"Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on "ystävä" joka v*ttuilee koko ajan. Mutta jos tälle heittää jotain niin häipyy tooodella pitkäksi aikaa.

Hylkää kokonaan, voit paremmin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maalaiskatkerot ovat Suomen pahin syöpä, maahanmuuttajaukkojen ohella. Onneksi molemmat porukat voi kiertää melko kaukaa tai ainakin vit tuilla ja KOVASTI.

Ja näitä maalaiskatkeroita on myös naisissa, mutta suurin osa on peräkammarin ukkoja.

Maalaiskatkero 🤣🤣 Kuulostaa vähintäänkin viinalta tai muulta vahvalta juomalta.

Maalaiskatkero, tuo mahakatkeron oiva pikkuserkku!

Itsellä oli henkisesti raskas elämäntilanne ja aloitteellinen yhteydenpito muutamaan ystävään siksi jäi. Nyt se harmittaa. Enkä enää kehtaa ottaa yhteyttä vuosien jälkeen kun pelkään että ystävä kuvittelee, etten mikään ystävä ollutkaan. Olisi kiva jutella ja kokeilla elpyykö ystävyys. Harmi kun meillä on niin eri kuviot, ettemme näe missään sattumalta. Pitäisi vaan rohkaistua laittamaan viestiä tai soittamaan... 

Kaikki ei edes halua ystäviä. Tuttuja voi olla ja niitä voi tavata jos haluavat  mutta ystävyys kiitos ei. Hyväksikäyttöä ja selän takana mustaamista se yleensä on mitä ystävyydeksi nimitetään.

Todelliset ystävät kommunikoivat telepaattisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maalaiskatkerot ovat Suomen pahin syöpä, maahanmuuttajaukkojen ohella. Onneksi molemmat porukat voi kiertää melko kaukaa tai ainakin vit tuilla ja KOVASTI.

Ja näitä maalaiskatkeroita on myös naisissa, mutta suurin osa on peräkammarin ukkoja.

Maalaiskatkero 🤣🤣 Kuulostaa vähintäänkin viinalta tai muulta vahvalta juomalta.

No semmosia nämä on!

Pitäisin yhteyttä viestein, joissa voi sopia tapaamistakin, mutta harvakseltaan. En soita kenellekään, koska kuulumisten kysely yllättäen puhelimessa on kiusallista. Näin sitten ne, jotka nimenomaan haluaisivat jutella puhelimessa mutta ei viestein, tippuu pois.

Vierailija kirjoitti:

Itsellä oli henkisesti raskas elämäntilanne ja aloitteellinen yhteydenpito muutamaan ystävään siksi jäi. Nyt se harmittaa. Enkä enää kehtaa ottaa yhteyttä vuosien jälkeen kun pelkään että ystävä kuvittelee, etten mikään ystävä ollutkaan. Olisi kiva jutella ja kokeilla elpyykö ystävyys. Harmi kun meillä on niin eri kuviot, ettemme näe missään sattumalta. Pitäisi vaan rohkaistua laittamaan viestiä tai soittamaan... 

Muista selittää ystäville sama mitä kirjoitit tekstiisi, ehkä he ymmärrävät. Itse ainakin ymmärtäisin ja joskus minuun on otettu samalla taballa yhteyttä pitkän tauon jälkeen. Joskus taas kun yrittänyt pitää yhteyttä johonkin ystävään nii  ystävä on ilmoittanut että ei jaksa elämäntilanteen takia pitää yhteyttä ja on luvannut palata asiaan... jotkut ovat sillä tiellä on edelleen monen vuoden jälkeen. Pitävät kyllä muihin ystäväpiirin kavereihin yhteyttä. Tuntuu että ei pitänyt minua ystävänään vaikka muuta aina väitti..

Vierailija kirjoitti:

Entä jos on ystävä joka spämmää tekstareilla monta kertaa päivässä ja valittaa kun ei jaksa vastata koko ajan niihin ja vastaukset on huonoja jne.

Ystävän ei tarvitse olla mikään chattiboksi. On rasittavaa saada viestejä pitkin päivää, etenkin jos toinen osapuoli odottaa kunnollisia vastauksia ja nopeaa reagointia. Asettaisin rajat tuommoisessa tilanteessa ottamalla hieman etäisyyttä ja vastaamalla lyhyesti ja harvemmin.

Vierailija kirjoitti:

Jos ystäväni laskee, miten usein otan yhteyttä ja miten usein hän ottaa yhteyttä, niin lopetan ystävyyden samantien. Ystävyys ei ole asia, jota mitataan numeroilla.

Oletko siis itse sellainen "ystävä", joka ei koskaan ota yhteyttä, mutta tuomitsee toiset, kun he joskus ihmettelevät, mikset ota?

Riippuu ihan siitä miten läheinen ystävä on kyseessä.

(...eikä kyse siis ole niinkään fyysisestä ts. maantieteellisesti mitattavasta välimatkasta ,vaan  henkisestä välimatkasta kahden ihmisen välillä ja ennen kaikkea siis heidän arjessaan ja keskinäisessä tavoitettuudessaan toisilleen.)

Tämä ei silti tarkoita, etteivätkö ne vanhatkin hyvät ,ne teiniaikojen koulukaverit voisi olla aivan ihanasti mielialaa nostattavia silloin harvoin kun heitä , yleensä aivan  sattumalta kerran vuodessa tapaa (vaikka esim. rautakaupassa) ja vaikka unohduta puolin ja toisin muistelemaan niitä yhteisesti koettuja nuoruusaikoja lähes tunniksi liikkeen kassan läheisyyteen...

Mä olen huono pitämään yhteyttä monesta syystä. Yksi ystävä on koko ajan menossa tai tekee perheen kanssa jotain ja on aina väärä aika soittaa hänelle ja hän on sitten aina se joka soittaa. Viestejä kyllä lähettelemme onneksi, mutta koska kyseessä on hyvä ystävä, niin haluaisin itse yhteydenpidon olevan tiivimpää.

Yhden ystävän kanssa on se tilanne, että sovimme kyllä silloin tällöin tapaamisia, mutta hän ei puhu niiden aikana oikein mitään muuta kuin yleisiä asioita ja jos itse haluaisin puhua sellaisista asioista, joista puhutaan ystävien kesken, niin hän vain hymyilee ja vaihtaa sitten aihetta. Meillä on joskus ollut syvä ystävyys ja ihmettelen, miksi se on muuttunut tällaiseksi. 

Ja yheen ystävän kanssa on se tilanne, että meillä oli perheessä keväällä raskas vaihe ja viestittely jäi kesken. Sitten tulikin rankka kesä ja kaikki kaatui päälle. Nyt pitäisi sitten monen kk jälkeen laittaa viestiä, yrittää selittää tilannetta. Toivoisin, että voisin sanoa vain että anteeksi kun en pitänyt yhteyttä, mutta voimat oli lopussa, mutta olen nyt tullut takaisin! Ihan hävettää, että en ole kehdannut viestittää hänelle ja olen toivonut että törmätään vahingossa jossain. Kynnys viestin laittamiseen on nyt kasvanut liian suureksi. 

Yhden ystävän kanssa lakkasin pitämästä yhteyttä, koska hän lähinnä vain arvosteli minua, kommentoi muka nokkelasti vaikka oikeasti loukkasi ja lisäksi hänellä oli jokin draama aina menossa ja vatvottiin jotain pikkuasiaa monta tuntia. Hauskaa meillä kyllä oli yhdessä ja sitä kaipaan, mutta nyt on mennyt vuosia niistä ajoista ja olemme ihan erillämme.

Mä en jaksa sellaista vahtaamista, että kuka viimeeksi otti yhteyttä ja milloin. Minua myös ahdistaa se, jos ystävä alkaa vaatimaan tiiviimpää yhteydenpitoa tai pommittaa höpö höpö viesteillä. Mä en vaan kaipaa liian tiivistä ja riippuvaista ystävyyttä, saatikka syyllistämistä siitä, että pidän pientä etäisyyttä. Ystävää/ystäviä tavatessa olen avoin, suvaitsevainen, iloinen ja hyvää toivova, mutta siltikään en halua, että joku ripustautuu minuun tai syyllistää minua minun itsenäisyydestäni.

Paras ystäväni lopetti yhteydenpidon, syytä en tiedä. Oltiin ystäviä vuosikymmeniä. Vuosien myötä yhteydenpito harveni, kun asuttiin kokoajan eri paikkakunnilla. Soiteltiin kuitenkin puolin ja toisin, kunnes lopulta minä olin aina se, joka soitti. Muutama vuosi meni näin. Kysyin kaverilta, miksi hän ei soita milloinkaan, olenko tehnyt tai sanonut jotain väärää, vaikka tiesin, että en todellakaan ole. En kuulemma ollut, seli seli seli... Viimeisellä soittokerrallani sanoin, että hän saa soittaa seuraavan kerran, kun sille tuntuu. Siitä on nyt monta vuotta, ei ole soittanut. Että sellaista oli todellinen ystävyys. Kiitos Helena, omapa on menetyksesi! 

Vierailija kirjoitti:

Mä en jaksa sellaista vahtaamista, että kuka viimeeksi otti yhteyttä ja milloin. Minua myös ahdistaa se, jos ystävä alkaa vaatimaan tiiviimpää yhteydenpitoa tai pommittaa höpö höpö viesteillä. Mä en vaan kaipaa liian tiivistä ja riippuvaista ystävyyttä, saatikka syyllistämistä siitä, että pidän pientä etäisyyttä. Ystävää/ystäviä tavatessa olen avoin, suvaitsevainen, iloinen ja hyvää toivova, mutta siltikään en halua, että joku ripustautuu minuun tai syyllistää minua minun itsenäisyydestäni.

Jep ja pahinta on se, kun alkaa syyllistää siitä, miten pitkä aika on viimeisestä yhteydenotosta. En edes uskalla olla enää sellaiseen ihmiseen yhteydessä. Aika harva haluaa kuulla jatkuvaa moittimista.

Vuorovaikutteinen yhteydenpito pitäisi kuulua kotikasvatukseen, ainakin nykyisin. Nykyiset eläkeläiset ovat kasvaneet kukin miten ovat. Kasvatus oli useissa perheissä lähinnä kurinpitoa. Olettaisin silti, että vuorovaikutteisuus olisi opittu elämänkoulussa.

Meidän perhe on aina kutsunut vieraita kylään ja tehnyt vastavierailuja. Kun lapset olivat pieniä, se keskittyi enemmän lapsiperheiden kanssa kyläilyyn, nykyisin ilman lapsia.

Vieraiden kutsuminen on työelämässä ollessa haastavaa, mikäli siivousta ja kokkausta ei ulkoista. Emme kovin usein kutsu ihmisiä, jotka eivät kutsu takaisin. Siihen on kaksi syytä.

A. Ehkä he eivät halua pitää yhteyttä, kun eivät kutsu takaisin, mutta eivät kehtaa kieltäytyä meidän kutsusta.

B. Vastavuoroisuus. On helppoa menne kukan ja viinipullon kanssa kylään, verrattuna siihen, että siivoaa, leipoo ja kokkaa. Jos toista ei arvosta sen vertaa, että kutsuu takaisin, kutsut harvenevat ja loppuvat.

Ihminen on kuitenkin laumaeläin ja meillä tapaamiset ovat aina olleet mukavia ja antoisia. Kotikin tulee siivottua paremmin aika ajoin. Suosittelen. Kukin tekee omanlaisensa kutsut, voi tilata valmista tai tehdä makaronilaatikkoa & salaatin, tai gourmet annokset, tärkeintä on ihmiset ja kohtaaminen. ei kilpavarustelu.

Tosi mielenkiintoinen ketju. Mulle parin ystävän kanssa on käynyt niin, että ovat jättäneet vastaamatta jossain vaiheessa puheluihin/viesteihin, kun olisi itse kaivannut ystävää/neuvoa jossain tilanteessa. Yhteistä näille ystäville oli se, että he olivat minulle tosi tärkeitä. Niinpä se, että unohtivat minut, iski tosi syvälle. Nykyään jos lähettävät viestiä, vastaan tarkoituksella niin, että vastaukseni on tavallaan "viimeinen ketjuun", en jätä avoimia kysymyksiä, koska se kipu tulee pinnalle, jos vastausta ei kuulu. Toki se vaikuttaa ystävyyteen, mutta kyllähän he minulle ovat nykyään jotain vähemmän kuin ystäviä. Varmasti olisi ihan mukava törmätä, mutta etäisyyksien takia törmääminen on epätodennäköistä. 

Kovasti introvertti kaveri, joka saa sosiaalisuuskiintiönsä täyteen(ja enemmänkin) töissään.

Yksi ystäväni on tällainen.  Pitää yhteyttä tosi vähän, mutta pidän häntä ystävänäni.

t: nimim. Assburger

Sitten on vanha koulukaveri, joka ei osaa vastata viesteihin. Jättää kaiken huomiotta. Soittaa kuitenkin pari kertaa vuodessa ja kysyy kuulumisia.

T: nimim. Assburger.

Aikuisilla ihmisillä ei yleensä ole ystäviä vaan kavereita, ystävien tarve on lapsilla ja nuorilla. Ainoastaan yksinäiset kaipaavat ystäviä.