"Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä?

Vierailija kirjoitti:

Minun ystävyyssuhteeni ovat hiipuneet facebookin myötä. Itse en päivitä sinne juuri mitään. Ystävät päivittävät joka päivä ja heillä tuntuu olevan niin paljon tekemistä ja kavereita ja ihmisiä, juhlia, matkoja, harrastuksia yms. aivan mahdottomasti, että tunnen itseni ulkopuoliseksi. Siis sillä tavalla, että  minulla ei juuri ketään kavereita, eikä mitään ihmeellisiä harrastuksia, eikä rahaa matkustaa. Tuntuu, että kun näen kaikki kuulumiset ja kuvapäivitykset joka päivä somesta, niin ei minulla ole enää mitään syytä soittaa ja kysyä, että mitä kuuluu. Se tuntuisi vaan tyhmältä, kun minähän kerran tiedän jo kaiken. Sekin tuntuisi tyhmältä, että soittaisin ja kertoisin, että arvaa mitä minulle kuuluu, kun ei kuitenkaan kuulu mitään erityistä. Ja jos kuuluisikin, niin ei hän varmaan halua kuunnella, kun on niin paljon muuta tekemistä. 

Mulla vähän tämä sama. Oma elämäni on ihan päinvastaista kuin se muiden tapahtumarikas, mukava, onnistumisia täynnä oleva elämä. En enää keksi mitä annettavaa mulla heille olisi, tavallaan se on jonkinlaista häpeääkin omasta elämästä, ja pelkkä korva ja olkapää en enää jaksa olla.

Silti aktiivisesti tykkäilen ja kommentoin siellä somessa. Olen sillä tavalla vähän hölmö, että vaikka oma elämä on hiljaista, niin jossain määrin silti ilahdun muiden puolesta. En ole kovin katkeruuteen taipuvainen.

Mullakin on kuitenkin yksi tärkeä asia. Ei mikään massojen suosima, joten ehkä ei siksikään hirveän samaistuttava muille, mutta tärkeä minulle. Välillä jaan tästä someen tekemisiäni ja kyllä mua loukkaa se, että nämä niin kutsutut ystävät ei tykkäile koskaan. Tämä tukee vain vielä enemmän sitä ajstusta, että ei mulla ole mitään kiinnostavaa annettavaa muille.

Tapaillaan silti aika ajoin, ja pakko myöntää, että aina niiden muiden aloitteesta. Mutta käytännössähän se on sitten sitä, että minä kuuntelen, mitä kaikkea sen toisen elämässä on tapahtunut ja tapahtuu. Eipä mulla hirveästi omaa kerrottavaa ole. 

Tuli tämä ketju mieleen kun kaveri juuri laittoi taas perumisviestin itse haluamastaan ja sopimastaan näkemisestä. Että sopisiko sittenkin perjantaina? Joo ei sovi, se olisi 3. Yritys, ja vain siksi että kaveri ei vain nyt millään viitsisikään. Mitään syytä hänellä ei taaskaan ole, vain se ettei millään huvittaisi. En tosiaan aio varata viime viikon torstain ja tämän päivän lisäksi turhaan vielä perjantaitakin tapaamiselle joka ei kuitenkaan toteudu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen tämmöinen huono ystävä. Omassa elämässä on niin paljon kuormittavia tekijöitä, että resurssit eivät enää riitä laajan ystäväverkoston ylläpitoon. Nyt juuri on tuntunut parhaalta pitää yhteyttä ystäviin, joilla on myös ongelmia ja vaikeuksia. Yksi ystävä kovasti haluaisi pitää yhteyttä, mutta tuntuu että meiltä puuttuu nykyään täysin kosketuspinta toistemme elämään. En halua kuormittaa häntä painavilla ongelmillani, ja sitten on vaivaannuttavan hiljaista. Ehkä kun elämä tästä helpottuu, olen parempi ystävä. Syyllinen olo on kyllä tästä(kin). 

Kannattaa sanoa jos joku ystävä kyselee minne hävisit. Yleensä ihmiset ymmärtävän kun heille kertoo ihan suoraan. Oma exystäväni, nykyinen kaveri feidasi minut kun lapsellensa tuli ongelmia teininä. Ilmeisesti häntä hävetti, kun oli lastaan nii

Siksipä juuri kannattaa keskustella, tehdä sille kaverille selväksi syy. Itse en tiennyt että ystävä kilpaili lapsellaan kanssni, minämkun en sellaistanosankut edes kuvitella kenenkään tekevän. Minun ystävyyteni ei siis perustunut tuollaiselle, mutta varmaan vain kirjoitit epäselvästi.

Vierailija kirjoitti:

Olen mies ja yhteydenpito muutamiin ns. ystäviin on katkennut seuraavasti syistä.

- Tapaamiseen liittyy jonkunasteista pottuilua, jos tavataan isommalla porukalla ja aina pitää mennä johonkin pubiin/räkälään, jossa aika usein järjestää kanttapeikkojen kanssa jotain konfliktia.

- Kutsuu kylään, mutta ei puhu mitään, koska F1 aika-ajot. Mielestäni kuin maalin kuivumista katsoisi.

- Menen kylään, mutta laittaa tv.n huutamaan ja se siitä. Ja välillä vastaa puhelimeen ja puhelee muiden kavereiden kanssa jopa puoli tuntia.

- Menen kylään ja alkaa muistella naista, jonka vein häneltä. Itse erosi ensin "mokomasta nipottajasta" 

(joka ei jaksanut katsella juopottelua) ja sitten minä  tapasin baarissa ja kävi kuten kävi. Pahalla tuulella ja kun menee vessaan, niin häivyn lopullisesti.

 

Myös naiset tekee tätä, että vastaavat puhelimeen, vaikka juttu mulla kesken. Eivätkä puhelun päätyttyä todellakaan kysy, mitä olin kertomassa.

Tälle tapaukselle soittaa aviomies monta kertaa päivässä ja kerran tämä nainen alkoi selittää miehelleen asiaa, jonka olin juuri kertonut hänelle.

Olen antanut suhteemme väljähtyä.

Huomasin pari vuotta sitten, että yksi pitkäaikainen ystäväni ei enää ottanut minuun yhteyttä, vaan minä olin jo useamman vuoden ollut se, joka silloin tällöin soittaa ja kyselee kuulumisia tai ehdottaa tapaamista. Sitten päätin odotella kuinka kauan menee, että tämä ystäväni ottaa itse yhteyttä. Eipä ole soitellut ja pari vuotta on jo mennyt 

Itse olen se huono yhteydenottaja..Mutta,ei se sitä tarkoita etten olisi silti hyvä ja luotettava ystävä.

On ihan totta, että toki on paljon itsekkäitä ja välinpitämättömiä ihmisiä. Mutta haluaisin nostaa esille keskusteluun senkin, että ystävyydelläkin on dynamiikka. Jos toinen on aina soittanut, se toinenkin, jolle ei enää soittoa kuulu saattaa tulla ihan samaan johtopäätökseen, eli jostain se nyt on möksähtänyt, ei halua enää pitää yhteyttä, ei halua nähdä tms. koska ei enää soita.

Yleensä vielä on syitä siihen, miten tilanne on ajatunut siihen, että toinen soittaa useammin. Esim. itselläni oli ystävä, joka oli tosi kiireinen perheenperustamisen, opiskelun ja keikkatöiden vuoksi. Niinpä sitten tavaksi muodostui, että hän soittelee kun kerkiää, koska harvemmin ennätti minulle vastailla. Tästä huolimatta minun olisi pitänyt ymmärtää, että nyt hänen kiireensä ovat hellittäneet ja minun kuuluukin olla vastavuoroinen ja kysellä kuulumisia ja ehdotella tapaamisia.

Valitettavasti en ymmärtänyt ja sain häneltä sapekkaan viestin, että on nyt odotellut yhteydenottoa 4 kk ja ei kuulu, vaikka hän on viimeksi soittanut. Annoin kuulkaa ihan olla.

Mun mielestä näitä ei tarvitse laskea. Se ottaa yhteyttä, kuka milloinkin haluaa. Jos toinen vastaa, niin asian pitäisi olla kunnossa. Ihan sama, kumpi soittelee ekana, tai vaikkei toinen soittaisi koskaan. 

Jotkut meistä on vaan introvertteja eikä kaipaa seuraa niin paljon kuin toiset. Sellainen velvollisuussoittelu on ihan kammottavan väkinäistä. Mulla on yks kaveri, joka sanoi poistavansa numeron puhelimestaan jos toinen ei ole vuoteen ottanut yhteyttä. Minusta semmoinen on huonoa ystävyyttä, eikä niinkään se, ettei ota yhteyttä pitkiin aikoihin.

Olen aina ollut sellainen, etten osaa soitella muuten vain, jollei ole mitään erityistä asiaa. En soittele perheenjäsenillekään ilman erityistä asiaa, lakkaavatko he sitten olemasta sukulaisiani?

Oikea ystävyys on sellaista, että se jatkuu vaikka vuosikausien tauon jälkeen suunnilleen siitä, mihin viimeksi jäätiin.

Jos soitan jolle kulle huonoon aikaan niin sanon aina että soita takaisin sitten kun on parempi hetki. Joskus käy niin että sitä soittoa ei koskaan kuulu.

Vierailija kirjoitti:

Itse olen se huono yhteydenottaja..Mutta,ei se sitä tarkoita etten olisi silti hyvä ja luotettava ystävä.

Määrittele hyvä ja luotettava ystävä, joka on huono yhteydenottaja. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen se huono yhteydenottaja..Mutta,ei se sitä tarkoita etten olisi silti hyvä ja luotettava ystävä.

Määrittele hyvä ja luotettava ystävä, joka on huono yhteydenottaja. 

Helppoa. Sellainen, joka on aina valmis auttamaan ja tukemaan toista silloin, kun tämä ottaa yhteyttä. Sellainen, joka kuuntelee toista, kun tämä ottaa yhteyttä. Sellainen, joka ei juorua eteenpäin niitä asioita, sellainen, joka välittää sinusta aidosti ja yrittää löytää hyviä ratkaisuja ongelmiisi.

Paljon tärkeämpi asioita kuin se, ottaako kellolleen yhteyttä jonkun määritellyn aikataulun mukaan.

Minulla oli vuosia luottoystävä, jonka kanssa jaoin kaiken; ilot, surut ja yksityisimmät mieleni mietteet. Yht'äkkiä hän alkoi muuttua, koko persoona vaihtui toiseen. Hänestä tuli huono pitämään yhteyttä, kiire kiire aina, kun yritin tavata. Outoja puheita ja ystäviä. Viimeinen niitti oli, kun yritin 2kk saada sovittua kahvitreffejä. Hän ei vastannut puhelimeen, ei tekstannut takaisin ja kun vihdoin tapasimme, kauhistuin. Tajusin laakista, että hän käytti kamaa, koko ihminen tuntui pelkältä kuorelta. Yritin varovasti ottaa asiaa puheeksi, auttaakseni ehkä? Jouduin kuitenkin antamaan periksi ja oman mielenterveyteni vuoksi lopettammaan ystävyytemme. Vieläkin suruilen ja mietin, miten hänellä menee..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen se huono yhteydenottaja..Mutta,ei se sitä tarkoita etten olisi silti hyvä ja luotettava ystävä.

Määrittele hyvä ja luotettava ystävä, joka on huono yhteydenottaja. 

Helppoa. Sellainen, joka on aina valmis auttamaan ja tukemaan toista silloin, kun tämä ottaa yhteyttä. Sellainen, joka kuuntelee toista, kun tämä ottaa yhteyttä. Sellainen, joka ei juorua eteenpäin niitä asioita, sellainen, joka välittää sinusta aidosti ja yrittää löytää hyviä ratkaisuja ongelmiisi.

Paljon tärkeämpi asioita kuin se, ottaako kellolleen yhteyttä jonkun määritellyn aikataulun mukaan.

Älä viitsi olla lapsellinen. Kukaan ei täällä ole kellosta katsellut määrättyjä yhteydenottoaikoja, ja tiedät sen ihan hyvin itsekin

Jos toinen on kovin huono ottamaan yhteyttä niin eipä hänelle silloin ole kovin helppoa jutella asioitaan tai hakea tukea tai neuvoja. Koska se yhteydenottamattomuus tekee etäisyyden tunteen. Minua kyllä itseäni joskus vaivaa jos otan yhteyttä yksipuolisesti. Vaikka toinen vastaakin, niin tulee tunne haluaako silti, etten soittaisi. Puhutaan siis monien viikkojen ja kuukausien välin pitämisestä. Usein juttu liikkuu yleisissä asioissa. Joskus on niinkin, että "ystävä" kyllä kuuntelee mitä minä juttelen, muttei sitten kerro oikeastaan mitään omasta elämästään ja  tapahtumisista. 

Minusta nämä yhteyttä ottamattomat ovat ikäänkuin vapaamatkustajia. Antavat toisen hoitaa yhteydenpidon, ottavat kyllä vastaan, mutteivat itse näe vaivaa. Jos ei oikein koskaan ehdi tai jaksa eikä saa aikaiseksi soittaa niin silloin kylöä kiinnostus ystävään on aika olematonta. Sehän on sama kuin seurustelusuhteessakin. Jos on kovin yksipuolista niin tuskin seurustelu ja tämä ihminen on silloin kovin tärkeää. 

Mulle some on aiheuttanut jonkinlaisen soittamisjumin. Tahtoisin puhua ystävieni kanssa puhelimessa, mutta en saa aikaiseksi soittaa. Olen kyllä tosi iloinen, kun minulle soitetaan.

Toivottavasti olet kärsivällinen kanssani, haluaisin parantaa tapani.

Vierailija kirjoitti:

Olen ekstrovertti ja olen päättänyt jättää kaikki introverttikaverit /ystävät taakseni. Tästä lähtien haluan vain muiden ekstroverttien seuraa. Niiden, joita ei puhelut ja tapaamiset väsytä.

Heitä, jotka jaksavat ja jaksavat mennä ja tehdä asioita yhdessä. Minä koen sen hirveäksi, että muutama tunti minun seurassa tuntuu niin raskaalta, että sen jälkeen tarvitsee kuukauden tauon tai jopa vuoden. Olen mielummin silloin jopa yksin. 

Sä olet käsittänyt väärin. Ei se ole se SUN seura joka on niin raskasta että sen jälkeen tarvitsee pitkän tauon. Kaikkien seura on niin raskasta, koska sosiaalinen kontakti vie energiaa sen sijaan että se antaisi sitä. Ja kun niitä sosiaalisia kontakteja on muitakin kuin sinä, ja niihin kuluu se energia minkä suhun voisi käyttää. Ja aika usein ne muut sosiaalisen kontaktit on niitä pakollisia, lasten harrastuksien ja koulun mukanaan tuomia, työkavereita, muiden ihmisten kanssa pakosti hoidettavia asioita.. Joten kun nämä energiavarkaat vie sen kaiken energian, sitä ei vaan enää riitä niin paljoa niille keiden kanssa haluaisi viettää aikaa.

Mulle riittää sosiaaliseksi kontaktiksi kerran viikossa sanoa kaupan kassalle hei, sen lisäksi mitä työssä väkisin tulee. Rimpuilen kyllä itseni lenkkikaveriksi ystävälleni pari kertaa kuussa, mutta usein se tarkoittaa sitten sitä, etten jaksa enää illalla paljon edes perheelleni puhua, teen vaadittavat hommat kuin robotti. Työpäivän jälkeen, työpäivästä riippuen, tarvitsen illalla 2-4 tuntia omaa aikaa. Sellaista hiljaista, milloin ei tarvitse kiinnittää huomiota kehenkään. Voin toki tiskata, pyykätä, tehdä kotihommia, mutta en jaksa olla läsnä kenellekään, en jaksa olla tarvittu. Tämän oman ajan ei tarvitse olla yhtäjaksoista tietenkään.

Mutta toki, kenenkään ei tarvitse olla yhdenkään introvertin ystävä, jos se ystävyys ei itselle riitä. Siitä vaan on turha loukkaantua, ei voi kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu. Aina on hyvä muistaa, ettei kenelläkään ole velvollisuutta olla kenenkään ystävä. Ystävänsä saa ihan itse valita eikä kenelläkään ole siihen nokan koputtamista.

Mulla oli elämässä ihminen, joka oli ihan mahdoton. Hän suuttui jos soitin silloin kun hän ei olisi ehtinyt, jaksanut, tai halunnut jutella, ja sitten suuttui siitä jos en soittanut juuri silloin kun hän olisi halunnut jutella. Ja jos hän soitti, oli ihan sama mikä tilanne mulla oli, juuri silloin oli oltava aikaa juuri niin paljon kuin hän kaipasi. Ihan sama vaikka sanoit suoraan että olet kylässä, tai ollaan just menossa saunaan, tai odotat lääkärin puhelua, niin puhelu ei loppunut ellet lyönyt luuria korvaan. Ja siitä sitten luonnollisesti myös suututtiin. Arvannette, ettei tällaisen ihmisen kanssa tehnyt mieli pitää yhteyttä, ja ettei hän lainkaan pystynyt ymmärtämään miksi ei. Että hänellä itsellään saattoi olla jotain tekemistä kanssa.

Tämän henkilön tapauksessa tilanteen korjasi lopullisesti ns. luonnollinen poistuma, mutta tietyistä syistä johtuen kokonaan en eroon päässyt ennen sitä.

Ohi aiheen, mutta miten nämä introvertit ovat pariutuneet ja perustaneet jopa perheen. Miten ovat pystyneet olemaan treffeillä, seurustelleet jne. Siinähän joutuu pitämään yhteyttä ja olemaan yhdessä. Tuota 396 juttua lukiessani mietin kun sosiaaliset kontaktit vievät paljon voimia. 

Vierailija kirjoitti:

Ohi aiheen, mutta miten nämä introvertit ovat pariutuneet ja perustaneet jopa perheen. Miten ovat pystyneet olemaan treffeillä, seurustelleet jne. Siinähän joutuu pitämään yhteyttä ja olemaan yhdessä. Tuota 396 juttua lukiessani mietin kun sosiaaliset kontaktit vievät paljon voimia. 

Se vaatii sellaisen puolison joka ymmärtää. Minä en ole perhettä perustanut juuri siitä syystä, että en vaan pysyisi järjissäni. Lapset vaativat paljon, paljon enemmän kuin mitä minä pystyn antamaan. Enkä mä nuorena näin erakko ollut, kuin nyt yli nelikymppisenä.

Mun ekstrovertillä miehellä on paljon työmatkoja, tiivis työyhteisö jossa pidetään yhteyttä muutenkin kuin työasioissa, harrastuksia kodin ulkopuolella, sekä lähistöllä asuvia ystäviä joiden kanssa viettää aikaa. Paljon kyllä vietetään aikaa yhdessä, etenkin kun molemmat tekevät töitä kotoa, mutta tärkeimpänä on se, että molemmat antavat toiselle tilaa olla oma itsensä.

Vierailija kirjoitti:

Ohi aiheen, mutta miten nämä introvertit ovat pariutuneet ja perustaneet jopa perheen. Miten ovat pystyneet olemaan treffeillä, seurustelleet jne. Siinähän joutuu pitämään yhteyttä ja olemaan yhdessä. Tuota 396 juttua lukiessani mietin kun sosiaaliset kontaktit vievät paljon voimia. 

Mieheni ei minun energioitani samalla lailla, koska hänen kanssaan uskallan olla täysin oma itseni. Ja hänkin on paljon hiljaa.