Stressaavin työ, jota olet tehnyt? Kuinka kauan jaksoit työtä?

Taksikuski, pitkiä päiviä ja öitä, välillä yötäpäivää. Aina on lähdettävä, oli sää mikä tahansa ja olet vastuussa siitä, että asiakas pääsee turvallisesti perille ja aikataulut pitää, esim. Koulukuljetuksissa. Reilut 10 vuotta tein.

Hirveintä on ollut pakotettuna henkilökohtainen avustaja tai käytännössä kotiorja orjan kohtelulla varsinkin kun  orjaksi joutunut kärsii itse mielenterveysongelmista ja on autisminkirjolla. 

Sahalla olin lyhyemmän ajan. Muutaman tunnin. Hirveä kiire ja lankkua pukittiin päähän ja naamaan. Tulivat automaattisesti linjalta ja miten päin sattuu sekä liian nopeasti. Samalla piti yrittää 3:sta eri laadusta päättää nappia painamalla. Ei tullut mitään. Perehdytys tyyliin mallia 1 minuutti ja koneet käyntiin. 19 - vuotiaalle kauhun kokemus. Heti kun koneet sammutettiin ruuhkan vuoksi - häivyn helkkariin! En saanut palkkaa ko. ajasta mutten perään edes kysellyt.

Jaoin postia 4 kuukautta 90-luvun puolivälissä. Itse jakotyö oli ihan ok, mutta sitä edeltävä lajittelu oli tuskaa, kun minun piti keskittyä siihen tosissaan. Pitkään hommia tehneet lajittelivat kuin koneet, koska he olivat oppineet lukemaan vastaanottajan tiedot paljon nopeammin ja oikea lokerikkokin löytyi ulkomuistista.

Kotisiivoojan työ. 

Fyysisesti raskasta työtä, joka oli huonosti palkattua. Vaikeita asiakkaita ja paljon valituksia, joita joutui setvimään esihenkilön ja asiakkaan kanssa jälkikäteen. Ihmiset voivat olla tosi veemäisiä ja alentuvia sellaisia kohtaan, joita pitävät alempinaan, jonkinlaisena palveluskuntana kuten siivoojia.

Pari valitusta on jäänyt erityisesti mieleen: Eräs asiakas, joka kovasti halusi jutella kanssani heillä ollessani, laittoi esihenkilölleni pitkän sähköpostiviestin jälkikäteen ja valitti siitä, että olin kertonut opiskelevani yliopistossa ja tekeväni siivoustyötä opintojeni ohessa. Hän (hieno rouva, hienossa isossa asunnossa) oli siis loukkaantunut siitä, että "palvelija" paljastuikin maisteriopiskelijaksi. Toinen mieleen jäänyt valitus tuli todella epämiellyttävän oloiselta, hiljattain eronneelta mieheltä, joka palkkasi siivoojan pieneen kaksioonsa. Hänellä ei ollut mitään siivousvälineitä, ei esimerkiksi imuria ollenkaan, mutta oletti että siivooja "jotenkin" siivoaa. Valitti jälkeenpäin kaikesta, esimerkiksi siitä kun se ainoa rätti, jolla jotain tein, oli pudonnut kuivaustelineeltä maahan lähdettyäni. Mietin, että jos pikkulapsiperheen isä ei jaksa siivota omaa 45 m2 kaksiotaan tai ei tajua, että ilman imuria ei tosiaan voi imuroida, niin ei ihmekään, että on ero tullut...    

Vaatimukset eivät aina olleet ihan realistisia ja työvälineet, jos siivottiin asiakkaan omilla välineillä, toimimattomia, rikki, todella epäsopivia, yksinkertaisesti huonoja. 

Summa summarum: Raskas työ, huono palkka, veemäiset asiakkaat ja sinällään jo epäkiinnostava työ, en kokenut alaa kohtaan mitään suurta intohimoa a la Auri Kananen. Jaksoin kolmisen kuukautta.

Erään liittymäoperaattorin aspa. Surkea palkka, pissatauotkin piti merkitä järjestelmään, vastausaikoja, puhelun kestoa, kaikkea kytättiin suurennuslasilla.

Tauot olivat hirveitä- ainoalle mikrolle oli jono eikä mitenkään ehtinyt syödä ruokaa lämpimänä, saatika ehtiä lounaalla jonnekin muualle syömään.

Muutaman kuukauden kestin aina uutta määräaikaista sopimusta putkeen. Lopulta en vaan enää jatkanut sopimusta ja pääsin pian muualle töihin.

Kaikki työt ovat olleet kohdallani enemmän tahi vähemmän silkkaa paskaa ensimmäistä kesätyöpaikkaa lukuunottamatta.

Vaikka työnkuvissa ei yhdessäkään ole ollut moitittavaa, ovat ihmiset tehneet työstä sietämätöntä.

Vuosikymmenien aikana minulla on ollut useita satoja läheisiä ja tuhansia etäisempiä "työkavereita "ja tästä koko perkeleen sakista ainoastaan muutama harva yksilö on ollut moraalis-eettisesti kelvollinen yksilö pitkässä juoksussa.

Olenkin päätynyt lohduttomaan, mutta täysin realistiseen, loppupäätelmään. Ihmiset ovat lähes poikkeuksetta itsekkäitä ja moraalittomia mulkkuja, kunnes toisin todistavat.

Nykyisin erakko näyttämön verhojen takana. Näin on hyvä.

Siivoojana isossa firmassa. Itse työstä tykkäsin, mutta kaikki muu siihen liittyvä... Lähiesihenkilöiden toiminta aivan luokattoman epäammattimaista, asiakkaat aivan naurettavan noloja ja vihamielisiä (eläkeläiset hallituksen jäsenet/pj:t jotka jättivät "ansoja" rappukäytäviin ja juoksivat perässä nalkuttamassa), huono työilmapiiri, työkaverit pääasiassa valittavia ja elämiinsä kyllästyneitä pahan ilman lintuja, laitettiin liikaa töitä ja jos yritin kieltäytyä, pomo huutaa ja lyö luuria korvaan. Työajat alkaa joskus yhdeltä yöllä, kun kohteita vaan tungettiin liikaa, ja sitten päiväunien jälkeen vielä alkuillaksi jonnekin siivoamaan. Eli ei työssä mitään vikaa, mutta se kulttuuri ja asema, jossa olet kaikille alinta paskaa, oli itselleni ihan liikaa. En vieläkään ymmärrä, miten jotkut kehtaavat olla toiselle ihmiselle niin kamalia. Palkka tietenkin aivan naurettava työn määrään nähden 

Cafe Pick Nick ja eräs hupikauppa. Älkää menkö perhefirmaan duuniin.

Kelan pääjohtaja 🤣

Hirvee stressi koko ajan

Toinen paha mulla oli hyvinvointialueen johtaja, otin melkee heti loparit ja onneks sain vuoden palkan siittä!! 

Neljä vuotta esimiestehtävässä ja ison yksikön päällikkönä. Muuten oli hyvä homma ja hyvä yksikkö, muta oma esimies huohotti koko ajan niskassa, asiat olisi pitänyt tehdä hänen tavallaan, hänen aikatauluissaan. Eli olin vastuussa kaikesta, mutta valtaa ei silti annettu. 

Hoitotyö on ihan perseest nykyään. Siinä pärjää jos tekee duuninsa rennosti panostanatta liikaa ja sit lähtee kotiin. Ja palaa loppuun jos alkaa suorittaa teholla ja stressaa kaikkee mahdollista.

Kotisiivous. Näen vieläkin painajaisia niistä vanhusten loputtomista matoista, joilla lattiat oli vuorattu. 

Olen kokenut lähihoitaja, mutta silti kaupungin kotihoito oli aivan liikaa. Jaksoin viikon. Käyntejä oli tuhottoman monta päivän aikana ja jos meni viisikin minuuttia yliaikaa jonkun luona, oli loppupäivä aika pitkälti pilalla. Jostain syystä hatutti että kaikki oli digitaalista ja sitä työpuhelinta piti tuijottaa ihan koko ajan, mikä häiritsee ainakin minun keskittymistäni. Asiakkaan ovessa oli qr-koodi jolla piti leimata sisään ja ulos kulkiessa ja käyntiin varattuun viiteentoista minuuttiin piti ehtiä mielellään myös tehdä kirjaukset. Sähläsit siinä sitten vetenpainemittarien ja sokerimittareiden ja puhelimen kanssa taistellen kelloa vastaan.  Mukavia asiakkaita lukuunottamatta vihasin joka hetkeä. On kiva että työpäivässä on tarpeeksi tekemistä, mutta liika on liikaa. 

Kirjanpitäjä tilitoimistossa. Kymmeniä asiakkaita, osattava vero- ja kirjanpitolait, pikkutarkkaa työtä meluisassa avokonttorissa, välillä lähes 100 tuntia ylitöitä kuukaudessa, ikävä työilmapiiri, asiakkaista suurin osa asiallisia, osa ei. Kaikki tämä luonnollisesti liian pienellä palkalla.

Pari vuotta jaksoin, never again.

Työ, johon perehdytettiin huonosti, apua ei saanut, ohjeet oli sinne päin kysyttäessä ja oletettiin, että heti osataan yhtä hyvin ja nopeasti, kuin aiempi työntekijä vuosien työskentelyn jälkeen. Kaikesta annettiin negatiivista palautetta, muttei kuitenkaan kerrottu, millä tavalla asiat sujuisi paremmin. Lopulta olisi pitänyt tehdä töitä pimeästi, huijata tukiasioissa ja oletettiin, että toki näin tehdään. 

Jaksoin noin 3 viikkoa ja sattumusten summana en ollut enää soveltuva työhön. En olisi ikinä uskaltanut itse ottaa lopareita.

Kaupan kassalla oli iham kauheaa, siellä kuitenkin useamman vuoden olin.

Projekti hommat teollisuudessa. Ei ihme että kaikki alkoholisteja ketkä tekee tätä pitkään.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä stressaavin, mutta yksitoikkoisin ja tylsin oli kesätyö maanmittaustoimistolla. Kävelimme ympäri metsiä merkitsemässä rajoja ilmakuvausta varten.

Ai, mun mielestä tuo oli mukavaa.