Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla on vaikeeta ja per*eestä!! Pääskää yli tissiposket! Antakaa äidille hali ja iskälle kans. Ei ne oo tiennyt mitä ne on tehnyt.

Ei kaikilla suinkaan ole vaikeaa, esim. minulla. Halin kyllä annan äidille ja iskällekin, kuten omille lapsillenikin <3

Vierailija kirjoitti:

Hemmetin rikinäiset lainaukset. Vastaus ylle:

Todennäköisesti ovat joskus itsekin syytelleet, vaikka juuri tänään eivät. Itsehän olin suuri positiivisen ajattelun kannattaja ja tuputtaja kunnes ymmärsin miten pitkään sillä voi viivästyttää aitoa paranemista. 

Sama. Enkä tajunnut edes, että pinnan alla muhii mätäpaise. Kuvittelin, että olen selvinnyt, kuten moni tässä ketjussa kuvailee. Oli paska alku elämälle, mutta so what, nyt on hyvin. Paitsi ettei ollutkaan.

Vierailija kirjoitti:

Luuleeko jotkut että kaikki niiden sisällä vellova pahaolo on niiden vanhempien syy? 

Luuleeko jotkut, että kaikkien traumatisoituneiden lasten sisällä velloo paha olo? Ei vello. Joidenkin sisällä kyllä, joidenkin ei. Ne oireet voivat ilmetä monella muullakin tavalla.

Vierailija kirjoitti:

Kaikilla on vaikeeta ja per*eestä!! Pääskää yli tissiposket! Antakaa äidille hali ja iskälle kans. Ei ne oo tiennyt mitä ne on tehnyt.

Olen antanut. Ei halannut takaisin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se mätämöykky nousee sieltä aina uudestaan. Aikuista ihmistä EI pysty kasvattamaan varsinkaan hänen oma lapsensa. Sitähän se vaatisi.

Aika moni juuttuu kuitenkin yrittämään. Sama ansa kaikissa epäterveissä suhteissa: tarraudutaan toivoon saada toinen ymmärtämään. Saada toinen käsittämään jotakin. Haluaa uskoa että vanhemman voisi korjata jotenkin rakastavaksi, ymmärtäväksi, sellaiseksi jonka kanssa päästään yhteisymmärrykseen jostakin. Tuo ei nimenomaan ole syyttelyä vaan sitä, että haluaisi korjata perheen joka oli ehkä pahastikin rikki. Koska rakastava perhe, lapsuuden tai oma, ON valtava voimavara ja periaatteessa sen eteen haluaa taistella.

Paitsi että muut eivät välttämättä pysty tulemaan tuumaakaan sinua vastaan. Kelpaat vain tottelevaisena, nöyränä, alistuvana ja palvelualttiina - eli sellaisena, kuin olit lapsena. Silloinhan kaikki oli niin hyvin!

Tämä oli viiltävän osuvasti kirjoitettu!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai on vanhempia jotka on omalla toiminnallaan aiheuttanut vakavia mielenterveydellisiä ongelmia lapselleen,  mutta sitten on myös niitä perheitä joissa ollaan eletty ihan tavallista perhe-elämää ja silti joku kokee että vanhemmat on pilannut sut ja sun koko elämän.

Siitäkin huolimatta että olet menestynyt ja pärjännyt elämässäsi hyvin. 

Tottakai kaikki ymmärtää että jos sun vanhempasi on pahoinpidellyt sua, jättänyt yksin kotiin ilman ruokaa ja vaikka mitä , niin se on ihan ymmärrettävää että et liene halua olla vanhempiesi kanssa tekemisissä?! 

Nämäkin vanhemmat pitävät itseään monesti ihan hyvinä ja parhaansa tehneinä.

Eivät oikeasti varmasti pidä, valehtelevat sujuvasti. He eivät vaan välitä, ovatko vai eivätkö ole. Itku syntyy siinä vaiheessa, kun välinpitämättömyydellä on seurauksia. Vanhemmuuden rajaton valta kääntyy vastaan siinä vaiheessa, kun tästä täytyy luopua. Kun lapsia on pitkään käytetty omaan tunnesäätelyyn, roskiksena, kunnollisuuden ja hyvyyden naamiona, on katkeraa luopua hyödyistä ilman omaa suostumusta. Naamio uhkaa tipahtaa (äkkiä selitellään lapsi hurjaksi, ainakin puolisonsa tai terapeutti) ja omat resurssit on köykäiset selviytyä tästä kaikesta, kun kukaan ei kerääkään tunne-roskia. Ei oo tarvinnut harjoitella. Vallankäyttäjä ei ikinä hylkää itse uhriaan, ellei parempaa ole tiedossa. Siksi varasuunnitelmaa ei ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuleeko jotkut että kaikki niiden sisällä vellova pahaolo on niiden vanhempien syy? 

 

Varmasti, koska tuohan on yksi helpoimmista defensseistä ja coping-keinoista.

Jos olisit sisäistänyt lukemaasi, niin osaisit varmaan kääntää termit suomeksi...

Eihän se lapsi sitä hahmota, miten paha se tilanne on ja ettei siihen tarvitse alistua. Olen itse miettinyt, että olisin kärsinyt suuresti myös lastenkodissa. Olin kiltti ja päihteetön, lastenkotilaiset teinit monesti jotain muuta. 

Eivät nämä ihmiset hahmota aina aikuisinakaan, miten pahoja asiat ovat. Otetaan vastaan henkistä, fyysistä, seksuaalista ja taloudellista väkivaltaa, kontrollointia, yksityisyyden kieltämistä. Pomo pystyy ajamaan burn outiin. Ystävät pystyvät hyväksikäyttämään. Jne. Kunnes on käyty läpi lapsuuden purku ja minuuden uudelleenrakennus.

Vierailija kirjoitti:

Ja jos kerran tiedät että käsiteltävää on, niin tuleeko sisaruksen paha olo oikeasti noin isona yllätyksenä? Mikset ole tukena? Vanhempien kuuluisi kasvattaa lapset pitämään huolta toisistaan, eikä puolustelemaan vanhempia kuin jotkut pikkukakarat. Tosta kyllä tunnistaa jo päävikaiset vanhemmat.

Se, että vanhempi/vanhemmat voivat olla päävikaisia, ei tarkoita sitä etteikö myös joku sisaruksista voisi olla. 

Kyllä vanhempi voi aidosti kuvitella olevansa hyvä vanhempi vaikka oikeasti on kaikkea muuta. Kun ei tajua niin ei tajua. Perinteinen esimerkki tämä että lapsi on oiken kiltti ja kunnollinen ja vanhempi luulee että syynä on hieno kasvatus. Kun oikeasti kukaan ei perheessä ei uskalla muuta kuin olla kusi sukassa ettei äidin psyyke taas romahda.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hemmetin rikinäiset lainaukset. Vastaus ylle:

Todennäköisesti ovat joskus itsekin syytelleet, vaikka juuri tänään eivät. Itsehän olin suuri positiivisen ajattelun kannattaja ja tuputtaja kunnes ymmärsin miten pitkään sillä voi viivästyttää aitoa paranemista. 

Sama. Enkä tajunnut edes, että pinnan alla muhii mätäpaise. Kuvittelin, että olen selvinnyt, kuten moni tässä ketjussa kuvailee. Oli paska alku elämälle, mutta so what, nyt on hyvin. Paitsi ettei ollutkaan.

Se on jännä, miten pitkään murtuneella jalalla voi liikuttaa kipuun tottuneena ja sitten yks kivi lisää reppuun ja koko helahoito antaa periksi. Oho, ei se luutunutkaan ajan kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja jos kerran tiedät että käsiteltävää on, niin tuleeko sisaruksen paha olo oikeasti noin isona yllätyksenä? Mikset ole tukena? Vanhempien kuuluisi kasvattaa lapset pitämään huolta toisistaan, eikä puolustelemaan vanhempia kuin jotkut pikkukakarat. Tosta kyllä tunnistaa jo päävikaiset vanhemmat.

Se, että vanhempi/vanhemmat voivat olla päävikaisia, ei tarkoita sitä etteikö myös joku sisaruksista voisi olla. 

Mitäs luulet, jos kaikki perheen lapset traumatisoitui ja yksi vaikuttaa päävikaiselta, niin onko se hänen vikansa? Et ole tainnut ymmärtää perheen sisäistä dynamiikkaa kuitenkaan, ja miten se on vaikuttanut siihen yhteen sisarukseen. Kuulostat jotenkin todella yksinkertaiselta, vai onko vaan puolustusmekanismit tyhmentämässä? Tuntuu tollainen ihmeellinen ajattelun vaikeus olevan yleistä sekopäävanhempien lapsilla, vaikka muuten olisivst älykkäitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuleeko jotkut että kaikki niiden sisällä vellova pahaolo on niiden vanhempien syy? 

 

Varmasti, koska tuohan on yksi helpoimmista defensseistä ja coping-keinoista.

Jos olisit sisäistänyt lukemaasi, niin osaisit varmaan kääntää termit suomeksi...

Defenssi= psyykkinen suojamekanismi eli suojataan egoa häpeältä, narsistiselta haavalta tms. epämiellyttävältä tilanteelta kieltämällä tosiasiat

Coping= selviytyminen hankalassa tilanteessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuleeko jotkut että kaikki niiden sisällä vellova pahaolo on niiden vanhempien syy? 

 

Varmasti, koska tuohan on yksi helpoimmista defensseistä ja coping-keinoista.

Jos olisit sisäistänyt lukemaasi, niin osaisit varmaan kääntää termit suomeksi...

Defenssi= psyykkinen suojamekanismi eli suojataan egoa häpeältä, narsistiselta haavalta tms. epämiellyttävältä tilanteelta kieltämällä tosiasiat

Coping= selviytyminen hankalassa tilanteessa

Luulitko, etten ymmärtänyt? Tulee vaan vähän sellainen klassinen lukion eka psykan tunti käyty- viba.

Ja oli muuten huonot käännökset.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hemmetin rikinäiset lainaukset. Vastaus ylle:

Todennäköisesti ovat joskus itsekin syytelleet, vaikka juuri tänään eivät. Itsehän olin suuri positiivisen ajattelun kannattaja ja tuputtaja kunnes ymmärsin miten pitkään sillä voi viivästyttää aitoa paranemista. 

Sama. Enkä tajunnut edes, että pinnan alla muhii mätäpaise. Kuvittelin, että olen selvinnyt, kuten moni tässä ketjussa kuvailee. Oli paska alku elämälle, mutta so what, nyt on hyvin. Paitsi ettei ollutkaan.

Se on jännä, miten pitkään murtuneella jalalla voi liikuttaa kipuun tottuneena ja sitten yks kivi lisää reppuun ja koko helahoito antaa periksi. Oho, ei se luutunutkaan ajan kanssa.

Ja kai niiden vanhempien on pakko olla kohtaamatta aidosti lapsiaan, koska se olisi heidän murtumiskohtansa.

Sinä jolla on tämä yksi hullu sisarus. Mikä on hänen paikkansa sisarusparvessa? Esikoinen, keskimmäinen, kuopus?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Luuleeko jotkut että kaikki niiden sisällä vellova pahaolo on niiden vanhempien syy? 

 

Varmasti, koska tuohan on yksi helpoimmista defensseistä ja coping-keinoista.

Jos olisit sisäistänyt lukemaasi, niin osaisit varmaan kääntää termit suomeksi...

Defenssi= psyykkinen suojamekanismi eli suojataan egoa häpeältä, narsistiselta haavalta tms. epämiellyttävältä tilanteelta kieltämällä tosiasiat

Coping= selviytyminen hankalassa tilanteessa

Finglishinä nämä oli huomattavasti selkeämmät :D (eri)

Vierailija kirjoitti:

Kyllä vanhempi voi aidosti kuvitella olevansa hyvä vanhempi vaikka oikeasti on kaikkea muuta. Kun ei tajua niin ei tajua. Perinteinen esimerkki tämä että lapsi on oiken kiltti ja kunnollinen ja vanhempi luulee että syynä on hieno kasvatus. Kun oikeasti kukaan ei perheessä ei uskalla muuta kuin olla kusi sukassa ettei äidin psyyke taas romahda.

Usein perheen teinin murrosikä palauttaa vanhemmat takaisin maanpinnalle. Paitsi silloin, jos perhe on niin autoritäärinen, että mitään murrosiän kapinaa ei tule, vaan se vaihe siirtyy siihen kunnes muuttaa pois kotoa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Om äitini on kasvanut alkoholistiperheessä ja monellatapaa jäänyt vaille henkisesti, fyysisesti ja emotionaalisesti. Äidilläni on ollut myös paljon ikäviä asioita omissa parisuhteissaan mm. väkivaltaa. Hän on ollut monellatavoin siis rikkinäinen ihminen kasvattaessaan yksinhuoltajana meitä lapsia. Varmasti on parhaansa tehnyt ja varmasti olisi paremminkin voinut olla. Mutta nyt oli ja on näin. Ei tulisi mieleenkään syyttävällä sormella osoitella ja suurennuslasilla etsiä vikoja. Äiti rakas

 

Ymmärrätkö, että tuolla samalla asenteella (omani) voi silti sairastua monella erilaisella tavalla johtuen lapsuudesta, vaikka on ollut se rakas äiti, joka on tehnyt sen mitä osasi ja "parhaansa". Ei sitä tarvitse suurennuslasilla etsiä, kun on sairaus tai ihan sairas toimintamalli, jonka vuoksi on altistanut itsensä fyysiselle tai henkiselle vahingolle. 

Voi hyvää päivää, mulla menee todellakin kuppi nurin ja herne nenään, kun luen tuollaista soopaa! ALTISTANUT itsensä henkiselle vahingolle. No kuule, aina ei voi valita ja onhan se hienoa, että siinä sivussa on pystynyt olemaan äiti lapselleen. Mutta sinä et siinä sitten näe mitään arvoa. Väärin teki. Päin helvettiä meni, kun sillä lailla itsensä altisti eikä pystynyt muutenkaan ongelmistaan irti pyristelemään. Eihän tuo hänen lapsensakaan aidosti voi äitiään rakastaa ja arvostaa. Varmaan psykoosissa on tai vähintään gaslaitattu.