Miten auttaa uupuvaa lukiolaista?

Vierailija kirjoitti:

Mä en tajua näitä nykynuoria, joo ja tiedän kuulostavani kalkkikselta. Mutta että lukio on jo noin ylivoimainen ja käytös sen mukaista: onko kaikki annettu tähän asti tarjottimella vai missä mättää? Miksi pitää yrittää olla täydellinen joka asiassa, kun sellaista eu varmaan kukaan vaadi? Itse kyllä humppasin ja biletin lukioaikana viikonloppuisin, harrastin monipuolisesti liikuntaa ja koulu sujui kivasti. Ei meillä tainnut kukaan uupua lukion vuoksi. Ehkä elämä oli helpompaa ysärillä.

Nykypäivän peruskoulu on äärimmäisen helppo, läksyjä ei juurikaan tarvitse tehdä. Se ei valmenna lukion läksyihin, projekteihin ja ylimääräisiin esseisiin millään tavoin. 

Itse kävin aikoinaan peruskoulun, jossa oli pitkä matematiikka ja laaja englanti. Lukio oli kurssimuotoinen. Kokeisiin ei pitänyt lukea kokonaista kirjaa kerrallaan vaan se oli jaettu osiin. Meno lukiossa on nykyään kovin toisenlaista.

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Lähtisikö tytär sun (tai jonkun muun läheisen) kanssa kahdestaan ohjelmoimattomalle viikonloppulomalle? Vaikka ihan johonkin lähelle: hyvää ruokaa, ulkoilua, saunomista, ehkä jotain nähtävyyksiä tai tapahtumaa. Tai risteilylle tms. 

Ei toki ihmelääke keskittymisvaikeuksiin, mutta hengähdystauko ei varmasti olisi pahitteeksi, jos sellaiseen on mahdollisuus. Pienikin maisemanvaihdos ja vapaana kuljeskelu usein tuulettaa ajatuksia.

Ei missään nimessä lähtisi. Tuo olisi suunnilleen kamalinta, mitä hänelle voisi ehdottaa. Tämä kuvastaa sitä hänen stressaantuneisuuttaan ja kiirettä. On työn ja tuskan takana saada hänet edes muutaman tunnin kyläilyreissulle tai tapahtumaan. Hänhän pohti, että ei ehtisi rakkaaseen harrastukseensakaan.

Ap

En ole lukenut ketjua vielä loppuun, mutta tuo ap:n kuvaama kuvio, missä tyttö on paniikissa siitä, että tekemistä on liikaa eikä osaa tarttua mihinkään, kuulostaa vähän samankaltaiselta kuviolta, mihin itsekin välillä joudun. Ja puhun siis tuosta, että on tunnekuohussa eikä pysty irtaantumaan siitä. 

Minullakin on tuota, että jos on liikaa asioita, niin helposti tulee se, ettei tiedä mistä alottaisi ja siitä seuraa sellaista välttelyä. Mutta tunnekuohuun päädyn vain tilanteissa, kun olen jo jonkin aikaa opiskellut ja olisin jo aiemmin ollut tauon tarpeessa, mutta en ole osannut pitää taukoa. Kun alan olla jo väsynyt ja nälkäinen ja sitten tulee joku sellainen asia, joka on vaikea ymmärtää, niin siihen jään sitten vain jumiin. Pinnistelen ja ponnistelen sen kanssa ja yritän ymmärtää, mitä siitä sanotaan, mutta siinä vireystilassa on jo aivot tiltissä. Sen sijaan että fiksuna lähtisin tauolle ja syömään, jään jumittamaan siihen, kun en tajua, kunnes lopulta alan itkeä, kun olen niin tyhmä ja toivoton tapaus.

Minulla on ADHD ja autismipiirteitä ja näihin tämä jotenkin liittyy. Pystyn tunnistamaan nuo tilanteet, kun olen sellaiseen ajautumassa ja järki sanoo, että olisikohan se tauon paikka, mutta en vaan saa itseäni irtaantumaan, vaan jään hakkaamaan päätäni seinään. Joskus pystyn jatkamaan sen asian työstämistä siinä itkun keskellä ja saan ratkottua sen tehtävän, mitä olin tekemässä. Vaikka tiedostan tämän ongelman ja olen keksinyt ideoita tauottamisen muistamiseksi, niin en minä saa niitä silti toteutettua. 

Sillä on ADHD, autismi, OCD, PTSD ja kaksisuuntainen. Lääkkeet niihin ja terapiaa.

Tytöllä on pelkkä sopeutumisen ongelma ja kypsymättömyyttä. Kokee olonsa turvattomaksi. Ei pidä tukea liikaa ja äidin mestaroida. Pitää antaa vastuuta ja tilaa. Tämä on sinun juttusi ja teet tätä itsesi vuoksi. Vaatimustasoa on vaikea laskea muuten kuin viemällä huomiota pois oman navan ympärillä pyörimisestä. Joku käytännön toiminta, toisten auttaminen,  osa-aika työ, kotieläimen hoitaminen, kodin ruuanlaitosta vastaaminen yms. Ja ehdottomasti realistinen, itse tehty aikataulutus opintoihin. Mittasuhteet ja tärkeysjärjestys elämässä kuntoon. Äidissä roikkuminen sekä raivoaminen loputtava. Nyt kohti aikuisuutta askel askeleelta. Ja olen erityisopettaja.

Onpas tunteita ja ajatuksia herättävä keskustelu. Itse olen myös ollut juuri tuollainen perfektionismiin taipuvainen kympin tyttö - kirjaimellisesti. Pänttäsin hulluna lukiossa ja pärjäsinkin vielä silloin erinomaisesti. Abivuonna paineita oli selvästi enemmän ja muistan esimerkiksi itkeneeni kertauskurssilla, kun en saanut kirjoitustaidon tekstiä millään aloitettua. Todellinen romahdus kävi sitten kohdallani vasta yliopistossa, kun kaiken lukeminen ja pänttääminen ei millään ollut mahdollista.

Nykyään olen aineenopettajana ammattikoulussa ja näen joka päivä sen, miten nuorten sinnikkyys on kadonnut. Ihan samanlaista opiskelua ja keskittymistä ei siis kannatakaan olettaa, kuin mihin on itse joskus pystynyt.

Näistä lähtökohdista haluaisin sanoa ap:lle seuraavaa: kuulostaa kovasti siltä, että tytölläsi on epäonnistumisen pelkoa. Pelko aiheuttaa sen tuon lamaantumisen ja sen, ettei tiedä mistä aloittaa. Suosittelen lämpimästi tuen hakemista tytölle koulupsykologilta tai yksityiseltä. Itselläni epäonnistumisen pelko kumpuaa vahvasti hylkäämisen pelosta, mitä ei ole ollut ihan helppoa käsitellä.

Kerro myös tytölle, että hän riittää ja on hyvä ihminen, vaikka saisi välillä huonompia arvosanoja. Voi näyttää, ettei tällä ole mitään vaikutusta, mutta pidemmän päälle voi olla. Myös ryhmänohjaajaan kannattaa olla jo ennakoivasti yhteyksissä, jotta koulussa ollaan perillä tilanteesta. Voi olla, että tyttö tsemppaa siellä kovasti ja opettajat ajattelevat koulun olevan todella helppoa hänelle.

Noihin itse opiskelutilanteisiin onkin tullut jo hyviä neuvoja täältä esim. tuohon listojen tekemiseen ja tehtävien pilkkomiseen sekä ns. minitavoitteisiin (lue 5 min). Ehkä uutena näkökulmana nostaisin sen rauhoittumisen harjoittelun ja vaatimuksen. Voisitteko kokeilla sitä, että jos tilanne menee itkuksi ja huutamiseksi, niin pysäytätte tilanteen ja sovitte, että nyt otetaan vaikka 15 min taukoa, menette vaikka sohvalle rauhoittumaan. Tyttö selvästi kaipaa tukea vielä tähän omien tunteiden hallintaan, kun ne menevät välillä noin yli. 

Rauhoittuminen olisi tärkeää, koska niinkuin itsekin totesit, ei oppimisesta tule mitään, jos on tuollaisessa tilassa. Jos tämä tilanne jatkuu, niin noista yhdessä opiskelun tilanteista tulee myös sinulle kuormittavia. Ehkä näin on jo käynyt, kun olet tullut tänne pyytämään apua. 

Ehkä suosittelisin, että joskus miettisitte tytön kanssa yhdessä "toimintasuunnitelman" niihin opiskeluhetkiin, joissa tyttöä stressaa. Aluksi voit olla hänen tukenaan sen toteuttamisessa, mutta vähitellen tyttö voisi myös itse oppia noudattamaan sitä. 

Loppuun haluan sanoa, että on todella tärkeää, että olet tyttösi tukena. Olisipa minullakin ollut nuorempana vanhempi, joka välittää noin paljon. 

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa jakaa kurssit kahteen ryhmään: matemaattiset aineet ja paska-aineet. Paska-aineisiin keskittyy sen verran että pääsee läpi ja kaikki muu aika matematiikkaan, fysiikkaan, kemiaan ja ohjelmointiin. Siihen päälle liikuntaa ja urheilua riittävästi.

Pasha neuvo.

Kannattaa hakea adhd-diagnoosi. Helpotat sillä lapsesi loppuelämää huomattavasti, kun hän tajuaa ettei hän ole vaan "tyhmä ja laiska", vaan hänen opiskeluunsa täytyy keksiä sopivia apukeinoja. Niin ja hänen mielenterveytensä ehkä myös säilyy, kun ei myöskään leimaannu "hulluksi", kun ei vaan jaksa.

Anna nuorelle auttavien puhelinten numerot, jollei hän sinulle tai koulun tukiverkostolle halua puhua. Auttaviin voi soittaa nimettömänä ja siellä on vastaamassa ihmisiä, jotka kuuntelevat ja osaavat neuvoa myös minne olla yhteydessä.

Joskus jo ulkopuolisen kanssa puhuminen voi helpottaa.

Onkohan kyseessä koulukiusaamista, kun masennukseltahan tuo kertomasi kuulostaa. Nukkumisajat, puhelimella roikkuminen ja harrastusten sopiva tahti kannattaa myös tsekata, yhdessä nuoren kanssa.

Ymmärrän huolesi ja tuskan rakkaan lapsen puolesta. Rakasta ja ole lähellä.

Oma lapseni masentui aikuisena. Oli puoliso, joka vaikutti tähän. Julisti maailman tuhoutumista ja huonoa tulevaisuutta.Huoli oli syvä. En nähnyt päivittäin vaan satunnaisesti, koska ei asunut enää kotona. Hirveä tuska oli, kun ei voinut auttaa. Tilanne kesti kolme vuotta.

Kuulostaa tutulta. Meillä yläkoulun ns. kympin tyttö stressaa opiskellessaan lukiossa ja on väsyneenä itkuinen eikä ymmärrä lopettaa läksyjen tekoa, kokeisiin valmistautumista ennen kuin on mielestään "valmis". Pitkät koulupäivät, läksyihin menee 2-3 h ilta.

Tässä syita miksi läksyihin menee aikaa: Pitkän matikan läksyihin menee aikaa sillä tuntitehtävätkin pitää tehdä kotona kun luokassa ei pysty keskittymään. Kielitehtävät hän haluaa täydellisesti oikein ennen palauttamista. Osa opettajista opettaa huonosti. Koulussa ei ole esim. huppytunnilla rauhallista paikkaa tehdä läksyjä. Pari hyvää ystävää - heillä on aivan eri lukujärjestys ja tietynlainen kavereiden tuoma turvallisuus on poissa. Tietokoneella matikan läksyjen tekeminen hidasta. 

Yllä olevat kommentit suoraan tyttäreltäni.

Tuntuu, että lukio(ympäristö) ei tue opiskelua vaan siellä hengailijat saavat mölytä ja häiritä muiden opiskelua. Kaikkihan siellä opiskelee eri motivaatiolla.

Ja 6-7 tuntia päivässä äänisaasteen ympärillä ja siihen päälle läksyt kotona. Se on pitkä ja stressaava päivä.

Ja meillä ei puhettakaan lukio pidentämisestä. Ja tytär haluaa opiskella tiettyjä aineita, koska hänellä on visio mihin haluaa opiskelemaan.

Tavallinen lukio ei erityislukio kyseessä. Nykyajan lukio ON stressaava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos ei jo ole, niin opon kanssa voisi käydä juttelemassa.

Mistä? Vähän aikaa sitten piti tehdä kurssivalintoja. Karjui ja itki niitäkin kursseja valitessaan, että ei osaa valita (siis ei tiedä mitä pitää valita mistäkin). Loppujen lopuksi homma meni ihan helposti ja tieisi aivan  hyvin, miten valinnat tehdään. Tuolloin sanoin, että eikö voisi noita opolta kysyä. Kuulemma ei missään nimessä, eikä opoilla ole aikaa.

Se on jo opon kanssa sovittu, että tekee lukion 3,5 -vuoteen, jotta on vähän kevyempää. Tuo päätös tehtiin oikeastaan jo ennen lukiota, kun tiesimme tyttären kaikesta stressaavan perfektionistiluonteen.

 

Ap

Poika suoritti lukion itsenäisesti ja tietäen mitä haluaa. 

Ohis Milloin? Mihin poika hakeutui jatko-opintoihin?

Onko nuoren pakko käydä lukiota? Olisko joku muu vaihtoehto? Voi sen lukion käydä myöhemminkin

Nuorilla on paljon paineita. Ja jos ei halua avautua ja kertoa tunteistaan kenellekään, lisää se paineita. Epäonnistumisen pelko, kovat vaatimukset jne uuvuttavat.

Vierailija kirjoitti:

Saattaa kuulostaa hassulta, mutta ei välttämättä ole...

- Koska romahdus on alkanut? Ylä-asteellako ei ollut mitään vastaavaa?

- Onko rokotettu? Koronarokote on aiheuttanut pahaa aivosumua ja muistiongelmia ihmisille. Omassa lähipiirissä pari tosi terävää henkilö, jotka on muuttuneet "täysi tolloiksi", 3. rokotuksen jälkeen. Aikuiset, korkeakoulutetut ihmiset aivan lapsen tasolla, eikä muuta syytä ole tiedossa. 

- Rokotukset voi laukaista autismia, masennusta jne...Tää kaikki on faktaa, joten menkää muualle nauramaan.

Ensiksi opettele kirjoittamaan yläaste eikä "ylä-aste". Toiseksi autismi on hermoston kehityshäiriö, jota mikään rokote ei voi laukaista.

Läksyjä ei todellakaan tarvitse vanhempien tehdä enää lukiolaisen kanssa yhdessä. Niihin menee aikaa, vanhempien pitäisi opiskella ensin koko tunnin (tai kaksoistunnin) asiat, mikä on läksyn taustana. Lukiossa myös tyypillisesti monissa aineissa läksyt on isoja kokonaisuuksia, ryhmätöitä, oppimispäiväkirjaa, parin kanssa tehtäviä tuotoksia. Eihän näissä vanhemmat mitenkään voi edes olla mukana.

Olen itse kahden lukiolaisen äiti. Tekevät sen mitä jaksavat. Joskus on jäänyt koeviikolla lukeminen johonkin kokeeseen huonoksi, kun ei jaksa, ja se on näkynyt kyllä arvosanassa. Myös 5 on numero. 

Lukion voi suorittaa hitaammassa tahdissa. Yleensä kannattaakin niin tehdä, jos ei jaksa. Opin kanssa voi käydä juttelemassa kuinka kurssit kannattaa ajoittaa. Jokaisella on suunnitelma sille, miten lukio etenee, ja suunnitelmaa voi muuttaa.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaa hakea adhd-diagnoosi. Helpotat sillä lapsesi loppuelämää huomattavasti, kun hän tajuaa ettei hän ole vaan "tyhmä ja laiska", vaan hänen opiskeluunsa täytyy keksiä sopivia apukeinoja. Niin ja hänen mielenterveytensä ehkä myös säilyy, kun ei myöskään leimaannu "hulluksi", kun ei vaan jaksa.

Osa mahdollisista ammateista rajautuu pois adhd-diagnoosin myötä.

Ja lapsen persoonasta riippuen diagnoosi voi johtaa alisuorittamiseen. Monelta aikuisena diagnoosin saaneelta ovat tippuneet vasarat totaalisesti kädestä diagnoosin myötä. Toki sekin parempi kuin hermoraunioksi uupuminen. Mutta ihmisestä itsestään riippuu, parantaako diagnoosi elämää vai ei.

Jos lapsi ei suostu edes psykologin juttusille, hän tuskin ottaa kovin avoimesti ajatusta elinikäisestä diagnoosista. Minun mielestäni hän kaipaisi kasvurauhaa ja tuumaustaukoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko harrastuksia liikaa? Vapaa-aikaa voisi keventää. Entä vaikuttaako opintosuunnitelma liian tiukalta? Kaikkea kivaa ei kannata ahtaa mukaan (mutta pitkästä matematiikasta ei kannattane luopua, ja se nyt vaan vaatii työtä. Mieluummin joku "turha" kieli tms pois).

 

Pitkästä matkkasta kannattaa todellakin luopua, jos se ahdistaa. Turhia kieliä ei ole olemassa.

Onhan, ruotsi on turhista turhin kieli, mutta silti pakollinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko harrastuksia liikaa? Vapaa-aikaa voisi keventää. Entä vaikuttaako opintosuunnitelma liian tiukalta? Kaikkea kivaa ei kannata ahtaa mukaan (mutta pitkästä matematiikasta ei kannattane luopua, ja se nyt vaan vaatii työtä. Mieluummin joku "turha" kieli tms pois).

 

Pitkästä matkkasta kannattaa todellakin luopua, jos se ahdistaa. Turhia kieliä ei ole olemassa.

Hah, oikea neuvo jos haluat lapsesta katkeroituneen, 5 kieltä osaavan, palkkakuopassa istuvan virkamiehen. Jos taas haluat opettaa menestymiseen tarvittavia taitoja, kannattaa panostaa työmoraalin ja matematiikan opiskeluun.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa tutulta. Meillä yläkoulun ns. kympin tyttö stressaa opiskellessaan lukiossa ja on väsyneenä itkuinen eikä ymmärrä lopettaa läksyjen tekoa, kokeisiin valmistautumista ennen kuin on mielestään "valmis". Pitkät koulupäivät, läksyihin menee 2-3 h ilta.

Tässä syita miksi läksyihin menee aikaa: Pitkän matikan läksyihin menee aikaa sillä tuntitehtävätkin pitää tehdä kotona kun luokassa ei pysty keskittymään. Kielitehtävät hän haluaa täydellisesti oikein ennen palauttamista. Osa opettajista opettaa huonosti. Koulussa ei ole esim. huppytunnilla rauhallista paikkaa tehdä läksyjä. Pari hyvää ystävää - heillä on aivan eri lukujärjestys ja tietynlainen kavereiden tuoma turvallisuus on poissa. Tietokoneella matikan läksyjen tekeminen hidasta. 

Yllä olevat kommentit suoraan tyttäreltäni.

Tuntuu, että lukio(ympäristö) ei tue opiskelua vaan siellä hengailijat saavat mölytä ja häiritä muiden opiskelua.

Tätähän pääsykoeuudistuksilla on tavoiteltu, eikö vain? Kaikkien on pakko saada rivi laudatureita, koska vain niillä pääsee kunnon opiskelupaikkaan. Siksi lukiota voi ja ehkä kannattaakin käydä jopa 5-6 vuotta

On kyllä nykynuorilla heikko kyky kestää paineita. Itse olin koko lukioajan töissä joka ilta 17-21 ja maksoin kirjojen ohella vuokraa köyhälle vanhemmalle. Ei toki optimitilanne, mutta ainakin siinä kehittyi se elämässä tarvittava paineensietokyky. Niillä avuilla on pärjätty varsin kohtuullisesti.