"Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä?

Jos ihminen haluaa oikeasti olla toisen ystävä, niin sitten hän on ihan itsekin kohtuullisessa määrin yhteydessä. Kaikki tekosyyt ovat vain juuri niitä tekosyitä. 

Itse olen tämän huomannut, kun olen lapseton ja suurimmalla osalla kavereista on lapsia. Osa entisistä kavereista väitti alkuun, että lapsistaan johtuen eivät vain viitsi jopa vuoteen yhteydessä eivätkä vastanneet mitään, jos joskus viestiä laitoin ja kysyin vaikka, mentäisiinkö johonkin kahville. Tyhmänä ja nuorena alkuun uskoin.

Sitten vain tajusin, että kyllähän ne muut lapsiperheelliset ihan hyvin pystyivät olemaan edelleenkin minulle ystäviä. Ja pystyivät nämä "ei millään ehdi" -tyypitkin toisiaan tapaamaan edelleen ihan hyvin. Jotkut vain kutsuu kotiinsakin myös lapsettomia ihmisiä, toisille taas se ei käy. Nämä toiset eivät ole ystäviä, vaikka muuta väittäisivät.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en ota yhteyttä ystäviini enää, koska se on niin yksipuolista. Jos he ovat sosiaalisella tuulella, niin ai että tulee viestiä ovista ja ikkunoista. Jos taas minä yritän ottaa yhteyttä, niin vastaukset ovat yksisananisia, tai tulee viikon viiveellä. Toisaalta keskustelun sisältökin on sitten aina "ystävän" ehdoilla, eli hänen asioistaan puhutaan. Muutenkin viestejä tulee lähinnä semmoisissa tilanteissa, että heillä on joku tylsä hetki lentoasemalla lentoa odotellessa.

Kaiken kaikkiaan olen sitä mieltä, että 90% ihmisistä on omahyväisiä paskoja.

Siis mitä? Haluaisit että ystävät ottavat sinuun yhteyttä silloin kun he ovat epäsosiaalisella tuulella, ei ole mitään omia asioita kerrottavana ja vieläpä silloin kun heillä on jotain muuta kiirettä.

Olet selkeästi kyllä tosi hankala ystävä. <

Missä tällaista sanon? Olet selkeästi kyllä lukutaidoton.

No ihan tuossa viestissäsi pidät heitä omahyväisinä paskoina, koska ottavat yhteyttä silloin kun ovat sosiaalisella tuulella. Mun mielestä se on ihan normaalia ja inhimillistä toimintaa, ei omahyväistä. Ja myös se, että viestejä laitetaan silloin kun on aikaa, esim. lentoa odotellessa. Munkin ystävät toimivat noin, mutta en pidä heitä omahyväisinä paskoina enkä ole lopettanut yhteydenpitoa heihin, vaikka he kiireisenä tai epäsosiaalisena hetkenä eivät ehtisi vastata kuin yhdellä sanalla, tai viikon viiveellä.

Vierailija kirjoitti:

Rakastan ystäviäni ja sukulaisia, mutta en jaksa ihmisiä, ja siksi kaikki ihmiset kahta lukuunottamatta ovat kaikonneet, ja nämäkin kaksi soittelevat vain satunnaisesti. Poden yksinäisyyttä, mutta en osaa ihmisten kanssa ollakaan. Suustani tulee sammakoita tai olen mykkä. Kärsin nuoruudessa koulukiusaamisesta ja silloiset kaverini tekivät tylyjä minkä kerkisivät. Ajauduin porukoiden ulkopuolelle, en saanut elää nuoruuttani. Kai siksi olen erakoitunut katkera ja yksinäinen ihminen. 

Tunnistan. Kärsin yksinäisyydestä, mutten osaa ystävystyä tai pitää yhteyttä. Taustalla mullakin koulu- ja työpaikkakiusaaminen. 

Tässä on nyt just tuollainen tyyppi: https://www.iltalehti.fi/tv-ja-leffat/a/c2aa2f33-1599-445f-bfbc-e3ae222…;

Viimeisen kerran Ketonen laittoi viestiä ennen joulua kuulumisia kyselläkseen. Moisio kuvailee Ketosen olleen heistä aina parempi pitämään yhteyttä ja laittamaan viestiä.

Olga kyseli aina aktiivisesti, että mitä mulle kuuluu. Minulla on huono omatunto siitä, kun olen huonompi pitämään yhteyksiä ihmisten kanssa. Jälleen tuli oiva osoitus siitä, että pitäisi. Milloinkaan ei tiedä, milloin se viimeinen hetki on.

Olen selvästi pudonnut parhaan ja läheisen ystävän paikalta kaveriksi. Kyllä se kirpaisee. Viesteihin vastataan jos vastataan ja oma-aloitteisesti tulee viestejä häneltä vain, jos hän haluaa jauhaa jostain aiheesta, jolla ei halua vaivata hyviä ystäviään. Eli mut otetaan hyllyltä tarvittaessa ja laitetaan takaisin odottamaan seuraavaa kertaa. Minun kuulumisiani ei kysytä, ja jos yritän jotain kertoa, tulee nuhteleva hiljaisuus tai akku on loppu tai kiireitä on just, joka kerran ja akkua ladataan ja kiireitä on tasan niin kauan kuin hän haluaa ottaa minut taas pohtimaan jotain omaa asiaansa. 

Miten surullista, kun ajttelee ihanaa ystävyyttämme ennen. 

Oikeasti ihmiset on aika kykenemättömiä useampaan aitoon ystävyys suhteeseen. Max 1-5,useimmilla 1-2. Loput ovat ns. "Hyvänpäivän tuttuja". Ei sitä kannata ottaa itse pahasti ja ihmetellä toisen käytöstä.

Vierailija kirjoitti:

Olen selvästi pudonnut parhaan ja läheisen ystävän paikalta kaveriksi. Kyllä se kirpaisee. Viesteihin vastataan jos vastataan ja oma-aloitteisesti tulee viestejä häneltä vain, jos hän haluaa jauhaa jostain aiheesta, jolla ei halua vaivata hyviä ystäviään. Eli mut otetaan hyllyltä tarvittaessa ja laitetaan takaisin odottamaan seuraavaa kertaa. Minun kuulumisiani ei kysytä, ja jos yritän jotain kertoa, tulee nuhteleva hiljaisuus tai akku on loppu tai kiireitä on just, joka kerran ja akkua ladataan ja kiireitä on tasan niin kauan kuin hän haluaa ottaa minut taas pohtimaan jotain omaa asiaansa. 

Miten surullista, kun ajttelee ihanaa ystävyyttämme ennen. 

Tällaisesta tulee mieleen että miten hän kehtaa kohdella toisia noin. Itsellä samanlaisia kokemuksia ollut ja noin tehnyt kaveri vaihtaa bestistä aina. Hänellä on aikuisenakin bestis. On muuten aika rauhallinen tapaus, eli mistään sosiaalisesta perhosesta ei ole kyse, mutta tätä bestistouhua harrastaa. Kaikki muut kaverit on b luokan kavereita paitsi bestis.

Vierailija kirjoitti:

Minusta jako kavereihin ja ystäviin on jotenkin keinotekoinen. Meidän kielessä ja kulttuurissa nuo sanat erotellaan ja ihmisiä laitetaan tietoiseen tärkeysjärjestykseen. 

Kaikille joku ihminen on tärkeämpi kuin toinen. Mun mielestä tuo on varsin hyvä jako. Itse ajattelen, että mulla on tuttavia, kavereita ja ystäviä. Tuttavien kanssa ei jaeta mitään kovin henkilökohtaista, eikä välttämättä pidetä yhteyttä vaan tavataan sattumalta, esim. harrastuksessa. Heistä voi tulla kavereita, ja olenkin ajatellut että kaverit usein liittyvät johonkin tiettyyn osa-alueeseen elämässä. On työkavereita, harrastuskavereita, baarikavereita jne. Heidän kanssaan jaankin asioita, mutta he eivät ole mukana kaikessa elämässäni. Ystävät taas ovat niitä, jotka ovat mukana kaikessa, he tuntevat perheeni ja ovat tervetulleita kotiini. Heidän kanssaan jaan kaiken. 

Yhteydenpidon määrää tai vastavuoroisuutta en laske, ja suoraan sanottuna sellainen tuntuu ajatuksenakin vähän vieraalta ja pikkumaiselta. Ihmiset ja elämäntilanteet ovat erilaisia. Joissain ystävyyssuhteissa on toiselle luontevaa pitää enemmän yhteyttä, joissain taas toiselle. Joku on introvertimpi ja toisella on isompi tarve tiiviimpään yhteydenpitoon. Jollakin on kiireisempi elämä ja toisella voi olla enemmän aikaa laittaa viestejä ja järjestellä tapaamisia. Jos jotakuta olen pitänyt ystävänäni, niin en riko ystävyyttä ellei toinen tietoisesti petä luottamustani tai irtisano ystävyyttä omalta puoleltaan. Minun puoleltani se pysyy, vaikka yhteyttä ei pidettäisi vuosiin.

Olisipa edes yksi ystävä, mutta ei ole yhtään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minusta jako kavereihin ja ystäviin on jotenkin keinotekoinen. Meidän kielessä ja kulttuurissa nuo sanat erotellaan ja ihmisiä laitetaan tietoiseen tärkeysjärjestykseen. 

Kaikille joku ihminen on tärkeämpi kuin toinen. Mun mielestä tuo on varsin hyvä jako. Itse ajattelen, että mulla on tuttavia, kavereita ja ystäviä. Tuttavien kanssa ei jaeta mitään kovin henkilökohtaista, eikä välttämättä pidetä yhteyttä vaan tavataan sattumalta, esim. harrastuksessa. Heistä voi tulla kavereita, ja olenkin ajatellut että kaverit usein liittyvät johonkin tiettyyn osa-alueeseen elämässä. On työkavereita, harrastuskavereita, baarikavereita jne. Heidän kanssaan jaankin asioita, mutta he eivät ole mukana kaikessa elämässäni. Ystävät taas ovat niitä, jotka ovat mukana kaikessa, he tuntevat perheeni ja ovat tervetulleita kotiini. Heidän kanssaan jaan kaiken. 

Yhteyde

Minullakin on läheisempiä ja vähän vähemmän läheisiä ihmisiä, mutta kohtelen kaikkia kunnioituksella! En tee ohareita, vastaan AINA viesteihin. 

Vierailija kirjoitti:

Olen selvästi pudonnut parhaan ja läheisen ystävän paikalta kaveriksi. Kyllä se kirpaisee. Viesteihin vastataan jos vastataan ja oma-aloitteisesti tulee viestejä häneltä vain, jos hän haluaa jauhaa jostain aiheesta, jolla ei halua vaivata hyviä ystäviään. Eli mut otetaan hyllyltä tarvittaessa ja laitetaan takaisin odottamaan seuraavaa kertaa. Minun kuulumisiani ei kysytä, ja jos yritän jotain kertoa, tulee nuhteleva hiljaisuus tai akku on loppu tai kiireitä on just, joka kerran ja akkua ladataan ja kiireitä on tasan niin kauan kuin hän haluaa ottaa minut taas pohtimaan jotain omaa asiaansa. 

Miten surullista, kun ajttelee ihanaa ystävyyttämme ennen. 

Ystävien kanssa voi keskustella tällaisistakin asioista. Et menetä mitään, jos kerrot että sinusta tuntuu ettei hän ole kiinnostunut sinun kuulumisistasi. Kysy, pitääkö se paikkansa. 

Olen av:lla huomannut että tosi moni heittää ystävät roskikseen todella helposti ja keskustelematta, omien oletuksien perusteella. Se tuntuu aika julmalta ja myös siltä että ystävyys ei tainnut heille itselleen olla kovin merkityksellinen jos ei välitä edes yrittää korjata asioita jos toinen ei osaa heidän ajatuksiaan lukea.

Olen todella kiitollinen omista ystävistäni jotka ottavat puheeksi, jos jokin vaivaa. Jokin aika sitten sain ystävältäni viestin, että hänestä tuntuu että hän on tehnyt jotain väärin kun en ikinä ehdi tavata. Havahduin, että minulla tosiaan oli ollut valtavasti kiireitä ja vaivoja, joiden takia olin perunut monta tapaamista. Asia keskusteltiin ja sovittiin. Olisi kamalaa, jos hän olisi vain yksipuolisesti päättänyt etten ole oikea ystävä, pitänyt mietteensä omana tietonaan ja kadonnut elämästäni kertomatta mitä minulta toivoisi.

Onneksi omassa ystäväpiirissä ei minuakaan ole hylätty. Olen todella huono ottamaan yhteyttä keneenkään. Tai saatan vielä laittaa viestiäkin, mutta tapaamisen järjestämiseen saattaa mennä todella kauan. Työ on niin kuormittavaa, kaikilla ystävillä niin erilaiset aikataulut ja kai meillä alkaa ikäkin painaa, että ei jakseta enää entiseen malliin. Mutta ystävät ovat pysyneet matkassa kymmeniä vuosia, ja aina on mukavaa sitten kun kohdataan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen selvästi pudonnut parhaan ja läheisen ystävän paikalta kaveriksi. Kyllä se kirpaisee. Viesteihin vastataan jos vastataan ja oma-aloitteisesti tulee viestejä häneltä vain, jos hän haluaa jauhaa jostain aiheesta, jolla ei halua vaivata hyviä ystäviään. Eli mut otetaan hyllyltä tarvittaessa ja laitetaan takaisin odottamaan seuraavaa kertaa. Minun kuulumisiani ei kysytä, ja jos yritän jotain kertoa, tulee nuhteleva hiljaisuus tai akku on loppu tai kiireitä on just, joka kerran ja akkua ladataan ja kiireitä on tasan niin kauan kuin hän haluaa ottaa minut taas pohtimaan jotain omaa asiaansa. 

Miten surullista, kun ajttelee ihanaa ystävyyttämme ennen. 

Ystävien kanssa voi keskustella tällaisistakin asioista. Et menetä mitään, jos kerrot että sinusta tuntuu ettei hän ole kiinnostunut sinun kuulumisistasi. Kysy, pitääkö se paikkansa. 

Olen av:lla

Ystäväni on sellainen, joka ei siedä yhtään arvostelua. Hän vastaisi tähän, että ehkä on parempi, ettei olla enää yhteydessä. Koska olen vain toivonut asioiden menemistä parempaan suuntaan, en ole tehnyt mitään eli lopettanut ystävyyttä kysymykselläni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen selvästi pudonnut parhaan ja läheisen ystävän paikalta kaveriksi. Kyllä se kirpaisee. Viesteihin vastataan jos vastataan ja oma-aloitteisesti tulee viestejä häneltä vain, jos hän haluaa jauhaa jostain aiheesta, jolla ei halua vaivata hyviä ystäviään. Eli mut otetaan hyllyltä tarvittaessa ja laitetaan takaisin odottamaan seuraavaa kertaa. Minun kuulumisiani ei kysytä, ja jos yritän jotain kertoa, tulee nuhteleva hiljaisuus tai akku on loppu tai kiireitä on just, joka kerran ja akkua ladataan ja kiireitä on tasan niin kauan kuin hän haluaa ottaa minut taas pohtimaan jotain omaa asiaansa. 

Miten surullista, kun ajttelee ihanaa ystävyyttämme ennen. 

Ystävien kanssa voi keskustella tällaisistakin asioista. Et menetä mitään, jos kerrot että sinusta tuntuu ettei hän ole kiinnostunut sinun kuulumisistasi. Kysy, pitääkö se paikkansa. 

Olen av:lla

Olet oikeassa. Tuohon vaan on todella korkea kynnys torjunnan pelossa. Olisi ihanaa jos ihmiset joskus itsekin ymmärtäisivät pysähtyä miettimään että hei, peruin viimeiset kolme tapaamiskertaa, oho. Mutta toki puhua aina kannattaa.

Kunhan, jos on itse "huono" ottamaan yhteyttä tai vaikka huomaamaan, milloin sukulainen/naapuri tarvitsee apua tai henkistä tukea, ei itse jatkuvasti katkeroidu ja kiristele hampaitaan, kun "sieltäkään ei kukaan koskaan soittele".

Soittelin eräälle "ystävälleni" aina silloin tällöin - oli ihan mukavaa jutella. Kun kerroin hänelle, että olisi mukavaa, jos hänkin edes joskus soittelisi, hän tiuskaisi: "No en varmasti soita!"

Jokaisella on oma elämänsä, ja joskus se elämä on tasapaksua ja tylsää, mistä ainakin itse nautin koska silloin yleensä kaikki on hyvin? Jotkut tahtovat -jatkuvaa- koskenlaskua ja kiipeilyä, ja joka paikassa pitää käydä, vaikka paikalliset ihmiset jäisivätkin jututtamatta ja heidän elämä tutustumatta. 

Aina ei voi tietää mitä ihmiset toisissaan näkevät, toinen on ihastunut vaikka toinen käyttäytyy häntä kohtaan välinpitämättömästi ja ylimielisesti. On myös heitä joille priima luotettava ja huumorintajuinen ei kelpaa, vaan sen ystäväksi kelpaavan pitää aina olla jotenkin levoton ja kelvoton, en tiedä miksi, ehkä he eivät tunne itseään riittävän hyvin, vaan roikkuvat kiinni jossain saavuttamattomassa unelmassa? Pitää olla nuorempi, rikkaampi, äänekkäämpi, hauskempi?

Vai onko kaikki huvennut yhteinen sitä, että ihmiselämässä tapahtuu kaikenlaista, ehkä jotkut eivät halua tulla nähdyiksi heikkoina tai huonoina hetkinä.

Jos todella on niin, että olette vanhoja ystäviä ja tuttuja jo aikojen takaa, ja havaitset jo alkuvaiheessa että tämä ei toimi, ota asia puheeksi? Joko kysyt onko sinulla enää aikaa meidän ystävyydelle, tai sitten olet se joka kertoo, että nyt on meneillään jotain sellaista mikä vie kaiken ajan -ehkä siinä paljastuu uusia asioita joiden pitääkin paljastua.

Myöhemminkin voi kysellä, että moi mitä kuuluu ja miksi yhteys meni poikki.

Vierailija kirjoitti:

Jos ihminen haluaa oikeasti olla toisen ystävä, niin sitten hän on ihan itsekin kohtuullisessa määrin yhteydessä. Kaikki tekosyyt ovat vain juuri niitä tekosyitä. 

Itse olen tämän huomannut, kun olen lapseton ja suurimmalla osalla kavereista on lapsia. Osa entisistä kavereista väitti alkuun, että lapsistaan johtuen eivät vain viitsi jopa vuoteen yhteydessä eivätkä vastanneet mitään, jos joskus viestiä laitoin ja kysyin vaikka, mentäisiinkö johonkin kahville. Tyhmänä ja nuorena alkuun uskoin.

Sitten vain tajusin, että kyllähän ne muut lapsiperheelliset ihan hyvin pystyivät olemaan edelleenkin minulle ystäviä. Ja pystyivät nämä "ei millään ehdi" -tyypitkin toisiaan tapaamaan edelleen ihan hyvin. Jotkut vain kutsuu kotiinsakin myös lapsettomia ihmisiä, toisille taas se ei käy. Nämä toiset eivät ole ystäviä, vaikka muuta väittäisivät.

Tämän tulkintasi jälkeen eivät ainakaan ole enää ystäviä. 

Monelle lapsettomalle tuntuu olevan käsittämättömän vaikeaa ymmärtää, miten todella vähän joissain lapsiperheissä voi jäädä aikaa vanhemmalle itselleen. Sitten jos se lapseton ystävä on vielä sellainen tapaus, että sitä ei voi kutsua arkena syömään tai vapaalla lasten kanssa olemaan (siis koko perheellä olemaan), vaan aina pitäisi päästä jonnekin erikseen, ilman lapsia ja ehkä vielä ilta-aikaan, niin kyllä ne yhteydenotot vaan vähenee. Koska ei ole sellaista aikaa. Ollenkaan.

Ihmiset haluaa elää omissa pienissä kuplissaan, hylätä ne joista eivät enää hyödy, kalastaa niitä, joista voivat jotenkin hyötyä.

Minusta tuli tällainen huono pitämään yhteyttä -ystävä. Olin pandemia-aikaan yksin työttömänä sinkkuna, eikä elämässä tapahtunut yhtään mitään. Istuin päivät pitkät yksiössäni kirjoittamassa työhakemuksia ja Teams-työhaastatteluissa. Epäonnistuin työpaikan saamisessa arviolta vähintään 50 kertaa. En käynyt oikeastaan kuin ruokakaupassa ja kirjastossa.  

 

Henkilöllä, jonka elämässä tapahtuu ihan normaalin verran asioita ja/tai välillä jotain positiivistakin, on varmaan kovempi tarve kertoa näistä asioista muille. Yleensähän yhteydenpito tarkoittaa omien kuulumistensa jakamista, vaan entäpäs jos itselle ei tapahdukaan mitään kivaa vuosikausiin?