Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli hyvät ja läheiset suhteet vanhempaan niin kauan kuin toimittiin vanhemman ehdoilla ja annoin hänen puuttua elämääni rajattomasti. Ja hänhän puuttui ihan kaikkeen. Jopa sohvan paikkaan olkkarissa ja verhojen väriin. 

Sitten kun aloin asettamaan rajoja ja elämään elämääni ihan itse, suuttui vanhempi. Hän alkoi haukkumaan ja uhkailemaan. Oli pakko katkaista välit muutamaksi vuodeksi kokonaan oman jaksamisen ja mielenterveyden tähden.

En käynyt edes terapiassa, vaan huomasin ongelman ihan itse.

T. Kamala aikuinen lapsi 

Ja tämäkin vanhempi näkee varmaan asian aivan vilpittömästi niin että hän on vääryyttä kärsinyt osapuoli.

Niinpä niin, monella on täysin vääristynyt käsitys siitä, mitä "hyvät välit" tarkoittaa. Oma vanhempi on vilpittömästi sitä mieltä, että meillä on "hyvät välit" eikä lainkaan huomaa, etten koskaan kerro mitään todella tärkeää itsestäni (syvimpiä tuntojani, surujani, pelkojani, unelmiani) koska se on kuin uunille puhuisi. Mitään vastakaikua ei tule eikä ole koskaan tullut. Pelkkää mitätöintiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan jokainen vanhempi tekee virheitä suhteessa lapsiinsa. Myös me, joilla nyt on pieniä lapsia, vaikka ehkä yritämme vältellä niitä asioita mistä ehkä omassa vanhempisuhteessaamme emme pitäneet.

Virheiden suuruus ja toisaalta asenne niiden takana sitten määrittelevät sitä, miten niitä pitää myöhemmin työstää vai pitääkö. 

 

Se on juuri näin. Lähes kaikki vanhemmat myös tahtovat hyvää lapsilleen, parempaa kuin mitä ehkä itsellä on ollut. Sitten kun itse on aikuinen, kannattaa yrittää ymmärtää omien vanhempiensa lähtökohtia ja motiiveja. 

Ja tällä en tosiaan tarkoita, että mitään pahoinpitelyä ja mitätöintiä pitäisi hyväksyä, mutta sellaista normaalia inhimillistä puutteellisuutta kyllä. 

Älä trollaa.

Vierailija kirjoitti:

Hesarin artikkelin kirjoittaja on selvästi narsisti ja olet hyvin tunnistanut narsistin toimintamallin. Narsisti on kykenemätön asettumaan toisen asemaan ja tuntemaan empatiaa. Ennen kaikkea narsisti ei näe omia lapsiaan erillisinä yksilöinä vaan itsensä jatkeena. Narsistille mikään ei ole yhtä vaurioittavaa kun oman lapsen kohdistamat negatiiviset tunteet - nehän ovat narsistinen loukkas ja suora vihjaus siitä että narsisti olisi toiminut väärin. Narsistin hauras itsetunto ei tällaista kritiikkiä kestä.

Vai onko narsisti kuitenkin se lapsi, joka syyttää vanhempiaan omista valinnoistaan?

Nykyisten kolmekymppisten tavanomaisin termi vanhemmistaan on narsisti, sillä he oikeuttavat kaiken tekemisensä ja sanomisensa. Narsisti on se, joka asettaa rajoja ja narsisti on se, joka muistuttaa, että sinulla itselläsikin on asian kanssa jotain tekemistä.

Narsistille ei muuten ole mitään merkitystä muiden tunteilla, ei edes omien lasten negatiivisilla. Narsisti nimittäin osaa katkaista välinsä terapiaan menevän lapsen kanssa, koska siten ongelma katoaa.

Moni terapeutti pilaa asiakkansa elämän kun todellisuudessa vain lisää tämän itseensä käpertymistä, menneiden vatvomista, ahdistusta ja rikkoo ihmissuhteita. Kannatta miettiä myös negatiivisia puolia ennen kuin avaa koko elämänsä jollekin terapeutlle, ihmisiä vain hekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun näitäkin kommentteja lukee, näkee selvästi, että toisilla vain on terävämpi ymmärryskyky kuin toisilla. Yksinkertaisemmat syyttelevät muita, kun taas fiksummat näkevät sellaisen olevan typerää, koska ihmiset nyt vaan usein ovat vajavaisia. 

Kommenttisi on yksinkertaistettuna: "minun kanssa samaa mieltä olevat on kauniita ja fiksuja ja eri mieltä olevat on tyhmiä ja rumia."

Kuulut selvästikin näihin vähemmän fiksuihin.

Asioita, joista aikuinen tyttäreni alkoi minua syyllistää:

1. Rajoitin tunnetusti kallista ratsastusharrastusta hänen ollessaan teini-ikäinen. Syynä oli sen hinta, koska meillä oli silloin asuntolainan maksussa todella tiukkaa työtilanteiden takia. Myös kuljetukset rasittivat sekä taloutta että viikonloppujen ajankäyttöä. Olisiko pitänyt laittaa asunto lihoiksi, jotta lapsi saa ratsastaa joka viikko? Harrastus ei edes ollut tavoitteellista, tyttö ei halunnut kilpailla lainkaan. Jos sillä nyt on merkitystä. Itse ratsastin saman ikäisenä ehkä max 5 kertaa vuodessa (ja joka kerta käytännössä ilmaiseksi), kun ei muuhun ollut mahdollisuutta, mutta tytön maailma meinasi vissiin hajota, kun ei joka viikko päässyt.

2. Olin kuulemma pukenut hänet alle kouluikäisenä ja alakouluikäisenä vaatteisiin, jotka hänestä jälkeenpäin ajatellen ei olleetkaan kivoja. Silloin aikanaan ei tosin esittänyt vastaväitteitä vaatteitaan kohtaan.

Niin että mitä nyt tein väärin? Pilasinko hänen elämänsä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin no se vastuullinen ratkaisu voi aivan hyvin olla se, että pistää välit poikki vanhempaansa. Aikuisen ihmisen ei ole pakko olla tekemisissä vanhempansa kanssa vaikka tämä kuinka ruikuttaisi.

Kuulostaa vastuulliselta ratkaisulta jos vanhemmat ovat aidosti olleet pahoja ihmisiä ja muussa tapauksessa vastuuttomalta pakenemiselta ja epäkypsältä toiminnalta.

Toki välit on mahdollista palauttaa aikuistuttuaan.

Oletko sinä joku ihmisten toiminnan ylin tuomari?

Ihmiset toimivat, kuten parhaaksi näkevät. Suojelevat itseään ja lähimpiään haitalliselta vuorovaikutukselta. Samalla säästyy se vanhempikin egonsa loukkauksilta, joita väistämättä rehellisessä suhteessa tapahtuisi.

Juurikin näin. Mutta se mitä joku parhaaksi näkee ei välttämättä ole oikeasti hänelle parhaaksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan jokainen vanhempi tekee virheitä suhteessa lapsiinsa. Myös me, joilla nyt on pieniä lapsia, vaikka ehkä yritämme vältellä niitä asioita mistä ehkä omassa vanhempisuhteessaamme emme pitäneet.

Virheiden suuruus ja toisaalta asenne niiden takana sitten määrittelevät sitä, miten niitä pitää myöhemmin työstää vai pitääkö. 

 

Se on juuri näin. Lähes kaikki vanhemmat myös tahtovat hyvää lapsilleen, parempaa kuin mitä ehkä itsellä on ollut. Sitten kun itse on aikuinen, kannattaa yrittää ymmärtää omien vanhempiensa lähtökohtia ja motiiveja. 

Ja tällä en tosiaan tarkoita, että mitään pahoinpitelyä ja mitätöintiä pitäisi hyväksyä, mutta sellaista normaalia inhimillistä puutteellisuutta kyllä. 

Mitä horiset? Aloituksessa puhuttiin lehtijutusta, jossa psyykkisesti sairastunut äiti kitisee, kun aikuinen lapsi meni terapiaan. Jokainen tietää, että äidin tai isän psyykkinen sairastuminen vaikuttaa lapsiin.

Vierailija kirjoitti:

Kun näitäkin kommentteja lukee, näkee selvästi, että toisilla vain on terävämpi ymmärryskyky kuin toisilla. Yksinkertaisemmat syyttelevät muita, kun taas fiksummat näkevät sellaisen olevan typerää, koska ihmiset nyt vaan usein ovat vajavaisia. 

Pidät itseäsi terävänä? Oletko tullut ajatelleeksi, että eri vanhemmilla on erilaisia tekoja?

Joskus teot ovat siinä mittakaavassa väärin, ettei niitä voi enää selitellä sillä, että ihmiset nyt vaan ovat usein vajavaisia. On ihan tervettä edes aikuisena ymmärtää, että yhtään mikään ei voinut oikeuttaa vanhempaa toimimaan ihan noin väärin. 

Sitten on vielä vanhempia, jotka eivät jätä edes aikuista lastansa rauhaan. Eli ei riitä, että ikäviä asioita tapahtui lapsuudessa, joka on jäänyt taakse. Sen nyt useimmat pystyvätkin ohittamaan. Mutta entä jos niitä kamalia asioita tapahtuu edelleen koko ajan? Jos kaltoinkohtelu alkaa ulottua omiin lapsiin, ja herää halu suojella heitä? Pitääkö ne viattomat lapsiparat tosiaan esimerkiksi toimittaa käskystä mummolaan rääkättäviksi, koska se oma äiti ja lasten mummo nyt on vaan usein vajavainen ja se pitää fiksun ihmisen ymmärtää? Vai olisiko sittenkin fiksumpaa, maailmanlopun riidan uhallakin, ilmoittaa, että meidän enna ja eetu jäävät nyt kotiin kiitos vaan. Ja jos on tomeroitunut suojelemaan lapsiaan, alkaa ehkä pikku hiljaa miettiä, että hetkinen, miksi minunkaan pitää altistua tuommoiselle?

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla oli hyvät ja läheiset suhteet vanhempaan niin kauan kuin toimittiin vanhemman ehdoilla ja annoin hänen puuttua elämääni rajattomasti. Ja hänhän puuttui ihan kaikkeen. Jopa sohvan paikkaan olkkarissa ja verhojen väriin. 

Sitten kun aloin asettamaan rajoja ja elämään elämääni ihan itse, suuttui vanhempi. Hän alkoi haukkumaan ja uhkailemaan. Oli pakko katkaista välit muutamaksi vuodeksi kokonaan oman jaksamisen ja mielenterveyden tähden.

En käynyt edes terapiassa, vaan huomasin ongelman ihan itse.

T. Kamala aikuinen lapsi 

Ja tämäkin vanhempi näkee varmaan asian aivan vilpittömästi niin että hän on vääryyttä kärsinyt osapuoli.

 

Niinpä niin, monella on täysin vääristynyt käsitys siitä, mitä "hyvät välit" tarkoittaa. Oma vanhempi on vi

Hyvät välit ei tarkoita sitä, että vanhempasi olisivat terapeuttejasi. Itsenäistynyt aikuinen ei pui vanhempiensa kanssa syvimpiä tuntojaan, pelkojaan ja unelmiaan, hän löytää tuollaisiin keskusyeluihin muita aikuisia. Vanhempien kanssa tuollaisista asioista keskustellaan kevyemmin, vähemmän minäkeskeisesti ja itsekkäästi. Irrota otteesi äidin helmasta ja lähde maailmaan.

Vierailija kirjoitti:

Onko joku joskus hyötynyt tällaisesta vanhemman syyllistämisestä? Onko vienyt eteenpäin omassa elämässä, auttanut toipumisessa tai parantanut suhdetta vanhempaan? 

 

Minulla oli vaikea lapsuus, vanhempien taholta henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Tiedän kuitenkin vanhempieni persoonallisuuden ja uskon, ettei asioiden esiin ottaminen muuttaisi mitään, korkeintaan pahentaisi tilannetta. 

Eivät myöntäisi mitään, vaan manipuloisvat minut syylliseksi. Näin on ollut aina. 

 

Itse olen todennut parhaimmaksi etäisyyden ottamisen. Olen tekemisissä vain pinnallisesti ja välttämättömän esim. sukujuhlat.

 

En pidä heistä ihmisinä enkä olisi tekemisissä heidän (tyylisten ihmisten) kanssa, jos vaikka olisivat satunnaisia naapureita/työkavereita tms. 

Sanat ovat hyvin tärkeitä. Kun puhutaan "syyllistämisestä", se kuvaa hyökkäystä viatonta kohtaan. Puhut vanhempien syyllistämisestä, vaikka sinun vanhempasi ovat selkeästi tehneet väärin sinua kohtaan ja ovat syyllisiä rikokseen.

Monen muunkin vanhemmat ovat tehneet väärin, eikä sen tosiasian ääneen sanominen ole syyllistämistä, vaan oikeutettua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun näitäkin kommentteja lukee, näkee selvästi, että toisilla vain on terävämpi ymmärryskyky kuin toisilla. Yksinkertaisemmat syyttelevät muita, kun taas fiksummat näkevät sellaisen olevan typerää, koska ihmiset nyt vaan usein ovat vajavaisia. 

Kommenttisi on yksinkertaistettuna: "minun kanssa samaa mieltä olevat on kauniita ja fiksuja ja eri mieltä olevat on tyhmiä ja rumia."

Melko hyvä kiteytys. Jos olet eri mieltä niin avaa hiukan mitä hyötyä muiden syyllistämisestä on ja mitä haittaa on siitä että itse pyrkii muuttamaan omaa elämäänsä positiivisemmaksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä olen aikuisten lasteni kanssa puhunut etukäteen avoimesti omasta taustastani- lapsuuteni köyhyydestä ja kaltoinkohtelustani jotka ovat olleet juurisyy omaan puutteelliseen toimintaani äitinä.

Olen ollut nöyrä, pyytänyt anteeksi ja ollut valmis keskustelemaan asioista. Ylisukupolvisuus on tärkeä asia tietää ja ymmärtää että osaa korjata asioita. 

Suhde lapsiin on hyvä ja on ilo nähdä, miten hyviä vanhempia he itse ovat lapsilleen! 

Tiedätkö mitä, minäkin kyllä olen kertonut lapselleni omasta taustastani. Olen ollut nöyrä ja pyytänyt anteeksi, mutta olen tehnyt sen hänen mielestään väärin. Olet niin kuin minä ennen kuin lapseni meni terapiaan. Sinunkin luulosi omasta erinomaisuudestasi voi jonain päivänä romahtaa. 

 

Ap

Joo minunkin äitini on pienissä viinipäissään säännöllisesti tihrustanut itkua tekemistään virheistä ja voivotellut surkeaa äitiyttään ja kertonut miten rankkaa se on hänelle ollut - ja sälyttänyt once again minulle vastuun olla se tasapainottava, ymmärtävä aikuinen, joka jouduin olemaan jo 11-vuotiaana. Jotenkin tämä ei ole lähentänyt meitä. 

Ei tällaisista asioista voi tällä palstalla ikinä keskustella, kun jokainen keskustelija näkee ap:ssä aina oman äitinsä/anoppinsa/tyttärensä/tms. ja yleistää sen perusteella. Kenellekään ei tunnu menevän jakeluun, että jokainen tapaus on omanlaisensa.

Hyvänä esimerkkinä nuo, jotka heti ensimmäisenä julistavat, että ap on ollut rajaton äiti. Eihän kaikkien huonojen äitien ongelma edes ole rajattomuus, vaan äiti voi olla vahingollinen lapselleen olemalla liian etäinen!

Jotkut ovat huonoja äitejä eivätkä edes yritä olla parempia. Jotkut tekevät suuria virheitä äitinä vaikka luulevat tekevänsä parhaansa. Jotkut sitten taas ovat ihan normaaleja vanhempia, mutta lapsi keksii silti syyttää vanhempiaan omista mokistaan. Ettekö te oikeasti ole koskaan tavanneet ihmisiä, jotka ovat vähintäänkin epäluotettavia todistajia omista asioistaan? Tiedän esimerkiksi yhden päihdeongelmaisen (alkoholi ja sitten huumeet), joka syyttää ongelmistaan milloin kutakin. Alkoholismi alkoi aikoinaan, kun meni nuorena yhteen miehen kanssa, josta kuoriutui parin vuoden sisällä väkivaltainen alkoholisti. Alunperin kyseinen henkilö syytti ongelmistaan tuota miestä, ja varmaan ihan syystäkin. Mutta sitten kun tuli kovemmat huumeet mukaan kuvioihin, alkoi varsinainen syyllistämisen karuselli. Jokainen, joka ei antanut hänelle rahaa, oli vuorollaan syypää ihan kaikkeen. Milloin äiti, milloin veli, milloin vanha ystävä, milloin jopa oma tytär. Jutut vaihtuivat ihan joka päivä, ja henkilö valehteli jatkuvasti ihan päin naamaa, kuten narkit yleensä tekevät.

Onko oikeasti niin vaikea uskoa, että on olemassa myös ihmisiä, jotka eivät ota ikinä vastuuta mistään ja syyttävät vanhempiaan ihan turhaan? Ihan yhtä lailla kuin on olemassa vanhempia, joita sietääkin syyttää.

Ja itselläni ei ole lapsia, joten ei ole minkäänlaista omaa lehmää ojassa näissä keskusteluissa. Ärsyttää vain oman navan tuijottajat, jotka näkevät pelkästään heijastuksia omista kokemuksistaan kaikissa keskusteluissa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun näitäkin kommentteja lukee, näkee selvästi, että toisilla vain on terävämpi ymmärryskyky kuin toisilla. Yksinkertaisemmat syyttelevät muita, kun taas fiksummat näkevät sellaisen olevan typerää, koska ihmiset nyt vaan usein ovat vajavaisia. 

Kommenttisi on yksinkertaistettuna: "minun kanssa samaa mieltä olevat on kauniita ja fiksuja ja eri mieltä olevat on tyhmiä ja rumia."

Kuulut selvästikin näihin vähemmän fiksuihin.

Samalla lastentarhalinjalla näköjään jatkat.

Lapsuudenystäväni meni terapiaan. Terapian alettua soitti kaikille entisille ystävilleen ja haukkuin nämä. Heidän olisi lapsena pitänyt tukea häntä ja syytti yhtä pahasta olosta mm. siksi, että tämä oli parempi koulussa. Häntä sorreettiin ja hän oli uhri. Erosi myös miehestään. Lapset jäivät isälle, koska oli miehen vika, että meni nuorena naimisiin ja teki lapset. Ei olisi kuulemma halunnut, mutta oli miehen uhri. Nykyään on kai vaihtanut naiseen ja ei ole kenenkään vanhojen kavereiden tai perheensä kanssa tekemisissä. Kyllä alkoi epäilyttämään terapeutin ammattitaito. Täytyykö vielä mainita, että mielenterveys ei ainakaan ole paremmalla tolalla, kun aloittaessaan terapian...

Vierailija kirjoitti:

Kun näitäkin kommentteja lukee, näkee selvästi, että toisilla vain on terävämpi ymmärryskyky kuin toisilla. Yksinkertaisemmat syyttelevät muita, kun taas fiksummat näkevät sellaisen olevan typerää, koska ihmiset nyt vaan usein ovat vajavaisia. 

Ihana logiikka ettei tarvitse olla vastuussa omasta paskaperseilystään! Olen varma että Putinkin on monella tapaa vajavainen henkilö, mutta ei se ole mikään syy oikeuttaa hänen pahoja tekojaan ja kertoa niiden tekojen uhreille ettei saa syytellä tai sillä tulee paha mieli. Kyllä, tein juuri tämän äärimmäisen vertauksen. :D

Minä en oikeasti ymmärrä terapiaa. Miten jostain asiasta lätiseminen voisi vaikuttaa yhtään mihinkään? 

Vierailija kirjoitti:

Asioita, joista aikuinen tyttäreni alkoi minua syyllistää:

1. Rajoitin tunnetusti kallista ratsastusharrastusta hänen ollessaan teini-ikäinen. Syynä oli sen hinta, koska meillä oli silloin asuntolainan maksussa todella tiukkaa työtilanteiden takia. Myös kuljetukset rasittivat sekä taloutta että viikonloppujen ajankäyttöä. Olisiko pitänyt laittaa asunto lihoiksi, jotta lapsi saa ratsastaa joka viikko? Harrastus ei edes ollut tavoitteellista, tyttö ei halunnut kilpailla lainkaan. Jos sillä nyt on merkitystä. Itse ratsastin saman ikäisenä ehkä max 5 kertaa vuodessa (ja joka kerta käytännössä ilmaiseksi), kun ei muuhun ollut mahdollisuutta, mutta tytön maailma meinasi vissiin hajota, kun ei joka viikko päässyt.

2. Olin kuulemma pukenut hänet alle kouluikäisenä ja alakouluikäisenä vaatteisiin, jotka hänestä jälkeenpäin ajatellen ei olleetkaan kivoja. Silloin aikanaan ei tosin esittänyt vastaväitteitä vaatteitaan kohtaan.

Sanooko hän sinun pilanneen elämänsä? Mitä hän sanoo sinun aiheuttaneen? 

Surkuhupaisaa, kun äityli kirjoitti tyyliin "kuinka paljon pitää sietää aikuiselta lapselta". Ei ilmeisesti tule mieleen ajatella, kuinka paljon lapsen on pitänyt sietää vanhemmalta, ilman mahdollisuutta vetäytyä ihmissuhteesta. Itsekästä ja pelkurimaista.