Miksi avioerojen vaikutuksista lapsiin ei voisi keskustella tiedepohjaisesti yleisellä tasolla?

Hienosti paistaa läpi asenne siitä että paheksutaan eroja yleisesti, kun aletaan jauhaa sarja-eroajista.

Olen se jonka vanhemmat erosi kun olin lapsi, eikä eron taustalla ollut väkivaltaa, päihteitä, pettämistä jne. ja vanhemmat hoiti eron hyvin. Vanhempien erosta on aikaa kohta 30 vuotta ja isä on ollut 25 vuotta yhdessä vaimonsa kanssa. En siis nyt ihan sarja-eroamisesta puhuisi.

239lle. Onko vanhempien ero vaiva-aikana hyväksi jos eron syy vaikkapa isän jo raskausaikana aloittama salasuhde ja siihen meno lapsen syntymän jälkeen? Kiinnostelisi kuulla vastaus tähän.

Miksi moni näkee vain lähinnä sen eron ongelmia aiheuttavana?

Tiedättekö miten rankkaa ja satuttavaa elämä ydinperheessä voi olla, vaikkei kuvioissa edes olisi suoranaista väkivaltaa, pettämistä tai päihteitä? Ei meidän perhe ollut mikään ehjä ydinperheenä. Toivoin vanhempien eroa jo vuosia, koska näin jo alle kouluikäisenä että heidän ei ollut hyvä elää yhdessä. Äiti oli käytännössä yksinhuoltaja huolimatta siitä että vanhemmat asui yhdessä ja oli paperilla yhdessä.

Ero oli ihan valtava helpotus kaikille. Kotona oli ihan erilainen tunnelma eron jälkeen ja muistan miten huomasin äidinkin olevan helpottunut.

Vierailija kirjoitti:

Miksi moni näkee vain lähinnä sen eron ongelmia aiheuttavana?

Tiedättekö miten rankkaa ja satuttavaa elämä ydinperheessä voi olla, vaikkei kuvioissa edes olisi suoranaista väkivaltaa, pettämistä tai päihteitä? Ei meidän perhe ollut mikään ehjä ydinperheenä. Toivoin vanhempien eroa jo vuosia, koska näin jo alle kouluikäisenä että heidän ei ollut hyvä elää yhdessä. Äiti oli käytännössä yksinhuoltaja huolimatta siitä että vanhemmat asui yhdessä ja oli paperilla yhdessä.

Ero oli ihan valtava helpotus kaikille. Kotona oli ihan erilainen tunnelma eron jälkeen ja muistan miten huomasin äidinkin olevan helpottunut.

Yksittäistapaus jos edes tottakaan.  Ei yleistettävissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierestä nähneenä ei se ydinperhekkään takaa välttämättä mitään täydellistä ja onnellista lapsuutta. Ei niissäkään vanhempien suhteet ole täydellisiä ja sisarusten kesken voi olla eriarvoisuutta. Perintöjen jaossa voi ilmetä räikeetä suosimista ja arvottamista eriarvoiseen asemaan.

Eron jälkeinen uusperhesekoilu on kaiken pahan alku ja juuri. Omasta kokemuksesta ja lähipiirin kanssa keskustelleena olen tehnyt havainnon, että sinkkuäidin/-isän kanssa asuvat lapset ovat yhtä onnellisia, kuin ydinperheen lapset. Uusperheiden lapsilla niitä ongelmia on. Itse siis jouduin tuohon uusperhesotkuun mukaan. Sitä ennen kaikki oli hyvin, eikä vanhempien ero haitannut pätkääkään.

Vierailija kirjoitti:

Hienosti paistaa läpi asenne siitä että paheksutaan eroja yleisesti, kun aletaan jauhaa sarja-eroajista.

Olen se jonka vanhemmat erosi kun olin lapsi, eikä eron taustalla ollut väkivaltaa, päihteitä, pettämistä jne. ja vanhemmat hoiti eron hyvin. Vanhempien erosta on aikaa kohta 30 vuotta ja isä on ollut 25 vuotta yhdessä vaimonsa kanssa. En siis nyt ihan sarja-eroamisesta puhuisi.

Missä on sanottu että paheksutaan eroja yleisesti? Mistä niin päättelet? Mistä tuollainen ajatus oikein kumpuaa sinulla?

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan, että kyse on eronneiden huonosta omatunnosta. Omien lastenikin isä (minusta eroa hakenut) haluaa ummistaa silmänsä eron vaikutuksista lapsiin.

Minulla sama tilanne. Lisäksi ex-mies kääntää aina asian niin, että olen katkera erosta ja haikailen hänen peräänsä, kun puhun lasten ongelmista. 

Vuoroasumisesta on vanhempia ruotsalaisia tutkimuksia, jotka tukevat vuoroasumisen paremmuutta suhteessa muihin eron jälkeisiin asumisjärjestelyihin. MUTTA, ja tässä tulee iso mutta, samalla Ruotsissa on tunnistettu, että lasten hyvinvointiin on voinut näissä tutkimuksissa vaikuttaa moni muukin asia kuin vuoroasuminen. Esimerkiksi keskimäärin vuoroasujat tulivat varakkaista perheistä, joissa oli korkeasti koulutetut vanhemmat. Vuoroasuminen kun on kallis asumismuoto. Muiden tutkimusten perusteella tiedetään, että lasten tilastollinen hyvinvointi kasvaa, mitä korkeammin koulutetut vanhemmat lapsella on. Ruotsissa vuoroasumista ei myöskään suositella, jos ero ei ole ollut sopuinen. Pitää olla hyvät välit, jotta vuorovanhemmuus toimii. Lisäksi vanhempien tulee asua aidosti lähellä toisiaan.

Nykyään vuoroasuminen alkaa olla jo melkein pääsääntö uusissa eroissa täällä Suomessa, ja olen törmännyt todella riitaisiin eroihin, joissa silti päädytään vuoroasumiseen. Vuoroasujat vaativat koulukuljetuksia yms. jopa eri kunnista, eli lähellä asuminen ei aina todellakaan toteudu. Lapsia jaetaan myös kirjoille eri koteihin, jotta tukia saadaan molempiin osoitteisiin. Toivottavasti myös tämän sukupolven vuoroasumisen seurauksia, niin hyvässä ja pahassa, tullaan tutkimaan myös pitkällä tähtäimellä.

Hesarissa oli juttu, jonka mukaan lapsista suurin osa sopeutuu vanhempien eroon ihan ok. Kuitenkin 20 % lapsista ei sopeudu hyvin. Asiaan vaikuttaa siis myös lapsen perustemperamentti, ei vain eron ulkoiset olosuhteet. Lapsi voi siis oireilla, vaikka ero olisikin ollut ns. perushyvin hoidettu. Lapsissa on eri herkkyyksiä, ja toisille esim. kotien vaihtaminen on kuormittavampaa kuin toisille. Minusta  20 % sopeutumattomia lapsia/nuoria on itse asiassa todella korkea luku, vaikka 80 % sopeutuisikin ajan mittaan perushyvin. Siksi samankin perheen sisällä voi olla eron hyvin eri tavalla kokevia sisaruksia.

Onko tutkimuksia jossa olisi tutkittu avioerojwn kasaantumista koulutustaustan perusteella? Tämä olisi myös mielenkiintoista tietoa. Vaikuttaako koulutustausta eroriskiin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi moni näkee vain lähinnä sen eron ongelmia aiheuttavana?

Tiedättekö miten rankkaa ja satuttavaa elämä ydinperheessä voi olla, vaikkei kuvioissa edes olisi suoranaista väkivaltaa, pettämistä tai päihteitä? Ei meidän perhe ollut mikään ehjä ydinperheenä. Toivoin vanhempien eroa jo vuosia, koska näin jo alle kouluikäisenä että heidän ei ollut hyvä elää yhdessä. Äiti oli käytännössä yksinhuoltaja huolimatta siitä että vanhemmat asui yhdessä ja oli paperilla yhdessä.

Ero oli ihan valtava helpotus kaikille. Kotona oli ihan erilainen tunnelma eron jälkeen ja muistan miten huomasin äidinkin olevan helpottunut.

Yksittäistapaus jos edes tottakaan.  Ei yleistettävissä.

Miksi onnettomat ydinperheen olisi yksittäistapauksia ja eroperheet vain se ongelma?

Hienosti yrität kieltää sitä faktaa, että monissa ydinperheissä asiat on ihan päin mäntyä, jo ennen sitä eroa ja lapset kärsii siitä. Sitten kun tällaisen perheen vanhemmat eroaa, niin yrität esittää että vanhempien ero olisi se lasten traumoja tai pahoinvoinnin syy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierestä nähneenä ei se ydinperhekkään takaa välttämättä mitään täydellistä ja onnellista lapsuutta. Ei niissäkään vanhempien suhteet ole täydellisiä ja sisarusten kesken voi olla eriarvoisuutta. Perintöjen jaossa voi ilmetä räikeetä suosimista ja arvottamista eriarvoiseen asemaan.

Eron jälkeinen uusperhesekoilu on kaiken pahan alku ja juuri. Omasta kokemuksesta ja lähipiirin kanssa keskustelleena olen tehnyt havainnon, että sinkkuäidin/-isän kanssa asuvat lapset ovat yhtä onnellisia, kuin ydinperheen lapset. Uusperheiden lapsilla niitä ongelmia on. Itse siis jouduin tuohon uusperhesotkuun mukaan. Sitä ennen kaikki oli hyvin, eikä vanhempien ero haitannut pätkääkään.

En tiedä mitä tarkoitat uusperhesekoilulla, mutta itselleni ainakin vanhempien eron ja myöhemmin isän uuden kumppanin myötä sain elämääni kolmannen vanhemman. Minun elämääni se oli vain plussaa.

Vierailija kirjoitti:

Onko tutkimuksia jossa olisi tutkittu avioerojwn kasaantumista koulutustaustan perusteella? Tämä olisi myös mielenkiintoista tietoa. Vaikuttaako koulutustausta eroriskiin?

Kyllä vaikuttaa tilastojen mukaan. Korkea koulutus on aiemmin suojannut avioeroilta. Tutkimusten mukaan myös erot kasaantuvat samoille ihmisille ja suvuille - erot siis siirtyvät sukupolvelta toiselle.

Asun itse alueella, jossa asuu keskimäärin hyvin koulutettuja ihmisiä. Siltikin melkein joka toisen alakoululaisen vanhemmat ovat eronneet. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierestä nähneenä ei se ydinperhekkään takaa välttämättä mitään täydellistä ja onnellista lapsuutta. Ei niissäkään vanhempien suhteet ole täydellisiä ja sisarusten kesken voi olla eriarvoisuutta. Perintöjen jaossa voi ilmetä räikeetä suosimista ja arvottamista eriarvoiseen asemaan.

Yksittäistapauksia on tietenkin. Mutta tieteelliset tutkimustuloksen ovat hyvin yhdensuuntaisia aiheesta. Ydinperheen rikkoutuminen aiheuttaa kriisin ja usein traumoja lapselle. Tätä yritetään erityisesti sellaisten sarjaeroajien joiden perheissä ei ole ollut väkivaltaa, päihdeongelmia tai muuta vastaavaa toimesta kiistää tarinoinnilla jotka eivät ole totta. Pyrkivät sillä peittämään omaa häpeäänsä.

Tälle palstalle on hirvittävän tyypillistä vedota tieteelliseen tutkimukseen ja tilastoihin ymmärtämättä kuitenkaan yhtään mitään tieteellisestä tutkimuksesta ja tilastotieteestä. Koska jokin tilasto palvelee kylmänä numerona omaa agendaa, sivuutetaan tyysti sellaisest tilastotieteen peruspilarit kuin kausaliteetti ja korrelaatio.

Kylmänä tilastona tarkastellessa esimerkiksi yksinhuoltaja vanhempien lapsilla on enemän ongelmia kuin kahden vanhemman perheen lapsilla. Tilasto ei kuitenkaan kerro, että usein yhden vanhemman perheet ovat sosioekonomisesti heikommassa asemassa kuin kahden vanhemman perheet.Jos taas tarkastellaan pelkästään sosioekonomisesti haastavassa tilanteessa olevia lapsia ongelmat ovat ihan yhtä yleisiä lapsen perhemuodosta riippumatta verrattuna sosioekonomisesti paremmassa asemassa oleviin lapsiin.

Muutaman vuoden takainen laaja norjalaistutkimus taas paljasti, että 50/50-systeemillä vanhempiensa kanssa elävillä erolapsilla oli yhtävähän (tai oikeastaan jopa hitusen vähemmän) mielenterveysongelmia kuin ydinperhelapsilla. Tulos selittyi sillä, että läheiset suhteet kumpaankin vanhempaan ovat lapsen melenterveyden kannalta oleellisempi asia kuin se ovatko vanhemmat yhdessä vai eivät.

Vanhempien ero aiheuttaa aina lapselle akuutin stressin. Kuitenkin, kun katsomme viiden vuoden sisässä eronneiden parien lapsien ongelmia, tilasto ei pysty erottelemaan meille sitä oireilevatko lapset itse eroa, vanhempien ero- ja huoltajuusriitoja vai eroon johtaneen vaikean perhetilanteen aiheuttamaa traumaa. Ja tämän faktan tiedostaa myös jokainen aiheesta tehty tutkimus.

Tästä yksinkertaisesta syystä on aina katsottava eroon johtavia tekijöitä ja niitä taas kukaan perheen ulkopuolinen ei voi tietää. Väkivalta ja päihteet ovat äärimmäisiä kriisejä, mutta ilman niitäkin kulisseissa saattaa olla käynnissä totaalien perhehelvetti. Joillekin älyttömän herkullista syyllistää eropareja siitä kuinka ovat sarjaeroajia tai ilman syytä eroajia, mutta kukaan ulkoapäin ei voi tietää todellisuutta siitä mitä perheen sisällä tapahtuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierestä nähneenä ei se ydinperhekkään takaa välttämättä mitään täydellistä ja onnellista lapsuutta. Ei niissäkään vanhempien suhteet ole täydellisiä ja sisarusten kesken voi olla eriarvoisuutta. Perintöjen jaossa voi ilmetä räikeetä suosimista ja arvottamista eriarvoiseen asemaan.

Yksittäistapauksia on tietenkin. Mutta tieteelliset tutkimustuloksen ovat hyvin yhdensuuntaisia aiheesta. Ydinperheen rikkoutuminen aiheuttaa kriisin ja usein traumoja lapselle. Tätä yritetään erityisesti sellaisten sarjaeroajien joiden perheissä ei ole ollut väkivaltaa, päihdeongelmia tai muuta vastaavaa toimesta kiistää tarinoinnilla jotka eivät ole totta. Pyrkivät sillä peittämään omaa häpeäänsä.

Tälle palstalle on hirvittävän tyypillistä vedota tieteelliseen tutkimukseen ja tilastoihin ymmärtämättä ku

Joillekin on hirvittävän kova tarve maalata tarinoita ydinperhehelvetistä vailla laajoja tutkimustuloksia aiheesta. Onkohan tuon taustalla häpeän ja syyllisyyden tunne jota yritetään karistaa pois?

Minä myös muistuttaisin, ettei lapsiperhe-ero ole aina molempien vanhempien yhteinen valinta. Erovanhemmaksi voi joutua myös tahtomattaan, ja sitten siinä yritetään elämästä niin hyvä kuin niillä pelimerkeillä on mahdollista. Joskus siitä voi tulla jopa parempaa kuin ennen eroa. 

Ensi ja turvakodista sekä kriisiterapiassa suositeltiin pikaista eroa, toinen osapuoli oli epävakaa ja arvaamaton sekä kykenemätön kantamaan vastuuta edes itsestään, yrittäen kotona esimerkiksi itsemurhaa.

Ei ole ollut lasteni elämässä kuin hyvin pinnallisesti sen jälkeen. Ei tunne lapsiaan, eikä lapset tunne häntä. 

Itse ajattelen että erotrauma on se pienempi paha. Trauma sairaan vanhemman ja sairaan elinympäristön kanssa elämisestä olisi tehnyt paljon suurempaa tuhoa.

Vierailija kirjoitti:

Minä myös muistuttaisin, ettei lapsiperhe-ero ole aina molempien vanhempien yhteinen valinta. Erovanhemmaksi voi joutua myös tahtomattaan, ja sitten siinä yritetään elämästä niin hyvä kuin niillä pelimerkeillä on mahdollista. Joskus siitä voi tulla jopa parempaa kuin ennen eroa. 

Tuo pitää paikkansa kyllä. Olen tehnyt havaintoja että kaikista koviten tällaisen keskustelun haluavat vaientaa ne jotka ovat rikkoneet itse, kenties salasuhteluille ja lennosta vaihtamalla, perheitään.

Vierailija kirjoitti:

Hienosti paistaa läpi asenne siitä että paheksutaan eroja yleisesti, kun aletaan jauhaa sarja-eroajista.

Olen se jonka vanhemmat erosi kun olin lapsi, eikä eron taustalla ollut väkivaltaa, päihteitä, pettämistä jne. ja vanhemmat hoiti eron hyvin. Vanhempien erosta on aikaa kohta 30 vuotta ja isä on ollut 25 vuotta yhdessä vaimonsa kanssa. En siis nyt ihan sarja-eroamisesta puhuisi.

Mikä oli syynä vanhempiesi eroon? Kasvoivat erilleen? Huomaasivat että ovat vääristä syistä menneet naimisiin ja tehneet lapsen? Olitko vahinkolapsi?

Vierailija kirjoitti:

Siksi, koska se ei ole vain avioero, mikä lapsiin vaikuttaa. Siellä avioeron takana kun usein on kaikenmoista päihteiden käyttöä, mielenterveys ongelmaa, väkivaltaa ja riitoja. Ero voi olla se helpotuskin, mutta jäljet jää. Vaikka vanhemmat eroaa niin silti se toinen vanhempi ongelmineen on lapsen elämässä. 

Läheskään aina ei ole syy siinä että toinen olisi ihmishirviö.

Hyvin usein toinen vain lähtee. Tai kasvetaan erilleen. Kyllästytään, löydetään uusi rakkaus. Jos suhde on enää laimea versio entisestään, saako silloin erota. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Siksi, koska se ei ole vain avioero, mikä lapsiin vaikuttaa. Siellä avioeron takana kun usein on kaikenmoista päihteiden käyttöä, mielenterveys ongelmaa, väkivaltaa ja riitoja. Ero voi olla se helpotuskin, mutta jäljet jää. Vaikka vanhemmat eroaa niin silti se toinen vanhempi ongelmineen on lapsen elämässä. 

 

Läheskään aina ei ole syy siinä että toinen olisi ihmishirviö.

Hyvin usein toinen vain lähtee. Tai kasvetaan erilleen. Kyllästytään, löydetään uusi rakkaus. Jos suhde on enää laimea versio entisestään, saako silloin erota. 

Missä on sanottu että ei saisi erota? Usein sarjaeroajat ahdistuvat tasaisesta ja turvallisesta avioliitosta johon on hankittu suunnitellusti lapsia. Ahdistuksen ja siitä usein kumpuavan uskottomuuden syy on tällaisessä ihmisessä itsessään yleensä lähes täysin. Hän kokee laimenemista koska ei ymmärrä edes sitä että huuma rakastumisen tunteesta on fysiologinen hormonien aiheuttama tunnetila. Aikuinen rakkaus on tämän lisäksi myös valintaa ja vaikeina aikoina tahtotilaa. Vain sivistymätön tai persoonallisuushäiriöinen pyrkii kieltäämään tuon faktan.