Mitä pieni lapsi saa päättää itse?

Mä vältän kysymyslauseilla puhumista jos en oikeasti ole kysymässä lapselta mitään. Just siks, ettei hän saa sellaista käsitystä, että hän tässä esim. päättää mitä ollaan ostamassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus marketeissa näkee näitä vanhempia, jotka kysyvät taaperolta mitä tämä ja perhe haluaisi syödä. Ei voi ymmärtää miten pikkulapselle annetaan vastuu mitä koko perhe syö. 

Et voi tietää tilanteen taustoja. Minusta ihan hyvin voi kysyä lapsen mielipidettä jos lapsi on jo sen ikäinen että osaa ilmaista mielipiteensä ja omaa sen verran realiteetteja että tietää että lounaaksi ei syödä vaahtokarkkeja vaan jotain kunnon ruokaa.

 

 

Seurasin myös yhtä äitiä joka kysyi n, 3 vuotiaalla joka ruokatavarasta mitä ostetaan.

Ei kuulu lapsen päättää.

Todennäköisesti lapsi jossainvaiheessa haluaa kokeilla vanhempiaan ja haluaa vaahtokarkkia ruoaksi.

Seurasit joka tavaran kohd

No eihän se joka tavaran kohdalla oikeasti seurannut, kunhan liiotteli nähtyään sen minuutin mittaisen hetken heviosastolla. Paremman tarinan vaan saa kun väittää että kyse oli koko kauppareissusta ja joka tavarasta. 

Kuinkahan monella nuo ongelmat muuten lähtee ihan vahingossa siitä, että tulee vaan tavan vuoksi puhuneeksi lapselle koko ajan kysymyslauseilla? Esim. "lähdetäänkö kotiin, kun äidillä on nälkä", vaikka oikeasti tarkoittaa, että nyt lähdetään kotiin.

Eikö nämä asiat kannata päättää ennen kauppaan menemistä. Voihan lapselle antaa pienissä asioissa päätänvaltaa esim. valitaanko banaaneja vai omenoita. Sillhän voi estää raivokohtauksetkin, joita ihmiset aina stressaa.

Vierailija kirjoitti:

Joskus marketeissa näkee näitä vanhempia, jotka kysyvät taaperolta mitä tämä ja perhe haluaisi syödä. Ei voi ymmärtää miten pikkulapselle annetaan vastuu mitä koko perhe syö. 

Kyllä meillä on saanut esittää toiveensa. Se on sitten eri asia, toteutetaanko se toive.

Vaateostoksillakin on saanut valita itse kahden tai kolmen vaihtoehdon väliltä. Lapsi käyttää mieluummin sen väristä yöpukua, jonka hän on itse saanut valita.

Mä en stressaa raivareita ollenkaan :D Enkä ikinä katso kieroon muidenkaan muksujen kauppa- tmv. raivareita. Enemmänkin ajattelen mielessäni, että tsemppiä, siinä vanhempi vetää nyt rajoja hienosti lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan monella nuo ongelmat muuten lähtee ihan vahingossa siitä, että tulee vaan tavan vuoksi puhuneeksi lapselle koko ajan kysymyslauseilla? Esim. "lähdetäänkö kotiin, kun äidillä on nälkä", vaikka oikeasti tarkoittaa, että nyt lähdetään kotiin.

Niin, luulen että se on sellainen kiltin ja kohteliaan ihmisen opittu puhetapa vaan. Sellaisen joka ei ole tottunut lasten seuraan vaan ollut lähinnä tasavertaisten aikuisten kanssa. Siitä pitää sit ihan erikseen opetella pois ja käyttämään käskymuotoa. 

Kakarani saa päättää vain milloin hengittää ja nostaa kätensä ylös. Muuhun tarvitaan lupa. 

Ihan täyspäinen tuosta tuli vaikka saikin alle kouluikäisenä valita hedelmät, jogurtit ja leivänpäälliset jos oli kaupassa mukana. Kummsti ihan naperona valitsi niistä itselleen tutuista joita oli kotona syönyt aiemminkin.

Jokaiselta puhumaan kykenevältä on myös kysytty mielipidettä seuraavan viikon ruokaan kun ostoslistan runkoa on ruokapöydässä suunniteltu. Olettaisin että lapsi oppi että kaikkien mielipiteillä oli väliä kun sai lempiruokiaan, mutta tehdään myös isän tai äidin toivomia ruokia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus marketeissa näkee näitä vanhempia, jotka kysyvät taaperolta mitä tämä ja perhe haluaisi syödä. Ei voi ymmärtää miten pikkulapselle annetaan vastuu mitä koko perhe syö. 

Et voi tietää tilanteen taustoja. Minusta ihan hyvin voi kysyä lapsen mielipidettä jos lapsi on jo sen ikäinen että osaa ilmaista mielipiteensä ja omaa sen verran realiteetteja että tietää että lounaaksi ei syödä vaahtokarkkeja vaan jotain kunnon ruokaa.

 

 

Seurasin myös yhtä äitiä joka kysyi n, 3 vuotiaalla joka ruokatavarasta mitä ostetaan.

Ei kuulu lapsen päättää.

Todennäköisesti lapsi jossainvaiheessa haluaa kokeilla vanhempiaan ja haluaa vaahtokarkkia ruoaksi.

Jos lapsi haluaa vaahtokarkkeja ruuaksi niin voi sanoa, että ei tietenkään osteta vaahtokarkkeja ruuaksi, koska niillä ei lähde nälkä eikä ne ole terveellistä ravitsevaa ruokaa, mutta jos haluat vaahtokarkkeja niin voidaan syödä niitä lauantaina leffaeväänä/mennä retkelle ja paistaa nuotiolla/syödä pari jälkkäriksi/tms. Näin meillä on toimittu. Lapset on jo kouluiässä ja vain kehuja tulee esim. koulusta.  

Meidän lapset oli aivan riemuissaan kun saivat kauppareissulla valita jonkin mieluisen jugurtin ja/tai hedelmän. Mitään karkkihyllyraivaria ei koskaan ole tullut, en tiedä johtuuko sit just siitä, että on saanut aina jotain itse valittua sieltä kaupasta vai onko vaan onnistuttu kiertämään karkkihyllyt riittävän kaukaa ja tekemään selväksi ettei niitä osteta. 

Vierailija kirjoitti:

Meidän lapset oli aivan riemuissaan kun saivat kauppareissulla valita jonkin mieluisen jugurtin ja/tai hedelmän. Mitään karkkihyllyraivaria ei koskaan ole tullut, en tiedä johtuuko sit just siitä, että on saanut aina jotain itse valittua sieltä kaupasta vai onko vaan onnistuttu kiertämään karkkihyllyt riittävän kaukaa ja tekemään selväksi ettei niitä osteta. 

Mitaliako odotat?

Vierailija kirjoitti:

Lapselle pitää puhua ja hyvää harjoitusta uusien sanojen oppimiseen on kaupassa sanoa eri asioiden nimiä. Eli ostetaanko banaania ja näyttää banaani, ostetaanko avocado ja näyttää se jne. Nuo kysymykset ei merkkaa mitään oikeasti, vaan se uusi sana.

Samaa olin kommentoimassa, että näiden taaperoiden kanssa keskustelu on ihan vaan keskustelua vuorovaikutuksen ja puheen oppimisen vuoksi. Vanhemmat lapset osallistuvat toki myös ruuan valintaan ja lisäksi valmistukseen. Meillä syödään monipuolisesti ja kenellekään lapselle ei ole ollut koskaan epäselvää mitä milloinkin syödään.

Pidän hyvin kaukaisena ajatuksena, että sanelisin lapsille mistä ruuista tai vaatteista heidän tulisi pitää. Meillä vanhemmat asettavat rajat, joiden sisällä lapset voivat valita haluamiaan asioita.

Ap:n kaltaiset sivusta huutelijat eivät koskaan voi tietää todellista tilannetta, vaan vetävät omat johtopäätökset omien fantasioiden perusteella. Pieni annos lapsiperhearkea tekisi hyvää, niin loppuisi huutelu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapselle pitää puhua ja hyvää harjoitusta uusien sanojen oppimiseen on kaupassa sanoa eri asioiden nimiä. Eli ostetaanko banaania ja näyttää banaani, ostetaanko avocado ja näyttää se jne. Nuo kysymykset ei merkkaa mitään oikeasti, vaan se uusi sana.

Samaa olin kommentoimassa, että näiden taaperoiden kanssa keskustelu on ihan vaan keskustelua vuorovaikutuksen ja puheen oppimisen vuoksi. Vanhemmat lapset osallistuvat toki myös ruuan valintaan ja lisäksi valmistukseen. Meillä syödään monipuolisesti ja kenellekään lapselle ei ole ollut koskaan epäselvää mitä milloinkin syödään.

Pidän hyvin kaukaisena ajatuksena, että sanelisin lapsille mistä ruuista tai vaatteista heidän tulisi pitää. Meillä vanhemmat asettavat rajat, joiden sisällä lapset voivat valita haluamiaan asioita.

Ap:n kaltaiset sivusta huutelijat eivät koskaan voi tietää todellista tilannet

Menikö sulla nyt henkilöt sekaisin? Ihan elän tässä lapsiperhearkea tiukasti itsekin. Aloituksessa ei ollut ollenkaan kyse siitä että lapselle sanellaan mistä ruuista tai vaatteista tulisi pitää, vaan siitä että lapsi esim lähtee kesävaatteissa talvella ulos tai ei syö muuta kuin karkkia. Ap

Vierailija kirjoitti:

Ihan täyspäinen tuosta tuli vaikka saikin alle kouluikäisenä valita hedelmät, jogurtit ja leivänpäälliset jos oli kaupassa mukana. Kummsti ihan naperona valitsi niistä itselleen tutuista joita oli kotona syönyt aiemminkin.

Jokaiselta puhumaan kykenevältä on myös kysytty mielipidettä seuraavan viikon ruokaan kun ostoslistan runkoa on ruokapöydässä suunniteltu. Olettaisin että lapsi oppi että kaikkien mielipiteillä oli väliä kun sai lempiruokiaan, mutta tehdään myös isän tai äidin toivomia ruokia.

Joo-o, mutta tämä ei ollut aloituksen aihe.

Mä kyllä kysyn lapsilta mitä ne haluaisi syödä, mutta kyllä hekin jo sen tietävät, että en välttämättä tee sitä ruokaa mitä ovat toiveesi sanoneet.

Niin siis onhan se nyt aivan eri asia, jos lapsi saa joskus valita vaikka syödäänkö pinaattilettuja vai kalakeittoa tai tehdään hänen lempiruokaansa, kuin se, että lapsi päättää itse koko ruokavalionsa, ja kieltäytyy esim. syömästä kokonaan ruokaa, kun saa sen tilalle sitten aina kakkua ja karkkia.

Vierailija kirjoitti:

Joskus marketeissa näkee näitä vanhempia, jotka kysyvät taaperolta mitä tämä ja perhe haluaisi syödä. Ei voi ymmärtää miten pikkulapselle annetaan vastuu mitä koko perhe syö. 

Kyllä minä kysyn tuollaista, koska syntyy mainio keskustelu siitä, miksi on järkevää syödä porkkanaa eikä pullaa. Jokainen hetki on kasvatushetki eikä tuollaista tuokiota synny, jos ei keskustella.

En minä aikuiseltakaan kysy, mitä syödään tarkoittaen sitä, että ihan kaikkea on tarjolla. Jos aikuinen sanoo, että kaurapuuroa, niin keskustelu jatkuu sillä, että onko se riittävästi, miksi ei lapsenkin kanssa voisi moista pohtia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joskus marketeissa näkee näitä vanhempia, jotka kysyvät taaperolta mitä tämä ja perhe haluaisi syödä. Ei voi ymmärtää miten pikkulapselle annetaan vastuu mitä koko perhe syö. 

Kyllä minä kysyn tuollaista, koska syntyy mainio keskustelu siitä, miksi on järkevää syödä porkkanaa eikä pullaa. Jokainen hetki on kasvatushetki eikä tuollaista tuokiota synny, jos ei keskustella.

En minä aikuiseltakaan kysy, mitä syödään tarkoittaen sitä, että ihan kaikkea on tarjolla. Jos aikuinen sanoo, että kaurapuuroa, niin keskustelu jatkuu sillä, että onko se riittävästi, miksi ei lapsenkin kanssa voisi moista pohtia?

Tästä koko ketjusta tuli nyt tavallaan keskustelu tän viestin sisällöstä, vaikka se ei ole ap:n viestin sisältö.

Vierailija kirjoitti:

Kuinkahan monella nuo ongelmat muuten lähtee ihan vahingossa siitä, että tulee vaan tavan vuoksi puhuneeksi lapselle koko ajan kysymyslauseilla? Esim. "lähdetäänkö kotiin, kun äidillä on nälkä", vaikka oikeasti tarkoittaa, että nyt lähdetään kotiin.

MInä taas opetan lapselleni muiden huomioonottamista sanomalla noin. Eli huomaatko lapsi, minulla on nälkä, joten meidän molempien on parasta nyt lähteä kotiin. Jos lapsi inttää, että ei vielä, niin vetoan siihen nälkääni ja muistutan, että kohta on ruoka-aika, joten mars matkaan. Lapsi ei saa päättää, että jäädään leikkipuistoon, mutta hän pääsee keskustelemaan siitä, miksi palaamme kotiin. Pidän sitä kasvatuksena, nähtävästi olen ollut väärässä.