"Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä?

Olen huono yhteyksien pitäjä. En tykkää juoruta tuntitolkula puhelimessa tai istua kylässä juoden kylmää laihaa kahvia. < noin ystävyys on mulle auennut tähän ikään mennessä.

Mä toisinaan kutsun ystäviä teatteriin, raflaan, lenkille, kauppaan... Joku joskus lähtee, joskus ei. Lapsuuden kavereiden kanssa kirjoitellaan kirjeitä kerta kaksi vuoteen. Riittää mainiosti.

Mä osaan kulkea ja käydä iteksenikin. Arvostan omaa aikaani ja teen perheen kanssa ja bestikseni eli miehen. 

N53

Minulla oli tällainen ystävä kouluaikoina. Kerran kesälomalla sitten päätin olla soittamatta/viestittämättä, että näkisin kauanko menee, että hän ottaa yhteyttä. Ei ottanut. Koulun alkaessa kysyin miksei hän ollut soitellut, tai mitään. Vastaus: "No ethän sinäkään!" Miksi minun olisi pitänyt olla aina se aloitteellinen?

Mun lukioaikainen ystävä lopetti yhteydenpidon nopeasti sen jälkeen kun päädyttiin lukion jälkeen eri paikkakunnille, ja vähäisestä viestinnästään oli helposti luettavissa ettei häntä enää kiinnosta. Oltiin siis ennen tätä kuin paita ja peppu, ja tosi nuoria eli ystävyyden olisi luullut olleen tärkeä osa elämää. Hän vain jotenkin tempautui siihen uuden paikkakunnan elämään mukaan ja alkoi saada miehiltäkin huomiota eri lailla kuin lapsuuspaikkakunnalla. Eikä hän ollut ikinä ollut hyvä ilmaisemaan itseään kirjallisesti, joten siksikään ei kiinnostunut mistään viestittelystä. 

Vierailija kirjoitti:

Olen huono yhteyksien pitäjä. En tykkää juoruta tuntitolkula puhelimessa tai istua kylässä juoden kylmää laihaa kahvia. < noin ystävyys on mulle auennut tähän ikään mennessä.

Mä toisinaan kutsun ystäviä teatteriin, raflaan, lenkille, kauppaan... Joku joskus lähtee, joskus ei. Lapsuuden kavereiden kanssa kirjoitellaan kirjeitä kerta kaksi vuoteen. Riittää mainiosti.

Mä osaan kulkea ja käydä iteksenikin. Arvostan omaa aikaani ja teen perheen kanssa ja bestikseni eli miehen. 

N53

 

Ei tässä nyt ihan tästä puhutta vaan siitä, että vain toinen ystävä on se aktiivinen. Jos sinä kutsut kaverisi jonnekkin teatteriin, lenkille jne niin en kyllä sanoisi sinua huonoksi ystäväksi. Kun on ystäviä, jotka ei tee tuotakaan vaan odottaa, että olet aina se joka kutsuu ensin, eivät siis itse koskaan ole aloitteellisia. 

Vierailija kirjoitti:

Itsellä on krooninen sairaus ja en vain jaksa olla yhteydessä ihmisiin, koska olen niin uupunut.

 

Tämmönen ihan eri asia kuin se mistä tässä puhutaan. Ymmärtäähän sen, että jos on sairas niin ei jaksa. Silloin voi kaverille sanoa, että ei jaksa pitää yhteyttä ja ei voi nyt hyvin, että ei johdu ystävästä. Hänen ei tarvi arvailla ja ihmetellä. Ei tunnu kauhean kivalta lähettää viestiä jollekulle, joka jättää roikkumaan epätietoisuuteen. Hyvä ystävä voisi myös tarjoutua auttamaan joskus jossakin asiassa kun olet uupunut. Mutta jos olet niin uupunut ettet halua ketään nähdä niin ymmärrän, mutta onko kovin terveellistä pidemmän päälle olla vain yksin. 

Minä olen huono pitämään yhteyttä. Mulla onkin vain muutama ystävä, mutta kukaan heistä ei pidä kirjaa, kuka otti yhteyttä viimeksi. Myös minä laitan heille viestiä vaikka olisinkin itse myös edellisen kerran ollut yhteydessä. Testaajat ("en ota yhteyttä ennen kuin toinen ottaa, katsotaan kauan menee") ja vuorojen laskijat on jääneet pois. Jotkut kaverit tenttaavat seuraavalla tapaamisella mitä menoa mulla oli kun kieltäydyin jostain menosta, mitä pidän kiusallisena ja ärsyttävänä. Minussa on jotain erakkomaista, vaikka uskollinen ystävä olenkin. Viihdyn omissa oloissa mutta on ihana tietää että on ystäviä joihin voi ottaa yhteyttä pitkänkin tauon jälkeen ja juttu jatkuu siitä mihin jäi. 

Näköjään kaikki "tutut" ja ns. "ystävä". 

Nyt on menossa neljäs viikko eikä kukaan ole soittaanut. En tosin minäkään.

Ei soinut puhelin edes jouluna eikä uuden vuoden toivotuksia tullut. 

EN JAKSA NYT ETSIÄ SITÄ VIESTIÄ, JOHON VASTASIN.

Sama. Ystäv yyssuhteeni ovat kari ut uneet jo aikaa sitten, vuosia ne kest ivätkin, mutta lopulta ei vain hommat toimineet niin hyvin no mutta niin, olen jokin aika sitten (en edes muista milloin) tutustunut nettityyppiin, jolle on alusta alkaen ollut selvää, että en jaksa kovin tiivistä yhteydenpitoa. Hän on samanlainen. Vast ailemme toistemme viesteihin silloin kun siltä tuntuu. Emme ole edes nähneet kuvaa toisistamme enkä tiedä tuleeko meistä liveka vereita vai pitääkö sitä varten sitten hommata muut kuviot. On gelmana vain on se, kun en millään jaksaisi sitä kaikkea vaiva nnäköä. En kuitenkaan voi sanoa harmittelevani vanhojen ystävyyksien kariut umista, koska ne eivät olleet kuitenkaan ihan sitä mitä haluan. Olisi ihanaa löytää pari kaveria, joita voisi tavata pari kertaa vuodessa ja olla yhteydessä satunnaisesti. Harmi vain, että valtaosa ihmisistä tak ertuu minuun. Tiedän olevani hyvää seuraa, mutta en vain jaksa. Miksi tämä ei mene läpi sensuurista?!?!?

Vierailija kirjoitti:

Olen huono yhteyksien pitäjä. En tykkää juoruta tuntitolkula puhelimessa tai istua kylässä juoden kylmää laihaa kahvia. < noin ystävyys on mulle auennut tähän ikään mennessä.

Mä toisinaan kutsun ystäviä teatteriin, raflaan, lenkille, kauppaan... Joku joskus lähtee, joskus ei. Lapsuuden kavereiden kanssa kirjoitellaan kirjeitä kerta kaksi vuoteen. Riittää mainiosti.

Mä osaan kulkea ja käydä iteksenikin. Arvostan omaa aikaani ja teen perheen kanssa ja bestikseni eli miehen. 

N53

 

Sitten kun jäät ilman bestiksen seuraa, niin ei tartte ihmetellä ettei ne kaverit sulle enää soittelekkaan.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on "ystävä" joka v*ttuilee koko ajan. Mutta jos tälle heittää jotain niin häipyy tooodella pitkäksi aikaa.

Käske häipyä lopullisesti.

Mistä erottaa ihmiset jotka ovat vaan "huonoja ottamaan yhteyttä" niistä joita minun seurani ei vaan enää kiinnosta? Oletteko huonot yhteyden pitäjät koskaan ajatelleet että se ystävänne alkaa epäilemään että heidän seuransa vaan tympii? Jos olen soittanut tai viestitellyt viimeisen vuoden ajan eikä mitään vastavuoroista yhteydenpitoa ole ollut minun suuntaani niin lopetan sitten itsekin. Miksi turhaan kiusata ihmisiä joita ei sen vertaa kiinnosta että laittaisivat jonkun minuutin viestin joskus minullekin.

Vierailija kirjoitti:

Jos ystäväni laskee, miten usein otan yhteyttä ja miten usein hän ottaa yhteyttä, niin lopetan ystävyyden samantien. Ystävyys ei ole asia, jota mitataan numeroilla.

Toki tämä on totta osittain. Mutta jos toinen on aina tai lähes poikkeuksetta se yhteyden ottaja, niin ei se mitäön ystävyyttä ole. 

Musta se ei ole niin oleellista kuinka usein pitää yhteyttä vaan se että millasta on olla yhdessä sitten kun pitkästä aikaa taas näkee. Aikuisilla ihmisillä on kuitenkin kaikilla oma elämä eikä ajankulua samalla lailla hahmota kuin lapsena. 10 vuottakin menee ihan hujauksessa. Mulla on kaksi tosi rakasta ystävää joiden kanssa nähdään vaan muutaman kerran vuodessa ja siinä välissä lähetetään synttäri/joulu yms. onnittelut ja kysellään silloin tällöin muuten vaan kuulumisia, mutta ei mitenkään säännöllisesti. Toisen kanssa ollaan oltu ystäviä kohta 20 vuotta ja toisen kanssa 15 vuotta. Vaikea kuvitella tilannetta että meidän ystävyys joskus loppuisi. Toisaalta mulla on myös kaksi kertaa käynyt niin että todella rakas ystävä on ihan puskista laittanut vaan välit poikki. Ei ollut mitään riitaa, ja oltiin vasta vähän aikaa sitten nähty ja kaikki oli ollut ihan normaalisti. Toinen oli mulle melkein kun sisko, oltiin niin läheisiä. Molemmat kuitenkin karsi kerralla kaikki muutkin vanhat ystävyyssuhteensa eli ilmeisesti syy ei ollut minussa. Oli aikamoinen shokki kun pitkäaikainen ystävyyssuhde vaan yllättäen katkeaa ilman mitään varoituksia. Kesti pitkään päästä yli ja kaipaan heitä vieläkin vaikka en ole kuullut heistä  moneen vuoteen. 

Vierailija kirjoitti:

Minä olen huono pitämään yhteyttä. Mulla onkin vain muutama ystävä, mutta kukaan heistä ei pidä kirjaa, kuka otti yhteyttä viimeksi. Myös minä laitan heille viestiä vaikka olisinkin itse myös edellisen kerran ollut yhteydessä. Testaajat ("en ota yhteyttä ennen kuin toinen ottaa, katsotaan kauan menee") ja vuorojen laskijat on jääneet pois. Jotkut kaverit tenttaavat seuraavalla tapaamisella mitä menoa mulla oli kun kieltäydyin jostain menosta, mitä pidän kiusallisena ja ärsyttävänä. Minussa on jotain erakkomaista, vaikka uskollinen ystävä olenkin. Viihdyn omissa oloissa mutta on ihana tietää että on ystäviä joihin voi ottaa yhteyttä pitkänkin tauon jälkeen ja juttu jatkuu siitä mihin jäi. 

 

Ei tässä nyt ole kyse siitäkään, että pitäisi pitää jotakin kirjaa tai jaella vuoronumeroita. Vaan siitä, että jos olet ystävä jollekkin ja se ystäväsi on aina se joka ensin laittaa viestiä niin sellainen ei ole vastavuoroista ystävyyttä. En minäkään mitään kirjaa pidä siitä, mutta jos ihminen näkee vastavuoroisuuden "vuorojen" jakamisena niin kuulostaa vähän siltä, että ei vaan halua ottaa sen ihmisen tunteita huomioon, joka joutuu olemaan se aktiivinen siinä. Mun kaikki kaverit lähti kun elämässäni tuli kriisi. Kukaan ei kysynyt, että miten voit vaan kaikki jatkoivat biletystään yms. Kenestäkään ei ole kuulunut yhtään mitään, vaikka olimme yli 20 vuotta ystäviä. Voitko kuvitella miltä tuntuu kun tajuaa, että näille ihmisille olin yhdentekevä ja tuhlasin heille aikaani silloin kun se heille sopi. Samat ihmiset väitti, että hukkaan kaverini, mutta nää ihmiset on sen luonteisia, että ne haluaa minun tekevän kaiken työn samalla kun itse nauttivat huomiosta, ymmärrätkö? 

Mä sanoin aina ettei se haittaa, vaikka oikeasti haittasikin. 

Siis se, että mulla oli pari ystävää ketkä "oli huonoja viestittelemään" tai oli kaikkia kiireitä.

Tuntui sitä aikaa kyllä löytyvän semmoiseen, mitä oikeasti halusi tehdä ja keitä nähdä. Mä tein itse itsestäni sen ystävän "kenen kanssa ystävyys pysyy pitämättäkin ja juttu jatkuu siitä mihin jäi vaikka ei olis vuosiin nähty"

Toi on ihan kiva elämänasenne, mutta ton kokemuksen täytyy olla molemminpuolinen. Musta vaan tuntu toi oikeesti kurjalta. 

Mitä siis tarkotan, oli että viesteihin ei ehditty vastaamaan ja kun vastattiin niin näki että hutasten kiireessä ja puhuttiin niistä kiireistä. Sit suunnitelmia tehtiin muiden kavereiden kanssa. Tuntui, että siitä on vaan vaivaa ja rasitetta, että pitäisi muakin nyt muistaa. 

Tätä sitten selitettiin tolla, että tämä ystävyys pysyy, vaikkei yhtään vaivaa nääkään.

Olen varmasti näissä ystävyyksissä kuvitellut olevani läheisempi ystävä kuin olen ja ollaan vaan oltu eritahtisia. 

Itse siis vaan odotin ystävyydeltä sitä, että viesteihin vastataan, kysytään kuulumisia, jaetaan asioita ja voitaisiin joskus tehdä yhdessä jotain. Eli mitään 24/7 symbioosia en odota.

Mun tapauksessa ei ole ollut oikeita nämä ystävät. Kun lakkasin pitämästä itse yllä yhteyksiä, niin homma kuivui heti. Eivät kai mitään pahaa tarkoita, ovat vaan sellaisia, että se oma mukavuus ja omat halut on aina etusijalla ja mä en nyt ole siellä kärkipäässä.

Ajattelin hetken aikaa pitää "ystävyyttä" vielä yllä lähettämällä joulu- ja synttärikortit, mutta sitten olin että paskat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ystäväni laskee, miten usein otan yhteyttä ja miten usein hän ottaa yhteyttä, niin lopetan ystävyyden samantien. Ystävyys ei ole asia, jota mitataan numeroilla.

Kuka puhui laskemisesta? Puhuttiin heistä, jotka eivät ota itse yhteyttä koskaan ja selittävät syyksi, että ovat siinä "huonoja". 

Ja nyt sitten nolla ei ole numero eikä laskemista?

 

Kai se nolla yhteydenottoa on merkki jostain. Silloin toista osapuolta ei yhtään kiinnosta ja turha sellaisen kanssa on ns. ystävyyttä jatkaa. Ihminen muuttuu ajan myötä ja kaikki suhteet ei kai ole tarkoitettukaan  jatkumaan läpi elämän.

Pitkään oli sitä, että pidin itse väkinäisesti, mutta kuitenkinkin sitkeästi yllä ystävyyssuhteita. Pidin sitä jotenkin mottonani, että ei sitten jää ainakaan siitä kiinni, että ei ole ystäviä. Nyt yhtäkkiä tilanne onkin muuttunut, minuunkin otetaan yhteyttä, ainakin joskus ja ystävien määrä on kasvanut. Yksi vanha ystävyyskin vuosien takaa on jälleen aktivoitunut tämän toisen aloitteesta. Mukava tilanne. 

Mulla oli tällänen ystävä ja sitten se yhtäkkiä vain ghostasi eli ei enään vastannut viesteihin. Älkää luottako tälläsiin "ystäviin". Katoavat kun saavat tilaisuuden

Minä olen tuollainen huono yhteydenpitäjä. Se ei johdu siitä, ettenkö arvostaisi ystäviäni ja tuttaviani, päinvastoin, arvostan heistä monia todella, todella paljon. 

Ajattelen usiein olevani onnekas, että minulle on upeita ja hyviä ihmisiä olemassa. Silti  en pidä heihin yhteyttä ja kannan siitä jatkuvasti huonoa omatuntoa. Jatkuvasti.

Nyt joku sanoo, että eikö olisi helppo vaimentaa omatunto ottamalla puhelin käteen ja sopimalla tapaaminen. 

Ikävä kyllä, se on vain harvoin mahdollista.

Olen kuulemma hyvää seuraa, huomaavainen ja avulias. En vain kykene pitämään yhteyttä. Jokin outo lukko.

Yhdenpidon vaikeus on pääni sisällä ja ymmärrän, että sitä on vaikea muiden ymmärtää. 

Juttelin tekoälyn kanssa aiheesta ja sain kuullä sen olevan tyypillistä tietyn tyyppisille neurokirjon ihmisille.

Toivoisin, että jos tellä on piireissänne minun kaltaiseni ihminen,  hyväksyisitte ja yrittäisitte ymmärtää sen, että hän ei kykene, mutta arvostaa teitä, kärsii itse tilanteesta  ja haluaa tavata  teitä. 

En jaksa jauhaa asioita viestikaupalla useampaan otteeseen viikossa. Minulle riittäisi, että jutellaan sitten kun toisinaan nähdään, eikä se tarkoita, että en välittäisi siitä mitä ystävälle kuuluu.