"Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä?

Tämähän on hyvä että on tajuttu,että on erilaisia ihmisiä ja erilaisia toiveita miten paljon pidetään yhteyttä.Ja hienoo,et on tajuttu,et toiset on auttavaisempia kuin toiset ystäviään kohtaan.Pitäisi puhua nämä asiat selväksi ystävien keskenään,eikä olettaa mitään.Mulla on monenlaisia ystäviä,toisten kaa tehään jotain yhdessä,jonkun kaa vaan ollaan ja keskustellaan. Itse en jaksa ihmisiä,joiden kaa pitää olla koko ajan yhteyksissä,se tuntuu lähinnä riippuvuudelta.

"Hassua, mä en ymmärrä taas tätä ollenkaan. Hyväksyn toki, ja on täysin ok jos joku haluaa päättää ystävyytemme siksi ettemme ole nähneet aikoihin, mutta oudolta se tuntuu. Miten sitä luottamusta edes voi rakentaa jos tietää että ystävyys ei säily mikäli tulee jokin katkos yhteydenpitoon? Mulle se ystävyyteen kuuluva luottamus nimenomaan tarkoittaa sitä, että luotan siihen että ystävyys pysyy. Jos ajatus on jo lähtökohtaisesti se, että ystävyys katoaa ilman jotain tiettyjä toimenpiteitä niin ei silloin sitä luottamusta ja sitä myötä ystävyyttä ole alun alkaenkaan syntynyt."

En tajua tätä lainaustoimintoa. No kuitenkin, hassua se juuri on ja mielenkiintoista että on niin erilaisia ajattelutapoja. Mulle luottamus on aina aktiivisia tekoja missä tahansa yhteydessä enkä luota oikein missään asiassa siihen että joku asia vaan on ja pysyy. Uskon ihmisten aktiiviseen toimijuuteen. Ja jos ystävälle tulee tauko yhteydenpidossa, aina voi kertoa miksi on pitänyt hieman taukoa ja on arvokasta tietää mitä toiselle kuuluu, eikä vatsa vuosien päästä miettiä että mitähän tässä on tapahtunut. Välttämättä ystävyys ei maagisesti pääty 3 vuoden tauon jälkeen niin että toteaisin, että no, nyt se päättyi, mutta tunneside, luottamussuhde ja ystävyys hiipuu ja muuttaa muotoaan kaveruudeksi tai tuttavuudeksi jos yhteydenpidossa on liian pitkiä taukoja. Toki aktiivisemman yhteydenpidon palattua ystävyys voi myös palata, mutta omalla kohdalla tämä on melko harvinaista. Jos yhteydenpito hiipuu niin mielestäni sitä on yllättävän vaikea vuosien jälkeen palauttaa ennalleen. Molemmilla osapuolilla on jo siinä ajassa muuttunut elämä ja tullut tilalle muita asioista ja ihmisiä. 

Kannattaa muistaa, ettei kaikki ole niin mustavalkoista - että kyllä on olemassa niitäkin jotka todella haluavat olla ystäviä - mutta eivät itse syystä ja toisestakin kovin usein saa otettua yhteyttä.

Esimerkiksi joidenkin vain on ihan pakko säästää puhelinkustannuksistaan! Silti se soittamattomuus ei tarkoita, etteikö haluaisi pitää yhteyttä !

Joidenkin elämässä voi taas esimerkiksi olla niin haastava / kuormittava aika menossa, ettei vain itse jaksa ottaa yhteyttä - mutta ilahtuu, jos häneen otetaan yhteyttä.

Vierailija kirjoitti:

 

En tajua tätä lainaustoimintoa. No kuitenkin, hassua se juuri on ja mielenkiintoista että on niin erilaisia ajattelutapoja. Mulle luottamus on aina aktiivisia tekoja missä tahansa yhteydessä enkä luota oikein missään asiassa siihen että joku asia vaan on ja pysyy. Uskon ihmisten aktiiviseen toimijuuteen. Ja jos ystävälle tulee tauko yhteydenpidossa, aina v

Kiinnostavaa. Kirjoituksesi herätti minut ajattelemaan, että ethän sinäkään tietenkään voi sille mitään, jos et vain koe enää tunnetta ystävyydestä. Tavallaan emme voi tietoisesti päättää olemmeko ystäviä vai emme, koska se ei ole meistä kiinni syntyykö jokin tunne ylipäätään tai pysyykö se yllä kerran synnyttyään.

Aloin miettiä, että ehkä kyse on ainakin osittain tästä, miten helposti tunteemme muuttuvat. Minulla ystävyyden ylläpito ei vaadi aktiivisia tekoja, mutta sen katkaiseminen vaatii. Toisen pitää tehdä minulle jotain todella ikävää, jotta tunne toista kohtaan muuttuisi. Vaikka toisesta ei kuuluisi vuosiin mitään, tunnen häntä ajatellessani sitä samaa lämpöä jota kutsun ystävyydeksi. Hiljaiselo ei ole riittävä aktiivinen teko muuttaakseen tuota tunnetta minulla. 

En voi muuttaa tuota tunnetta edes vaikka haluaisin. Minulla on eräs todella läheinen, pitkäaikainen ystävä, jonka kanssa riitaannuin muutama vuosi sitten. Emme ole olleet missään tekemisissä sen jälkeen. On jännä huomata, että sydämessäni tunnen hänet edelleen ystäväkseni, vaikka tiedän että hän ei koe samoin eikä halua olla kanssani tekemisissä. Järjellä en ajattele häntä ystävänä, mutta sydämeni on toista mieltä.

Sinulla ilmeisesti tunteet toimivat toisin, eli vaativat ylläpitoa ja hiipuvat itsestään. Minulla taas tunteen poistaminen vaatisi tekoja. Mielestäni kumpikaan ei ole oikein tai väärin, eikä tunteille voi mitään. Tämä oli vain itselleni aika silmiä avaava näkökulma asiaan.

Itse katkaisin välit tällaiseen "ystävään".

Yhteydenpito oli täysin yksipuolista ja yhteyttä otti aina minä.

Saatoin pyytää jonnekkin,kieltäytyi,mutta olikin lähtenyt toisen kanssa.Päätin että en ota enää yhteyttä ja siihen ystävyys loppui.

Pari kertaa on pyytänyt minua jonnekkin,mutta olen kieltäytynyt.

Eli ei ollut oikeaa ystävyyttä.

Aina on aikaa vaikka lähettää vain viesti,jos ei muuta.

Toisten ihmisten kanssa on niin "samalla aaltopituudella" ettei mikään aika / tauko sitä miksikään muuta. Elämä heittelee ja välillä vain on kaikilla vähemmän aikaa ja välillä vähemmän voimia - ei yhteydenpidon aktiivisuus ole vakio. Eikä sillä yhteydenpidon määrällä / säännöllisyydellä ole tosi ystävien kesken mitään tekemistä sen kanssa kuinka hyvä tai huono ystävä on. Se ei todellakaan kerro haluttomuudesta olla yhteyksissä, jos läheinen ystävä on vähemmän yhteyksissä.

Toisten kanssa ei alunperinkään ole todella läheinen ystävä, vaan enemmänkin kaveri tai tuttava... silloin yhteydenpito ei alunperinkään ole mitenkään säännöllistä ja ajanmyötä voi vieraantua lisää. Muttei silloinkaan ole mitään tarvetta olla olematta heitä tuntematta.

Ei minusta ole olemassakaan mitään aikamääreitä kuinka usein tai paljon pitää olla ystäviinsä yhteyksissä. Eikä myöskään mitään vastavuoroisuuksia, ei niitä lasketa kuka on milloinkin mitäkin tehnyt. Ja kyllä voi myöhemminkin ottaa yhteyttä, vaikka aikaa olisi miten paljon kulunut.

Teininähän se oli usein niin, että oli niitä läheisempiä ystäviä ja yhteydenpito oli todellakin liki päivittäistä... ja melkein kaikkialle mentiin yhdessä. Sitten kun elämään tuli uusia kouluja ja asuinpaikkoja ja parisuhteita ja työelämä - ei enää mitenkään vaan ollut mahdollista olla yhtä aktiivisesti yhteyksissä kuin ennen niitä uusia elämänkuvioita.

Ne jotka pysyivät mukana aikuisuuteen asti, heidän kanssaan on kuitenkin ystävyyden pohjalla se pitkä yhteinen historia. He ovat vähän kuin sukulaisia, aina olemassa. Yhtä vahvaksi voi muodostua myöhemminkin ystävyyssuhde, jos on jotain hyvin henkilökohtaista yhteistä. Nämä ovat minusta ne, joihin ei mikään yhteydenpito väli vaikuta.

Kevyemmät ja lyhyemmät ystävyydet taas saattavat enemmän kärsiä siitä, jos ei olla aikoihin yhteyksissä. Niissä ei ehkä vaan vielä tunneta niin hyvin, että olisi muodostunut pitkä historia tai joku hyvin henkilökohtainen yhteinen tekijä. Uudempaa tai kevyempää ystävyyttä pitää ikäänkuin enemmän vaalia että se pysyy, niitä ystävyyksiä joissa jo on vankka historia tai erityisen läheinen side, pitää toki vaalia myös, mutta ne eivät niin pienestä hätkähdä.

Mä yritän lähettää aina välillä sähköpostia, mutta ei niihin kovinkaan moni jaksa vastata. Sitten huomaan, etten itsekään jaksa heti vastata - kun on ollut kiireinen päivä ja sitten ihan totaalisesti vaan unohdan vastaamisen pitkäksi aikaa. Kyllä mä silti haluan olla ystävä, vaikkei se yhteydenpito aina niin äkkiä tai usein onnistukaan!

Tässähän on puhe yksipuolisesta yhteydenpidosta eikä siitä kuinka usein pidetään yhteyttä. Älkää sekoittako nyt näitä aiheita.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on ihmissuhteissa paljonkin tuollaisia, mutta en laske heitä ystäviksi. Tuttavia ovat, silloin tällöin jostain asiasta haastellaan.

Juuri nöin. Siltoja ei koskaan kannata polttaa koska esim. Työasioiden kautta voikin joutua tekemisiin. Hyvä olla vain väleissä

No entäs jos parin toinen osapuoli on ikiaikainen ystävä ja toisesta ei sellaista tule?

Miehen bestis on peräisin meidän yhteisiltä opiskeluajoilta kymmenien vuosien takaa, Hän löysi kivan vaimon, joka oli paras ystävä minulle; ollaan kummeja puolin ja toisin, paljon koettu yhdessä hyvää ja pahaa. Mies jäi leskeksi lasten ollessa pieniä ja kuvioihin tuli ajan myötä toinen nainen, jonka kanssa mies perusti aikanaan perheen. Tämä nainen on hyvin määrätietoinen ja haluaa junailla kaikki asiat oman mielensä mukaan ja pitää miehensä tukevasti tossun alla siinä missä haluaisi muitakin ihmisiä kontrolloida. Iskee kiinni kuin rottweileri ja suuttuu sitten, jos asiat ei mene niin kuin itse haluaa. Vähitellen on ystävät ja etenkin miehen vanha kaveripiiri ympäriltä karissut ja ihmettelevät kovin että miksi, kun kukaan ei uskalla sanoa että kysymys on vaimon persoonasta ja tavasta toimia. Jouduin itsekin myöntämään, ettei meistä tämän uuden vaimon kanssa läheisiä ikinä tule, ja on sääli että vanha ystävyys myös  kärsii kun vaimoa ei kerta kaikkiaan kestä. Mitä tällaisessa tilanteessa oikein voisi tehdä? 

Oman mielenterveyden takia en halua olla sen naisen kanssa tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Tässähän on puhe yksipuolisesta yhteydenpidosta eikä siitä kuinka usein pidetään yhteyttä. Älkää sekoittako nyt näitä aiheita.

Kiitos. Ällistyttävän paljon on ketjussa kommentoijia "Mä en ainakaan jaksa koko ajan soitella ja joka viikko nähdä, rasittavaa semmoinen" ja "ei ole oikeaa ystävyyttä, jos pidetään kirjaa, kuinka monta kertaa minä otan yhteyttä". Kun kyse on koko ajan ollut siitä, että toinen osapuoli ei ota yhteyttä ollenkaan. ap

Ystävyys tarkoittaa sitä, että pidetään yhteyttä. Jos ei pidä yhteyttä, ei ole ystävä. Yksinkertaista.

Syitä miksi lopetimme yhteydenpidon:

- Me olimme aina kutsuja. Ystävämme olivat kuin paavit: vastaa jos viitsii, tulee jos viitsii. Me kutsuimme, huolehdimme, ehdotimme, järjestimme. Täysin yksipuolinen aneleminen tapaamisiin. Emme ole enää olleet yhteyksissä. 

- Pyysimme syömään, kylään tai leikkitreffeille. Viestit luetaan mutta ei edes vastata mitään. Vuoteen emme ole pyytäneet heitä minnekään emmekä pyydä, kun ei vastaa edes puhelimeen. 

- Ns ystäväperhe meillä kyläilemässä. Kyläilyn jälkeen ei kuulu heistä enää mitään. Ei kiitos viimeisestä, ei vastakutsua. Vain jotain käskytystä että heillä jäänyt sateenvarjo jonnekin matkalle: ja sitä käyty heidän puolestaan etsimässä. En jaksa olla ruuhi joka maksaa yksipuolisesti tarjottavia. 

 

- Ystäväperhe muuttaa toiselle paikkakunnalle ja heistä ei kuulu sen jälkeen enää mitään. Eivät ilmesty edes pienen kummilapsensa synttäreille. Voivottelua vain että kerran vuodessa on liikaa nähdä. Ei mennä enää heillekään heidän juhliinsa. Heitä ei kutsuta enää em lapsellisten valitusten jälkeen. Onneksi on hyvätapaisia ystäväperheitä

Yritän  pitää  yhteyttä, välillä  on  kausia jolloin  paljon  muutakin. Kyllä  ystävä  sen  ymmärtää, puolin  ja toisin. 

Ei  aina  voi  olla  tekemisissä, jos on  hätätila  tai  jotain  vastaavaa, kyllä  olen  kuulolla  ja  Yritän  tukea.

Vierailija kirjoitti:

No entäs jos parin toinen osapuoli on ikiaikainen ystävä ja toisesta ei sellaista tule?

Miehen bestis on peräisin meidän yhteisiltä opiskeluajoilta kymmenien vuosien takaa, Hän löysi kivan vaimon, joka oli paras ystävä minulle; ollaan kummeja puolin ja toisin, paljon koettu yhdessä hyvää ja pahaa. Mies jäi leskeksi lasten ollessa pieniä ja kuvioihin tuli ajan myötä toinen nainen, jonka kanssa mies perusti aikanaan perheen. Tämä nainen on hyvin määrätietoinen ja haluaa junailla kaikki asiat oman mielensä mukaan ja pitää miehensä tukevasti tossun alla siinä missä haluaisi muitakin ihmisiä kontrolloida. Iskee kiinni kuin rottweileri ja suuttuu sitten, jos asiat ei mene niin kuin itse haluaa. Vähitellen on ystävät ja etenkin miehen vanha kaveripiiri ympäriltä karissut ja ihmettelevät kovin että miksi, kun kukaan ei uskalla sanoa että kysymys on vaimon persoonasta ja tavasta toimia. Jouduin itsekin myöntämään, ettei meistä tämän uuden

Pidä huolta suhteestanne kummilapseen.

Hänelle olet(te) aina side siihen omaan äitiin. Voit uskoa, että se on hänelle tärkeää vaikka vanhempanakin, koska voit kertoa hänelle hänen lapsuudestaan ja äidistä - ihmisestä, jonka molemmat menetitte.

Jos ei muuten voi nyt tavata, muistakaa synttäri- ja joululahja. Raha ja hinta ei ole hänelle se juttu vaan välittäminen ja muistaminen, jottei katoa tärkeä pala yhteistä menneisyyttänne.

Itse en ole mitenkään paras ihminen pitämään yhteyttä; se johtuu ihan vain siitä, että energiani kuluu muihin asioihin. Toki riippuu, mitä kukakin tarkoittaa yhteydenpidolla. Itselleni riittää ystävien/kavereiden näkemiset aina silloin tällöin, sekä satunnainen viestittely ja yhteydenpito somessa. Olen naimisissa, minulla on pieni lapsi ja melko kuluttava, sosiaalinen työ, minkä lisäksi asutaan pk-seudulla melko kaukana keskustoista ja läheisimmistä kavereista. Arki-iltaisin olen ihan puhki, ja viikonloputkin mennään pääasiassa puolitoistavuotiaan lapsen ehdoilla. Ei siinä kovin usein jaksa mitään ihmeempää järkkäillä. Toista varmaan olisi, jos kaverit asuisivat lähellä ja olisi helppo lähteä käymään vaikka kahvilla tuosta vaan.

Tiedän kuitenkin, että monille yhteydenpito on nykyisin sitä, että ollaan puhelimella tavoitettavissa 24/7 ja koko ajan pitäisi olla viestittelemässä somessa tai jossain Whatsapp-ryhmässä. Itse koen tällaisen hyvin väsyttävänä. Toista oli toki silloin, kun olin vielä lapseton, sinkku opiskelija, joka asui Helsingin keskustassa; silloin ystävät ja kaverit olivat se elämän tärkein sisältö. Voi olla, että monet tällaiset aktiivisesti viestittelevät, perheettömät kaverini eivät edes pidäkään minua enää nykyisin ystävänään, kun nähdään niin harvoin. Mutta kuten sanottu, itselleni riittää, että nähdään vain silloin tällöin eikä olla koko ajan puhelimen kautta yhteydessä. Kahvitreffit tai yhteinen illanvietto pari kertaa vuodessakin riittää itselleni ystävyys- tai kaverisuhteen ylläpitämiseksi.

Joitakin kertoja elämän varrella välit on katkenneet kokonaan riitaan. Seurauksena on ollut täydellinen puhumattomuus jne. Yhtä näistä tapauksista en kadu, koska tuo ihminen on tosi raskas, narsistinen jne. Halusinkin hänestä eroon jo pitkään ennen kuin lopullinen välirikko tuli. Kuitenkin yritän "kaverieroissa" ratkaista asioita hiljaisilla lopareilla, että annan yhteydenpidon vain hiipua ilman avointa riitaa. Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu. Kannattaa sanoa kyllä niille ihmisille, jotka pitää sinuun yhteyttä. Siitä voikin lähteä syntymään jotakin uutta.

Itse pidän yhteen tällaiseen ystävään yhteyttä harvemmin. Yleensä ne yhteydenotot paria kolmea kertaa lukuun ottamatta on olleet sellaisia, että hän on itse tarvinnut jotain apua tms. 

Jos se on molemmin puolista eli molemmat ottaa harvoin yhteyttä niin silloin se on ystävyyttä. Tai jos toiselle sopii että ottaa aina itse ensin yhteyttä. Jos itse joutuu aina ottamaan yhteyttä jopa silloin harvoin ja se tuntuu inhottavalta niin ei se silloin ole ystävyyttä. Kun ystävä tiedostaa sen että ottaa liian harvoin yhteyttä, niin mielestäni se on ok. Riippuu myös siitä ajatteleeko itse mikä on ystävyyttä ja mikä ei.