Liian avoin mielenterveysasioista räplättäminen

Missään ei koskaan pidä kertoa itsestään mitään / koko totuutta itsestään.

Esim sairaassa työyhteisöissä voidaan kertomasi kääntää sinua vastaan. 

Kun kenellekään ei ole mitään kättä pidempää tietoa sinua/elämästäsi/perheestäsi, saat olla rauhassa.

Tämä on varma tieto

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MInustakin hyvä, että mielenterveysongelmat ovat ihan samanlaisia kuin muutkin sairaudet, joista kerrotaan. Miksi ei voisi kertoa mielenterveydestä ihan samalla tavalla kuin vaikka syövästä tai jalka on poikki? Miksi juuri mielenterveysongelmat pitäisi salata?

En minä ainakaan ole luunmurtumista, ihosyövistäni kertonut työpaikalla.Ei edes esimies tiedä sen enempää kuin, että mursin käteni, mutta tein etänä normaalisti töitä.

Kaipaatko mitalia?

Vierailija kirjoitti:

Joskus se auttaa,että avautuu. Kun työkaverit kertovat fyysiset rajoitteensa, kaikki nyökyttelevät ja ymmärtävät. Kun ei kerro, että on toipumassa mt-sairaudesta, ei pysty pitämään itsestään huolta. Työnantaja ja työkaverit painostavat pitkään päivään, vaikka itse tietää, että nyt ei kannattaisi tehdä yhtään ylimääräistä, ettei toipuminen hidastu... Pidetään laiskana, kun muut joutuvat tekemään sinunkin ylityösi. Kaikilla työpaikoilla kun eivät ne ylityötkään ole vapaaehtoisia, vaikka näin laki sanoisikin. Siksi itse kerroin jotain, en kuitenkaan kaikkea.

Sitä en ymmärrä itsekään, ettei tehdä normaalitöitä normaali työajalla, vaan vedotaan diagnoosiin. Ennaltaehkäisyksi jokainen voi lyhentää työaikaansa virallisesti, jos näkee sille tarpeen. Tai pyytää vaihtoa työtehtävistä toisiin. Sama koskee fyysisiä vammoja mielestäni. Ei voi olettaa, että muut tekevät sinun työsi.

Monessa paikassa ei ole mahdollista vaihtaa toisiin työtehtäviin. Haluaisin itse tehdä lyhennettyä työaikaa. Esitystä lyhyemmästä työajasta ei kuitenkaan saa läpi sellaisessa työpaikassa, jossa on koko ajan paine tehdä töitä nykyistä enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Missään ei koskaan pidä kertoa itsestään mitään / koko totuutta itsestään.

Esim sairaassa työyhteisöissä voidaan kertomasi kääntää sinua vastaan. 

Kun kenellekään ei ole mitään kättä pidempää tietoa sinua/elämästäsi/perheestäsi, saat olla rauhassa.

Tämä on varma tieto

Tämä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MInustakin hyvä, että mielenterveysongelmat ovat ihan samanlaisia kuin muutkin sairaudet, joista kerrotaan. Miksi ei voisi kertoa mielenterveydestä ihan samalla tavalla kuin vaikka syövästä tai jalka on poikki? Miksi juuri mielenterveysongelmat pitäisi salata?

En minä ainakaan ole luunmurtumista, ihosyövistäni kertonut työpaikalla.Ei edes esimies tiedä sen enempää kuin, että mursin käteni, mutta tein etänä normaalisti töitä.

Kyllä minä kerroin, kun kylkiluut murtuivat kaatuessa. Meni kolme kuukautta ennen kuin paranin kunnolla. Ensimmäiset kaksi viikkoa konttasin kotona ja sen jälkeen aloin tehdä etätöitä. Ilmoitin, että sori nyt en ole tulossa toimistolle vähään aikaan. Meilläkin tehdään etätöitä, mutta käydään myös toimistolla silloin tällöin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MInustakin hyvä, että mielenterveysongelmat ovat ihan samanlaisia kuin muutkin sairaudet, joista kerrotaan. Miksi ei voisi kertoa mielenterveydestä ihan samalla tavalla kuin vaikka syövästä tai jalka on poikki? Miksi juuri mielenterveysongelmat pitäisi salata?

En minä ainakaan ole luunmurtumista, ihosyövistäni kertonut työpaikalla.Ei edes esimies tiedä sen enempää kuin, että mursin käteni, mutta tein etänä normaalisti töitä.

Kyllä minä kerroin, kun kylkiluut murtuivat kaatuessa. Meni kolme kuukautta ennen kuin paranin kunnolla. Ensimmäiset kaksi viikkoa konttasin kotona ja sen jälkeen aloin tehdä etätöitä. Ilmoitin, että sori nyt en ole tulossa toimistolle vähään aikaan. Meilläkin tehdään etätöitä, mutta käydään myös toimistolla silloin tällöin. 

Nuo kaksi ekaa viikkoa otin tosi vahvoja morfiinipitoisia särkylääkkeitä ja enkä ollut niidenkään takia työkunnossa saatikka en pystynyt istumaan kunnolla. En nähnyt mitään syytä olla kertomatta asiaa työpaikalla. 

Maria Veitola ei ole viimeisen päälle asti ajatellut, kun on kannustanut avautumaan oireista ja diagnooseista julkisella alustalla. Onko hän itse vastannut kirjoittajille ja onko moderoinut kommentteja? 

Mielenterveydestä on tärkeää puhua ja stigmaa lievittää, mutta keinot kannattaa pohtia tarkkaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MInustakin hyvä, että mielenterveysongelmat ovat ihan samanlaisia kuin muutkin sairaudet, joista kerrotaan. Miksi ei voisi kertoa mielenterveydestä ihan samalla tavalla kuin vaikka syövästä tai jalka on poikki? Miksi juuri mielenterveysongelmat pitäisi salata?

En minä ainakaan ole luunmurtumista, ihosyövistäni kertonut työpaikalla.Ei edes esimies tiedä sen enempää kuin, että mursin käteni, mutta tein etänä normaalisti töitä.

Siis miten pysyti tekemään murtuneella kädellä normaalisti töitä? Jos mulla käsi nyt murtuisi, niin ihan hemmetisti hidastaisi työntekoa etätöissä ja parempi olla vaan sairauslomalla kuin hidastaa koko prosessia ja muidenkin töitä sitten. 

Minua jopa lääkäri suojeli niin, että kirjoitti sairausloman iskiaksen takia (joka kyllä oikeastikin vaivasi, mutta ei varsinaisesti kokonaan työtä estänyt) koska tiesi, että pikkukaupungissa masennusdiagnoosi olisi haitannut etenemistä alalla, jossa työskentelen. Nyt olen toipunut ja olen ikikiitollinen lääkärilleni ja terapeutilleni, että kehoittivat heti, etten puhu masennuksesta muille kuin läheisille ja luotetuille. 

Jos ahdistaa ja inhottaa kuulla että työkaverilla on haasteita niin mene terapiaan. Voit sitten itsekkin kertoa halutessasi diagnoosin kun se ei enään ahdista niin kovasti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MInustakin hyvä, että mielenterveysongelmat ovat ihan samanlaisia kuin muutkin sairaudet, joista kerrotaan. Miksi ei voisi kertoa mielenterveydestä ihan samalla tavalla kuin vaikka syövästä tai jalka on poikki? Miksi juuri mielenterveysongelmat pitäisi salata?

En minä ainakaan ole luunmurtumista, ihosyövistäni kertonut työpaikalla.Ei edes esimies tiedä sen enempää kuin, että mursin käteni, mutta tein etänä normaalisti töitä.

Kaipaatko mitalia?

En kaipaa, siksi en itsestäni omalla nimellä, näistä ole missään kertonut.

Mutta tälläkin olisit voinut vaieta, mutta jostain syystä halusit tuoda asiasi esille. Yleensä ihmiset toimii kuten sinäkin, joten toiminnassasi ei ole mitään erikoista. Miksi siis kerroit?

Vierailija kirjoitti:

Jos ahdistaa ja inhottaa kuulla että työkaverilla on haasteita niin mene terapiaan. Voit sitten itsekkin kertoa halutessasi diagnoosin kun se ei enään ahdista niin kovasti.

Kylläpä triggeröidyit. Rajattomasta överiavautumisesta ja siitä että joku jatkuvasti vastuuttaa muita kantamaan taakkojaan on ihan normaalia rasittua. Sinun mielestäsi vika on tietenkin aina kuulijassa. 

Vierailija kirjoitti:

Minua jopa lääkäri suojeli niin, että kirjoitti sairausloman iskiaksen takia (joka kyllä oikeastikin vaivasi, mutta ei varsinaisesti kokonaan työtä estänyt) koska tiesi, että pikkukaupungissa masennusdiagnoosi olisi haitannut etenemistä alalla, jossa työskentelen. Nyt olen toipunut ja olen ikikiitollinen lääkärilleni ja terapeutilleni, että kehoittivat heti, etten puhu masennuksesta muille kuin läheisille ja luotetuille. 

Siis miten tuo sairausloma tulisi edes kelleen julki muuta kuin työterveyslääkärille? Ei kai siitä masennuksesta olisi tarvinnut kellekään kertoa, mutta aika hurjaa, että lääkäri kirjoittaa ihan väärän diagnoosin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ketju on täynnä esimerkkejä siitä, miksi niistä pitää puhua avoimesti ja poistaa häpeän stigmaa. Se, ketä inhottaa/ahdistaa kuulla, on itsekin terapian tarpeessa. On hyvä selvittää, että miksi toisen sairaudet ahdistaa?

No Höpsis. Kyllä rajattomuus on tässä ongelma ja se ongelma on nimen omaan potilaalla. Pitää osasta suojella itseään ja tunnistaa ihmiset kenelle olisi edes turvallista puhua. Kaikki ei niitä ole. Tiedät myös varsin hyvin, ettei työkavereiden niskaan kannata omaa jaksamistaan koko ajan kaataa. Silloin ei ole mikään ihme, että työkaveri ahdistuu. Toki hän voi ahdistua ihan siitäkin, että kertoja on rajaton, ei se ahdistus tule niinkään sairaudesta. 

Missä kuplassa elät? Ei kaikilla ole ketään sellaista, jolle olisi turvallista puhua. Se voi olla se yksi syy, miksi ahdistaa.

Missä kuplassa sinä elät, jos sinusta ei ole outoa jos ihminen alkaa puhua kaupan kassalle ongelmistaan? Tajuatko ollenkaan sitä, että se kaupan kassa voi olla vaikka narsisti tai täysin rajaton ihminen tai ylipäätänsä ihminen, joka haluaa pahaa. Niitä nimittäin on, vaikka kuinka haluaisit laittaa pääsi pensaaseen. Siksi se on rajatonta, koska nämä puhujat eivät yleensä tunnista kenelle kannattaisi kertoa asioitaan ja kelle ei... eli eivät osaa suojella itseään. 

Olishan se ihanaa, jos maailma vain olisi hyvä ja kaikille kannattaisi puhua kaikkea, jolloin kukaan ei olisi yksinäinen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua jopa lääkäri suojeli niin, että kirjoitti sairausloman iskiaksen takia (joka kyllä oikeastikin vaivasi, mutta ei varsinaisesti kokonaan työtä estänyt) koska tiesi, että pikkukaupungissa masennusdiagnoosi olisi haitannut etenemistä alalla, jossa työskentelen. Nyt olen toipunut ja olen ikikiitollinen lääkärilleni ja terapeutilleni, että kehoittivat heti, etten puhu masennuksesta muille kuin läheisille ja luotetuille. 

Siis miten tuo sairausloma tulisi edes kelleen julki muuta kuin työterveyslääkärille? Ei kai siitä masennuksesta olisi tarvinnut kellekään kertoa, mutta aika hurjaa, että lääkäri kirjoittaa ihan väärän diagnoosin. 

Mä en uskaltanut jäädä suositellulle sairaslomalle, kun lääkäri kirjoitti työpaikalle sellaisen todistuksen, josta kävi ilmi koko hoitohistoria ja traumaattiset tapahtumat nuoruudesta asti. Ei olisi oman alan töihin ollut sen jälkeen enää mitään mahdollisuutta päästä, kun sana leviää, että ongelmia on ollut pitkään. Jatkoin sitten töissä todella heikolla teholla ja huonosti voivana, kun en uskaltanut viedä sellaista todistusta pomolle. Sairaslomalla olisin varmasti kuntoutunut paremmin, mutta en halua olla tulevaisuudessa työtön epämääräisen maineen takia. Pahat puheet leviävät helposti.

Olisihan se mukavaa, että työtoverit ymmärtäisivät ajoittaisen epäsosiaalisuuteni johtuvan ahdistuneisuushäiriöstä. Mutta stigman takia en uskalla puhua asiasta, ja jotkut työkaverit luulee minua siksi tylyksi / ujoksi hissukaksi / nirppanokaksi, kun en ahdistukseltani aina pysty juttelemaan rennosti niitä näitä. Nyt kuitenkin puolentoista vuoden jälkeen tuntuisi hullulta näin hissukaksi leimaantumisen jälkeen alkaa avautumaan mielenterveydestä.

Johtuukohan siitä, että tässä maassa vertaistuki on mielenterveysasioissa helpoiten saatavilla oleva apu?

Oletteko joutuneet etsimään tositilanteessa apua mielenterveyteen? Onneksi olkoon, jos ette. Yksityisiä terapeutteja on häviävän vähän. Eikä mt-ongelmaa voi kartoittaa 15 minuutin vastaanottokäynnillä. Paitsi terveyskeskuksessa, jossa annetaan masennuslääkeresepti ja toivotetaan hyvää jatkoa.

Julkisen puolen psykologillekin jos sattuu pääsemään, niin yli puolet sovituista tapaamisista psykologi on sairaana tai vaihtunut toiseen henkilöön. Parasta apua on olla sairastumatta mt-sairauteen.

Myös seksi on normaalia ja luonnollista, ja terve seksielämä parantaa elämänlaatua. Seksistäkin pitäisi puhua enemmän ja avoimesti, myös työpaikalla. Ei se ole mikään tabu tai häpeän asia. Jos et pysty kuuntelemaan, kun työkaveri puhuu seksielämästään, olet ahdistunut ja rajoittunut, estynyt kuplassa eläjä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua jopa lääkäri suojeli niin, että kirjoitti sairausloman iskiaksen takia (joka kyllä oikeastikin vaivasi, mutta ei varsinaisesti kokonaan työtä estänyt) koska tiesi, että pikkukaupungissa masennusdiagnoosi olisi haitannut etenemistä alalla, jossa työskentelen. Nyt olen toipunut ja olen ikikiitollinen lääkärilleni ja terapeutilleni, että kehoittivat heti, etten puhu masennuksesta muille kuin läheisille ja luotetuille. 

Siis miten tuo sairausloma tulisi edes kelleen julki muuta kuin työterveyslääkärille? Ei kai siitä masennuksesta olisi tarvinnut kellekään kertoa, mutta aika hurjaa, että lääkäri kirjoittaa ihan väärän diagnoosin. 

Mä en uskaltanut jäädä suositellulle sairaslomalle, kun lääkäri kirjoitti työpaikalle sellaisen todistuksen, josta kävi ilmi koko hoitohistoria ja trauma

Meillä ei pomot edes tuollaisia todistuksia näe vaan ne menee suoraan henkilöstöosastolle.

Vierailija kirjoitti:

Myös seksi on normaalia ja luonnollista, ja terve seksielämä parantaa elämänlaatua. Seksistäkin pitäisi puhua enemmän ja avoimesti, myös työpaikalla. Ei se ole mikään tabu tai häpeän asia. Jos et pysty kuuntelemaan, kun työkaveri puhuu seksielämästään, olet ahdistunut ja rajoittunut, estynyt kuplassa eläjä.

Onko seksistä jotain haittaa työntekoon ja sen takia siitä pitäisi kertoa? Olen seksiaddikti enkä ehdi tekemään töitä, mutta sitten mennään sinne hoitoon. Voisihan siitäkin kertoa, että addiktin takia lähden nyt hoitoon.