"Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Minä ymmärrän kyllä, että maailmaan mahtuu vaikka mitä, mutta se ei silti tee siitä hyvää asiaa, että vaikka joku kokee itsensä niin huonoksi ja olonsa epämukavaksi, että hänen roolinsa on siivota ystävän hääjuhlien jälkeinen päivä olematta itse mitenkään muuten osa juhlia.

Laitan vielä kerran tämä joulujuhla esimerkin. Illalla on joulujuhlat, ekstrovertit juhlivat, introvertit eivät halua tulla ja seuraavana aamuna introvertit saapuvat siivoamaan, koska siten hekin kuvittelevat olleensa osa juhlia. Ekstrovertit ovat tietysti onnellisia, koska olihan se nyt aivan ihanaa, että joku halusi ihan itse tulla siivoamaan heidän jäljet. Mikä ihana yllätys.

Nyt katsokaa niitä introverttejä. Onko heille tehty palvelus? Kunnioittavatko he itseään? Oliko se oikein ekstroverteiltä antaa heidän siivota? "

Jos olet kerran

Mutta me emme puhuneet juhlista vaan siitä, että ihminen, joka ei ollut vieraana alkaa siivoamaan seuraavana päivänä juhlapaikkaa kahden kaverinsa kanssa. Mitä se oli? Minä ymmärrän kyllä täysin, että sinusta se oli aivan ihana juttu ja muistelet sitä lämmöllä. Minusta hän lähinnä nöyryytti itse itseään. Enkä minä olisi ikinä antanut ystäväni tehdä sitä itselleen. Hän kun ei ole siivojani. Ja minua hävettäisi muistella omia häitäni ja ajatella etten saanut järjestettyä asiaa niin, että hän koki olonsa tarpeeksi mukavaksi ja olisi tullut,  vaan yritti sitten jotenkin osallistua siihen juhlaan siivoamalla seuraavana aamuna. Ja minua hävettäisi myös se, että sitten selittelisin muille, että kun mentiin me sitten kalliolle piknikille juomaan kuohuviiniä. Joo, ette sentään käyneet pelkällä kävelyllä. Mutta minä olen minä ja tuossa tilanteessa olisin vienyt ainakin vähintään hänet  mieleiseen ravintolaan ja varsinkin sen jäljeen jos hän olisi ihan väkisin vielä halunnut siivota sen paikan minulle. Mutta kuten sanottua minä olen minä ja sinä sinä ja sinä siivoutat juhlapaikkasi kaverilla ja viet hänet kalliolle istumaan. Minä en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen on kovin huono ottamaan yhteyttä niin eipä hänelle silloin ole kovin helppoa jutella asioitaan tai hakea tukea tai neuvoja. Koska se yhteydenottamattomuus tekee etäisyyden tunteen. Minua kyllä itseäni joskus vaivaa jos otan yhteyttä yksipuolisesti. Vaikka toinen vastaakin, niin tulee tunne haluaako silti, etten soittaisi. Puhutaan siis monien viikkojen ja kuukausien välin pitämisestä. Usein juttu liikkuu yleisissä asioissa. Joskus on niinkin, että "ystävä" kyllä kuuntelee mitä minä juttelen, muttei sitten kerro oikeastaan mitään omasta elämästään ja  tapahtumisista. 

Minusta nämä yhteyttä ottamattomat ovat ikäänkuin vapaamatkustajia. Antavat toisen hoitaa yhteydenpidon, ottavat kyllä vastaan, mutteivat itse näe vaivaa. Jos ei oikein koskaan ehdi tai jaksa eikä saa aikaiseksi soittaa niin silloin kylöä kiinnostus ystä

Sellaista se on kyky keskittymiskyky riittää juuri ja juuri Aku Ankkaan. Vähän pidemmät tekstit tuottavat suuria vaikeuksia. 

Kai sinäkin ymmärrät, että ihminen joka juhlissa hoitaa vaan siivouksen on siivoja ja kyllä nämä, jotka nakitetaan koko juhlien ajaksi tiskaamaan ovat kyllä totaalisen nöyryytyksen kohteena. Kuten sanottua, joko palkkaat siivojan tai juhliin osallistuvat auttavat, mutta ei niin, että ystävät siivoavat ja järjestävät ja selittävät kuinka se on sitä mitä he haluavat ja annat vielä heidän tehdä sen. Ystävät eivät anna ystäviensä tehdä itselleen tuollaista. Alentaa itsensä palvelusväeksi.

Siis mitä hemmettiä mä just luin? Mä olen ollut apuna ystävien juhlissa vaikka kuinka monesti. Ihan vapaaehtoisesti. Keittämässä kahvia ja huolehtimassa tarjoiluista. Kun ystävä on kutsunut mut juhliin, olen kysynyt että voinko auttaa esimerkiksi keittiössä. Koska mulle on tärkeää, että ystävän juhlat sujuvat ja ovat onnistuneet, ja minä saan olla poissa hälinästä siellä keittiössä. Kyllä mulle henkilökohtaisesti on tärkeämpää auttaa ystävää kuin patsastella jossain juhlissa missä en viihdy. En ymmärrä miksi minun pitäisi kokea olevani nöyryytyksen kohteena kun saan osallistua ystävän juhliin haluamallani tavalla. Toki aina tämä ei onnistu, välillä juhlat on järkätty niin ettei minun apuani tarvita. Silloin minä käyn pönöttämässä juhlissa juuri tasan sen verran kuin kohteliaisuus edellyttää, ja lähden kotiin.

Mutta ehkä minä nyt uskon sua, kun sinä kerran tiedät paremmin mitä minun kuuluu tuntea ja mitkä motiivit ystävälläni on (nöyryyttäminen), kun he suostuvat pyyntööni saada auttaa. Täytyy muistaa jatkossa ettei pidä ikinä suostua auttamaan ketään, ettei vaan tule nöyryytetyksi olemalla jotain.. palvelusväkeä. Jessus sentään kuinka elitistinen voi ihminen olla.

Jolle jonkun kirjan kesken jääminen ei tunnu missään ja jotka vastaavat iloisesti jopa maanantai aamuna kun ystävä soittaa.

Mitenhän sinä taas revit mun tekstini siitä, kuinka keskeytykset ärsyttää, mäkätykseksi introverteistä. Minä en ole introvertti, sinä vain vihakiimassasi tulkitsit asian niin. Minä olen ekstrovertti, ja vihaan keskeytyksiä. Sillä ei ole mitään tekemistä minkään verttiyden kanssa.

Mutta sinä selkeästi tiedät parhaiten mitä kukin tuntee, mikä niistä tunteista ja ajatuksista on väärin, ja sinua suututtaa kun muut eivät tunne ja ajattele kuten sinä haluat. Mahtaa olla raskas elämä, olet selkeästi eräänlainen versio meemien Karenista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos toinen on kovin huono ottamaan yhteyttä niin eipä hänelle silloin ole kovin helppoa jutella asioitaan tai hakea tukea tai neuvoja. Koska se yhteydenottamattomuus tekee etäisyyden tunteen. Minua kyllä itseäni joskus vaivaa jos otan yhteyttä yksipuolisesti. Vaikka toinen vastaakin, niin tulee tunne haluaako silti, etten soittaisi. Puhutaan siis monien viikkojen ja kuukausien välin pitämisestä. Usein juttu liikkuu yleisissä asioissa. Joskus on niinkin, että "ystävä" kyllä kuuntelee mitä minä juttelen, muttei sitten kerro oikeastaan mitään omasta elämästään ja  tapahtumisista. 

Minusta nämä yhteyttä ottamattomat ovat ikäänkuin vapaamatkustajia. Antavat toisen hoitaa yhteydenpidon, ottavat kyllä vastaan, mutteivat itse näe vaivaa. Jos ei oikein koskaan ehdi tai jaksa eikä saa aikaiseksi soittaa niin silloin kylöä kiinnostus ystä

Ei minun viestini ole sen pitempiä kuin muidenkaa. Oikeastaan on monta paljon pitempää viestiä. Taitaa olla viestini sisältö mikä harmittaa. 

Ystävä, joka vaatii pitämään jatkuvasti yhteyttä - onko oikea ystävä?

En kuvittele, mutta itse ihmettelen morsianta, joka oikeasti ajattelee, että ystävät nyt vaan rakastavat niin paljon siivoamista, että tulevat tasavertaisen ystävyyden nimissä paikalle. Ainoa missä kohtaa voin edes jotenkin nähdä tämän toimivan on jos tuo morsian on vastavuoroisesti sitten siivonnut noiden kolmen muun hääpaikat.

Tämä kertoo susta ja sun asenteesta muihin tosi paljon. Mä en rakasta siivoamista, mutta mä rakastan mun ystävääni niin paljon, että voin ihan hyvin mennä siivoamaan hänen kanssaan juhlapaikkaa ja kokea sen mukavana puuhana ystävän kanssa.

Sinusta tämä kommenttisi kertoo sen, että sinä et tasan auta yhtään ketään ellet itse saa saman tason apua. Ihmissuhteet on sulle vaihtokauppaa, sulle, mulle, ja jos elämässä nallekarkit ei mene tasan, hylkäät niin sanotut ystäväsi kun he eivät enää pysty haluamaasi kaupankäyntiin. He eivät enää ole sinulle hyödyllisiä. Tältä pohjalta ymmärrän suuttumuksesikin, introverttejä on vaikeampi hyväksikäyttää koska heitä ei voi kiristää juhlilla ja muulla, ja sekös sinua harmittaa.

Minusta hän lähinnä nöyryytti itse itseään. Enkä minä olisi ikinä antanut ystäväni tehdä sitä itselleen. Hän kun ei ole siivojani. Ja minua hävettäisi muistella omia häitäni ja ajatella etten saanut järjestettyä asiaa niin, että hän koki olonsa tarpeeksi mukavaksi ja olisi tullut

 

Eli sinusta vapaaehtoinen auttaminen on itsensä nöyryyttämistä. Tämä selvä. Ja häät pitäisi järjestää yhden ystävän tarpeiden mukaan ennemmin kuin itse hääparin tarpeiden mukaan? Esimerkiksi vaikka niin että paikalla ei ole ketään jota tämä ystävä ei tunne, eli vaikkapa puolison sukua ei saisi kutsua lainkaan koska onhan se noloa että yksi ystävä ei koe oloaan mukavaksi muuten tulla? Tämäkin selvä. Omissa häissäni paikalla olisikin sitten ollut tämä yksi ystävä, isäni, äitini, ja sisareni, koska heidät tämä ystävä tunsi. Tuleva aviomiehenikään ei olisi voinut olla paikalla. Kyllä nyt hävettää kun en pystynyt luomaan hääjuhlia joihin ystäväni olisi tuntenut olonsa mukavaksi tulla.

Vierailija kirjoitti:

Minusta hän lähinnä nöyryytti itse itseään. Enkä minä olisi ikinä antanut ystäväni tehdä sitä itselleen. Hän kun ei ole siivojani. Ja minua hävettäisi muistella omia häitäni ja ajatella etten saanut järjestettyä asiaa niin, että hän koki olonsa tarpeeksi mukavaksi ja olisi tullut

 

Eli sinusta vapaaehtoinen auttaminen on itsensä nöyryyttämistä. Tämä selvä. Ja häät pitäisi järjestää yhden ystävän tarpeiden mukaan ennemmin kuin itse hääparin tarpeiden mukaan? Esimerkiksi vaikka niin että paikalla ei ole ketään jota tämä ystävä ei tunne, eli vaikkapa puolison sukua ei saisi kutsua lainkaan koska onhan se noloa että yksi ystävä ei koe oloaan mukavaksi muuten tulla? Tämäkin selvä. Omissa häissäni paikalla olisikin sitten ollut tämä yksi ystävä, isäni, äitini, ja sisareni, koska heidät tämä ystävä tunsi. Tuleva aviomiehenikään ei olisi voinut olla paikalla. Kyllä nyt hävettää kun en pystynyt luoma

No tässä tapauksessa tuo sinun juhlapaikkasi vapaaehtoinen siivoaminen ei minusta nyt vaan ollut soveliasta vastaanottaa. Se on vähän kun pyytäisi rahaa joltain köyhältä vanhukselta, koska kannoit kassit hänen puolesta portaat ylös.

Sinä et tehnyt mitään sen eteen, että sinua olisi pitänyt auttaa seuraavana päivänä. Ystäväsi auttoi, koska hän oli ystäväsi ja kuka tietää miksi ihmeessä muuten, mutta sinä et missään kohtaa ollut mikään erityinen ystävä ja mitä enemmän selität, sitä vähemmän siltä vaikuta.

Nyt väännät sen siihen muotoon, että koko hääjuhla olisi mennyt piloille, jos hänen luonteensa ja tarpeensa olisi huomiotu ja olisit ratkaissut asian toisin ja hän olisi tullut. Ehkä se olisi mennyt niin, mutta se nyt vaan on ihan hitsin noloa tuossa tilanteessa vastaanottaa jotain siivousapua seuraavana aamuna häneltä. Mutta kun nyt kerran vastaanotit, niin olisit sentään palkinnut sen jollain muulla kun lämpimällä ajatuksilla ja kalliolla istumisella. Toivottavasti se kuoharipullo oli sentään avaamaton, eikä joku jämäpullo sieltä häistä.

Mikään ei estänyt sinua kysymystä, haluaako hän tulla jonkun muun kanssa, jos kerran ongelma oli sinkkuus. Tuo, en tunne ketään on sekin kyllä aika ratkaistavissa oleva ongelma. Sinulla olisi varmasti ollut aikaa tutustuttaa hänen moneenkin vieraaseen  ennen niitä häitä. Ihan vaan vaikka omiin vanhempiisi ja sisaruksiisi.

Vierailija kirjoitti:

Jolle jonkun kirjan kesken jääminen ei tunnu missään ja jotka vastaavat iloisesti jopa maanantai aamuna kun ystävä soittaa.

Mitenhän sinä taas revit mun tekstini siitä, kuinka keskeytykset ärsyttää, mäkätykseksi introverteistä. Minä en ole introvertti, sinä vain vihakiimassasi tulkitsit asian niin. Minä olen ekstrovertti, ja vihaan keskeytyksiä. Sillä ei ole mitään tekemistä minkään verttiyden kanssa.

Mutta sinä selkeästi tiedät parhaiten mitä kukin tuntee, mikä niistä tunteista ja ajatuksista on väärin, ja sinua suututtaa kun muut eivät tunne ja ajattele kuten sinä haluat. Mahtaa olla raskas elämä, olet selkeästi eräänlainen versio meemien Karenista.

Minua ei suututa yksikään teksti tässä ketjussa. Eikä edes yksikään kirjoittaja. Ei yksikään.

Kunhan kerron ettei minua keskeytykset suututa, eikä yksikään keskeytys ole minusta mitenkään ärsyttävää tai synnytä mitään vihaa minussa. Mutta kuten sinä selkeästi kirjoitat niin, sinussa se aiheuttaa vihaa ja se on voimakkaampi tunne kuin se ilo, joka syntyy, kun ystävä soittaa. No minulla se on toisin päin. Ja tiedän myös miksi, koska minulle ystävän kuuleminen on tärkeämpää ja arvokkaampaa kun keskeytymätön kirjan lukeminen. Ja voi sanoa sen ihan kokemuksen rintaäänellä, koska niitä kirjoja on elämäni aikana tullut luettua ja paljon,

Sinä selkeästi heijastavat omia ajatuksiasi minuun, koska kokoajaan tulkitset etten minä hyväksy muita. Minä hyväksyn vaikka mitä, mutta se ei tarkoita, että pidän niitä asioita jotenkin hyvinä tai hienoina. Minulla ei ole mitään vaikeuksia hyväksyä sitä tosiasiaa, että toiset ovat vaikka introverttejä. Olkoot, mutta minä ja he eivät sovi yhteen niin, että,voisimme olla ystäviä. Minä ja sinä emme tule koskaan olemaan ystäviä, mutta tietysti minä hyväksyn sen, että ajattelet mitä ajattelet, vaikka ne minusta monesti aika, no jääköön sanomatta, ovat.

Ymmärsinköhän mä nyt oikein nää viimeiset käänteet. Ekstrovertti, jonka omat häät menivät pilalle sen takia ettei introvertti tullut, ja joka nyt raivoisasti vihaa introverttejä, syyttääkin yllättäen muita siitä etteivät nämä saaneet järjestettyä introvertille tarpeeksi mukavaa oloa jotta tämä olisi tullut juhliin. Eihän hän itsekään siinä onnistunut?

Ja syyttää sekä niitä, jotka vastaanottivat introvertin apua että niitä, jotka järjestivät introvertille omat juhlat? 

Ja vielä lisäksi syyttää sekä niitä introverttejä jotka nöyryyttivät itseään auttamalla ystäviään että niitä jotka nöyryyttivät ystäviään ottamalla vastaan kahdenkeskiset juhlat. 

Onkohan tässä käynyt jo niin ettei ole enää väliä ketä syyttää, kunhan syytökset lentelevät ja oma negatiivisuus ja paha mieli saadaan varmasti leviteltyä mahdollisimman laajalle.

"Sinä et tehnyt mitään sen eteen, että sinua olisi pitänyt auttaa seuraavana päivänä. Ystäväsi auttoi, koska hän oli ystäväsi ja kuka tietää miksi ihmeessä muuten, mutta sinä et missään kohtaa ollut mikään erityinen ystävä ja mitä enemmän selität, sitä vähemmän siltä vaikuta."

Sotket monien kirjoituksia minun kirjoituksiini.

Kieltämättä tämä alkaa mennä jo koomiseksi. En oikeasti tiedä nyt, miten minun olisi pitänyt toimia, jotta olisin toiminut kuten fiksu ihminen toimii.

Mutta jos summaan saamani neuvot: kun ystäväni rohkaistui kertomaan, että jos en suutu, pliis älä suutu, mutta haluaisin jättää hääsi väliin, minun olisi pitänyt:

1. alkaa painostamaan häntä tulemaan

2. jos painostus ei olisi tehonnut, alkaa ehdotella, että otat nyt mukaan vaikka äitisi tai siskosi, kunhan tulet

3. jos sekään ei olisi auttanut, alkaa kyselemään, miten muutan 4 pvän kuluttua olevia häitä, jotta hän kuitenkin tulisi

4. luvata, että lähetän perumisen kaikille muille paitsi 4 ystävälle (hänelle etäisesti tuttuja), jotta hän nyt hemmetti soikoon tulisi!

Jos ystävä tästä huolimattakin olisi pitänyt sitkeästi päänsä ja jättänyt häät väliin syistä, jotka hyvin ymmärsin ja olisi ties miksi ihmeessä saanut päähänsä, että hänpä ilahduttaa minua sillä, että tulee kaverien kanssa auttamaan siivoamisessa ja laittaa meille pienen piknikin, minun olisi pitänyt

1. ystävällisesti pyytää häntä poistumaan kavereineen ja piknikeineen paikalta, sillä muuten minulle jää häistämme todella paha mieli ja nolo olo loppuiäkseni tämän hänen nöyryyttävän tempauksensa vuoksi

2. korostaa tietysti, että teen tämän erityisenä ystävänä, sillä eihän kukaan oikea ystävä ota vastaan todella anteliasta, huomaavaista, täydellisesti nappiin osunutta ystävyyden osoitusta, ei, niistä juuri suoraselkäisesti kieltäydytään.

Menehän siitä koreinesi, hus hus autoon ja mieti mennessäsi, miten itsesi alennat palveluskunnaksi, masokisti ja huono itsetuntoinen kun olet.

Hei hei, mä soittelen sit taas sunnuntaina!

T: se alkuperäinen morsian

Ai saakeli että mä repesin, ei pitäisi kuvitella, että vauvaa voi vähän salaa töissä selata! Siinä saatiin alkuperäiseltä morsiamelta totisesti hyvin kiteytetty Ystävyyden Oppikirja.

Alkuperäinen morsian, kyllä huomaa, että tarttet opastusta, kun unohdit yhden tärkeän kohdan ohjeistuksessa: sun olisi pitänyt alkaa raahaamaan sitä introverttiä tutustumassa uusiin ihmisiin, se kun on justiinsa se, mitä jokainen introvertti tahtoo tehdä!

Eli semmoinen reipas kierros tutustumassa sun työkavereihin, muihin ystäviin ja vähintään nyt sun vanhempien kanssa kahvittelemaan ja sisaruksien kanssa iltaa istumaan.

Jollet tätä tee, et ole oikea ystävä introvertille, sillä pidetäänpäs katse pallossa: ystävyys on sitä, että introvertti TULEE SUN HÄIHIN!

Vierailija kirjoitti:

Alkuperäinen morsian, kyllä huomaa, että tarttet opastusta, kun unohdit yhden tärkeän kohdan ohjeistuksessa: sun olisi pitänyt alkaa raahaamaan sitä introverttiä tutustumassa uusiin ihmisiin, se kun on justiinsa se, mitä jokainen introvertti tahtoo tehdä!

Eli semmoinen reipas kierros tutustumassa sun työkavereihin, muihin ystäviin ja vähintään nyt sun vanhempien kanssa kahvittelemaan ja sisaruksien kanssa iltaa istumaan.

Jollet tätä tee, et ole oikea ystävä introvertille, sillä pidetäänpäs katse pallossa: ystävyys on sitä, että introvertti TULEE SUN HÄIHIN!

Ja myös viimeinen vaihe unohtui, ja sehän on epäonnistua kaikessa mainitussa, suuttua kaikille maailman introverteille, heittää heidät pois ystäväpiiristä ja haukkua vauvapalstalla introt rasittaviksi ruikuttajiksi ym ym.  Eli tämä on se vaihe, miten meitä käytöksen kultaisissa opeissa valistamaan tullut sosiaalisesti taitava ekstrovertti on itse omassa vastaavassa tilanteessaan toiminut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkuperäinen morsian, kyllä huomaa, että tarttet opastusta, kun unohdit yhden tärkeän kohdan ohjeistuksessa: sun olisi pitänyt alkaa raahaamaan sitä introverttiä tutustumassa uusiin ihmisiin, se kun on justiinsa se, mitä jokainen introvertti tahtoo tehdä!

Eli semmoinen reipas kierros tutustumassa sun työkavereihin, muihin ystäviin ja vähintään nyt sun vanhempien kanssa kahvittelemaan ja sisaruksien kanssa iltaa istumaan.

Jollet tätä tee, et ole oikea ystävä introvertille, sillä pidetäänpäs katse pallossa: ystävyys on sitä, että introvertti TULEE SUN HÄIHIN!

Ja myös viimeinen vaihe unohtui, ja sehän on epäonnistua kaikessa mainitussa, suuttua kaikille maailman introverteille, heittää heidät pois ystäväpiiristä ja haukkua vauvapalstalla introt rasittaviksi ruikuttajiksi ym ym.  Eli tämä on se vaihe, miten meitä käytöksen kultaisissa opeissa val

Asioiden käännös on tietysti sikälikin mielenkiintoinen, että huolimatta siitä, että introt ovat kaikkea edellä mainittua, he ovatkin niitä oikeita ystäviä - tosin ties mistä ihmeen syystä - kun taas extro on käyttäytynyt ystävänä aivan ala-arvoisesti.

Hmm.

Vierailija kirjoitti:

Alkaa vaikuttaa siltä että tässä yhteydenpitoasiassa on kaksi koulukuntaa, joista toiselle yhteydenpito on sitä ystävyyden ydintä ja ilman sitä ystävyys häviää. Toisille yhteydenpito ei ole ollenkaan tärkeää, vaan ystävyys on tietty tunne ja luottamus toista kohtaan, eikä se tunne vaadi erityistä kannattelua ja huoltamista pysyäkseen yllä.

Varmaan paras on jos yhteydenpidon tärkeyttä korostavat viihtyy keskenään ja me muut keskenään. Itse kuulun siis tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Mulle ei rehellisesti tule juuri koskaan edes mieleen että pitäisi joltakin kysyä viestillä mitä hänelle kuuluu. Kuitenkin mullakin on ollut ystävä, joka olisi noita viestejä halunnut, ja jolla selvästi oli erilainen käsitys ystävyydestä kuin minulla. Se oli loppujen lopuksi vain todella painostavaa, kun hän laski milloin olen viimeksi soittanut ja kuinka monta kertaa hän on ollut aloitteellinen yhteydenottaja. Lisäksi stalkkasi somessa ketä olen tava

Varmasti on eri koulukuntia ja onkin tosi mielenkiintoista lukea rehellinen kirjoitus täysin vastakkaisesta näkökulmasta kuin miten itse koen ystävyyden. Mutta ymmärrän ja hyväksyn eri näkökulmat. Pakko myöntää että en vain itse voisi pitää ystävänä sellaista jota en ole nähnyt kolmeen vuoteen. Kaverina kyllä, tuttavana ja tärkeänäkin sellaisena, jonka kanssa voi olla tosi hauskaa 2-3 vuoden välein. Mutta luottamus ja sitä kautta ystävyys on mulle asia, jota rakennetaan ja ylläpidetään jatkuvasti teoilla ja sanoilla. Eikä siis jatkuvasti niinkuin joka päivä tai viikko mutta vaikka edes parin kolmen kuukauden välein viesteillä tai kerran pari vuodessa tapaamalla. Vähän niinkuin parisuhteessakin se rakkaus ja luottamus, kunnioitus ja arvostus pitää säännöllisesti osoittaa puolin ja toisin sanoilla ja teoilla. 

Vierailija kirjoitti:

Ystävä, joka vaatii pitämään jatkuvasti yhteyttä - onko oikea ystävä?

Ei ole sanottu, että JATKUVASTI vaan EI YKSIPUOLISESTI vain toinen. Molemmat pitävät yhteyttä niin, ettei ystävyys ole vain yhdensuuntaista. Jatkuvasti ja jatkuvasti, siis ystävyys jatkuu niin, että toinenkin osallistuu eikä kaada jatkuvuutta toisen harteille. 

Normaali ihminen ymmärtää, mitä tarkoitetaan ystävyyden ylläpidolla. Eikä liioittele ja pyörittele silmiään, mukava ystävä ei mene äärimmäisyyksiin, ei kommenteissaankaan täällä. Talonpoikaisjärkeä, ei vaadi muuta. 

Minä koen rasittavaksi ystävyyden jos ystävyyteni rasittaa ystävääni. Olemme silloin liian erilaiset. Miksi edes pakottaa itseään tai toista ystävyyteen joka rasittaa. Olen niin hyvä ystävä, että vapautan hänet ystävyydestäni. 

Vahvasti introvertit keskenään. Silloin on kylliksi hiljaista ja harvaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Alkaa vaikuttaa siltä että tässä yhteydenpitoasiassa on kaksi koulukuntaa, joista toiselle yhteydenpito on sitä ystävyyden ydintä ja ilman sitä ystävyys häviää. Toisille yhteydenpito ei ole ollenkaan tärkeää, vaan ystävyys on tietty tunne ja luottamus toista kohtaan, eikä se tunne vaadi erityistä kannattelua ja huoltamista pysyäkseen yllä.

Varmaan paras on jos yhteydenpidon tärkeyttä korostavat viihtyy keskenään ja me muut keskenään. Itse kuulun siis tuohon jälkimmäiseen ryhmään. Mulle ei rehellisesti tule juuri koskaan edes mieleen että pitäisi joltakin kysyä viestillä mitä hänelle kuuluu. Kuitenkin mullakin on ollut ystävä, joka olisi noita viestejä halunnut, ja jolla selvästi oli erilainen käsitys ystävyydestä kuin minulla. Se oli loppujen lopuksi vain todella painostavaa, kun hän laski milloin olen viimeksi soittanut ja kuinka monta kertaa hän on ollut aloitteellinen yhteyd

Varmasti on eri koulukuntia ja onkin tosi mielenkiintoista lukea rehellinen kirjoitus täysin vastakkaisesta näkökulmasta kuin miten itse koen ystävyyden. Mutta ymmärrän ja hyväksyn eri näkökulmat. Pakko myöntää että en vain itse voisi pitää ystävänä sellaista jota en ole nähnyt kolmeen vuoteen. Kaverina kyllä, tuttavana ja tärkeänäkin sellaisena, jonka kanssa voi olla tosi hauskaa 2-3 vuoden välein. Mutta luottamus ja sitä kautta ystävyys on mulle asia, jota rakennetaan ja ylläpidetään jatkuvasti teoilla ja sanoilla. Eikä siis jatkuvasti niinkuin joka päivä tai viikko mutta vaikka edes parin kolmen kuukauden välein viesteillä tai kerran pari vuodessa tapaamalla. Vähän niinkuin parisuhteessakin se rakkaus ja luottamus, kunnioitus ja arvostus pitää säännöllisesti osoittaa puolin ja toisin sanoilla ja teoilla. 

Hassua, mä en ymmärrä taas tätä ollenkaan. Hyväksyn toki, ja on täysin ok jos joku haluaa päättää ystävyytemme siksi ettemme ole nähneet aikoihin, mutta oudolta se tuntuu. Miten sitä luottamusta edes voi rakentaa jos tietää että ystävyys ei säily mikäli tulee jokin katkos yhteydenpitoon? Mulle se ystävyyteen kuuluva luottamus nimenomaan tarkoittaa sitä, että luotan siihen että ystävyys pysyy. Jos ajatus on jo lähtökohtaisesti se, että ystävyys katoaa ilman jotain tiettyjä toimenpiteitä niin ei silloin sitä luottamusta ja sitä myötä ystävyyttä ole alun alkaenkaan syntynyt.