Lue keskustelun säännöt.
Ottaisitko vanhempasi kotoosi hoitoon, jos he ei pärjää kotonaan tai heille ei ole palvelutalopaikkaa
03.02.2024 |
Mulla on just nyt tällainen tilanne.
Äiti oli muistisairaan isäni omaishoitaja kunnes halvaantui itse noin kuukausi sitten. Isä ei pärjää yhtään yksin.
Kummallekaan ei löydy mitään paikkaa, ehkä jotain syksyllä naapurikunnasta 50 km päästä.
Onkos kukaan joutunut tähän tilanteeseen? Mites pärjäät?
Kommentit (184)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen, että yhteiskunta ei hyväksyisi minua heidän hoitajakseen. Hoitaisin samalla tavalla kuin he hoitivat aikoinaan minua, kun olin avuton lapsi: piiskaisin vähintään 3 kertaa viikossa, tukistuksia ja luunappeja monta kertaa päivässä, haukkumista ja huutamista. Jos tulisi vahinko housuihin, löisin virtsaisilla housuilla ympäri korvia.
Ruokaa saisivat 3 kertaa päivässä ja se olisi paistettuja perunoita, paistettuja munia, leipää ja puuroa. Jauhelihakastiketta saisi yhden kauhallisen, jos viitsisin sitä joskus heille valmistaa.
Lapsi on suloinen ja herättää helliä tunteita. Siitä huolimatta vanhempasi ovat pahoinpidelleet sinua? Vanhus ei ole suloinen, vaan ruma ja vastenmielisen näköinen. Varmaan ei käy pahasti luonnolle hakata sellaista, jos kerran itse ovat pystyneet hakkaamaan lasta. Siis edellyttäen, että viitsit ottaa "hoiettaviksesi".
Jessus ootte sairaita. Väkivalta ei ikinä ole oikeutettua. Ihan samaa maata olette kuin nuo väkivaltaiset vanhemmatkin, täysin sama ajatusmaailma. Kun itseä harmittaa ja ärsyttää ja ottaa päähän, puretaan se puolustuskyvyttömään. Kuvittelette vain olevanne jotenkin ylempiä, mutta väkivalta ei kostonakaan ole oikeutettua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisihan se kiva heittää vastuu yhteiskunnalle, mutta sen resurssit on vähissä. Suuret ikäluokat ovat nyt hoivaiässä eikä heidän anneta kuolla, joten hoivapaikat on täynnä ja jono kasvaa koko ajan. En näe realistisena, että vanhempani pääsisivät hyvään hoivaan. Talouskin tulee vastaan.
Haluaisin hoitaa, jos ja kun tulee hoivaa tarvitsemaan, mutta käytännössä se olisi mahdotonta. Asun yksiössä Helsingissä, 200 km vanhemmistani ja käyn töissä. Toisaalta, minulla ei ole lapsia, mutta en kuitenkaan pystyisi täyspäiväiseksi omaishoitajaksi. Vanhempieni muutto Helsinkiin olisi pakollista, mutta sen jälkeen ei olisi rahaa kotihoitoon, luulen. En ole vielä tutustunut käytäntöihin, koska asia ei ole vielä täysin akuutti, mutta luultavasti edessä 5-10 vuoden sisällä.
Vanhempani ovat ihania ihmisiä ja ovat olleet aina tukenani, ja haluaisin vuorostani auttaa. En vain yhtään tiedä, miten se käytännössä onnistuisi. Olen jopa kysellyt ystävieni tilannetta, olisko heillä hyviä ideoita. Vanhempani ovat yhä ystäviä ystävieni vanhempien kanssa, joten voitaisiinko jotenkin lyödä tyhjät päämme yhteen ja keksiä hyvä ratkaisu tulevaan tilanteeseen.
Vertaistuki ja hyvät ideat on tosiaan tarpeen!
Appivanhempien ja setien/tähtien kohdalla muistisairaus on pahentunut niin äkkiä, että henkilö on pystynyt asumaan avustettuna (kotihoito ja/tai lasten apu kaupassa käynnissä, lumitöissä, asioinnissa jne) vuosikausia ja vointi on sitten yhtäkkiä mennyt siihen tilanteeseen, että henkilölle on tullut harhoja, karkailua, väkivaltaisuutta jne. ja vanhus on suunnilleen yhtäkkiä mennyt siihen tilaan, ettei häntä voi jättää hetkeksikään yksin.
En tiedä että onko tämä tyypillistä muistisairauden kehittymiselle. Aika vaikea lapsilla ollut tässä tilanteessa järjestää elämää siihen malliin, että pystyisi irrottautumaan täysipäiväisesti vanhuksen hoitoon. Heillä on ollut vaativia töitä, kotona asuvia lapsia, sairauksia itsellä.
Onneksi nämä vanhukset ovat kaikki asuneet pikku paikkakunnilla ja ovat päässeet suhteellisen lyhyen jonotuksen jälkeen hoivakotiin. Muutenkin he ovat kertoneet monien asioiden sujuvan todella hyvin pienemmillä paikkakunnilla. Siinä missä isommassa kaupungissa asuva vanhus saa odottaa lääkäriaikaa jopa kuukauden, on pienessä kunnassa asuva tädille saatu lääkäriaika seuraavalle päivälle.
Älkää ihmeessä ainakaan raahatko vanhempia ne pääkaupunkiseudulle tai maakuntien isompiin kaupunkeihin. Kaikki tuntuu toimivan pikku kaupungeissa ja kunnissa paremmin.
Vierailija kirjoitti:
Appivanhempien ja setien/tähtien kohdalla muistisairaus on pahentunut niin äkkiä, että henkilö on pystynyt asumaan avustettuna (kotihoito ja/tai lasten apu kaupassa käynnissä, lumitöissä, asioinnissa jne) vuosikausia ja vointi on sitten yhtäkkiä mennyt siihen tilanteeseen, että henkilölle on tullut harhoja, karkailua, väkivaltaisuutta jne. ja vanhus on suunnilleen yhtäkkiä mennyt siihen tilaan, ettei häntä voi jättää hetkeksikään yksin.
En tiedä että onko tämä tyypillistä muistisairauden kehittymiselle. Aika vaikea lapsilla ollut tässä tilanteessa järjestää elämää siihen malliin, että pystyisi irrottautumaan täysipäiväisesti vanhuksen hoitoon. Heillä on ollut vaativia töitä, kotona asuvia lapsia, sairauksia itsellä.
Onneksi nämä vanhukset ovat kaikki asuneet pikku paikkakunnilla ja ovat päässeet suhteellisen lyhyen jonotuksen jälkeen hoivakotiin. Muutenkin he ovat kertoneet monien asioiden sujuvan todel
Onkohan noin? Kertookohan mikään kunta avoimesti tilanteestaan, vai onkohan vanhukset joka kunnassa yhtä epätoivottuja uudisasukkaita?
Muistisairasta en ottaisi, vanhempani ovat todella varakkaita ja maksaisin hoitokotipaikan yksityiseltä niin kauan että julkisen kriteerit täyttyisi. Jalattoman, jolla pää toimii, voisin ottaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiedä ovatko vanhukset kunnissa epätoivottuja asukkaita, mutta kovimmat jonot tuettuun palveluasumiseen tuntuu olevan nimenomaan kaupungeissa. Täällä pääkaupunkiseudulla asuvilla tuttavilla ovat vanhemmat odottaneet todella kauan paikkaa palvelukotiin. Kokkolassa asuvan kollegan isälle oli tarjottu paikkaa 100 km päästä pienestä kunnasta ja tämän isän naapurille lähes yhtä kaukaa toiselta pikku paikkakunnalta.
Serkku kertoi Rovaniemellä asuvalle äidilleen (tätini) hyvinvointi alueen tarjonneen paikkaa muistaaakseni Kittilästä ja äidin ystävälle Sodankylästä. Viimeisestä Lapin reissusta on aikaa, mutta näihinkin taitaa matkaa kertyä lähes sata kilometriä.
Reipas ja tunnollinen lammas kirjoitti:
En ottaisi. Mä asun vanhempieni naapurissa ja vuoden verran olen siellä juossut päivisin ja öisin. Alussa harvemmin ja sen jälkeen tarvetta on alkanut tulla yhä useammin. Heidän tähän asti tarvitsemansa apu ei kuitenkaan ole ollut fyysisesti raskasta, joten kun olen laittanut oman elämäni sivuun, tämä on jotenkin onnistunut. Nyt tilanne on muuttunut ja äiti pitää pukea, auttaa vessaan, viedä suihkuun ja pestä jne. Lisäksi äiti on alkanut vastustaa kaikkia hoitotoimenpiteitä eikä usein suostu edes ottamaan lääkkeitäänkään, joten mun on aika mahdotonta tehdä tässä vielä töitäkin. Jos kykenisin nivelreumastani huolimatta tekemään vielä hoitajan hommia, olisin edelleen sairaanhoitajana jossain enkä olisi vaihtanut alaa. Joten pitkän suostuttelun jälkeen olen vihdoin saanut isäni hyväksymään, että hankkivat sinne turvapalvelun sekä kotihoidon käynnit vähintään 3 kertaa vuorokaudessa. Voin edelleen auttaa monenlaisissa asioissa, mutt
Varoit joskus, että vanhempasi eivät saisi koronataetuntaa. Etkö varo sitä enää lainkaan. Kotihoidon käynnit kolmesti päivässä voivat olla riski, kun ne ei taida enää olla kovin tarkkoja?
Pystyykö äitisi pitämään rannenapoia (turvapalvelu). Meillä ainakin äitini painelee sitä jotain vasten yöllä vahingossa ja tulee turhia hälytyksiä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En todellakaan. Se olisi kaikkia kohtaan totaalisen vastuutonta - minulla ei ole minkään valtakunnan hoitoalan kokemusta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Äitini ei ole hoitanut omia lapsiaan eikä lastenlapsiaankaan, ja kun isäni sairastui ennen syöpäkuolemaansa, äitini vinkui vain miten raskasta se on hänelle. Sitä paitsi olen itse sairastunut syöpään ja todennäköisesti kuolen ennen äitiäni.
En pystyisi edes kuvittelemaan omien vanhempieni takapuolten (ja muiden puolten) pyyhkimistä ja pesua.
Tehköön sen joku, jolla ei ole heille yhtä läheiset tunnesiteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voisin ottaa väliaikaisesti sillä välin kun odottavat palvelutalopaikkaa. Onglemana kuitenkin omalla paikkakunnallani on, että sitä paikkaa ei kyllä sitten saa ikinä kun hoksaavat että vanhemmat asuvat jo paikassa jossa heistä huolehditaan. Sinäänsä systeemi on viallinen että omaisen luona ei käytännössä voi odottaa paikkaa koska silloin joutuu johonkin ö-mappiin kun aina on sitten niitä sinnittelevät kotona ilman apua ja tarvitsevat enemmän sitä paikkaa ja silloin paikat menee heille.
Kyllä niille paikka järjestyy, jos eivät pärjää.
Mut jos sä muutat heille tai he teille, niin sit on Hankalaa saada mihinkään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hakisin apua heidän kotiinsa että pärjäävät. Toki itsekin enemmän kävisin auttelemassa. Tästä on tehty turhan suuri ongelma ja liian usein vanhukset tumpataan vankilamaisiin "hoitokoteihin".
Ei taitaisi olla mielekästä että lääkärinä jäisin kotiin vanhempieni omaishoitajaksi. Ei sillä että edes haluaisin.
Asun perheineni 700 km päässä vanhemmistani ja tässä on työvuosia vielä jäljellä. Meidän pitäisi vaihtaa asuntokin, jos tänne muuttaisivat (eivät edes haluaisi). On nimittäin kaksikerroksinen talo meillä. Pitäisi majoittaa heidät alakertaan olohuoneeseen. Eivät selviä portaista. Eikä heitä täälläkään voisi yksin päiväksi jättää.
Vanhemmillani on kyllä varaa ostaa palveluita, mutta varsinkin isäni on todella nuuka.
En ikinä. Osa isovanhemmistani oli huonokuntoisia vanhuksena ja varsinkin äitini yritti heitä auttaa (ei kuitenkaan sentään onneksi ottanut kotiinsa asumaan) ja jo se oli hänelle todellisuudessa ihan liikaa ja tilanne vieläpä kesti noin vuosikymmenen ajan eli hyvin kauan. Asun ulkomailla enkä ole palaamassa Suomeen. Hoidan tarvittaessa jotain etänä mutta mitään muuta apua minusta ei tule olemaan. Jos omaishoitajaksi ryhtyy, siinä yleensä samalla hautaa oman elämänsä ja kaiken mitä siihen kuului.
Vierailija kirjoitti:
En ikinä. Osa isovanhemmistani oli huonokuntoisia vanhuksena ja varsinkin äitini yritti heitä auttaa (ei kuitenkaan sentään onneksi ottanut kotiinsa asumaan) ja jo se oli hänelle todellisuudessa ihan liikaa ja tilanne vieläpä kesti noin vuosikymmenen ajan eli hyvin kauan. Asun ulkomailla enkä ole palaamassa Suomeen. Hoidan tarvittaessa jotain etänä mutta mitään muuta apua minusta ei tule olemaan. Jos omaishoitajaksi ryhtyy, siinä yleensä samalla hautaa oman elämänsä ja kaiken mitä siihen kuului.
Pitäisi saada takaisin laki, että lapset hoitaa vanhempansa.
Helppo se on vastuuta ulkomaille paeta.
Kaverini joutui pakosta hoitamaan tätinsäkin vanhuuden asiat, kun tädin oma lapsi ulkomailta käskytti ja vaati. (Kaverini ei tosiaan ole mikään lapanen, mutta ei voinut jättää tätiään muistisairaana ihan pulaan)
Röyhkeää.
Vierailija kirjoitti:
Asun perheineni 700 km päässä vanhemmistani ja tässä on työvuosia vielä jäljellä. Meidän pitäisi vaihtaa asuntokin, jos tänne muuttaisivat (eivät edes haluaisi). On nimittäin kaksikerroksinen talo meillä. Pitäisi majoittaa heidät alakertaan olohuoneeseen. Eivät selviä portaista. Eikä heitä täälläkään voisi yksin päiväksi jättää.
Vanhemmillani on kyllä varaa ostaa palveluita, mutta varsinkin isäni on todella nuuka.
Mitäs muutit niin kauas. Ihan oma päätös.
Portaisiin voitte ostaa hissituolin. Portaat ei ole este.
Onneksi muistisairas äitini pääsi heti hoitokotiin kun isäni kuoli.
Joskus ajattelin että ostaisimme kimpassa sisarusten kanssa ison talon jossa vuoroviikoin äitiä hoitaisimme mutta ehkä puolisoillamme oli erilaiset kaavailut elämälle.
Nyt äiti hyvässä hoidossa ja käymme vuorotellen katsomassa.