Millaisiin riskeihin sinä olet joutunut luonnossa liikkuessasi? Jos tästä ketjusta tulisi esimerkkejä muillekin mihin varautua!

Vierailija kirjoitti:

Eksyminen voi olla joillekin suuri riski. Ellei ole supersuunnistaja. Silloin parempi jäädä paikkaan josta osaa pois.

Mulla se tarkoittaa auton vieressä seisoskelua tai kävelyä niin kauan kuin auto näkyy. Sen jälkeen olen eksyksissä ja paniikissa. :DD

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Eksyminen voi olla joillekin suuri riski. Ellei ole supersuunnistaja. Silloin parempi jäädä paikkaan josta osaa pois.

Mulla se tarkoittaa auton vieressä seisoskelua tai kävelyä niin kauan kuin auto näkyy. Sen jälkeen olen eksyksissä ja paniikissa. :DD

Jos menen vaikka mustikkametsään paikkaan jossa en ole ennen ollut, kävelen autolta jonkun matkaa ja pidän huolen että auto näkyy. Kun lähden kauemmas, sidon männyn oksaan värikkään muovikassin (esim.Pirkan pinkin värinen jätepussi) sellaiseen kohtaan että siitä näkee auton.

Sitten kävelen eteenpäin, mutta pidän huolen että näen sen pinkin kassin. Kun menen kauemmas, laitan taas uuden kassin sellaiseen kohtaan että näen edellisen. Ja niin edelleen. Löydän takaisin vaikka kännykässä ei olisi kenttää ja kerään tietysti pussit palatessani.

Ylittäessä tuttua tekojärveä suksilla kevättalven kirkkaassa iltapäivässä, vetäytyi taivas äkkiä pilveen ja alkoi tuulla ja pyryttää. Matkaa autolle muutama sata metriä , mutta harhailtiin yli 2 tuntia. Lopulta ranta tuli vastaan ihan toisesta kohtaa kuin oli kuviteltu. Siinä sitten vielä tovi hiihdeltiin vielä pitkin umpeen pyryttänyttä tietä, että päästiin autolle. Kokeneita luonnossaliikkujia oltiin molemmat ja maastot tutut. Onneksi ei jääty autolla kiinni lumeen, sillä 15 vuotta sitten kännykätkin olivat hyytyneet kylmästä jo aika päiviä sitten. Näännyksissä lopulta siis onnellisesti kotiin.

Noin 12 vuotiaana mentiin pesemään  äidin kanssa mattoja,silloin pesupaikat olivat vielä laitureilla. Ei taloja missään, autolta metsäpolkua pitkin pesupaikalle. Oli aika työ kahden naisen saada kolme mattoa kannettua. 

Kun pääsimme laiturille taivas oli ihan mustikan värinen ja ilma tuntui sähköisellä. Äiti sanoi että pestään  nyt ainakin yksi matto kun tultiin. En ole varma mutta äiti varmasti kuunteli säätiedot eikä olisi lähdetty,jos olisi luvattu ukkosta. 

Ja sitten,PUM!   Semmoinen jyrinä ja pauke kuin olisi sota syttynyt. Satoi rankasti eikä nähty enää eteen. Äiti huusi että unohdetaan matot ja juostaan autolle.  Samassa salama iski puuhun rannassa,aivan sen laiturin  luona. Äitini otti kädestäni ja veti minua perässä.

Autossa vaan täristiin kylmästä ja pelosta hampaat kolisten,molemmilla jotkut sortsit ja toppi vaan päällä. Tuntui kestävän ikuisuuden ennenkuin myrsky meni ohi.

Keski-Norjassa päiväretki vuorelle, alas tullessa lauma vuorelle laiduntamaan nousseita lehmiä ja vasikoita oli ainoalla alas johtavalla polulla. Kunnon umpipusikko toisella puolella, voimakas puro toisella, jyrkkää maastoa. Vetivät lehmät säikähtäessään sellaisen "kaikki tuijottaa ihmisiä ja mölisee ja vähän hermona kuopii maata eikä ainakaan väistetä"-lehmähermoilun.

Sitten muistin jonkun instavideon, että lehmät tykkää laulamisesta. Joten lauloimme hetken lehmille jotain lastenlaulua joka tuli sillä hetkellä mieleen. Lehmät silmin nähden rauhoittui, alkoivat laiduntaa ja katsella muualle, ja niiden ohi uskalsi sitten mennä sieltä puskan puolelta.

Tuntureilla ja vuorilla tosiaan sää muuttuu hirveän äkkiä. Me kavuttiin joskus tunturille lasten kanssa kauniissa kesäpäivässä ja huipulla ollessa nähtiin ukkospilvien vyöryvän kovaa kohti. Lähdettiin äkkiä alas ja onneksi ehdimme puurajalle, ennen kuin myräkäkkä alkoi. Onneksi lapset ei pelkää ukkosta mutta litimärkiä oltiin kaikki.

Ollaan monia patikointireittejä kierretty Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa, mutta onneksi koskaan ei ole sattunut mitään. Siitä pitää muistaa huolehtia, että vettä on paljon mukana. Kesällä vettä täytyy olla sen verran minkä uskoo riittävän, ja vielä vähän lisää 😄

Norjassa yhdellä reitillä vastaan tuli kätensä loukannut nainen, oli kaatunut kivikkoon ja sormi oli haljennut sivusta niin että luu näkyi. Vettä ja paperia pystyimme tarjoamaan mutta emme muuta ja siinä tajuttiin että "koska" tehdään nykyään vain päiväpatikointeja, ei olla tajuttu että sielläkin voisi sattua jotain 🙄

Seuraavana päivänä meillä oli patikoinnilla repussa mukana pieni pussi missä oli, ja on nykyään aina, sideharsorullia, taitoksia, teippiä, ym.

Ja autossa on tietysti enemmän EA-tarvikkeita ja lääkkeitä.

Haluaisin suositella kaikille enemmän luonnossa liikkuville WAFA Wilderness Advanced First Aid-ensiapukurssia. Viikon kurssi, järjestetään ympäri maata, suomeksi vaikka nimi onkin englanninkielinen. Siellä oppii mitä tehdään kun ambulanssi ei tule 10 minuutin sisällä paikalle.

Yksi lisäys listaan eli aina kännykät ladataan tietysti täyteen ennen patikointeja. Ja jos eksyttäisiin, toisen kännykkä suljettaisiin ja siten säästetään sen akkua, siltä varalta että toisesta akku loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maastopyöräillessä tutulla reitillä joku olikin käynyt kaatamassa isoja runkoja polulle. Toki ne näkyivät, mutta silti oli mahdollisuus siihen, että olisi voinut käydä huonosti. Runkoja oli monta, kaikki tahallisesti polulle kaadettuja tai tuotuja, lisäksi siellä oli taimikon reunaan vedetty mustakeltaista muovinauhaa monta kerrosta, ettei vain pystynyt pyörällä ajamaan läpi.

Ajoitko maastopyörille tarkoitettua reittiä?

Jokainen polku on maastopyöräreitti ja vaikka ei olisi polkuakaan, niin saa ajaa.

Mun ohje on,että varaudu aina pahimpaan, se painaa muutaman kilon enemmän rinkassa. Olen käynyt monta suomalaista kansallispuistoa läpi. Koronan jälkeen vaellus suomessa lisäänyi huomattavasti, joten siirryin erämaa alueisiin, koska haen reissuiltani hiljaisuutta ja rauhaa. Ensimmäinen reissuni oli 2014 karhun kierros, jo silloin siellä ei "tarvinnut olla yksin", mutta nykyään se on kuin stockmannin hullut päivät. Kauniit maisemat siellä on, mutta en sitä vaellukseksi kutsuisi. Viime vuosina olen siis lähinnä käynyt erämaa alueilla (kaldoaivi, vätsäri, puljun erämaa, lemmenjoen reitin ulkopuolinen erämaa, kemihaara, muotkatunturit, tuntsa, hammastunturi,yms yms.. 

Erämaassa, tietty tärkeintä on osata suunistaa kartalla ja kompassilla, mutta se ei riitä. kemihaaran erämaassa kävi niin, että mun ja kaverini suunnistamisessa tuli kohtalaisen suuri ero mielipiteessä mikä suunta on oikea. 

Kävi niin että juomaletkun magneetti rikkoi kaulassa olevan kompassin... eli sateliitti gps on mielestäni ehdoton, vaikka miten hyvä suunnistaja olisit, samoin ruokaa kannattaa varata aina pari päivää enemmän, kuin ko reissulle tarvitaan. Voit saada flunssan tai vatsataudin, joka todella vie voimat.

Ja opettele vähintään 5 tapaa sytyttää nuotio, vaikka sytkäri olis kastunut, en nyt tarkoita mitään kepillä puun hinkkaamista, vaan vaikka tuluksia, myrsky tikut 

,paristo ja teräsvillaa, steariinia, (tuikku on loistava kikka märillä puilla) pumpulia ja bensaa purkissa, tms).. Ja yksi vaate kerta muoveissa kuivana aina, vaikka tämä on monesta "gramman viilaajasta turhaa".

Reissuillamme, yhdellä murtui nilkka, varautumisella päästiin perille, ilman helikopteria.. ja kännykässä harvemmin on kuuluvuuksia, joten sen helikopterinkin takia, kannattaa olla se gps. Ja tärkeimpänä vesi, eli jos olet lapissa se on puhdasta, jos jossain muualla, niin joku puhdistus väline, terve ihminen pysyy hengissä ääritapauksessa noin 30vrk vedellä , ilman ruokaa, mutta yks hellepäivä voi lamaannuttaa ilman vettä, ja jos se on likaista, niin vatsatauti ei auta kun on heikossa kunnossa valmiiksi. 

Tämä ei tietenkään koske päivä retkeä nuuksiossa tai sipoon korvessa, mutta jos oikeasti lähdetään erämaahan vaikka viikon reissulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Maastopyöräillessä tutulla reitillä joku olikin käynyt kaatamassa isoja runkoja polulle. Toki ne näkyivät, mutta silti oli mahdollisuus siihen, että olisi voinut käydä huonosti. Runkoja oli monta, kaikki tahallisesti polulle kaadettuja tai tuotuja, lisäksi siellä oli taimikon reunaan vedetty mustakeltaista muovinauhaa monta kerrosta, ettei vain pystynyt pyörällä ajamaan läpi.

Ajoitko maastopyörille tarkoitettua reittiä?

 

Jokainen polku on maastopyöräreitti ja vaikka ei olisi polkuakaan, niin saa ajaa.

Paitsi kansallispuistossa.

Hernerokkasumussa liikuttiin Saanan laella. Eksyttiin polulta. Kaveri huomasi, että ollaan sen jyrkänteen reunalla.

Jäätävänä talvipäivänä vaellus päättyi autolle. Auton avaimen patteri olikin hyytyvyt pakkasessa, eikä toiminut. Ja lukko oli jäässä. Pelkääjän puolelta pääsin sisään. 

Pudonnut jäihin paikassa, jossa en edes tajunnut olevan vesistöä.

"samoin ruokaa kannattaa varata aina pari päivää enemmän, kuin ko reissulle tarvitaan."

Tämä. Viimeksi Pohjois-Ruotsissa tien vieressä istui liftaripariskunta rinkat selässä. Autot meni ohi mutta päätettiin pysähtyä kysymään voidaanko auttaa (oltiin kääntymässä risteyksestä eikä uskottu heidän siihen suuntaan tulevan). Ulkomainen pariskunta, olivat eksyneet vaellusreitiltä ja ruoka oli loppunut jo pari päivää sitten, olivat tosi heikkona jo. Olivat löytäneet lopulta tielle ja halusivat vain seuraavaan paikkaan missä olisi ruokaa, kauppa tai ravintola tms ja vietiin heidät.

Ihan tavallinen kuntosuunnistus. Puun oksa on voinut räpsähtää eteen, jännittynyt ilmeisesti aiemman kulkijan mentyä. Kyykäärme voi kiemurrella pitkin puunrunkoa. Myrskyn jälkeen, vaikka puu on pystyssä, on vaaran tuntu. Nilkat voi nyrjähtää hakkuuaukioilla jossa työkoneet/traktorit on myllänneet maapohjaan kuoppia. Tiheikössä voi oksa pistää silmään. 

Eksynyt olen ja kiertänyt ympyrää. Ilmeisesti vahvempi jalka ottaa pidempää askelta. Kompassi pitää tietysti olla. Ehdottomasti pahinta on märkyys. Jos kengät on mulahtanut, tai satanut ja vaatteet märät, hypotermia voi tulla pluskelilläkin, jos ei heti pääse vaihtamaan.

Foliolakana on hyvä, mutta se voi estää kännykän kuulumisen. Pieniä taskulamppuja voi olla kaksin kappalein. Kännykkään ei kannata liikaa luottaa. Hyvä valmistautuminen esim karttoja katsellen. 

Olen kävelevä riski luonnossa, koska mulla ei ole minkäänlaista suuntavaistoa. Toki järjellä ja keskittyneenä tai kompassin avulla pystyisin ehkä löytämään jonnekin.

Olen onnistunut eksymään töistä kotimatkallakin, kun päätin kulkea eri katua kuin normaalisti. Siitä tuli pitempi lenkki kuin oli aikomus.

Jos menen tavarataloon, on aina yllätys, että mille kadulle tupsahdan poistuessa, jos siellä on useampia ovia, mistä tulla ulos.

Jos olen yksin, niin keskityn kyllä kovasti ja sitten osaan liikkua.

Tuon aistin puutteen sijasta minulla on vatupassi päässäni aktiivisisena. Näen heti, onko joku hylly tai taulu suorassa. Mies aina mainostaa, että meillä ei vesivaakaa tarvita.

Minä olen se, joka kiukuissaan istuu mökin pihalla kivellä ja noituu, kun tuokin räystäs on selvästi vinossa.

En ole mikään luonnossaliikkuja, eikä tämä nyt ole mitään monien kokemuksiin verrattuna, mutta karmein luontokokemus on itsellä paarmojen hyökkäys hillametsässä. Hyvä hillavuosi ja marjoja oli paljon, mutta paarmoja myös ihan mustanaan. En ole koskaan ennemmin tai myöhemmin vastaavaan törmännyt. Se ei ollut mikään parvi tai tietyllä alueella oleva keskittymä, vaan koko metsä/suo alue oli ihan täynnä niitä. Ne tunkeutui naamalle, suuhun, korviin, käsiin. Söivät myös vaatteiden läpi. Se oli ihan hirveää. Luojan kiitos hyttysverkkolakeista, jotka sattui olemaan mukana ja voitiin pukea päälle, ei varmaan oltaisi pystytty olemaan siellä ilman niitä. Mikään hyttyskarkote ei auttanut yhtään. 

Matkoilla kannattaa aina olla evästä mukana. Jos on kohteessa myöhään, ei tarvi lähteä yötä vasten ruokaa etsimään. 

Vierailija kirjoitti:

Pahin on ollut maa-ampiaispesään astuminen.

Tämä on paha. Lapsi astui metsäretkellä ampiaispesään ja sai yli 10 pistoa ympäri kehoa. Äkkiä lähimmälle tielle ja ambulanssi paikalle. Shokkitila tuli lapselle ja tarvi nopeasti lääkityksen mutta selvittiin säikähdyksellä.