Miksi avioerojen vaikutuksista lapsiin ei voisi keskustella tiedepohjaisesti yleisellä tasolla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen samaa kuin tuossa edellä. Miksi eron jälkeiset olosuhteet nähdään joskus niin negatiivisina ja oletetaan olosuhteiden olevan turvattomat tai muuten huonot? Jotenkin tuntuu siltä että niin ajattelevat vain haluaa nähdä kaiken eronjälkeisen negatiivisena.

Turvattomuuden kokemus syntyy jos vanhempi ajattelee vain itseään eikä kanna vastuutaan luoda mahdollisimman tasaiset olosuhteet eron jälkeen. Jotkut eivät siihen pysty vaan ajattelevat vain itseään.

Mutta miksi ihmeessä jotkut olettavat että vanhempien erotessa asiat olisi noin?

 

Juuri siksi, että on erottu. En ole kuullut erosta, joka aiheutuu siitä, että ajattelee toista ja kantaa vastuuta. <

 

Vakaata ja turvallista ja hyvinvointia ulkoisesti voi olla. Tilanteet vaihtelee ja olosuhteet, mutta kaikilla on psyyke ja psyykkinen hyvinvointi on ihan eri asia kuin ulkoinen turvallisuus, vaikka molemmat voi toisiinsa vaikuttaa. 

"No, sinä et hoida kun tulet yllättäen jätetyksi. Pyörikö kotonasi yllättäviä setämiehiä kyyläämässä pikkutisuleita?"

Mitä ihmettä?

Tämä nyt selkeästi on purkaus jostain aivan muusta asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Hohhoijaa, täällä erokatkeroituneet huutamassa ihanaa ja pyhää ydinperhettä ja arvostelemassa muiden erojen syitä.

Hohhoijaa, eropillut ja erokullit huutamassa täällä Minä Minä ensin! Vitut muista! Minä ensin! Minä! MINÄ!

Huvittaa miten jotkut jaksaa itkeä vanhempien eroa vielä aikuisenakin.

Vierailija kirjoitti:

"No, sinä et hoida kun tulet yllättäen jätetyksi. Pyörikö kotonasi yllättäviä setämiehiä kyyläämässä pikkutisuleita?"

Mitä ihmettä?

Tämä nyt selkeästi on purkaus jostain aivan muusta asiasta.

Niin, sinulla.

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa miten jotkut jaksaa itkeä vanhempien eroa vielä aikuisenakin.

Huvittaa että joku tappoi jonkun kasarilla. Ja siitä jaksettiin jossain Alibissa kirjoittaa.

Kukaan ei voi tietää toisten ihmisten eron syistä, eikä ne edes kuulu muille. Perheen olot voi olla jotain ihan muuta kuin ulospäin näyttää. Ja ei, siihen ei tarvitse liittyä päihteitä tai akuuttia väkivaltaa.

Vierailija kirjoitti:

Ei mulla ainakaan vaikuttanu vanhempien ero kun vaan positiivisesti. Juoppo lensi ulos. 

Takuulla sulla oli muitakin kuin positiivisia tunteita. Mm. surua siitä et toinen vanhempasi ylipäänsä ON juoppo. Mutta lapset selviytyy, ja aikuisetkin käytämme defenssejä  "oli vain 110% hyvä juttu"- tyyliin, jotta kestävät paremmin ja saavat tasapainoisemman narratiivin elämänpolkuunsa. Täysin normaalia, mut hyvä tiedostaa.

Vasta kun pystyt kertomaan eron surullisistakin puolista, olet päässyt asian paremmalle puolelle

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle ainakaan se ero ei ollut erityisen traumaattisia, vaan se kun vanhemmat oli vielä yhdessä ja tappelivat. Elämä parani suunnattomasti, kun viimein erosivat. Tuntuu, että ihmiset, jotka on onnellisista perheistä, eivät tajua sitä. Luullaan lapsellisesti, et se yhdessä pysyminen ois lapselle paras.

 

Erolapset itse kertoo eron negatiivisista vaikutuksista. Ja niitä tutkitaan erolapsista. 

Niin jotkut ja kovaääniset ja dramaattisuuteen taipuvaiset. Mitään tilastoa tuskin on, että onko noita traumoja 20 prosentilla vai 80 prosentilla.

Vieläkö alapää vie? Vai tuliko vaihdevuodet?

Selkeästi joillekin vanhempien ero on ollut kova paikka.

Itselleni se ei sitä ollut. Vanhemmat on asuneet erillään käytännössä lähes koko elämäni.

Vierailija kirjoitti:

Huvittaa miten jotkut jaksaa itkeä vanhempien eroa vielä aikuisenakin.

Miksi noin ilkeä? Toisen suru huvittaa sinua? Huh...

Vierailija kirjoitti:

Kukaan ei voi tietää toisten ihmisten eron syistä, eikä ne edes kuulu muille. Perheen olot voi olla jotain ihan muuta kuin ulospäin näyttää. Ja ei, siihen ei tarvitse liittyä päihteitä tai akuuttia väkivaltaa.

Tuolla asenteellasi jossa kaikki laitetaan maton alle aina ei tulevaisuus parane lapsille. Se on pakenemista. Usein omasta syyllisyyden tunteesta. Ei kestetä kohdata totuutta. Itsestään. Siksi halutaan että asioista vaietaan ja näytellään jotain muuta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"No, sinä et hoida kun tulet yllättäen jätetyksi. Pyörikö kotonasi yllättäviä setämiehiä kyyläämässä pikkutisuleita?"

Mitä ihmettä?

Tämä nyt selkeästi on purkaus jostain aivan muusta asiasta.

Niin, sinulla.

Minä en kyllä ollut se joka kirjoitti "setämiehiä kyyläämässä pikkutisuleita".

Meillä kun ei sellaista ollut.

Vierailija kirjoitti:

Selkeästi joillekin vanhempien ero on ollut kova paikka.

Itselleni se ei sitä ollut. Vanhemmat on asuneet erillään käytännössä lähes koko elämäni.

Pointti olikin siinä, että joillekin lapsille se on kova paikka ja sitä ei vanhemmat ennalta tiedä ja silti sitä yritetään )älkikäteen vähätellä omaan hyvinvointiin vedoten. Eli itsekkäästi.

Kyllä siitä on vahvaa tieteellistä näyttöä, että ns. ehjässä perheessä kasvaneet lapset pärjää paremmin kuin eroperheiden lapset. Ero on lapselle aina valtava kriisi vaikka syyt olisikin hyvät. Sanon tämän eroperheen lapsena. Toivoin monta vuotta eron jälkeen että vanhempani palaisivat yhteen vaikka jälkeenpäin ajateltuna ero oli ainut oikea päätös. Isäni alkoholismi vei häneltä lopulta kaiken ja oli pitkälti äitini ansiota ettei isä onnistunut juomaan koko perheen omaisuutta. 

Äiti piilotteli isän juomista monta vuotta. Se oli hänelle vaikeaa ja rasitti häntä mutta uskon, että perheen pysyminen kasassa mahdollisimman pitkään toimi kuitenkin meille lapsille paremmin. Minä nuorempana olin 16 vuotias kun saimme tietää isän alkoholismista ja ero tapahtui aika pian sen jälkeen. Tilanne oli valtava järkytys ja jätti arvet mutta sanoisin, että kokemus myös kasvatti. 

Olen vahvempi sen ansioista, että olen joutunut menemään läpi tuon kaiken. Kuitenkin huomaan kiistatta, että mielenterveys on ollut hauraampi vanhempien eron jälkeen ja alkoholi sekä "naisasiat" ovat minulle yhä 32 vuotiaana triggeri. Tämä on tuottanut kitkaa myös omassa parisuhteessani sillä kaikista peloistani en ole päässyt ylitse, vaikka melko normaalin kiintymyssuhteen olen kuitenkin onnistunut luomaan. Katsoessani muita eroperheiden lapsia olen huomannut, että kiintymyssuhteisiin liittyvät haasteet sekä mielenterveyden hauraus vaikuttaa olevan tyypillisiä seuraamuksia. Ja kyllä siihen tietysti vaikuttaa se, että rahaa on ehjällä perheellä enemmän, on kaksi vastuullista aikuista huolehtimassa lapsista, eron jälkeen isät helposti keskittyy liikaa uuteen naiseen jne. Aika harva pariskunta osaa olla täysin kypsiä kun hoitavat eroasiaa ja asioivat ex-puolison kanssa. Sitten jos tulee jotain uusperhe säätöjä ne voivat olla vielä astetta traumaattisempia - onneksi itse olin täysi-ikäinen siinä vaiheessa kun oma isä yritti pakottaa minua sellaiseen kuvioon, oksennus lentää kun edes ajattelen asiaa. 

Erolle ei joskus voi mitään ja se voi tosiaan olla kahdesta huonosta ratkaisusta se vähemmän huono. On mielestäni kuitenkin hyvin epärehellistä väittää, että ero olisi lapsille jotenkin hyvä asia. Se on aina kiintymyssuhteen rikki repimistä. Varsinkin kun moni eronnut hakee heti jonkun hoidon ja sitten lapsi joutuu kestämään sitä rikkinäisten aikuisten ihmissuhdedraamaa ja perseiyä. Myös minun isäni väitti kivenkovaa että jos hän on "onnellinen" lapset olisi onnellisia ja käytti tätä oikeuttamaan kaikkea tosi ahdistavaa käytöstä. 

Täällä selkeästi nyt vaan erosyyllistäjät kiukkuamassa siitä että joku on ylipäätään eronnut heidän mielestään väärästä syystä. Eivät vaan voi hyväksyä tosiasiaa, että he eivät voi määritellä muiden erojen syitä tai tiedä taustoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saa toki. Mutta en minä ainakaan eronneena jaksa kuunnella sitä ikiaikaista jankkausta siitä, että ydinperhe on lapselle paras. Kukaan ei ole täydellinen, ei vanhempana eikä muutenkaan. Jokaisella on omat haasteensa elämässä, myös jokaisella lapsella. Osoittaa kyvyttömyyttä asettua toisen asemaan, sekä elämänkokemuksen puutetta, jos toisen epäonnen kohdalla alkaa jankkaamaan jotain tieteellisiä tutkimuksia siitä mikä ois paras. 

Pitäisikö asiasta sitä vaieta? Jos näin niin miksi pitäisi vaieta?

En ole tuo jota lainasit. Mutta itse eronneena niin etten itse pahemmin erosta voinut päättää, en joka kulmalla haluaisi vielä kuulla hokemista siitä, kuinka lapseni elämä on nyt pilalla ja hän lopullisesti rikki psyykkisesti, eikä asialle voi tehdä yhtään mitään.

Tuntuu suoraan sanoen jo

Saako lapsesi kuulla, että on kärsinyt tragedian? Se on avain toipumiseen. Kaikki ympärilläni ja mediat ja kaikki käyttäytyivät aina kuin ero ei merkitsisi yhtään mitään. Vasta kun ymmärsin, että kaikki valehtelevat aloin todella kyseenalaistaa syyllisyyden kokemustani ja ymmärtää ongelmiani. Sain vasta aikuisena tuomita syylliset ja antaa heille anteeksi ja aloin parantua. Onhan se vähän pitkä tie, mutta nyt minulla on sentään mahdollisuus ja olen saanut olla onnellinen ja pystynyt uskomaan, että minua todella rakastetaan ja minusta pidetään (puolisoni, omat lapseni esimerkiksi). 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen väitettä että vanhemmat ei muka voisi hoitaa lapsen asioita ja omaan eroonsa liittyviä asioita hyvin lapsen kannalta. Mistä tällainen kokemus tulee?

 

Ei minun ex ainakaan osannut. Ei osannut, kyennyt tai halunnut olla isä eron jälkeen. Uusi nainen ja hänen lapsensa oli se juttu. Sinne meni isä monen sadan kilometrin päähän. Hyvä minulle, huono lapsille. 

Yritä ymmärtää että sinun ja eksäsi tilanne ei ole yhtä kuin kaikkien eronnneiden tilanne.

Moni vanhempi saa asiat toimimaan erosta huolimatta, vaikka kaikilla ei onnistukaan.

Aika harva saa toimimaan. Jos saisi niin ei tarvisi elatus- ja tapaamissopimuksia ym. Ei olisi uusperhesotkuja ja muuta vääntöä. 

Vierailija kirjoitti:

"Hyvinhoidetut erot ovat valhe. Luonnollisesti ihmiset voi elää valheessa, jos kokevat sen omaksi edukseen."

Menikö tunteisiin se, että jotkut vanhemmat hoitaa asiat hyvin erosta tai omasta suhdestatuksestaan huolimatta?

Sellaisilla ei ole mitään syytä erotakkaan. Onhan se nyt ihan sairasta. Jos minä joskus eroan, niin en taatusti sellaisesta syystä, että olisi liioittelua repiä se vastapuoli kappaleiksi. 

 

Vierailija kirjoitti:

Täällä selkeästi nyt vaan erosyyllistäjät kiukkuamassa siitä että joku on ylipäätään eronnut heidän mielestään väärästä syystä. Eivät vaan voi hyväksyä tosiasiaa, että he eivät voi määritellä muiden erojen syitä tai tiedä taustoja.

Kuka on määritellyt syitä?