Lue keskustelun säännöt.
"Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä?
Jaksatko itse ottaa aina uudestaan yhteyttä?
Vai oletko itse tuollainen "huono yhteydenottaja"?
Itse ajattelin nyt viimein lopettaa nämä väkinäiset yhteydet. Ehkä se huono yhteydenpitäjä ei oikeasti haluakaan pitää minuun yhteyttä.
Kommentit (680)
Vierailija kirjoitti:
Minkäköhän vuoksi yleensä ajatellaan, että ystävyyden pitää kestää ikuisesti?
Eri elämäntilanteissa tapaa ihmisiä, ystävystyy heidän kanssaan, usein koulu- tai opiskeluaikoina voi olla todella läheinen ja bestis jonkun kanssa. Elämä sitten vie eri suuntiin ja yhteydenpito jää. Useimmiten ilman sen kummempaa draamaa. Miksei voi vain muistella lämmöllä ihanaa ystävyyttä eikä analysoida liikaa syitä, miksi joku ei ota yhteyttä.
Elämäntilannetoveruus kun on eri asia kuin ystävyys. Ystävyys on ikuista, siitä sen tunnistaa. T 40 vuotta ystävänä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
>> "Ystävä", joka on "huono pitämään yhteyttä" - onko oikeasti ystävä? <<
Omaan kokemukseeni pohjaten väitän, että ei ole. Pelkkä lämmin tunne rinnassa toista kohtaan ei ole varsinaisesti vielä ystävyyttä, vaan se on lähimmäisenrakkautta tai muuta vastaava positiivista tunnetta toista kohtaan. Suopeaa suhtautumista. Ei sellaisessakaan sinänsä mitään huonoa ole, mutta ei se vielä ystäväksi tee.
Ystävä on henkilö, joka tuntee sinut hyvässä ja pahassa, on läsnä ja tavoitettavissa, ja jonka kanssa vietetään aikaa viestitellen ja tavaten.
On olemassa tietty ihmistyyppi, joka kerää ympärilleen näitä "ystäviä" ikäänkuin varalle, jos joskus sattuisi tarvitsemaan.
Nykyään kuulumisten vaihto tapahtuu Facebook -julkaisujen välityksellä, niistä tykkäämisellä ja niihin kommentoimalla.
Mutta oliko ystävä sanonut jatkuvasti että olet tärkeä, ja hän haluaa olla tekemisissä, mutta silti tehnyt ohareita kerta toisensa jälkeen, koska muiden kaverien kanssa oleminen meni edelle? Tuskin😉
Kyllä oli. Oharit oli ihan jatkuvia, toki olin oppinut tämän hänen tapansa jo yläasteella joten tapaamiset sovin aina niin että ei niin haitannut jos ei tullut paikalle. Kävin esimerkiksi sitten kaupassa samalla reissulla, enkä odotellut kahvikupillista pitempään hänen saapumistaan. Menin siis tapaamisiin ajatuksella, että en voi hävitä: jos hän tulee, kiva nähdä, ja jos ei tule, saanpa hetken omaa, rauhallista aikaa hyvän kahvin äärellä ja jonkun homman hoidettua samalla reissulla. Asui myös ulkomailla komennuksella jonkin aikaa, ei koskaan ilmoittanut minulle koska on tulossa Suomeen, ja sitten ihmetteli kun ei koskaan nähdä. Eikä koskaan ilmoittanut ulkomaan puhelinnumeroansa minulle, kotimaan liittymää ei siellä käyttänyt. Näin siis facesta aina jälkikäteen että oli ollut Suomessa ja paikkakunnalla, ja hirveän hauskaa oli muiden kavereiden kanssa ollut.
Mutta hän ei kaivannut minua ystävänä. Hänellä oli muita, hänelle tärkeämpiä, parempia ystäviä. Siihen hänellä oli täysi oikeus. Enkä minäkään luonnollisesti sitten viitsinyt yrittää sen enempää, vaan päästin itse irti. Mielelläni hänen kanssaan juttelen jos tavataan, mutta en enää odota häneltä sen enempää. Hän ei ole mitään velkaa mulle, enkä minä hänelle.
Mielenkiintoista, että niin moni aloittaa sanomalla "Minä olen juuri tuollainen ystävä..."
Jäin pohtimaan, pitävätkö he itse siis itseään niiden ystävinä, joihin eivät kovinkaan usein pidä yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen tällainen huono pitämään yhteyttä. Koska en osaa lotista niitänäitä. Minulla on jotain asianpoikasta , jos otan yhteyttä.
ystäväni käy ja soittelee kylläkin, koska tietää nämä minun rajoitteeni.
Toisaalta hän ei koskaan kysy mitä minulle kuuluu? Vaan puhuu omista asioistaan. Joka on välillä todellla ärsyttävää.
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kai sitten tuollainen "huono ystävä". Olen vähän introvertti ja itsestäni epävarma. Kun olen koettanut sopia jotain ja toinen osapuoli ei ehdi (kun on niin paljon aktiivisempi elämä ja ystäviä paljon), niin en enää uskalla ottaa yhteyttä, kun pelkään, että ei halua olla kanssani tekemisissä.
Minulla on niin vähän ystäviä, että lasken parhaimmaksi ystäväksi hänet, ketä olen nähnyt viimeisen viiden vuoden aikana kaksi kertaa, mutta puhunut puhelimessa ainakin kerran kuukaudessa. Ystäväksi lasken sellaisetkin, joita en ole nähnyt moneen vuoteen, eikä soiteltukaan, mutta joskus ennen oltiin ystäviä. Nyt ei ole vain tohtinut, tai saanut aikaiseksi.
Joo mä olen samanlainen ja kait luovuttanut asian suhteen. Oma puoliso on mun paras ystävä. Mä en kauheasti osaa ottaa yhteyttä ja arjessa on omat kiireet etten ehdi puhua puhelimessa tmv. Juuri koskaan. Viestejä laittelen vanhojen ystävien kanssa silloin tällöin ja nähdään kerran-kaksi vuodessa tai kahdessa. Joo olen tosi epävarma tällaisissa ihmissuhteissa ja ajattelen että aika tylsää seuraa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kysykää rohkeasti jos vaivaa miksei ihmisestä kuulu. Ja myös sanokaa jos haluatte nähdä useammin.
Tilanteet muuttuu ja syy ettei ihmisestä kuulu voi olla vaikka sairaus.
Mä kysyin, kun nähtiin. Vastaus oli syvä huokaus ja korkeaääninen "päläpäläpäläpälä". Siis epämääräistä mutinaa, mutta ei sanoja. Mä luulen, että mun seura ei ole kovin kaivattua, ois kiva tietää syy tähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen kai sitten tuollainen "huono ystävä". Olen vähän introvertti ja itsestäni epävarma. Kun olen koettanut sopia jotain ja toinen osapuoli ei ehdi (kun on niin paljon aktiivisempi elämä ja ystäviä paljon), niin en enää uskalla ottaa yhteyttä, kun pelkään, että ei halua olla kanssani tekemisissä.
Minulla on niin vähän ystäviä, että lasken parhaimmaksi ystäväksi hänet, ketä olen nähnyt viimeisen viiden vuoden aikana kaksi kertaa, mutta puhunut puhelimessa ainakin kerran kuukaudessa. Ystäväksi lasken sellaisetkin, joita en ole nähnyt moneen vuoteen, eikä soiteltukaan, mutta joskus ennen oltiin ystäviä. Nyt ei ole vain tohtinut, tai saanut aikaiseksi.
Joo mä olen samanlainen ja kait luovuttanut asian suhteen. Oma puoliso on mun paras ystävä. Mä en kauheasti osaa ottaa yhteyttä ja arjessa on omat kiireet etten ehdi puhua puhelimessa tm
Sama täällä. Tämä ihan normaali elämä kaikenlaisine pakotettuine sosiaalisine kanssakäymisineen (esim. työkaverit) imee mun sosiaalisen akun täysin tyhjäksi. Ei siinä vaan enää jaksa ihan hirveästi pitää yhteyttä niiden kanssa kenen kanssa haluaisi olla yhteyksissä, kun kaikki energia menee niihin keiden kanssa on pakko puhua.
Onneksi mun ystävät tietää tän rajoittuneisuuden, kun nämä todelliset ystävyydet on kestäneet jo kymmeniä vuosia, pisimmät yli 30 vuotta (ekaluokalta saakka). Heillä on muitakin ystäviä, sellaisia joiden kanssa yhteydenpito on aktiivisempaa, mutta ei se tarkoita sitä etteikö mekin oltaisi oikeasti ystäviä. Ystävyyshän ei ole kilpailu siitä kenen kanssa kukakin eniten aikaa viettää.
Vastavuoroisuutta se silti toki vaatii, molempia tyydyttävällä tasolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on yyber kiireinen "ystävä" joka joskus laittaa mitä kuuluu viestin varmana tylsänä hetkenä eikä vastaa edes vastausviestiini aina. Joskus ei kuulu mitään vastausta kun kyselen kuulumisia.
Ei kiitos enää.
On kiireisiä ystäviä jotka vastaa heti. Se ei ole kiinni kiireestä.
Ystävyytemme oli hienoa mutta se on ohi.
Vierailija kirjoitti:
Nykyään kuulumisten vaihto tapahtuu Facebook -julkaisujen välityksellä, niistä tykkäämisellä ja niihin kommentoimalla.
facebook on nykyään niin 2012.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mielenkiintoista, että niin moni aloittaa sanomalla "Minä olen juuri tuollainen ystävä..."
Jäin pohtimaan, pitävätkö he itse siis itseään niiden ystävinä, joihin eivät kovinkaan usein pidä yhteyttä.
Totta kai pidän. Ja päinvastoin, en arvota tai kyseenalaista heidänkään ystävyyttä minuun yhteydenpidon määrän perusteella. Jos ollaan ystävyyden tasolle päästy, niin siinä ei ole enää mitään väliä kuinka paljon tai vähän pidetään yhteyttä. Itse muutin 5 vuotta sitten toiseen kaupunkiin, nyt pari viikkoa sitten eräs ystäväni vanhasta kotikaupungista tuli käymään ja oli ihan hurjasti puhuttavaa ja päivitettävää kun ei olla koko viiden vuoden aikana pidetty yhteyttä. Eikä kummallakaan ollut epäilystäkään etteikö oltaisi ystäviä samoin kuin ennenkin.
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yyber kiireinen "ystävä" joka joskus laittaa mitä kuuluu viestin varmana tylsänä hetkenä eikä vastaa edes vastausviestiini aina. Joskus ei kuulu mitään vastausta kun kyselen kuulumisia.
Ei kiitos enää.
On kiireisiä ystäviä jotka vastaa heti. Se ei ole kiinni kiireestä.
Ystävyytemme oli hienoa mutta se on ohi.
Mullakin tälläinen. Saattaa olla monta kuukautta ettei ole aikaa lenkille, leikkitreffeille, tapaamiselle, ei edes kahville ja sitten lähettää kuvan itsestään toisen ystävänsä kanssa esim Dubaissa. Mitä siihen vastata? Ai hienoa aikaa sulla jonkun ventovieraan kanssa. Wow, olemme niin ihkuja puolestasi? meidän kanssa ei onnistu edes tavallinen lyhyt tapaaminen. Jokaisella omat näköjään omat tärkeät prioriteetit😂 Onneksi tilalle on löytynyt sydämellisiä ihmisiä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse huomasin nuorena aikuisena jossain vaiheessa, että vanhoille ystäville oli tullut uusia ystäviä elämän muuttuessa.
Toki alussa tuntui pahalta, kunnes tajusin, että näinhän sen pitääkin mennä ja minunkin katsoa ympärilleni ja löytää uusia kavereita ja ystäviä.
Eihän kukaan uskalla alkaa kenenkään ystäväksi, jos ystävyys suhteen katsotaan olevan sitovampi kuin avioliitto ja kestävän lapsuudesta kuolemaan asti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kysykää rohkeasti jos vaivaa miksei ihmisestä kuulu. Ja myös sanokaa jos haluatte nähdä useammin.
Tilanteet muuttuu ja syy ettei ihmisestä kuulu voi olla vaikka sairaus.
Mä kysyin, kun nähtiin. Vastaus oli syvä huokaus ja korkeaääninen "päläpäläpäläpälä". Siis epämääräistä mutinaa, mutta ei sanoja. Mä luulen, että mun seura ei ole kovin kaivattua, ois kiva tietää syy tähän.
Minulla oli syynä, kun oli useampi pieni lapsi ja äidillä juuri puhkesi Alzheimer. Vuorotyö päälle. Aikataulujen suunnittelu oli melkoista työtä.
Ei ollut energiaa järjestää kahvittelutaukoja ja puhelinsessioita. Ystäväni suuttui ikuisesti jopa siitä, kun lapsi sairastui noro viruksen ja en voinut jättää ison veljen vahdittavaksi oksentelevaa lasta.
Hänen miekestä nämä oli tekosyitö ja liipalaadaa. Hän itse oli lapseton sinkku.
Olimme sentään nelikymppisiä ja olisin luullut hänen ymmärtävän, että jos harvoin oli vapaapäivä, milloin ei tarvinnut pitää palaveria koulun tai kotihoidon kanssa, saatoin haluta nauttia hiljaisuudesta kotona ja ladata akkuja.
No sellainen ystävä sai mennä. Mutta voi olla tässäkin ketjussa haukkumasana minua, kun en jaksanut lähteä mihinkään ja oli vain tekosyitä. Naapurin kans kun oli joskus vain niin helppo takapihalla istua rupattelemassa ja vaikka juoda saunasiideri. Syytti, että kyllä mulla on muille aikaa, eikä hänelle ajaa toiseen kaupunkiin tapaamaan häntä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mulla on yyber kiireinen "ystävä" joka joskus laittaa mitä kuuluu viestin varmana tylsänä hetkenä eikä vastaa edes vastausviestiini aina. Joskus ei kuulu mitään vastausta kun kyselen kuulumisia.
Ei kiitos enää.
On kiireisiä ystäviä jotka vastaa heti. Se ei ole kiinni kiireestä.
Ystävyytemme oli hienoa mutta se on ohi.
Mullakin tälläinen. Saattaa olla monta kuukautta ettei ole aikaa lenkille, leikkitreffeille, tapaamiselle, ei edes kahville ja sitten lähettää kuvan itsestään toisen ystävänsä kanssa esim Dubaissa. Mitä siihen vastata? Ai hienoa aikaa sulla jonkun ventovieraan kanssa. Wow, olemme niin ihkuja puolestasi? meidän kanssa ei onnistu edes tavallinen lyhyt tapaaminen. Jokaisella omat näköjään omat tärkeät prioriteetit😂 Onneksi tilalle on löytynyt sydämellisiä ihmisiä.
Eikö teidän ystäviltä saa olla muita tuttuja. Sinä olet mustasukkainen, kun ystäväsi lähti dubaihin jonkun kaverin kanssa.
Hei, en mää voi lähteä reissuun, kun mun ystävä suuttuu, jos kuljen muiden kanssa
Itsellä se juontaa siihen, kun kaikilla kavereilla ja ystävillä oli pienet lapset ja kiireiset aikataulut. Itse taas olen vapaaehtoisesti lapseton.
Monen kanssa ihan sovittiinkin, että heidän puolelta tulee yhteydenotto sitten, kun on sopiva hetki.
No, kyllähän siinä sitten kävi monien kanssa se, että niitä sopivia hetkiä ei sitten ollut juurikaan koskaan.
Nyt, kun lapset ovat lähes aikuisia ja se oma puoliso ällöttää tai ollaan jo erottu ja menojalka vippasee, niin alkaisi taas meikäläisen seura kiinnostaa....
Sanomattakin selvää, että niitä vuodatuksia en tässä kohtaa ala kuuntelemaan ja oma elämä on mennyt eteenpäin pääasiassa saman elämäntavan omaavien ihmisten kanssa ja hyvä niin!
Mä olen huono yhteydenpitäjä. Tai kyllä mä voisin kirjoitella viestejä ja sähköposteja, sopia satunnaisia treffejä, mutta puhelimessa juoruaminen ei ole mun juttu. Eli mä olen muiden mielestä surkea pitämään yhteyttä.
Muutama vuosi sitten tein itselleni systeemin, että soitan kullekin joka kuukausi ja kyselen kuulumisia. Eli merkkasin kalenteriin, että marraskuun ensimmäinen perjantai soitan Pinjalle. Marraskuun toinen lauantaina on Katan vuoro. jne.
Soittelin kiltisti ja kyselin. Kuuntelin ja kuuntelin. Meni vuosi, meni toinen. Yksikään noista ystävistä ei ollut kertaakaan kysynyt mitä mulle kuuluu? miten menee? Eräs jopa motkotti, että voisit sä useamminkin soittaa, kun olen kuukauden välein soittanut ja hän ei kertaakaan ottanut yhteyttä muhun päin.
Mä en oikeasti osaa tätä sosiaalisuutta. Mä olen huomannut, että mun on paljon parempi olla, kun ei tarvii pitää yhteyttä väkisin. Se puhelimessa puhuminen äh, kuuntelu on niin puuduttavaa. Tunnin pari siinä korva hiessä ja kyynärtaive kipeenä kuuntelen... parin tapauksen kanssa vielä sitä, että tyyppi kattoo telkkaria ja kommentoi miehensä kanssa ties mitä.
Kyllä osa on jäänyt taakse ja mähän se tässä kettumainen olen, kun olen ilman syytä suuttunut. En ole suuttunut, mutta kivireen vetäminen ei ole mun juttu, enkä halua olla väkisin kenenkään ystävä. Saa soittaa, voipi tulla yllärinä kahvillekin (aina on ollut ovet auki!), mutta mä olen nyt hetkeksi osani tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Itsellä se juontaa siihen, kun kaikilla kavereilla ja ystävillä oli pienet lapset ja kiireiset aikataulut. Itse taas olen vapaaehtoisesti lapseton.
Monen kanssa ihan sovittiinkin, että heidän puolelta tulee yhteydenotto sitten, kun on sopiva hetki.
No, kyllähän siinä sitten kävi monien kanssa se, että niitä sopivia hetkiä ei sitten ollut juurikaan koskaan.
Nyt, kun lapset ovat lähes aikuisia ja se oma puoliso ällöttää tai ollaan jo erottu ja menojalka vippasee, niin alkaisi taas meikäläisen seura kiinnostaa....
Sanomattakin selvää, että niitä vuodatuksia en tässä kohtaa ala kuuntelemaan ja oma elämä on mennyt eteenpäin pääasiassa saman elämäntavan omaavien ihmisten kanssa ja hyvä niin!
Tämä!
Alkuun sitä kiltteyttään kuunteli ErkkiJuhanin ripulit ja kihomadot, mutta äkkiä se alkoi puuduttaa. Tuli etsittyä parempaa seuraa.
Nyt sit pitäis yhtäkkiä jonkun vanhan "ystävyyden" nimissä yrittää jatkaa siitä mihin silloin jäätiin...ja useat on vielä todellakin jääneet sinne minne jäätiin.
He ovat tuttavia, eivät ystäviä.