Miksi avioerojen vaikutuksista lapsiin ei voisi keskustella tiedepohjaisesti yleisellä tasolla?
Kysymys otsikossa.
Olen täällä ja muulla havainnut että tieteellisiin tutkimuksiin perustuvaa keskustelua halutaan syystä tai toisesta vältellä? Miksi näin?
Kommentit (304)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisten pitäisi ensin ymmärtää, että eroja on niin erilaisia, että ei niistä voi mitenkään päätellä mikä ongelmista on eron syistä, itse erosta, tai vanhempien käytöksestä ja lapsen elämän olosuhteista johtuvaa.
Tuntuu että eniten eroamista kritisoi ne jotka on itse jollain tavalla kärsineet vanhempiensa erosta. Esimerkiksi ovat joutuneet riitaisten vanhempien välikappaleeksi, joutuneet tahtomattaan muuttamaan viikon välein vaikka järjestely ei ole sopinut heille lainkaan, eivät ole tulleet toimeen vanhempien uusien kumppanien kanssa ja ovat itse toivoneet vanhempien palaavan yhteen. Monet heistä ovat myös tavalla tai toisella kokeneet vanhempien eron traumaattisena asiana. Myös saman perheen lapset voi kokea vanhempien eron eri tavalla. Toiselle asia voi olla ihan ok tai jopa toivottavaa ja joku voi kipuilla vanhempien eroa pitkään.
Joo, samaa mieltä muista kohdist
Totta, voihan se toki olla näinkin. Hyvä huomio.
Ei eron syiden tarvitse olla mitään dramaattisia väkivaltaa, pettämistä tai rankkaa alkoholismia. Ulkopuoliset ei useinkaan tiedä mitä perheessä oikeasti tapahtuu. Elin lapsuuden ydinperheessä, mutta toivoin eroa siitä asti kun olin joku 6-vuotias. Näin jo silloin että vanhemmilla ei ole sellaista kahden ihmisen tasavertaista suhdetta. Isä oli lapsellinen, äkkipikainen, helposti hermostuva, arvaamaton, muiden tunteista piittaamaton, sosiaalisilta taidoiltaan hyvin yksipuolinen, helposti ihmisten kanssa riitaantuva ja kaikesta loukkaantuva ihminen.
Hänellä oli kavereita ja tuttuja jotka tunsi ja tiesi hänestä vain sen positiivisen puolen. Näille hän oli aina hyväntuulinen, hauskaa seurassa pitävä ja juttuja kertova ihminen. Nämä ihmiset eivät sen sijaan nähneet meidän kotioloja. Kaiken piti aina tapahtua juuri hänen mielensä mukaan ja hän oli esimerkiksi kateellinen meidän lasten äidiltä ja muilta saamasta huomiosta. Kun veli syntyi, isä kulki viikonloppuisin ympäri kylää nukkuvaa vauvaa vaunuissa työntäen ja kertoen miten ihanaa vauva-arki oli. Kotona kuitenkin kaikki vauvanhoito jäi äidille ja isä ei osallistunut siihen perusarkeen. Esimerkiksi kun vauva heräsi yöllä tai oli kipeä, isä huusi suuttuneena kaikenlaista ikävää, meni toiseen huoneeseen tai lähellä asuvalle äidilleen nukkumaan ja jätti äidin hoitamaan sekä vauvan että minut.
Isä ei osannut eikä välittänyt luoda lapsiin oikeastaan mitään turvallista suhdetta. Hänelle lapset oli vain hyödyke, statuksena hänelle muiden silmissä. Hän oikeutta oman käytöksensä paheksumalla muiden tekemisiä. Hänen mielestään pahinta ikinä oli se että joku kävi kaljalla, ja tietty ylpeili sillä ettei itse käy. Aina kun keskustelussa oli tilaisuus, hän muistutti kaikkia siitä että hän ei sentään istu baarissa kaljalla. Että hän on sen vuoksi parempi ihminen. Hänellä ongelmana oli lääkkeiden väärinkäyttö, mikä ei tietenkään hänen mielestään ollut mikään ongelma eikä riippuvuus. Siihen sitten kuolikin.
Huvittaa kun joidenkin mielestä ero on automaattisesti paha ja ydinperhe hyvä, eikä ihmisillä heidän mielestään voi olla, ellei ole alkoholismia, väkivaltaa jne. Ei se useinkaan ole niin todellisessa elämässä.
Erojen vaikutuksesta lapsiin ei voi keskustella, koska tutkimustulokset ovat vanhoja ja yhteiskunta on muuttunut jo parissa vuosikymmenessä merkittävästi. Toisekseen nämä keskustelut viedään aina yksittäistapauksiin, joita sitten kritisoidaan tilastojen valossa, mikä ei ota huomioon kaikkea yksilöllistä vaihtelua. Olen myös huomannut, että vanhempien erolla selitetään helposti kaikkea lapsen oireilua, oli juurisyy sitten vanhemmat päihde- tai mielenterveysongelma tai koulukiusaaminen. Moni tuntuu ajattelevan, että pelkkä ydinperhe itsessään on jotenkin niin ylivertainen, ettei edes ajatella, että vanhempien riitaisat välit tai tulehtunut ilmapiiri kotona voisi vaikuttaa lapsen käyttäytymiseen.
Vierailija kirjoitti:
Ei eron syiden tarvitse olla mitään dramaattisia väkivaltaa, pettämistä tai rankkaa alkoholismia. Ulkopuoliset ei useinkaan tiedä mitä perheessä oikeasti tapahtuu. Elin lapsuuden ydinperheessä, mutta toivoin eroa siitä asti kun olin joku 6-vuotias. Näin jo silloin että vanhemmilla ei ole sellaista kahden ihmisen tasavertaista suhdetta. Isä oli lapsellinen, äkkipikainen, helposti hermostuva, arvaamaton, muiden tunteista piittaamaton, sosiaalisilta taidoiltaan hyvin yksipuolinen, helposti ihmisten kanssa riitaantuva ja kaikesta loukkaantuva ihminen.
Hänellä oli kavereita ja tuttuja jotka tunsi ja tiesi hänestä vain sen positiivisen puolen. Näille hän oli aina hyväntuulinen, hauskaa seurassa pitävä ja juttuja kertova ihminen. Nämä ihmiset eivät sen sijaan nähneet meidän kotioloja. Kaiken piti aina tapahtua juuri hänen mielensä mukaan ja hän oli esimerkiksi kateellinen meidän lasten äidiltä ja muilta saamasta huomiosta. Kun veli syntyi, isä k
Tässä oli todella paljon samaa mitä meidän perhe-elämässä (jossa itse näyttelin äidin roolia). Mies tosiaan otti oikein asiakseen ulospäin näytellä aktiivista isää. Jos meille tuli vaikka vieraita, hän syötti vauvaa, vaihtoi vaippaa, selitti kuin mikäkin asiantuntija, että millainen se meidän vauva on. Heti kun vieraat poistui, mies katosi toiseen huoneeseen pelaamaan. Hänellä siis oli ehkä jonkin sortin peliongelmaakin. Muistan tilanteita, kun lapsi yritti puhua isälleen jotain, ja isä vain tuijotti pädiään ja vihaisena tiuskaisi lapselle, että mitä nyt?! Kun häntä ei saanut keskeyttää. Se oli aika ikävää sivusta seurattavaa.
Meillä tosin kiukuttelu ja äkkipikaisuus lopulta eteni väkivaltaiseksi, mikä sitten oli loppusysäys erolle.
Vierailija kirjoitti:
Ei eron syiden tarvitse olla mitään dramaattisia väkivaltaa, pettämistä tai rankkaa alkoholismia. Ulkopuoliset ei useinkaan tiedä mitä perheessä oikeasti tapahtuu. Elin lapsuuden ydinperheessä, mutta toivoin eroa siitä asti kun olin joku 6-vuotias. Näin jo silloin että vanhemmilla ei ole sellaista kahden ihmisen tasavertaista suhdetta. Isä oli lapsellinen, äkkipikainen, helposti hermostuva, arvaamaton, muiden tunteista piittaamaton, sosiaalisilta taidoiltaan hyvin yksipuolinen, helposti ihmisten kanssa riitaantuva ja kaikesta loukkaantuva ihminen.
Hänellä oli kavereita ja tuttuja jotka tunsi ja tiesi hänestä vain sen positiivisen puolen. Näille hän oli aina hyväntuulinen, hauskaa seurassa pitävä ja juttuja kertova ihminen. Nämä ihmiset eivät sen sijaan nähneet meidän kotioloja. Kaiken piti aina tapahtua juuri hänen mielensä mukaan ja hän oli esimerkiksi kateellinen meidän lasten äidiltä ja muilta saamasta huomiosta. Kun veli syntyi, isä k
Isäsi kuulostaa melkein exältäni. Hän aina etsi itseään huonompia vertailukohtia, kuten eräs kaverinsa oli työtön ja poltteli pilveä välillä. Hän itse sentään kävi töissä eikä pössytellyt. Ei edes baareissa käynyt juuri lainkaan, mutta tissutteli vapaat viikonloput autotallissa. Hän oli sentään kotona, joten en voinut siitä ryypiskelystä suuttua, vaikka hän joi kaljaa aamuyöhön asti ja kolisteli ympäri taloa. Seuraavana päivänä nukkui myöhään eikä perheenä koskaan tehty mitään. Krapuloissaan oli tosi ilkeä ja haastoi riitaa. Ulkopuolisille hän näyttäytyi varsinaisena perhemiehenä, mutta eipä kukaan nähnyt millaista meillä kotona oli. Eron jälkeen lapsetkin ihmettelivät, kun minusta yhtäkkiä kuoriutui hyväntuulinen ja rento äiti.
Kun viittaatte tutkimuksiin tai tilastoihin tai esitätte mieliptietänne faktoina niin linkatkaahan se lähde mukaan (tutkimus, tilasto) niin voidaan asiasta keskustellakin. Esim. paljon mainittu sarjaeroaminen, laittakaa hieman tilastoa kuinka usealla niitä eroja on enemmän kuin yksi ja mitkä on tutkitut vaikutukset lapsiin.
Se mitä teidän suppeassa omassa elinpiirissä tiedän tulkinnan mukaan tapahtuj ei ole tietoa eikä varsinkaan tutkittua tietoa.
Eiköhän tämä ketju kerro hyvin miksi mistään tutkitusta ja tieteellisestä ei täällä kannata puhua.
Vierailija kirjoitti:
Kun viittaatte tutkimuksiin tai tilastoihin tai esitätte mieliptietänne faktoina niin linkatkaahan se lähde mukaan (tutkimus, tilasto) niin voidaan asiasta keskustellakin. Esim. paljon mainittu sarjaeroaminen, laittakaa hieman tilastoa kuinka usealla niitä eroja on enemmän kuin yksi ja mitkä on tutkitut vaikutukset lapsiin.
Se mitä teidän suppeassa omassa elinpiirissä tiedän tulkinnan mukaan tapahtuj ei ole tietoa eikä varsinkaan tutkittua tietoa.
Eiköhän tämä ketju kerro hyvin miksi mistään tutkitusta ja tieteellisestä ei täällä kannata puhua.
Eiköhän ole selvää että sarjaeroaminen kahdesta perheestä pettämisen ja salasuhteen kautta jätä negatiivisia vaikutuksia lapsiin. Tuollainen ihminen on usein epävakaa ja huono vanhempi. Ei kykene kasvattamaan lapsia eikä yleensä kestä lainkaan kritiikkiä vaan aloittaa kaasuvalottamisen tarinoinnillaan. Arvot mädät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioerot ei välttämättä ole huono asia lasten kannalta, voi olla jopa helpottavaa. Jos vanhemmat pystyisivät sopimaan asioista, olisi hyvä jos lasta ei riepoteltaisi vuoroviikoin eri kodeissa, oma koti on ainakin pienelle lapselle tärkeä ja turvaa antava paikka, tapaamiset voi sopia muutenkin.
Ei voi sopia, koska silloin etä ja lapsi näkee liian harvoin ja etältä menee exän taskuun sievoiset summat rahaa. Tuo kuvio ei ole etälle mitenkään päin hyvä, eikä lapsellekaan, ainoastaan lähi tienaa tuolla
Eli raha se onkin tärkeintä?
Tuttu homma se että joku kieltää ongelmansa ja vetoaa siihen että muilla on paljon huonommin. Isällä oli vakavia päihde- ja mielenterveysongelmia, lähinnä lääkkeitä ja huumeita.
Vanhemmat erosi kun olin 2v. En ollut vuosiin tekemisissä isän kanssa koska tämä ei pystynyt, eikä varmaan kauheasti kiinnostanutkaan. Kun olin 5v. isä tsemppasi hetkeksi ja siinä samalla hankki toisen lapsen äitipuolen kanssa. Mutta jälleen ne samat ongelmat alkoi ja eivät edes asuneet sitten yhdessä äitipuolen ja lapsen kanssa, mikä oli epäilemättä hyvä asia sille lapselle. Isä kuoli pari vuotta tämän jälkeen, olin silloin ala-asteella. Onneksi äitipuoli pystyi tarjoamaan hyvän kodin tälle lapselle ja lapsi sai isän äitinsä uudensta puolisosta myös isän.
En voi edes kuvitella millaista kotielämää minulla tai isän toisella lapsella olisi ollut isän kanssa eläessä. Siksi hyvä että erosivat.
Erityisen tabu tuntuu olevan se eron vaikutus lapsiin, että lapsi jonka vanhemmat on eronneet ei näe eroa negatiivisena asiana ja pitää vanhempien eroa hyvänä juttuna.
Ei ei, ei näin voi olla. Kyllä lapsen kuuluu ajatella että vanhempien ero pilasi elämän ja koko lapsuus loppui vanhempien eroon.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusasettelu olisi vaikeaa. Mikä olisi verrokkiryhmä? Lapset, joiden vanhemmilla on ollut onnellinen parisuhde, eikä ero ole käynyt mielessäkään? Vai lapset, joiden vanhemmat ovat olleet eron partaalla, mutta ovat sittenkin päättäneet pysyä yhdessä? Jos haluttaisiin tutkia esim mielenterveysongelmien, työttömyyden tai päihdeongelmien yleisyyttä, syy-seuraussuhteen osoittaminen olisi hyvin vaikeaa. Kaikki aiheet eivät sovi tutkimuskohteiksi.
Mutta onneksi voimme ottaa käyttöön ihan maalaisjärjen. Jos vanhempien suhde on suht riidaton ja perhe-elämä tasaista ja toimivaa, on ero varsinkin isommalle lapselle suuri muutos ja menetys. Lapset sopeutuvat, mutta surevat ja monet reagoivat heti tai viiveellä. Nämä rakkaus loppui - ja kasvoimme erilleen-erot, jotka hoidetaan ehkä hyvinkin, saattavat olla lapsille kaikkein vaikeimpia ja niillä voi olla isoin negatiivinen vaikutus. Silloinhan lapsella on eniten menetettävää. Jos eron takana väkivalta
Tällainen tutkimus nimenomaan on tehty. Vanhemmat, jotka erosivat, vanhemmat joilla ei olut onnellinen liitto, mutta pysivät silti yhdessä ja vanhemmat, jotka erosivat.
https://www.therapeia-saatio.fi/julkaisujen_tilaus/kirjojen_puffit/wall…
Suosittelen tätä kirjaa kaikille eroa harkitseville, nimenomaan sellaisille, joiden liitto on "vain" väljähtänyt. Se, että kun vanhempi voi hyvin, niin lapsikin voi hyvin, on myytti, jotka eroavat vanhemmat kertovat itselleen, jotta voivat elää eron kanssa.
Joskus ero on tietysti paras ratkaisu, mutta nykyään erotaan usein, koska tunteet kuolivat tmv. Kyllä tämä pitää voida sanoa ääneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusasettelu olisi vaikeaa. Mikä olisi verrokkiryhmä? Lapset, joiden vanhemmilla on ollut onnellinen parisuhde, eikä ero ole käynyt mielessäkään? Vai lapset, joiden vanhemmat ovat olleet eron partaalla, mutta ovat sittenkin päättäneet pysyä yhdessä? Jos haluttaisiin tutkia esim mielenterveysongelmien, työttömyyden tai päihdeongelmien yleisyyttä, syy-seuraussuhteen osoittaminen olisi hyvin vaikeaa. Kaikki aiheet eivät sovi tutkimuskohteiksi.
Mutta onneksi voimme ottaa käyttöön ihan maalaisjärjen. Jos vanhempien suhde on suht riidaton ja perhe-elämä tasaista ja toimivaa, on ero varsinkin isommalle lapselle suuri muutos ja menetys. Lapset sopeutuvat, mutta surevat ja monet reagoivat heti tai viiveellä. Nämä rakkaus loppui - ja kasvoimme erilleen-erot, jotka hoidetaan ehkä hyvinkin, saattavat olla lapsille kaikkein vaikeimpia ja niillä voi olla isoin negatiivinen vaikutus. Silloinhan lapsella o
Tuo kirja on vuodelta 2007. Jos tutkimuksessa mistä kirja on saanut innoituksensa on seurattu eronneiden vanhempien lapsia jopa sen 25 vuotta, niin tuo aineistohan on jostain 80-luvulta tai jopa 70-luvulta. Silloin eroon suhtauduttiin todella eri tavalla kuin nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimusasettelu olisi vaikeaa. Mikä olisi verrokkiryhmä? Lapset, joiden vanhemmilla on ollut onnellinen parisuhde, eikä ero ole käynyt mielessäkään? Vai lapset, joiden vanhemmat ovat olleet eron partaalla, mutta ovat sittenkin päättäneet pysyä yhdessä? Jos haluttaisiin tutkia esim mielenterveysongelmien, työttömyyden tai päihdeongelmien yleisyyttä, syy-seuraussuhteen osoittaminen olisi hyvin vaikeaa. Kaikki aiheet eivät sovi tutkimuskohteiksi.
Mutta onneksi voimme ottaa käyttöön ihan maalaisjärjen. Jos vanhempien suhde on suht riidaton ja perhe-elämä tasaista ja toimivaa, on ero varsinkin isommalle lapselle suuri muutos ja menetys. Lapset sopeutuvat, mutta surevat ja monet reagoivat heti tai viiveellä. Nämä rakkaus loppui - ja kasvoimme erilleen-erot, jotka hoidetaan ehkä hyvinkin, saattavat olla lapsille kaikkein vaikeimpia ja niillä voi olla isoin negatiivinen vaikutus. Silloinhan lapsella o
Tällainen tutkimus nimenomaan on tehty. Vanhemmat, jotka erosivat, vanhemmat joilla ei olut onnellinen liitto, mutta pysivät silti yhdessä ja vanhemmat, jotka erosivat.
https://www.therapeia-saatio.fi/julkaisujen_tilaus/kirjojen_puffit/wall
Suosittelen tätä kirjaa kaikille eroa harkitseville, nimenomaan sellaisille, joiden liitto on "vain" väljähtänyt. Se, että kun vanhempi voi hyvin, niin lapsikin voi hyvin, on myytti, jotka eroavat vanhemmat kertovat itselleen, jotta voivat elää eron kanssa.
Joskus ero on tietysti paras ratkaisu, mutta nykyään erotaan usein, koska tunteet kuolivat tmv. Kyllä tämä pitää voida sanoa ääneen.
Tuon kirjan tekijä ihan jo lähtökohtaisesti vastustaa vanhempien eroa. Ihan kuin suosittelisi aborttia harkitsevalle abortinvastustajan tekemää kirjaa.
Oletko edes lukenut? Ammut viestintuojan koska välttelet asian käsittelyä. Hyvin tyypillistä erofanaatikoilla ja ydinperhevihaajila. Oksettavia reunaihmisiä.
Vierailija kirjoitti:
Erityisen tabu tuntuu olevan se eron vaikutus lapsiin, että lapsi jonka vanhemmat on eronneet ei näe eroa negatiivisena asiana ja pitää vanhempien eroa hyvänä juttuna.
Ei ei, ei näin voi olla. Kyllä lapsen kuuluu ajatella että vanhempien ero pilasi elämän ja koko lapsuus loppui vanhempien eroon.
Erot ovat ylisukupolvista joillakin. Ja vielä laittavat pään oikein kunnolla pensaaseen. Oikein somessa julistavat että kenenkään ei koskaan pidä kysyä vanhemmiltaan eron syystä tai edes selvittää miksi isovanhemmat erosivat. Samaa opettavat varmaan lapsilleen. Alistumista henkiseen väkivaltaan. Sairaita ovat.
Kohdusta hautaan. Riittävän monen rikotun perheen kautta. Siitä sitä saavutusta olisi kerrakseen hoivakodissa miettiä.
Minäkin joskus luin tuon Wallersteinin kirjan tai ainakin artikkelin, jossa sitä referoitiin.
Kirjan pointti oli, että hyvin monet lapset, jotka ovat eläneet vanhempiensa tunnekylmässä kulissiliitossa, ovat pitäneet liittoa ja perhettä aivan hyvänä. Ja pitkäaikaisseurannassa heidän myöhempi elämänsä ei ole poikennut niiden elämästä, jotka ovat eläneet oikeasti vanhempien hyvän parisuhteen piirissä.
Eli kirja kaiken kaikkiaan kumoaa tämän lapsi on onnellinen kun isi tai äiti on onnellinen -myytin. Lapsi ei osaa tarkastella asioita isin tai äidin tarpeiden näkökulmasta. Hänelle riittää vakaa ja turvallinen koti, ei hän kaipaa vanhemmilleen romantiikkaa, säpinää tai seksiä. Usein suorastaan päinvastoin.
Kenenkään ei tarvitse tehdä isoja päätöksiään sen mukaan, mitä joku amerikkalainen tutkija on tutkimuksessaan todennut. Mutta kannattaa kuitenkin katsoa tosiasioita silmiin. Jos eroaa itsensä vuoksi, eroaa itsensä vuoksi, ei lapsensa parhaan vuoksi.
Tutkimustulokset sattuvat joihinkin. Ja pahasti. Siksi ne vaietaan tai niiden päälle hyökätään. Sen sijaan että luettaisiin ne ja mietittäisiin niitä.
Mies osoittautui väkivaltaiseksi työholistiksi. Sai toisen mahdollisuuden, muttei kolmatta. Ero oli paras ratkaisu kaikkien kannalta, kun oli kotona piti olla kuin kusi sukassa.
Usein krooniset sarjapettäjät ja sarjaeroajat ovat pohjilmmiltaan läheisriippuvaisia. Väärin menneellä terapialla heistä kuoriutuu sadististi henkistä väkivaltaa läheisilleen tekeviä ihmiskuoria jotka eivät kestä lainkaan kriitiikkiä ihmisten edessä vaan uhriutuvat.