Millaisiin riskeihin sinä olet joutunut luonnossa liikkuessasi? Jos tästä ketjusta tulisi esimerkkejä muillekin mihin varautua!

Ukkosmyrskyssä tunturin laella. Hitto että pelotti. Ei puita missään ja olin suunnilleen tienoon korkein kohta. Täysin oma moka, otin riskin ja se meinasi realisoitua. Juoksin semmoisessa louhikossa laaksoon ja siellä sitten odotin myrskyn menemistä ohitse. Menetin rytäkässä varpaasta kynnen. 

 

Puoliso heräsi opiskelijana Jenkeissä siihen, että karhu haistelee telttaa. Siinä meinasi tulla huonot housuun. Karhulla oli onneksi maha täynnä ja lähti pois. 



Ollaan nykyään tosi varovaisia ja kunnioitetaan luontoa. Lapsille olen kanssa koettanut opettaa samaa  

Terkkuja tutuille. 

Hirveen, joka sitten hetken mietittyään asettui hyökkäysasentoon minua ja toista ihmistä kohti, mukana oli myös lapsi. Höyry nousi sieraimista (saattoi olla vähän vilpoinen päivä). MIetittiin hetki, että hitsi-- toi aikoo hyökätä, mitä tehdään... Lapsella oli mukana leikki p y s s y,  joka onneksi oli lapsen taskussa. Metsäkaverini otti sen hitaasti esiin ja osoitti sillä hirveä. Hrvi mietti selvästi hetken ja sitten pakeni. Minua hämmästytti se miten äänettömästi hirvi kykenee liikkumaan metsässä: me kun emme kuulleet hirven lähestymistä. Kun hirvi pakeni, niin siitä kuului ääniä, kun hirvi ei juuri sitten mitään metsän kasvillusstta väitellyt ja äänet tuli niistä.

MEtsäkaverini oli joskus kuullut tuon a s e e n näyttämisvinkin yhdeltä metsästäjäkaveriltaan. Että jos käy hyvä säkä, niin hirvi on voinut tuohon metalliesineeseen tutustua aiemmin elämässään ja ymmärtää sitten sitä väistyä. Meidän hirvemmme ilmeisesti oli tällainen tapaus eikä se jäänyt tutkimaan, että oliko kyse oikeasta vai leikkikalusta. Onneksi myös lapsellaan oli silloin tuollainen leikkikiinnostus, että meillä oli just oikea apuväline mukana. '

Tuon kokemuksen jälkeen olen aina pitänyt huolta siitä, että metsässä liikkuessa minä pidän ääniä. Itsekseni osaan harvoin puhua, mutta sitten laitan vaikka radion päälle. Noina kertoina en ole koskaan törmännyt mihinkääön metsän eläimiin.

Olen kulkenut tuntemattomalla suolla ja suo olikin muodostunut lammen päälle, joten mätäät alkoi vajota alta.

Olen eksynyt eräälle toiselle, isolle suolle.

Olen eksynyt metsään pari kertaa ollessani sienestämässä.

Nämä kaikki ennen matkapuhelinaikaa. Kompassiakaan ei ollut mukana, kun kuvittelin osaavani muutenkin.

Sää voi muuttua yhtäkkiä, kylmä, kuuma. Usein kylmä Suomessa. Illalla kylmenee äkkiä tai sään muuttuessa. Voi tulla kosteaa. Mikä tahansa alusvaate ei lämmitä kuulemma. Tarvitsemme edelleen sivistystä ja ihmisille riittävän elintason, että se toteutuu myös kodeissa.

Saariselän eteläisillä tuntureilla olimme ruskavaelluksella. Noustiin yhdelle huipulle hienossa auringonpaisteessa. Juuri huipulle päästyä vyöryi toiselta puolelta myrskypilvi ja saatiin hädin tuskin sadekamppeet päälle kun alkoi sade ja ankara tuuli.

Laskeuduttiin läheiseen kuruun. Sade lakkasi ja saatiin teltta pystyyn ennen pimeää. Tuuli oli niin kova, että ei voitu keittää mitään ulkona, joden lämmitittiin teltan eteisessä vettä ja yritettiin syödä kuivamuonaa kun tuuli repi ulkoteltaan irti,  kun kiilat irtosi maasta

Se jäi onneksi kiinni viereiseen tunturikoivuun. Pimeässä taskulamppu hampaissa hakkasin koivuista pitkät vaajat, jotka nuijin kirveellä syvälle kivien koloihin ja hiekkamaahan. Niihin teltta uudelleen kiinni. Kaverit kanto teltan liepeille ympäriinsä isoja kiviä läheisen joen uomasta.

Telttaan ja makuupusseihin näkkäriä pureskelemaan. 6 tuntia kuunneltiin hirveää pauketta kun ulko ja sisäteltta hakkasi toisiinsa. Pelättiin, että teltta repeää. Tai että alkaa uudelleen satamaan ja vesi tulee läpi yhteen hakkaavien telttakanlaiden.

Aamuyön tunteina tuuli hellitti ja nukahdettiin. Aamulla herättiin. Kaunis auringonpaiste, pakkasta 10 astetta ja maassa 5cm lunta.

Jälkijossittelu. Jos teltta olisi revennyt ja satanut että, olisimme kastuneet läpimäriksi. Tuulen hellitettyä ja pakastuessa olisimme olleet kusessa. Toki sadekamppeista olisi jotain apuja ollut. Lähin autiotupa 10 kilsan päässä. Tosin oltiin tultu jo sen kautta ja siellä oli kymmeniä ihmisiä odottamassa sisälle pääsyä päästäkseen kuivattelemaan edellisten päivien sateiden kastelemat varusteet.

Myöhemmin kuulimme ja näimme, että myrsky oli kaatanut paljon monet myrskyt kokeneita satoja vuosia vanhoja ikimäntyjä Ivalon ympäristössä.

Ei tämä mikään huippuvaarallinen tilanne ollut, muta huonosti tossa olisi voinut käydä jos kaikki olisi mennyt pieleen. Tämä oli aikaan ennen matkapuhelimia ja gps hälyttymiä, joten apua ei noin vain olisi saanut. 

Maastopyöräillessä tutulla reitillä joku olikin käynyt kaatamassa isoja runkoja polulle. Toki ne näkyivät, mutta silti oli mahdollisuus siihen, että olisi voinut käydä huonosti. Runkoja oli monta, kaikki tahallisesti polulle kaadettuja tai tuotuja, lisäksi siellä oli taimikon reunaan vedetty mustakeltaista muovinauhaa monta kerrosta, ettei vain pystynyt pyörällä ajamaan läpi.

Pienehkö puu kaatui yllättäen n.7-8 metrin päässä sivulle. Eikä edes tuullut. Oli laho koivu.

Muistui mieleen moka vuosikymmenten takaa.

Liikuimme kaverin kanssa Tarastejärven kaatipaikalla, siihen aikaan kun siellä ei vielä ollut pahemmin vartiointia.

Minulla oli mukana ilmakivääri, jolla oli tarkoitus ampua rottia.

Kaveri meni kaukana edessäpäin ja ajattelin oikaista lumen peittämän aukean alueen läpi.

Ehdin ottaa muutaman askelen kunnes pinta petti ja vajosin vyötäröä myöten maan sisään.

Kun yritin jaloillani ponnistaa ylöspäin, alla pelkkää pehmeyttä ja aloin vajoamaan alaspäin.

Laiton kiväärin eteeni poikittain lumen päälle ja sain ponnisteltua itseäni pikkuhiljaa sen avulla tulojälkiäni kohti, kunnes sain otteen jostain pensaasta ja sain hilattua itseni sieltä ylös.

Karjuin kaverini paikalle ja lähdimme kävelemään autollepäin. Vaatteeni haisivat hirvittävälle ja epäilin että olin vajonnut johonkin toellisuusliemeen, jota oli kipattu paikalle varmasti tonneittain.

Autolle päästyäni ei auttanut muu kuin riisua kaikki päälläni olevat vaatteen ja ajaa pelkissä alkkareissa kotiin.

Kaikki vaatteet kenkiä myöten sellaisessa liejussa ja haisivat kuolemalle, joten oli pakko jättää ne levennykselle jossa auto oli parkissa.

Ilman sitä ilmakivääriä olisin todennäköisesti kuollut sinne jäteliemeen.

Hurjin oli ehkä karhuun törmääminen. 

Jos menee tikku sormeen niin pinsetit. Ellei halua olla koko matkan tikku sormessa.

Vierailija kirjoitti:

Maastopyöräillessä tutulla reitillä joku olikin käynyt kaatamassa isoja runkoja polulle. Toki ne näkyivät, mutta silti oli mahdollisuus siihen, että olisi voinut käydä huonosti. Runkoja oli monta, kaikki tahallisesti polulle kaadettuja tai tuotuja, lisäksi siellä oli taimikon reunaan vedetty mustakeltaista muovinauhaa monta kerrosta, ettei vain pystynyt pyörällä ajamaan läpi.

Ajoitko maastopyörille tarkoitettua reittiä?

Itse en ole kummempaa kohdannut. Useamman kerran olen unohtanut jollekin mättäälle lukulasit, puhelimen tai sieniveitsen, joten olen joutunut sitten menemään saman reitin uudestaan kerätäkseni unohtuneet tavarat. En eksy, en ole koskaan onnistunut eksymään. Pari kertaa olen sakeasta metsästä tullut hakkuuaukealle noin 20m sivusta siitä missä kuvittelin olevani, lasketaanko se? En käytä karttaa enkä kompassia, vaikka osaan niiden avulla kulkea. Puhelimesta ei näissä meidän metsissä ole apua, kun se ei yleensä toimi, ja gps:n tarkkuus on satojen metrien luokkaa.

Mies on allerginen ampiaisenpistoille, ja on useamman kerran onnistunut törmäämään ampiaisparveen lenkillä ollessamme. Siis minun kimpussani ei ole ollut yhtä ainokaistakaan ötökkää, ja miestä on jahdannut oikeasti parvi ampiaisia! Ihan tiellä kulkiessa. Että jos olisi jotkut päässeet pistämään ja matkaa olisi lähimpään asutukseen pari km eikä puhelinkenttää, niin olisihan se jännä paikka. 112 toimii yli operaattorirajojen, mutta jos millään niistä ei ole kenttää, niin eipä se tyhjässä toimi. Ei ole mies vielä saanut epipeniä, pitäisi kyllä mielestäni, mutta lääkärit ovat olleet eri mieltä.

Käyn metsässä lähes joka päivä (jos olen reissussa maailmalla, niin en tietenkään silloin, yleensä käyn pikkulenkin koiran kanssa vaikka olisin missä oksennustaudissa/infulenssassa - umpisuolentulehdus esti kyllä tehokkaasti lenkinkin).

Äiti kerran jäi jumiin tielle, kun myrskyssä kaatui puita eteen ja taakse. Odotteli autossa, että myräkkä meni ohi (ukkospuuska) ja lähti sitten kävellen lähimpään taloon. Tuo myräkkä tuli täysin yllättäen, joo oli taivalla pilviä, mutta on niitä tänäänkin.

Tätini oli kaverinsa kanssa nuorena tyttönä telttailemassa. Myrsky heitti teltan jokeen, kun tytöt olivat pienellä lenkillä. Samaan aikaan paikalle tuli kaksi nuorta miestä, jotka auttoivat tyttöjä. Tätini on ollut toisen näistä kanssa naimisissa kohta 50 vuotta. 

 

Heiteltiin uistinta veneestä vaikka ukkonen oli tulossa päälle. Kaveri alko nauraan, että miten sun tukka on kuin pallo. Katoin häntä ja hiukset oli pystyssä joka siuntaan. Samassa löi salama sadan metrin päässä rantamäntyyn. Onneksi ei lyönyt vapoihimme. Rantaiduttiin ja yhen mökin saunaterassilta katottiin salamointia. Salama löi montakertaa veteen järvenselällä. 

Tän jälkeen en ole uinu järvessä ukkosella. Enkä veneilly. Paitsi kerran isolla järvenselällä jouduin kajakilla ukkoskuuroon. Siinä ei ehtiny salamaa pelätä kun oli täys työ pysytellä pystyssä hirveässä aallokossa 

Vierailija kirjoitti:

Maastopyöräillessä tutulla reitillä joku olikin käynyt kaatamassa isoja runkoja polulle. Toki ne näkyivät, mutta silti oli mahdollisuus siihen, että olisi voinut käydä huonosti. Runkoja oli monta, kaikki tahallisesti polulle kaadettuja tai tuotuja, lisäksi siellä oli taimikon reunaan vedetty mustakeltaista muovinauhaa monta kerrosta, ettei vain pystynyt pyörällä ajamaan läpi.

Juu ei taimikoiden läpi pyöräillä.

T maanomistaja

Vierailija kirjoitti:

Heiteltiin uistinta veneestä vaikka ukkonen oli tulossa päälle. Kaveri alko nauraan, että miten sun tukka on kuin pallo. Katoin häntä ja hiukset oli pystyssä joka siuntaan. Samassa löi salama sadan metrin päässä rantamäntyyn. Onneksi ei lyönyt vapoihimme. Rantaiduttiin ja yhen mökin saunaterassilta katottiin salamointia. Salama löi montakertaa veteen järvenselällä. 

Tän jälkeen en ole uinu järvessä ukkosella. Enkä veneilly. Paitsi kerran isolla järvenselällä jouduin kajakilla ukkoskuuroon. Siinä ei ehtiny salamaa pelätä kun oli täys työ pysytellä pystyssä hirveässä aallokossa 

Minulle on käynyt muuten myös tuo reaktio ukkosella. Kaikki karvat nousi pystyyn.

Jostain syvältä selkäytimestä tuli käsky, että nyt on lähdettävä heti tältä paikalta pois ja lähdin. Se oli jännä tunne, se tuntui hyvin alkukantaiselta tunteelta ja olin hetkessä jossain eloonjäämismoodissa, ainoa päämäärä päästä sieltä pois. Kaikki tavarat jäi rannalle, en yhtään edes miettinyt, että otan nää tavarat vain tästä mukaan ennenkuin lähden.

Ukkospilviä ei ollut taivaalla, mutta ilma oli ollut koko päiävän painostavan oloinen. Ihan pian lähtöni jälkeen sitten salama iski koivuun, jonka vieressä olin seissyt.   Tätä nykyä osaan kyllä kunnioittaa ukkosta (ennen vain pelkäsin sitä ja siksi aina katsoin ennen uloslähtöä, että eihän ukkospilviä ole taivaalla), mutta toisaalta en enää pelkää isketyksi joutumista. Jos niin käy, niin ei sille voi mitään. En kuitenkaan  nosta todennäköisyyksiani, esim. menemällä ukkosella vesille ja sellaista.

Vierailija kirjoitti:

Takana oli pitkä pakkasjakso ja lähdin typeryyksissäni ylittämään laajaa suoaluetta. Vaika siis toki tiesin, ettei suo jäädy samalla tavalla kuin järvet. Humahdin lumen ja riitteisen jään läpi suon silmäkkeeseen reittäni myöten ja samantien toinen jalka kun yrtin ponnaista itseni pois.

Pääsin sieltä ylös ja pois koko suolta välillä kontaten ja välillä ryömien, kaiken maailman pajukoiden avulla itseäni turvesohjosta pois vetäen. Kovalle maalle päästyäni en pystynyt hetkeen kun makaamaan maassa huohottamassa, vaikka minulla on hyvä kunto. Paluumatka autolle, turvesohjoiset vaatteet päälle jäätyneenä oli yhtä tuskaa.

Ihan omaa tyhmyyttäni tuo oli alusta loppuun, eikä tuollaista pitäisi tapahtua näin kokeneelle luonnossa liikkujalle.

Mulla tuosta lievempi versio: toinen jalka upposi polvea myöten, kiva lörinä kuului ja vesi valui sisään saappaanvarresta. 

Onnistuin kampeamaan itseni ylös, sain jopa saappaankin sieltä. Sitten suorinta tietä parkkikselle ja kotiin.

Kahdesti kävellyt epähuomiossa maa-ampiaisten pesän vierestä ja silloin kannattaa ottaa 30 metrin pikaspurtti. Punkkeja saa keräillä ajoittain vaatteista ja syksyllä hirvikärpäset ovat inhokkeina. Ei sen kummempaa.

Joskus ennen kännyköitä marjareissulla jalkani meni johonkin koloon. Töin tuskin sain jalan ensin saappasta pois ja sitten käsin kaivamaala saappaan kolosta irti. Olin melkein luovuttamassa ja jättämässä saappaan sinne ja kävelemässä ilman toista saapasta metsästä.

Onneksi ei jalkaan sattunut.

Vapaana juossut koira on tullut muristen vastaan, omistaja ties missä. 

Yhdellä kerralla mukanani oli autistinen lapsi, joka meni aivan paniikkiin kokemastaan. Olisi voinut tulla rumaa jälkeä, onneksi olen kasvanut koirakodissa ja tiedän edes vähän, miten näissä tilanteissa toimitaan.