Millaisiin riskeihin sinä olet joutunut luonnossa liikkuessasi? Jos tästä ketjusta tulisi esimerkkejä muillekin mihin varautua!
Itse harrastan geokätköilyä eli myöskin "vaellan" usein tiettömillä, tuntemattomilla metsätaipaleilla, yleensä yksin. Eläimien kanssa en ole joutunut kosketuksiin ainakaan tietoisesti (lähtevät yleensä karkuun) mutta olen pudonnut kalliolta, nyrjäyttänyt nilkkani, ollut lähellä saada lämpöhalvauksen, humpsahtanut metsälampeen polvia myöten, saanut kuusellisen lunta niskaani, pelännyt keskellä korpea kännykän akun loppumista joka oli ainoa suunnistusväline. Kaikista noista olen lopulta selvinnyt jotenkin takaisin ihmisten ilmoille ja kotiin mutta olisi voinut käydä huonostikin. Mutta, nämä eivät ole olleet päiväreissuja kummempia ja silti useampi uhkaava tilanne ollut.
Kommentit (73)
Jos ei osaa suunnistaa ilman kännykkää niin ei kannata mennä metsään.
Harrastin joskus pimeässä metsässä juoksemista harjoittaakseni aistejani. Vaan yksrallaa kerran juoksin pieneltä jyrkänteeltä alas. Onneksi tipahdin 4-5 metrin pudotuksesta sammalmättäille, sillä alle metrin päässä molemmin puolin oli isoja teräviä kiviä.
Takana oli pitkä pakkasjakso ja lähdin typeryyksissäni ylittämään laajaa suoaluetta. Vaika siis toki tiesin, ettei suo jäädy samalla tavalla kuin järvet. Humahdin lumen ja riitteisen jään läpi suon silmäkkeeseen reittäni myöten ja samantien toinen jalka kun yrtin ponnaista itseni pois.
Pääsin sieltä ylös ja pois koko suolta välillä kontaten ja välillä ryömien, kaiken maailman pajukoiden avulla itseäni turvesohjosta pois vetäen. Kovalle maalle päästyäni en pystynyt hetkeen kun makaamaan maassa huohottamassa, vaikka minulla on hyvä kunto. Paluumatka autolle, turvesohjoiset vaatteet päälle jäätyneenä oli yhtä tuskaa.
Ihan omaa tyhmyyttäni tuo oli alusta loppuun, eikä tuollaista pitäisi tapahtua näin kokeneelle luonnossa liikkujalle.
Vierailija kirjoitti:
Jos ei osaa suunnistaa ilman kännykkää niin ei kannata mennä metsään.
Sillä kerralla se oli ainoa suunnistusväline, ja silloin oikeasti sieltä metsästä tuli todella kiire pois kun tajusin ettei akku riitäkään enää mihinkään. Jäi kätköt hakematta kun piti harppoa polkua pitkin kiireesti eteenpäin lähimmälle tielle eikä voinut jäädä kupeksimaan ollenkaan. Kännykkä on muuten ollut ihan kelpo ainoanakin suunnistusapuvälineenä esim. junareissuilla muissa kaupungeissa mutta metsä, siellä kun sitä laturia ei ole tai mitä jos kännykkä olisikin hävinnyt sinne metsälampeen josta avauksessa puhuin? Mitä tästä opin? Aina kartta ja kompassi metsään mukaan (lisäksi osaan lukea kyllä aurinkoa mutta aina sitäkään ei ole eikä silläkään taidolla tee oikein mitään ilman karttaa). ap
Kaverilla jäi jalka jumiin kivenkoloon. Siis sellainen vyötärönkorkuinen kivi ja sopiva rako sen alla. Meitä oli monta mukana niin saatiin yhteisvoimin kiveä sen verran työnnettyä että jalka pääsi pinteestä.
En ole kovan luokan luonnossaliikkuja, mutta kerran tulin kipeäksi yöllä laavulla. Oli aikainen kevät ja yöllä kylmä. Siinä pimeässä hapuilin repun pohjalta särkylääkettä. Kurkussa oli piikkipallo. Särkylääkkeet aina helppoon paikkaan!
Onneksi tunnen kasvien ominaisuuksia niin keräsin tuoreita männynneulasia ja nuotion hiilloksesta sai lämmitettyä veden. Mitään muuta ei vielä oikein kasva huhtikuussa. Join mäntyteen runsaalla sokerilla ja kipu vähän laantui. Yöllä ei ole viisasta alkaa keräämään leiriä pimeässä. Parempi levätä ja kerätä voimia valoisaan aikaan.
Oltiin perheen kanssa Norjassa ja kiivettiin vuorelle.
Muutaman kilometrin taival, enkä suoraansanoen edes enää muista missäpäin pohjoisnorjaa tämä tapahtui.
Päästyämme lähelle huippua alkoi nousta sumua ja se sakeni sellaiseksi, että näkyvyys väheni muutamaan kymmeneen metriin.
Päätimme tietenkin palata takaisin siinä vaiheessa ja alkumatka sujuikin ihan ok, mutta näkyvyyden ollessa käytännössä nolla, emme enää osanneetkaan palata vanhoja jälkiämme takaisin, sillä ylös päästäksemme olimme joutuneet kiertämään useammankin kalliojyrkänteen ja etsimään ylityspaikkaa vuorilta valuvien "jokien" ylitse.
Harhailimme tuntikausia vuoristossa, palaten takaisin liian korkeiden jyrkänteiden estäessä alaspäin menon tai liian kovan virtauksen estäessä joen ylityksen.
Pääsimme palaamaan autollemme tuntikausien harhailujen jälkeen läpimärkinä sateesta ja siinä vaiheessa totesin ettei hommaa kannata uusia ilman teknisiä apuvälineitä.
Hommasin GPS paikantimen, johon kuljettu data jäi muistiin ja jonka avulla pystyi palaamaan reissultaan takaisin näytölle ilmaantuvia omia jälkiään pitkin.
Norja on upea matkailumaa, varsinkin pohjoisen vuoristo, mutta siellä kannattaa varautua sään yhtäkkisiin muutoksiin hyvin lyhyessä ajassa.
Ensimmäisten reissujen opetukset kirkkaina mielessäni olemme retkeilleet myös Norjassa ilman suurempia ongelmia.
Pahin on ollut maa-ampiaispesään astuminen.
Vierailija kirjoitti:
Oltiin perheen kanssa Norjassa ja kiivettiin vuorelle.
Muutaman kilometrin taival, enkä suoraansanoen edes enää muista missäpäin pohjoisnorjaa tämä tapahtui.
Päästyämme lähelle huippua alkoi nousta sumua ja se sakeni sellaiseksi, että näkyvyys väheni muutamaan kymmeneen metriin.
Päätimme tietenkin palata takaisin siinä vaiheessa ja alkumatka sujuikin ihan ok, mutta näkyvyyden ollessa käytännössä nolla, emme enää osanneetkaan palata vanhoja jälkiämme takaisin, sillä ylös päästäksemme olimme joutuneet kiertämään useammankin kalliojyrkänteen ja etsimään ylityspaikkaa vuorilta valuvien "jokien" ylitse.
Harhailimme tuntikausia vuoristossa, palaten takaisin liian korkeiden jyrkänteiden estäessä alaspäin menon tai liian kovan virtauksen estäessä joen ylityksen.
Pääsimme palaamaan autollemme tuntikausien harhailujen jälkeen läpimärkinä sateesta ja siinä vaiheessa totesin ettei hommaa kannata
Mullakin on kätköilysovelluksessa tuo ominaisuus aina päällä että se piirtää reittiä jota pitkin pääsen takaisin, kunhan siis se kännykkä yleensäkin toimii. Usein otan myös menomatkalla kuvan, siis siihen suuntaan kuin palatessa olisin sitten asettunut että tuonne päin tästä. Tai laitan kiven tai vastaavan "leivänmurusen" polun varteen muistiksi että käänny tästä. Luon muistisääntöjä että kallionrotko jää vasemmalle ja puro oikealle jne. Ihan varmuuden vuoksi, tuo paremmin mielenrauhaa. ap
Mulle ei ole tullut tätä. Tulee silti mieleen törröttävät oksat maassa joihin joku kaatuu ja se lävistää koska on terävä. Tai puunoksa silmään. Myös voiko nilkka nyrjähtää, miten pois luonnosta. Älä mene yksin. Entä terävät kivet tai minipuukko jos tulee viilto, onko ensiaputarvikkeita ja desinfiointiaine. Palovammalle aloevera vai geeli, kipulääkkeet. Ei mene liian vaaralliseen maastoon, on tarkkana, mitä paikalliset sanovat maastosta tai onko varoituksia etukäteen - varoituskartat olisi tarpeen vaikkei niissä ole kaikki.
Entä kipugeeli ilman mentholia, jos lihas menee kipeäksi tai selkä - kipulääke ei kaikilla auta näet. Lämmintä mukaan tai kuumalla virvoittavaa. Tukiside raajaan, niskaan tai selkään - jos on pitkässä reissussa. Mistä ne askartelee vai itsekiinnittyvä side. Puiden kaatuminen talvella, se joukkokaatuminen. Entä yksittäiset puut tai trombin vuoksi ukkosella, tulee nopeasti. Entä kuopat ja vanhat kaivot maastossa. Villieläin voi puolustaa reviiriä, yleensä pakenee, vapaana oleva iso koira maalla korvessa.
Eksyminen voi olla joillekin suuri riski. Ellei ole supersuunnistaja. Silloin parempi jäädä paikkaan josta osaa pois.
Olin Norjassa kalastamassa joensuulla ja kahlasin pienelle hiekkasärkälle. Sinä heittelin ja ihastelin maisemia ja fiilistelin rentoa tunnelmaa täysin ajatuksissani. Kunnes sitten huomasin, että nousuveden myötä se särkkä olikin pienentynyt kummasti ja nilkkasyvyinen kahluureitti näytti syvältä ja vuolaasti virtaavalta.
Pääsin kahlaamaan takaisin rannalle, mutta vettä oli jo yli vyötärön. Rannalla touhuani katselleet norskit olivat jo viritelleet venettä hakeakseen minut turvaan sieltä. Kyllä veetutti moinen turistimoka.
Kävin kävelemässä kevään viimeisillä jäillä ihan rannassa. Pitkään ehdin kävellä kun yhtäkkiä jää murtuukin alta. Vettä oli polviin asti, mutta jää niin terävää että verisiä haavoja oli joka puolella. Omaa tyhmyyttähän tuo oli, mutta minkäs teet.
Vierailija kirjoitti:
Pahin on ollut maa-ampiaispesään astuminen.
Marja- ja sienireissuilla tulee aika tarkkaan katsottua mihin astuu. Reikä ei ole suuri, mutta jos näkyy ampiaisia, niin kannattaa olla erityisen tarkkana ja katsoa mihin lentävät...
Suomessa on suota aika paljon. Myös yhtäkkiä metsissä. Jopa Tampereella jossain Hervannan suunnilla kun menee tarpeeksi pitkälle. Kannattaa hankkia paikallistuntemusta ettei uppoa. Ja mutaa.
Vierailija kirjoitti:
Takana oli pitkä pakkasjakso ja lähdin typeryyksissäni ylittämään laajaa suoaluetta. Vaika siis toki tiesin, ettei suo jäädy samalla tavalla kuin järvet. Humahdin lumen ja riitteisen jään läpi suon silmäkkeeseen reittäni myöten ja samantien toinen jalka kun yrtin ponnaista itseni pois.
Pääsin sieltä ylös ja pois koko suolta välillä kontaten ja välillä ryömien, kaiken maailman pajukoiden avulla itseäni turvesohjosta pois vetäen. Kovalle maalle päästyäni en pystynyt hetkeen kun makaamaan maassa huohottamassa, vaikka minulla on hyvä kunto. Paluumatka autolle, turvesohjoiset vaatteet päälle jäätyneenä oli yhtä tuskaa.
Ihan omaa tyhmyyttäni tuo oli alusta loppuun, eikä tuollaista pitäisi tapahtua näin kokeneelle luonnossa liikkujalle.
Älä suotta mollaa itseäsi! Minä olen kokenut saman mutta paljon helpommin. Mutta hirveä tunne kun pohja alkaa vetää alaspäin. Mutta siis oma kokemukseni oli vain yksi jalka metsäjärvessä.
Ja juurikin pitkällä pakkasjaksolla. Humps vaan, pakkaslumen läpi! Siinä pysty spagaatissa kammeta pois, kun pohja vetää puoleensa.
Vaihdoin kuivan villasukan ja laitoin muovipussiin päälle ja näin märkä kenkä ei kastellut sukkaa.
Mutta siis suomaastossa ei ikinä hortoilemaan lumelle. Aina muiden jälkiä pitkin tai kepillä tökkien eteensä.
Paikalliseen itsensäpaljastajaan olen pari kertaa törmännyt.
Eksynyt metsässä monesti. Suosittelen kompassia.
Kastuin kerran ihan läpimäräksi, kun olin retkellä poutapäivänä ilman sadevarusteita ja sitten kuitenkin tuli yllättäen lyhyt, mutta rankka sade.
Ja tuli vielä mieleen että en ole edes mitenkään extreme-tason harrastaja eli en esim. kiipeä puuhun / vuorikiipeile tai sukella luoliin jota jotkut hardcore-harrastajat tekevät. Ja silti noita pieniä onnettomuuksia sattuu vähän väliä kun liikkuu luonnossa. ap