasin oppilaat, joita ei kiinnosta ja joiden ei ole pakko tuohon tasoon kauheasti yrittää. Heistä tulee sopivia keskivertomuotin kansalaisia jotka oppivat tekemään juuri sen mikä on aivan pakko muttei pätkääkään enempää.
Milloinkas tämä onnen kulta-aika onkaan ollut? Ihan aina joku prosentti jää ihan kaiken osaamisen ulkopuolelle.
Luulenpa, että paras tilanne oli 60 - 70 -luvuilla. Silloin opiskelupaikkoja ja -mahdollisuuksia oli enemmän. Omalla paikkakunnallani oli ammattikoulu ja kauppakoulu ja kauppaopisto. Ne oppilaat, jotka ei menneet lukioon, hakeutuivat lähestulkoon kaikki näihin oppilaitoksiin.
Nyt on enää ammattikoulu, jossa opiskellaan vain joitakin vähiä ammattialoja ja senkin lopettamista harkitaan.
Muitakin ammatillisia oppilaitoksia oli, ne on kaikki lopetettu.
Nuoret, joilla ei ole valmiuksia lähteä vielä kauas kotoa, jäävät tyhjän päälle. Kaikki keskitetään isoihin kaupunkeihin. Kaikki nuoret ei sitten pärjääkään niissä oloissa, jättävät kesken, joutuvat huonoon seuraan tai muuten tuuliajolle.
Ja töihin ei oteta mihinkään. Nuoria vain rohkaistaan muuttamaan itsenäisesti asumaan tukien varassa ja siihen he sitten jää.
Mikä on heidän tulevien tai jo olemassa olevien lastensa kohtalo?
Vierailija kirjoitti:
Tästä tapauksesta tietämättä, ei se vika ole vain yksilöissä. Nykyään ei enää juurikaan ole töitä, joissa pärjäisi vaikka olisi älyllisiä haasteita. Ennen oli kaikille jotain työtä, oli paljon enemmän suhteellisen yksinkertaisia fyysisiä, kodinhoidollisia jne töitä. Nyt ihmiset jää tukien varaan roikkumaan, kun ei kyvyt riitä opiskeluun tai yksinkertaiseen työhön. Kotona oleskelu vain passivoi edelleen. Toisekseen työnantajat vaatii aika paljon eikä halua palkata työntekijää, jonka palkkaamiseen liittyy riski ettei pärjää työssään.
Ne yksinkertaiset työt on mahdutettu korkeastikoulutettujen töihin, kun ovat yksinkertaisia, esim lääkäri siivoaa jne.... Kyse on "tehostamisesta", eli pääasia että rahaa tulee, muulla niin sitten olekaan väliä. Kyllä siivousta, kodinhoidollisia töitä vaikka vanhusten hoidossa yms olis, pas*ahan ei maailmasta lopu, mutta kun kaikki eritasoiset työntekijät on "tehostettu" pois.
Lisäksi, siivous kyllä oikeasti vaatii opiskelua sekin. Väärillä keinoilla ja aineilla saa paljon tuhoa aikaan. Olisi kiva, että siivouskin saisi osakseen arvostusta. Ei esim sairaalassa kauan ole turvallista, jos siivous sakkaa. Samoin keittiöt, niissäkin on tiukat hygieniaohjeet, eikä kukaan halua ruokaa likaisesta keittiöstä. Mitenkäs arvostusta nostettais? Vaikka sillä, että lopetetaan puhumasta, kuinka kaikki osaa siivota, kun vaan viitsii
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tästä tapauksesta tietämättä, ei se vika ole vain yksilöissä. Nykyään ei enää juurikaan ole töitä, joissa pärjäisi vaikka olisi älyllisiä haasteita. Ennen oli kaikille jotain työtä, oli paljon enemmän suhteellisen yksinkertaisia fyysisiä, kodinhoidollisia jne töitä. Nyt ihmiset jää tukien varaan roikkumaan, kun ei kyvyt riitä opiskeluun tai yksinkertaiseen työhön. Kotona oleskelu vain passivoi edelleen. Toisekseen työnantajat vaatii aika paljon eikä halua palkata työntekijää, jonka palkkaamiseen liittyy riski ettei pärjää työssään.
Ne yksinkertaiset työt on mahdutettu korkeastikoulutettujen töihin, kun ovat yksinkertaisia, esim lääkäri siivoaa jne.... Kyse on "tehostamisesta", eli pääasia että rahaa tulee, muulla niin sitten olekaan väliä. Kyllä siivousta, kodinhoidollisia töitä vaikka vanhusten hoidossa
Nyt kyllä satuilet. Lääkärit ei siivoa. Siivoustyön tekeminen ei vaadi mitään koulutusta. Lukutaitoa vaaditaan kyllä. Siivoojalle näytetään perehdytyksessä, mitä pesuainetta käytetään vessaan ja mitä muualle.
Vierailija kirjoitti:
On kyllä järkyttävää, miten paljon koulutusosaamisen ja opetusosaamisen taso on Suomessa mennyt alaspåin. Ennenvanhaan nämä kaikki pystyttiin opettamaan johonkin ammattiin. Nykyään koulumaailma sopii vain harvoille. Toiset putoavat kokonaan, toisen uupuvat ja masentuvat, kolmannet ahdistuvat. Parhaiten ilmeisesti selviävät ne täysin keskiverrot seiskan-kasin oppilaat, joita ei kiinnosta ja joiden ei ole pakko tuohon tasoon kauheasti yrittää. Heistä tulee sopivia keskivertomuotin kansalaisia jotka oppivat tekemään juuri sen mikä on aivan pakko muttei pätkääkään enempää.
Ennen oli paljon ammatteja, joita pystyi tekemään vajaakuntoisena. Nykyään ne työt on sulautettu muiden ammattien kontoille.
Kyllä jokainen pystyy opiskelemaan jos haluaa. Ihan samalla periaatteella kun riina väittää että kuka tahansa voi alkaa kotiäidiksi jos vain haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Christiiina kirjoitti:
Pitäisikö hänelle sitten myöntää työkyvyttömyyseläke,jos hän kerta ei pysty tekemään mitään työtä?
Ei taida onnistua nykysuomessa. Työttömiä on paljonko ihmisiä jotka oikeasti on täysin työkyvyttömiä tai osatyökykyisiä.
Heillä voi olla myös joku nepsydiagnoosi. Pystyisivät osa-aikaisesti töihin mutta kukaan ei palkkaa. Ja syy tietysti löytyy muualta kuin työpaikoilta.
Nykyään halutaan 200 % työpanos.
Anteeksi ehkä tyhmä kysymys, mutta miksi kaikkien yksinkertaisimpienkin pitäisi hankkia joku erityinen koulutus? Eikö tuollainen voi mennä vaikka siivoojaksi tai ABC:n kassaksi?
No kyllä siivoojalta ja kaupan kassaltakin v
Kun hoetaan miten paljon päivähoito maksaa yhteiskunnalle ja että kyllä yhteiskunnan kannattaisi tukea kotiäitejä unohdetaan, että pitkällä aikavälillä kannattaisi enemmän tukea työllistymistä. Jos on kotiäitinä vaikka kymmenen vuotta ja siihenkin on alkanut, kun ei ole muuta, niin miten tällainen äiti työllistyy lasten kasvettua? Usein ei yhtään mitenkään. Jos on motivaatio kohdillaan, voi opiskella sitten työllistävälle alalle ja tehdä vielä joitain kymmeniä vuosia töitä, mutta miten yleistä tällainen on? Käytännössä pitkä kotiäitiys syrjäyttää tehokkaasti työmarkkinoilta. Valitettavasti, sillä sinänsä arvostan kotiäitiyttä korkealle.
Vierailija kirjoitti:
Heitä pitäisi tukea enemmän. Ei ole se oikea ratkaisu, että lapsia tehdään paljon ja ollaan vaan kotiäitinä.
Kotiäitejä pitäisi tukea enemmän, että ihmiset hankkisivat lapsia. Eläkettä pitäisi kertyä ja koulutusmahdollisuuksia lisätä heille, joiden lapset ovat jo vanhempia. On tärkeää että lapsia hankitaan ja myös kasvatetaan kunnolla. Suomalaiset kuolevat sukupuuttoon, paitsi jos lapsia haluavat miehet oppivat itse synnyttämään.
Vierailija kirjoitti:
Tää kotiäiti saa lähes 1700e ja hänen mielestä summa on pieni. Ei näytä ymmärtävän että miehensä saa monta tonnia palkkaa ja maksaa lähes kaiken. Toiset saa 1700e palkkaa ja maksavat sillä kaiken.
Tämä on kyllä vääristynyttä touhua Suomessa. Matalapalkkaiset alat antaa tän verran palkkaa.. huh huh!

Osaatko lukea? Sinäkin saat lapsilisiä riippumatta siitä, käytkö töissä vai et. Senkus teet lapsia, saat työssäkäyvänä lapsilisiä. Matalapalkkatyössäkin. Mikä tässä on ongelma?
Kotihoidon tuen saat lapsilisien lisäksi, kun hoidat alle 3-vuotiasta kotona. Voit itse laskea, kuinka paljon rikastut kun jäät pienellä Kotihoidon tuelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää kotiäiti saa lähes 1700e ja hänen mielestä summa on pieni. Ei näytä ymmärtävän että miehensä saa monta tonnia palkkaa ja maksaa lähes kaiken. Toiset saa 1700e palkkaa ja maksavat sillä kaiken.
Tämä on kyllä vääristynyttä touhua Suomessa. Matalapalkkaiset alat antaa tän verran palkkaa.. huh huh!
Matalapalkkainenkin voi tehdä lapsia niin saa lapsilisät. Tadaa, ongelma ratkaistu!
Niin, Suomessa tuntuu lisääntyvän vain enää ne joiden ei pitäisi.
Vierailija kirjoitti:
Niin, Suomessa tuntuu lisääntyvän vain enää ne joiden ei pitäisi.
Onneksesi suomalaiset ei kohta lisäänny enää lainkaan. Syntyvyys on ennätysalhainen. Oletko sitten tyytyväinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heitä pitäisi tukea enemmän. Ei ole se oikea ratkaisu, että lapsia tehdään paljon ja ollaan vaan kotiäitinä.
Kotiäitejä pitäisi tukea enemmän, että ihmiset hankkisivat lapsia. Eläkettä pitäisi kertyä ja koulutusmahdollisuuksia lisätä heille, joiden lapset ovat jo vanhempia. On tärkeää että lapsia hankitaan ja myös kasvatetaan kunnolla. Suomalaiset kuolevat sukupuuttoon, paitsi jos lapsia haluavat miehet oppivat itse synnyttämään.
Ei missään nimessä. Vain jo valmiiksi kognitiivista kyvyiltään pärjäävät pitäisi saada synnyttämään. Koulupudokkaille pitäisi sen sijaan tarjota hanakammin aborttia.
Määrällä ei ole merkitystä vaan laadulla. Ei tämä yhteiskunta tee mitään heikkolahjaisilla lapsilla!

Kerro yksikin hyvä syy, miksi isä ei jää kotiin? Lasta ei tarvitse täysimettää 4-6 kk pidempään. Syyttäisit ennemmin miehiä kyvyttömyysestä kantaa vastuuta jälkikasvusta. Naiset eivät uskalla saada lapsia, kun miehiin ei voi luottaa.

Onko tullut mieleesi, että äiti saattaa ihan itse haluta olla vauvan kanssa ja perhe itse valita, että isä köy töissä ja äiti hoitaa vauvaa? Äidinmaito on sitä paitsi vauvan pääasiallinen ravinto koko ensimmäisen vuoden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heitä pitäisi tukea enemmän. Ei ole se oikea ratkaisu, että lapsia tehdään paljon ja ollaan vaan kotiäitinä.
Kotiäitejä pitäisi tukea enemmän, että ihmiset hankkisivat lapsia. Eläkettä pitäisi kertyä ja koulutusmahdollisuuksia lisätä heille, joiden lapset ovat jo vanhempia. On tärkeää että lapsia hankitaan ja myös kasvatetaan kunnolla. Suomalaiset kuolevat sukupuuttoon, paitsi jos lapsia haluavat miehet oppivat itse synnyttämään.
Ei missään nimessä. Vain jo valmiiksi kognitiivista kyvyiltään pärjäävät pitäisi saada synnyttämään. Koulupudokkaille pitäisi sen sijaan tarjota hanakammin aborttia.
Määrällä ei ole merkitystä vaan laadulla. Ei tämä yhteiskunta tee mitään heikkolahjaisilla lapsilla!
Voit näyttää mallia ja huolehtia, ettet saa lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heitä pitäisi tukea enemmän. Ei ole se oikea ratkaisu, että lapsia tehdään paljon ja ollaan vaan kotiäitinä.
Kotiäitejä pitäisi tukea enemmän, että ihmiset hankkisivat lapsia. Eläkettä pitäisi kertyä ja koulutusmahdollisuuksia lisätä heille, joiden lapset ovat jo vanhempia. On tärkeää että lapsia hankitaan ja myös kasvatetaan kunnolla. Suomalaiset kuolevat sukupuuttoon, paitsi jos lapsia haluavat miehet oppivat itse synnyttämään.
Kerro yksikin hyvä syy, miksi isä ei jää kotiin? Lasta ei tarvitse täysimettää 4-6 kk pidempään. Syyttäisit ennemmin miehiä kyvyttömyysestä kantaa vastuuta jälkikasvusta. Naiset eivät uskalla saada lapsia, kun miehiin ei voi luottaa.
Onko tullut mieleesi, että
Onko itellesi tullut mieleen, kuinka moni täysijärkinen lapsi jää syntymättä vain siksi, ettei äiti halua olla pitkään poissa työelämästä? Kyllä nuo työtä vieroksuvat mammat osaavat jo nyt haarojaan levitellä ilman sen kummempaa taloudellista tukemista. Ja mihin ihmeeseen jotain lisätukea edes tarvitaan, jos on kunnollinen mies kuvioissa?
Imettäminen on kaiken lisäksi täysin vapaaehtoista. Yli 9kk vauvalla äidinmaito ei todellakaan ole pääasiallinen ravinto.
Nyt Riina tehnyt videon tiktokkiin. Kysyy minkä ikkunan alle laittaisi vauvan vaunuissa nukkumaan? Nauraa, kun ihmiset ei kuulemma tajua, että pitää tehdä lumityöt, kun ikkunoiden alla on paljon lunta. Itseäni enemmän mietityttäisi katolta vaunun päälle tippuva lumi.
Minusta tuossa ei oikeastaan ollut, kuin ehkä tiettyjä kärjistämisiä. Ja kokemusta puolustella omaa tapaansa elää. Tämä someen elämänsä tuuttaaminen on enemmänkin se jota tuossa mietin. Vaikuttaa perheenä kuitenkin ihan tyytyväiseltä. Ja tuosta jos ero tulisi tai puolison menettäisi. Niin varmaankin elämää sitten katsottaisiin siitä vinkkelistä. Eihän meistä kukaan muukaan tiedä vaikka asuntoa hankkiessaan ovatko 5 vuoden päästä terveitä, työkykyisiä, eronneita tai leskiä Onhan tuo yhteiskunnalle edullisempaakin hoitaa tuollainen katras kotona. Ja jos kasvatetaan kuitenkin ihan tasapainoisia yksilöitä, eivät nuo lapset nyt varmaan ensisijaisesti ole missään syrjäytymisvaarassa.
Uskoisin että tuollainen ideologinen elämä on tiettyyn pisteeseen asti mahdollistakin. Mutta lasten kasvaessa ne realiteetit muuttuvat. Lapset myös ottavat etäisyyttä äitiinsä ja äidin roolikin muuttuu tietyllä tapaa. Ja ihminen myös itse muuttuu iän myötä. Tämä Riina saattaa olla 5-6 vuoden päästä hyvinkin tukevasti työelämässä. Vaikka vannoisikin että heillä ei teinit tee sitä ja tätä, tai saa merkkilenkkareita. Niin jo ihan se perus arkeen kuluva muuttaa väkisinkin asioita. Siihen asti sanoisin, että melko harmitonta toimintaa. Heillä hoidetaan lapset, toinen vanhemmista on työelämässä. Ja melko vaatimattomilta nuo olot näyttivät uudessakin talossa, tosin se myös sitookin. Mutta ei tuollaisessa voi laakereilleen jäädä lepäämään.