Miksi avioerojen vaikutuksista lapsiin ei voisi keskustella tiedepohjaisesti yleisellä tasolla?

Lapselle voi käydä niinkin, että eron jälkeen vanhemmat kumpikin pariutuvat tahollaan ja uuudet kumppanit eivät hyväksy lasta. Tätä tarkoitetaan uusperhesekoilulla. Koko Suomessa on yleistynyt nuoren laittaminen sijoitukseen uusperheongelmien takia. Laitoskierre tuottaa entisestään rikkinäisempiä aikuisia, jotka hakevat hyväksyntää sieltä mistä saa, toisista rikkinäisistä. Nuorisokodin jälkeen voi tulla päihderiippuvuutta, rikollisuutta ja vankilakierre. Aina ei siis uusperhe äitipuoli ole rakastava vaan on mustasukkainen kauniista nuoresta tytöstä, joka on kuin miehen ex vaimo konsanaan. Lapsesta tulee koditon ja turvaton heittopussi.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaakin ihan järkyttävältä termi "lapsivapaa", jota vuoroviikko tms vanhemmat kilvan hehkuttaa. Ja vielä lasten aikana. Miltähän mahtaa lapsesta tuntua , kun äiti/isä on niin iloissaan tuulettamassa että saa vapaata lapsesta. En tajua.

Tuntuu varmaan aika samalta kuin jos reissutyötä tekevä mies hehkuttaisi vieressä, että taas on viikko vapaata Minnasta, saa ihanasti rentoutua ja viettää omaa aikaa. Sitten jaksaa Minnaa taas seuraavan viikon ihan eri tavalla.

Koska lapsien kehitykseen kohdistuva tutkimusaineisto ei vaikuta millään tavalla tämän maan poliittisiin päätöksiin tai keskustelu ilmapiiriin. Kaikki, siis KAIKKI, päätökset millä on vaikutusta lapsiin ja nuoriin, tehdään aikuisten mukavuusalueen mukaisesti. Varhaiskasvatus, koulu, mielenterveys... Kunhan työntekijöillä(aikuisilla) on mukavaa, niin homma toimii. 

Minä en tiedetutkimuksista tiedä, joten vaikea keskustella jostain, mistä en tiedä. Jos sinä tiedät, että on tutkittu, niin linkitä tänne ja sitten on helpompi keskustella aiheesta.

Avioerot ei välttämättä ole huono asia lasten kannalta, voi olla jopa helpottavaa. Jos vanhemmat pystyisivät sopimaan asioista, olisi hyvä jos lasta ei riepoteltaisi vuoroviikoin eri kodeissa, oma koti on ainakin pienelle lapselle tärkeä ja turvaa antava paikka, tapaamiset voi sopia muutenkin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mitäpä ap lottoat, miksi eroajat eivät halua käsiteltävän sitä, mitä se oma mukavuusero (= esim. joka toinen viikko lapsivapaata) todellisuudessa aiheuttaa lapsille. Aina ei tarvitse vetää niitä päihde- yms. syistä johtuneita eroja näihin keskusteluihin, kun kyse ei ole niistä.

Montako sellaista nyt siis tunnet, jotka yhtenä aamuna herätessään vaan tuumivat, että "ei hitsi, vois erota ni tulis vähän äksöniä tähän elämään!"?

 

Kolme pariskuntaa. Yhdellä yhteinen päätös. Toisella naisen aloite. Kolmannella miehen. Kahdessa ekassa tapauksessa lapsia.

Ei minulla ole tietoa, miten muut ovat kokeneet. Omat vanhemmat erosivat, kun olin 5-vuotias, eikä ole muistikuvia, millaista on ollut kotielämä ennen sitä. Minulle se normaalitilanne lapsena oli, että asuin äidin kanssa ja tapasin isää joka toinen viikonloppu. Yleensä hän tuli hakemaan ja mentiin mummon ja ukin luo, jotka asuivat kävelymatkan päässä meiltä. Mummo laittoi mielellään hyvää ruokaa. Isän kanssa ulkoiltiin ja talvella tehtiin lumiukkoja, luisteltiin tai laskettiin pulkkamäkeä. Ukki kertoi mielellään tarinoita. Koiraakin hoitelin. Heillä oli vanha koira, taisi kuolla kun olin 11-vuotias, ja lopussa oli kuuro mutta lempeä. Lauantaisin oli mummon kanssa naisten saunavuoro ja miehillä oma saunavuoro. En osaa kaivata sellaista, mitä en muista koskaan olleen, siis ydinperhettä. 

Viikonloppuvierailut väheni, kun mummo ja ukki muuttivat toiselle paikkakunnalle. Taisin olla 14 v. Isäkin oli silloin uudessa parisuhteessa. Olin siis aina kutsuttu heille, mutta olin aika laiska menemään, kun oli bussimatka ja vielä bussin vaihto. Isän uusi avovaimo oli kyllä ihan huipputyyppi ja on edelleen, säännöllisesti soittelen hänen kanssaan

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viikko - viikko -asuminen on lapselle se huonoin vaihtoehto. Näkee, miten nämä lapset ovat ma ja pe joko täysin pitelemättömiä riehujia tai sitten vaisuja ja allapäin. Ei lapsella voi olla kahta kotia. Toinen koti on aina lapselle se varsinainen koti, eikä aikuinen voi hänen puolestaan toisin päättää.

T. Lasten kanssa työskentelevä

Tämä nyt ei ole taas tieteen tukemaa lainkaan. Tutkitusti vuorovanhemmuus on paras vaihtoehto silloin, kun vanhemmat asiallisissa väleissä (toki harvat on). Kotien vaan pitää olla lähekkäin niin ettei kaveripiirit jne muutu aina samalla. 

No nyt on paksua. Pysyvyydellä, turvallisuuden kokemuksella, hoivalla ja rutiineilla on valtava tieteellinen näyttö ja positiivinen korrelaatio lapsen hyvinvointiin, koulumenestykseen ja jopa eliniän pituuteen.

Vanhempani eivät ole oikeastaan koskaan yhdessä olleetkaan vaan ovat aina asuneet erillään. Heillä on aina ollut hyvät välit ja ovat pystyneet sopimaan asioista keskenään. Kun olin lapsi, asuimme samassa maassa missä isä asuu. Suomessa asuessa  kävin isän luona lomilla ja pidennettyjä viikonloppuja, koska välimatkaa oli se muutaman tunnin lentomatka. En koe kaivanneeni mitään virallista ydinperhettä.

Itse en ole eronnut ja asutaan miehen ja lasten kanssa yhdessä. Ei tämä minusta eroa mitenkään olennaisesti omasta lapsuudestani, eikä ydinperhe itsessään ole mikään avain onneen.

Ihmisten pitäisi ensin ymmärtää, että eroja on niin erilaisia, että ei niistä voi mitenkään päätellä mikä ongelmista on eron syistä, itse erosta, tai vanhempien käytöksestä ja lapsen elämän olosuhteista johtuvaa.

Tuntuu että eniten eroamista kritisoi ne jotka on itse jollain tavalla kärsineet vanhempiensa erosta. Esimerkiksi ovat joutuneet riitaisten vanhempien välikappaleeksi, joutuneet tahtomattaan muuttamaan viikon välein vaikka järjestely ei ole sopinut heille lainkaan, eivät ole tulleet toimeen vanhempien uusien kumppanien kanssa ja ovat itse toivoneet vanhempien palaavan yhteen. Monet heistä ovat myös tavalla tai toisella kokeneet vanhempien eron traumaattisena asiana. Myös saman perheen lapset voi kokea vanhempien eron eri tavalla. Toiselle asia voi olla ihan ok tai jopa toivottavaa ja joku voi kipuilla vanhempien eroa pitkään.

Ennen muinoin avioeroa ei edes saanut ilman hyvää perustetta. Tarvitaanko siihen nykyään mitään? Muistikuvani on, että jopa keksittiin syitä, jos niitä ei pahemmin ollut ja erokirjassa luki sitten esim huorinteko. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No mitäpä ap lottoat, miksi eroajat eivät halua käsiteltävän sitä, mitä se oma mukavuusero (= esim. joka toinen viikko lapsivapaata) todellisuudessa aiheuttaa lapsille. Aina ei tarvitse vetää niitä päihde- yms. syistä johtuneita eroja näihin keskusteluihin, kun kyse ei ole niistä.

Montako sellaista nyt siis tunnet, jotka yhtenä aamuna herätessään vaan tuumivat, että "ei hitsi, vois erota ni tulis vähän äksöniä tähän elämään!"?

 

Kolme pariskuntaa. Yhdellä yhteinen päätös. Toisella naisen aloite. Kolmannella miehen. Kahdessa ekassa tapauksessa lapsia.

Mistä ihmeestä sinä voit tietää mitä toisten parisihteissa tai kodin seinien sisällä tapahtuu?

Niin, et mistään. Et voi tietää kaikkia niitä eroon vaikuttavia asioita mitkä kyseiset henkilöt itse tietävät. Kaikkea kun ei kerrota ulkopuolisille, syitä voi olla useita.

Vierailija kirjoitti:

Ennen muinoin avioeroa ei edes saanut ilman hyvää perustetta. Tarvitaanko siihen nykyään mitään? Muistikuvani on, että jopa keksittiin syitä, jos niitä ei pahemmin ollut ja erokirjassa luki sitten esim huorinteko. 

Joo ja 90-luvulla avioliitossa tapahtunutta raiskausta ei laskettu raiskaukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Ennen muinoin avioeroa ei edes saanut ilman hyvää perustetta. Tarvitaanko siihen nykyään mitään? Muistikuvani on, että jopa keksittiin syitä, jos niitä ei pahemmin ollut ja erokirjassa luki sitten esim huorinteko. 

Sekö oli sitten hyvä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin. Jos ei kerro tosiasioita niin silloin ei tarvitse triggeroitua tästä ketjusta koska tämä koskee erojen vaikutuksista lapsiin yleisellä tasolla.

Pointti vaan se, etten usko yhdenkään lapsiperhe-eron johtuneen oikeasti siitä, että kasvettiin erilleen. Sellaista ehkä tapahtuu niille, joiden lapset on jo lentäneet pesästä ja sitten kun jäävät kahden, huomaavat, ettei ole enää mitään yhteistä. Lapsiperheissä tapahtuvissa eroissa on aina jotain draamaa taustalla. Joko toinen on pettänyt, mt-ongelmia, riippuvuuksia, väkivaltaa, pahoinvointia. En oikeasti usko, että jos on yhteiset alaikäiset lapset, yhteinen asuntolaina ja ollaan naimisissa, että siitä kukaan huvikseen lähtisi niin kauan, kun lapset on alaikäisiä.

Tämä silloinkin, vaikka joku nyt kysyttäessa sanoo, että kasvettiin erilleen.

Et sinä päätä sääntöjä. Miesten takia niitä eroja on. Kenen nimi valitaan? Kuka tekee kaikki kotityöt? Kuka pitää perhevapaat? Kuka jää lasten kanssa kotiin? Kuka lyö, haluaa vain seksiä ja käskee hankkimaan vain poikia?

Jos miehet eivät olisi epävakaita, mitään eroja ei olisi. Hopi hopi miehet vaihtamaan itse nimeä ja miettimään muutakin kuin omaa seksihalua. Kuinka yllättävää, ettette ikinä vaadi miehiltä. Ja siksi eroja on ;) 

Itse eroan välittömästi jos mies vaatii seksiä tai pettää. Mies on se jonka pitää sopeutua ja laittaa omat halut sivuun.

Jos ap on huolissaan lapsista, niin hänen itsensä kannattaa toimia omassa kodissaan niin, että lapsiin muodostuu vahva ja rakastava suhde. Ottaa vanhempainvapaat ja viettää lasten kanssa aikaa. Ja arvostaa ja rakastaa kumppaniaan ja panostaa kodin hoitoon, niin että toinen osapuoli ei halua lähteä. 

Sehän olisi aivan tekopyhää, että lapsen toinen vanhempi ensin laiminlöisi kumppaniaan, lapsia ja kotia ja yrittäisi sitten estää avioeron vetoamalla lasten parhaaseen, kun oikeasti haluaa vaan saada perseillä parisuhteessaan ilman seuraamuksia.

Vierailija kirjoitti:

Olen ihmetellyt samaa. 

Olen erolapsi, eikä missään nimessä lapsuudentraumojeni syy ole vanhempien ero itsessään, vaan se kuinka huonosti he sen hoitivat. Me lapset jäätiin pahasti ristituleen ja kahden aikuisen katkeruuksien välikappaleiksi. Epäonneksemme näytämme ulkoisesti perineen vahvasti molempien vanhempien piirteitä, joten äiti näki meissä aina isän ja isä äidin. Yksi kolmesta lapsesta päätyi koviin huumeisiin ja narkkasi itsensä hengiltä, toinen on pahasti alkoholisoitunut. Minä olen meistä se joka juoksi vuosien terapiat läpi ja elää näennäisesti normaalia elämää, mutta olen silti sisältä haavoilla.  

On täysin ok erota huonosta suhteesta, mutta lapsia ei ikinä saisi välineellistää aseiksi toista vastaan. Oli toinen vanhempi mielestäsi kuinka paska tahansa, pliis älä avaudu siitä lapselle. Älä kerro lapselle, miten kadut sitä että tuollaisen ihmisen kanssa pitikin mennä lisääntymään. Ä

Tämä!! Meillä ex tekee tuota ja mulla on täysi työ ollut yrittää pitää lapset erossa asioista kun toinen vetää niitä mukaan minkä kerkeää.

Vierailija kirjoitti:

Avioerot ei välttämättä ole huono asia lasten kannalta, voi olla jopa helpottavaa. Jos vanhemmat pystyisivät sopimaan asioista, olisi hyvä jos lasta ei riepoteltaisi vuoroviikoin eri kodeissa, oma koti on ainakin pienelle lapselle tärkeä ja turvaa antava paikka, tapaamiset voi sopia muutenkin. 

Ei voi sopia, koska silloin etä ja lapsi näkee liian harvoin ja etältä menee exän taskuun sievoiset summat rahaa. Tuo kuvio ei ole etälle mitenkään päin hyvä, eikä lapsellekaan, ainoastaan lähi tienaa tuolla

Vierailija kirjoitti:

Ei minulla ole tietoa, miten muut ovat kokeneet. Omat vanhemmat erosivat, kun olin 5-vuotias, eikä ole muistikuvia, millaista on ollut kotielämä ennen sitä. Minulle se normaalitilanne lapsena oli, että asuin äidin kanssa ja tapasin isää joka toinen viikonloppu. Yleensä hän tuli hakemaan ja mentiin mummon ja ukin luo, jotka asuivat kävelymatkan päässä meiltä. Mummo laittoi mielellään hyvää ruokaa. Isän kanssa ulkoiltiin ja talvella tehtiin lumiukkoja, luisteltiin tai laskettiin pulkkamäkeä. Ukki kertoi mielellään tarinoita. Koiraakin hoitelin. Heillä oli vanha koira, taisi kuolla kun olin 11-vuotias, ja lopussa oli kuuro mutta lempeä. Lauantaisin oli mummon kanssa naisten saunavuoro ja miehillä oma saunavuoro. En osaa kaivata sellaista, mitä en muista koskaan olleen, siis ydinperhettä. 

Viikonloppuvierailut väheni, kun mummo ja ukki muuttivat toiselle paikkakunnalle. Taisin olla 14 v. Isäkin oli silloin uudessa parisuhteessa. Olin siis ai

Täällä on monia ketjuja joissa äidit ilmoittaa lasuun mikäli isä on mummolassa lapsen kanssa kun on tapaaminen.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisten pitäisi ensin ymmärtää, että eroja on niin erilaisia, että ei niistä voi mitenkään päätellä mikä ongelmista on eron syistä, itse erosta, tai vanhempien käytöksestä ja lapsen elämän olosuhteista johtuvaa.

Tuntuu että eniten eroamista kritisoi ne jotka on itse jollain tavalla kärsineet vanhempiensa erosta. Esimerkiksi ovat joutuneet riitaisten vanhempien välikappaleeksi, joutuneet tahtomattaan muuttamaan viikon välein vaikka järjestely ei ole sopinut heille lainkaan, eivät ole tulleet toimeen vanhempien uusien kumppanien kanssa ja ovat itse toivoneet vanhempien palaavan yhteen. Monet heistä ovat myös tavalla tai toisella kokeneet vanhempien eron traumaattisena asiana. Myös saman perheen lapset voi kokea vanhempien eron eri tavalla. Toiselle asia voi olla ihan ok tai jopa toivottavaa ja joku voi kipuilla vanhempien eroa pitkään.

Joo, samaa mieltä muista kohdista, mutta mä taas uskon, että kritisoijat ovat kumppanistaan läheisriippuvaisia ihmisiä, jotka tekevät kaikkensa, että yleinen ilmapiiri olisi hyvin erovastainen. Esimerkiksi yksi ystäväni voi selkeästi todella huonosti parisuhteessaan ja on jo lievempiä mt-diagnoosejakin saanut. Mutta kun hän on sekä taloudellisesti että käytännöllisesti täysin miehestään riippuvainen (ei siis tunnu osaavan itse hoitaa juuri mitään asioita, vaan aina soittamassa mieheltään apuja pienimpäänkin ongelmaan), niin ei hän mitenkään pärjäisi ilman miestään. 

 

Minä erosin suhteesta, jossa riitely alkoi lasten saamisen jälkeen (sitä ennen vuosia kaikki oli hyvin). Lopulta minulla ei saanut olla enää mitään omia menoja ja oli jo tönimisistä, kulkemisen fyysistä estämistä jne. Eron jälkeen mulla ja lapsilla on mennyt hyvin, olen hyvätuloinen, joten mitään elintasopudotusta tms. ei tullut. 

 

Silti tuo ihan diagnooseja myöten huonosti voiva ystäväni surkuttelee, että miten kamalaa se on, kun mulla ei ole miestä ja kauheaa kun tuli avioero minulle. Mun mielestä ilman miestä elämä on paljon helpompaa.