"Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä?

Ystävyys ei saa olla toispuolista.

Olen itse huono soittamaan kenellekään, mutta pidän kyllä siitä, kun kaverit soittelee. Jos pyytävät apua niin jeesaan, jos mahdollista. Tai kutsuvat kylään, menen kyllä. 

Itse olen huono ottamaan yhteyttä toisinaan ja vastaamaan viesteihin. Koen siitä syyllisyyttä. Olen masentunut, en saa aikaiseksi tärkeidenkään asioiden hoitoa. Onneksi on ystäviä, jotka ymmärtävät sen ja ovat itsekin myöntäneet että heitä vaivaa sama saamattomuus eri asioista johtuen. Ne ihmiset, ketkä loukkaantuvat ja alkavat inttää tiiviimpää yhteydenpitoa/ näkemistä joutuvat pettymään. En jaksa kaiken lisäksi sellaista painostamista, kerron syyn ja jätän asian kuulijan päätettäväksi, haluaako olla tekemisissä sitä vähääkään.

N40

Joitain ei haittaa, vaikka itse pitää aina yhteyttä. Mun yks entinen ystävä oli tällainen. Lisäksi teki ohareita. No täytti 40 v ja päätti antaa kutsut sitä mukaa, kun jokunsoittaa. 
Lopulta hänen miehensä soitti ystävilleen ja pyysi soittamaan.

Itse olin juuri ennen synttäripäätöstä soittanut ja mies ei soittanut mulle. Kuulin jälkikäteen synttäreistä ja kutsutavasta. Päätin antaa olla ja kohta on 10 v mennyt

Vierailija kirjoitti:

Itse olen huono ottamaan yhteyttä toisinaan ja vastaamaan viesteihin. Koen siitä syyllisyyttä. Olen masentunut, en saa aikaiseksi tärkeidenkään asioiden hoitoa. Onneksi on ystäviä, jotka ymmärtävät sen ja ovat itsekin myöntäneet että heitä vaivaa sama saamattomuus eri asioista johtuen. Ne ihmiset, ketkä loukkaantuvat ja alkavat inttää tiiviimpää yhteydenpitoa/ näkemistä joutuvat pettymään. En jaksa kaiken lisäksi sellaista painostamista, kerron syyn ja jätän asian kuulijan päätettäväksi, haluaako olla tekemisissä sitä vähääkään.

N40

Ihan ymmärrettävää joo, ja hyvä on että olet syyn asialle kertonut. Mutta jos sille toiselle osapuolelle tulee myös vaikea jakso elämässä, että hän ei jaksa ottaa yhteyttä sinuun, niin sitten se ystävyys helposti kuivuu kokoon ihmisten eriytyessä liikaa toisistaan. Jos yhteydenpito on vain sen toisen vastuulla vuosikausia niin tämä riski on ystävyyden loppumiselle on olemassa. 

Minulle on nyt taitanut näin käydä, en vain jaksa enää olla se jaksavampi joka tekohengittää ystävyyttä. Hän ei ole edes antanut tälle ikinä mitään syytä, joten ehkä onkin jo pidempään halunnut minusta eroon. Minusta jos on tuntenut toisen ystävän alle 5 vuotiaasta pitäisi olla selkärankaa sanoa jos kokee kasvananeensa erilleen, eikä pitää toista löysässä hirressä. Olen tätä jo 2-3 vuotta surrut. 

Vierailija kirjoitti:

Olen itse huono soittamaan kenellekään, mutta pidän kyllä siitä, kun kaverit soittelee. Jos pyytävät apua niin jeesaan, jos mahdollista. Tai kutsuvat kylään, menen kyllä. 

Sama täällä. En jaksa pitää yhteyttä oikein kehenkään, mutta ystävät tietävät kyllä, että minulle voi aina soittaa ja olen valmis auttamaan monenlaisissa asioissa, jos suinkin pystyn. 

Minulta katosivat kaikki ns ystävät, kun elämäntilanne muuttui ja muutin toiselle paikkakunnalle töihin melko kauaksi ystäväpiiristä, moni heistäkin muutti toisaalle . Jostain syystä ihmiset ehkä ajattelivat, että pitävät yhteyttä niihin, kenen kanssa voi myös tavata. Yhteydenpito jäi facebookin päivitysten tykkäämisiin ja satunnaisiin kommentteihin. Sitten minulle tuli elämässä vaikeuksia, työuupumusta, kiusaamista, yleensäkin jaksaminen meni vuosia vain selviytymiseen. Siinäpä se sitten oli, viimeinen niitti. Nyt olen ihan yksin, kuluu viikkoja, kuukausia, ettei soita, kuin puoliso ja lapsi. Olen hiljalleen yrittänyt osaltani aktivoitua, mutta pettymykset ja trauma yksinjäämisestä, kun olisi kaivannut jotakuta sinnikästä, joka olisi kysellyt kuulumisia vaikeina aikoina, ovat vahvoja. Kaduttaa, etten itse jaksanut yrittää paremmin pitää yhteyttä, hävettää yksinäisyys ja se, että vuosia kului mielenterveyden ongelmien kanssa taistelemisessa. Kai minun kaltaisia on Suomessa monta, olemme tyhmyyttämme tai jaksamattomuuttamme jääneet yksin ja toivomme, että joku vastaa haparoiviin yhteydenottoyrityksiimme, ottaa niistä kiinni ja ymmärtää, että joskus elämä menee näin. Tai hoksaa laittaa edes whatsappia, että mitä kuuluu. Nykyään minä pystyisin niihin vastaamaan. Kaipaan kahviseuraa ja olisi mukava vaikka käydä uimahallissa yhdessä jonkun kanssa. Uusia ihmiskontakteja koetan jotenkin löytää. 

Mä oon just sellainen ystävä joka ei jaksa ja muista pitää yhteyttä, henkilökohtaisista syistä. Ne ystävät jotka ymmärtää sen, on pysyneet elämässä ja niille se on okei, ne joille se ei ole ollut ok, ovat hävinneet enkä kanna siitä katkeruutta vaan ymmärrän ettei kaikille käy.

Asia on kaikkien kanssa keskusteltu aikanaan, mulla on syyni mutta en oleta että se pakottaa muut pitämään yllä ystävyyttä johon he eivät ole tyytyväisiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maalaiskatkerot ovat Suomen pahin syöpä, maahanmuuttajaukkojen ohella. Onneksi molemmat porukat voi kiertää melko kaukaa tai ainakin vit tuilla ja KOVASTI.

Ja näitä maalaiskatkeroita on myös naisissa, mutta suurin osa on peräkammarin ukkoja.

Eiköhän se suurin valittajaryhmä tälläkin palstalla ole pikkusieluiset NAISET - näin ainakin kun lukee suurimman osan nyt tännekin kirjoitetuista  kommenteista!! 

Vierailija kirjoitti:

Minulta katosivat kaikki ns ystävät, kun elämäntilanne muuttui ja muutin toiselle paikkakunnalle töihin melko kauaksi ystäväpiiristä, moni heistäkin muutti toisaalle . Jostain syystä ihmiset ehkä ajattelivat, että pitävät yhteyttä niihin, kenen kanssa voi myös tavata. Yhteydenpito jäi facebookin päivitysten tykkäämisiin ja satunnaisiin kommentteihin. Sitten minulle tuli elämässä vaikeuksia, työuupumusta, kiusaamista, yleensäkin jaksaminen meni vuosia vain selviytymiseen. Siinäpä se sitten oli, viimeinen niitti. Nyt olen ihan yksin, kuluu viikkoja, kuukausia, ettei soita, kuin puoliso ja lapsi. Olen hiljalleen yrittänyt osaltani aktivoitua, mutta pettymykset ja trauma yksinjäämisestä, kun olisi kaivannut jotakuta sinnikästä, joka olisi kysellyt kuulumisia vaikeina aikoina, ovat vahvoja. Kaduttaa, etten itse jaksanut yrittää paremmin pitää yhteyttä, hävettää yksinäisyys ja se, että vuosia kului mielenterveyden ongelmien kanssa taistelemisessa

Minäkin olen miettinyt miksi yhteydet äkkiä katkesi. Kaikkihan oli hyvin vaikka olikin mutkaa välillä. Ehkä tämä voi olla syy kun frendi katosi.

Jos ystävä ei ota sinuun koskaan yhteyttä ja joudut olemaan aina se joka ottaa yhteyttä niin hän on ihminen joka nauttii siitä kun saa huomiota sinulta ja siitä kun teet kaiken työn kaveruuden eteen. Jos hänellä on muitakin kavereita niin saatat olla ns. varasuunnitelma, varalla jos hänen pääasiallinen kaveri/kaveri estyy tai ei pääse häntä viihdyttämään.  Hän ikäänkuin murustelee sinulle isommasta leivästä pieniä palasia ja roikottaa. Ihmiset näkee vaivaa asiden eteen joita pitää tärkeänä. Älä enää ota yhteyttä kyseiseen ihmiseen.  Käytät energiasi ihmiseen, joka saa suosiota sen mukaan kuinka moni hänen perässä juoksee.  Mitä vähemmän ihmiset juoksee näiden ihmisten perässä, sitä vähemmän heillä on tuollaista yksipuolista valtaa. Hyvä kaveruus on molemmin puolista vaivannäköä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ystävä ei ota sinuun koskaan yhteyttä ja joudut olemaan aina se joka ottaa yhteyttä niin hän on ihminen joka nauttii siitä kun saa huomiota sinulta ja siitä kun teet kaiken työn kaveruuden eteen. Jos hänellä on muitakin kavereita niin saatat olla ns. varasuunnitelma, varalla jos hänen pääasiallinen kaveri/kaveri estyy tai ei pääse häntä viihdyttämään.  Hän ikäänkuin murustelee sinulle isommasta leivästä pieniä palasia ja roikottaa. Ihmiset näkee vaivaa asiden eteen joita pitää tärkeänä. Älä enää ota yhteyttä kyseiseen ihmiseen.  Käytät energiasi ihmiseen, joka saa suosiota sen mukaan kuinka moni hänen perässä juoksee.  Mitä vähemmän ihmiset juoksee näiden ihmisten perässä, sitä vähemmän heillä on tuollaista yksipuolista valtaa. Hyvä kaveruus on molemmin puolista vaivannäköä. 

Tai sitten hän on ihminen, jolla on elämässään paljon velvollisuuksia ja rajalliset voimavarat. Yritän selviytyä päivän kerrallaan. Jos joku vanha ystävä joskus ottaa yhteyttä, olen ystävällinen ja yritän parhaani mukaan osoittaa huomiota siinä tilanteessa, mutta muuhun minusta ei valitettavasti ole. 

Joskus ihmetyttää, että kun Suomessa on niin valtavasti yksinäisiä, miten nämä yksinäiset eivät löydä toisiaan. Nykyään kun samanhenkisten löytäminen on helppoa netin ja somen avulla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tai sitten hän on ihminen, jolla on elämässään paljon velvollisuuksia ja rajalliset voimavarat. Yritän selviytyä päivän kerrallaan. Jos joku vanha ystävä joskus ottaa yhteyttä, olen ystävällinen ja yritän parhaani mukaan osoittaa huomiota siinä tilanteessa, mutta muuhun minusta ei valitettavasti ole. 

Kyllä, mutta kyllä tällöin asia on tärkeää viestiä niille ystäville. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ystävä ei ota sinuun koskaan yhteyttä ja joudut olemaan aina se joka ottaa yhteyttä niin hän on ihminen joka nauttii siitä kun saa huomiota sinulta ja siitä kun teet kaiken työn kaveruuden eteen. Jos hänellä on muitakin kavereita niin saatat olla ns. varasuunnitelma, varalla jos hänen pääasiallinen kaveri/kaveri estyy tai ei pääse häntä viihdyttämään.  Hän ikäänkuin murustelee sinulle isommasta leivästä pieniä palasia ja roikottaa. Ihmiset näkee vaivaa asiden eteen joita pitää tärkeänä. Älä enää ota yhteyttä kyseiseen ihmiseen.  Käytät energiasi ihmiseen, joka saa suosiota sen mukaan kuinka moni hänen perässä juoksee.  Mitä vähemmän ihmiset juoksee näiden ihmisten perässä, sitä vähemmän heillä on tuollaista yksipuolista valtaa. Hyvä kaveruus on molemmin puolista vaivannäköä. 

Kiitos viestistä, minun tarvitsi tämä lukea. Koen syyllisyyttä yksipuolisesta ystävyyssuhteesta irti päästämisestä kun se on roikkunut minun yhteydenottojeni varassa jo vuosikausia ja hänen käytöksensä tuntuu jokseenkin kuvailemaltasi, ne harvat kerrat kun olemme nähneet hänellä on kyllä ollut kiire vastailla muiden viesteihin -siis tapaamisemme aikana. 

Mulla on, tai oli, tällainen "ystävä". Olimme muutama vuosi sitten samassa työpaikassa. Muutaman kuukauden välein viimeiset pari vuotta olen hänelle laittanut viestiä, jos nähtäisiin vaikka lounaalla. Vastaus on aina ollut tyyliä "Onpa kiva idea, katselen kalenteria ja palaan ensi viikolla!". Ja ei ikinä ole palannut. Viimeisin vastaus oli kuitenkin "Nyt on aika paljon kiireitä, mutta ilmoittelen sitten kun tilanne rauhoittuu, olisi kiva nähdä :)" Ja tästä on puoli vuotta. Joten tulkitsen, ettei kannata enää viestitellä. 

Mullakin on paljon velvollisuuksia ja rajalliset resurssit. En silti odota,että joku tekee aina aloitteen vaan välillä on minun vuoro. Jos saan kutsun jonnekkin tai lapseni saa kutsun ja käymme kylässä vaikkapa, annan samalla ihmiselle vastakutsun jonkin ajan kuluttua. Ei voi odottaa, että vain muut tekevät aloitteet. 

Kyllä se niin on, että mikään oikea ystävyys ei ole yksipuolista. Eli poistoon vaan jos huomaa, että itse on aina se, joka ottaa yhteyttä. 

Jos lopetat yhteydenpidon ihmiseen, joka on tottunut siihen, että sinä teet yksin työn ystävyytenne eteen niin kannattaa varautua sitten siihen, että se ihminen alkaa syyllistää sinua siitä kun hän saattaa sitten yllättäen muistaa sinut kun tarvii just varakaveria. Pidä puolesi, äläkä suostu enää varakaveriksi. 

Omalla kohdallani olen todennut, että ainoat ihmiset joiden kanssa olen nykyään läheisissä väleissä ja joita pidän ystävinä, ovat "omatekoiset", eli aikuiset lapset.Olen jo seitsemänkymmenen pahemmalla puolella, ja muutaman ystävän olen menettänyt muistisairaudelle, tai Kuolema on korjannut satoa.  Aina olen ollut sosiaalinen erakko, eli mielelläni tavannut ihmisiä, mutta kovin läheistä ystävää ei ole ollut, ehkä nuorena kuitenkin.  Ei tilanne enää muuksi muutu, mutta näillä mennään.

Itsellä on krooninen sairaus ja en vain jaksa olla yhteydessä ihmisiin, koska olen niin uupunut.