Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa

Juuri häiriintyneimpien vanhempien on vaikeinta nähdä omassa käytöksessään mitään vikaa.( Olisko AP.n kohdalla näin ?)

Vaikka kulissit olisivat kunnossa perhejuhlineen voi perheen sisällä olla vakavaa henkistä väkivaltaa, kiusaamista, aliustamista tai  toisen rajojen rikkomista. Tai vahingollisia käyttäytymis- ja roolimalleja.

Äiti voi yrittää elää lastensa kautta ja roikkua sairaalloisesti kiinni aikuistuneessa lapsessa.

Äiti voi kieltäytyä näkemästä lastaan erillisinä yksilöinä. Kieltäytyä ymmärtämästä että lapsella on oma persoonallisuus ja omanlaiset tarpeet. Tai äiti voi omalla käytökselllään näyttää huonoa mallia lapsilleen. 

Ja lapsi joutuu kasvamaan persoonallisuushäiriöisen vanhemman kanssa niin ettei edes tiedä paremmasta.

Jotta lapsi selviää tästä jaloilleen toimintakykyiseksi terveeksi aikuiseksi ja vanhemmaksi on erittäin terveellistä käydä lasuuden ogelmia terapeutin tai kenen tahansa puolueettoman kolmannen osapuolen kanssa läpi.

On tärkeää tunnistaa ongelmat jottei niitä siirrä seuraavalla sukupolvelle.

Jos vanhempi ei kykene näkemään itsessään tai omassa käytöksessään mitään väärää on ehkä parempi ottaa etäisyyttä.

Jos perheenjäsen tuottaa jatkuvasti pahaa oloa, miksi tällaista ihmistä pitäisi tavata tai miksi hänen kanssaan pitäisi elää ?

Vierailija kirjoitti:

Ap vielä jatkaa:

En itse asiassa kyseenalaista lapseni kokemuksia enkä halua niitä vähätellä. Mutta kyseenalaistan sen, miten nykypäivän terapian avulla omaa menneisyyttä käsitellään ja omaan pahaan oloon syyllisiä haetaan. Olen ollut ihan valmis keskustelemaan asioista, joskin se on ollut vaikeaa, kun koko tilanne lähtee siitä, mitä kaikkea olen tehnyt väärin. Uskokaa tai älkää, en ole halunnut toimia ikävästi lastani kohtaan koskaan. Kun joku kysyi, mitä ne "vähäpätöiset" asiat ovat, ne ovat voineet ymmärtääkseni olla sitä, miten arkea on eletty. Ja jollekin kirjoittajalle, joka sanoi, että perhejuhlat ja matkat eivät liity tähän mitenkään, niin olen absoluuttisen eri mieltä. Tällaiset asiat todellakin liittyvät tavalliseen perhe-elämään. Ja se, että olenko tempperamenttinen vai flegmaattinen, sillä ei ole mielestäni merkitystä. Koska, niin kuin on huomattu, kummankin puolen voisi kääntää minua vastaan.

Enkä

Sinä vellot tässä omassa tarinassasi. Olet vuorannut tarinallasi koko olemassaolosi kuin pienen laatikon.

Et voi muuttaa menneisyyttä, tietenkään. Ei kai sellaista kukaan vaadikaan? 

Mitäs jos muuttaisit nykyisyyttä?

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten lasten olisi tärkeää pahan olon vimmassaan ottaa huomioon sellainenkin seikka, että kaikki vanhemmat eivät välttämättä kestä sitä henkistä kuormaa, jonka tällainen syyttely voi saada aikaan. Jos nyt siis puhutaan siitä tavallisesta mammasta, joka on aamupalat tehnyt ja kouluun laittanut, pyykit pessyt ja joululahjat kuusen alla paketoinut. Itselläni meni aikuisen lapsen hyökkäyksen jälkeen monta yötä itkiessä ja olin viittä vaille sellaisessa tilanteessa, että en olisi voinut työhön mennä. Sekö on vastuullista toimintaa?

Mitä jos se tavallinen mamma on aamupalan laittamisen ja pyykinpesun lisäksi tehnyt asioita, jotka ei ole ok? 

Ei vanhemmuus ole mikään mekaaninen suoritus. Sama ihminen voi lähettää lapsensa puhtaissa vaatteissa kouluun ja silti kohdella lapsiaan kaltoin monella tavalla.

Olisiko aiheellista kuunnella lasta itsesäälin vajoamisen sijaan? Tuskin se lapsi niistä pyykinpesuista äitiään arvostelee vaan ihan muista asioista. 

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten lasten olisi tärkeää pahan olon vimmassaan ottaa huomioon sellainenkin seikka, että kaikki vanhemmat eivät välttämättä kestä sitä henkistä kuormaa, jonka tällainen syyttely voi saada aikaan. Jos nyt siis puhutaan siitä tavallisesta mammasta, joka on aamupalat tehnyt ja kouluun laittanut, pyykit pessyt ja joululahjat kuusen alla paketoinut. Itselläni meni aikuisen lapsen hyökkäyksen jälkeen monta yötä itkiessä ja olin viittä vaille sellaisessa tilanteessa, että en olisi voinut työhön mennä. Sekö on vastuullista toimintaa?

Jos olet jotenkin traumaattisessa elämäntilanteessa tai esim vaikeasti masentunut, niin ei, ei ole vastuullista ottaa raskaita asioita juuri silloin esille.

Mutta jos et, niin koska sitten olisi oikea hetki?

Kriisit kuuluvat elämään ja niitä on luvassa lisää. Jokaisen tulee itse työstää omaa resilienssiään, tuleehan läheisten kuolemiakin eteen ja sairauksia.

Minä sanoisin aikuiselle lapselleni kyllä tosiaan niin, että tulevaisuus on sinun, tee itse paremmin ja tule sitten kommentoimaan minun äitiyttäni. Hoida parisuhteesi, urasi, vanhemmuutesi sillä mittarilla, että sinulla on varaa arvostella muita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten lasten olisi tärkeää pahan olon vimmassaan ottaa huomioon sellainenkin seikka, että kaikki vanhemmat eivät välttämättä kestä sitä henkistä kuormaa, jonka tällainen syyttely voi saada aikaan. Jos nyt siis puhutaan siitä tavallisesta mammasta, joka on aamupalat tehnyt ja kouluun laittanut, pyykit pessyt ja joululahjat kuusen alla paketoinut. Itselläni meni aikuisen lapsen hyökkäyksen jälkeen monta yötä itkiessä ja olin viittä vaille sellaisessa tilanteessa, että en olisi voinut työhön mennä. Sekö on vastuullista toimintaa?

Mitä jos se tavallinen mamma on aamupalan laittamisen ja pyykinpesun lisäksi tehnyt asioita, jotka ei ole ok? 

Ei vanhemmuus ole mikään mekaaninen suoritus. Sama ihminen voi lähettää lapsensa puhtaissa vaatteissa kouluun ja silti kohdella lapsiaan kaltoin monella tavalla.

Olisiko aiheellista kuunnella lasta itsesäälin vajoamisen sijaan? Tuskin se lapsi niistä pyykinpesuista äitiään arvostelee vaan ihan muista asioista. 

Et selvästi ole vanhempi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten lasten olisi tärkeää pahan olon vimmassaan ottaa huomioon sellainenkin seikka, että kaikki vanhemmat eivät välttämättä kestä sitä henkistä kuormaa, jonka tällainen syyttely voi saada aikaan. Jos nyt siis puhutaan siitä tavallisesta mammasta, joka on aamupalat tehnyt ja kouluun laittanut, pyykit pessyt ja joululahjat kuusen alla paketoinut. Itselläni meni aikuisen lapsen hyökkäyksen jälkeen monta yötä itkiessä ja olin viittä vaille sellaisessa tilanteessa, että en olisi voinut työhön mennä. Sekö on vastuullista toimintaa?

Mitä jos se tavallinen mamma on aamupalan laittamisen ja pyykinpesun lisäksi tehnyt asioita, jotka ei ole ok? 

Ei vanhemmuus ole mikään mekaaninen suoritus. Sama ihminen voi lähettää lapsensa puhtaissa vaatteissa kouluun ja silti kohdella lapsiaan kaltoin monella tavalla.

Kiitos arviosta, mutta pieleen meni. Olen vanhempi. Järkyttääkö se sinua?

Lakkaat olemasta "lapsi" siinä parinkympin tietämillä. Mitä rakentavaa siitä seuraa, jos syyllistät vanhempasi? He ajattelevat, että ok. olisi parempi ollut että sinuakaan ei olisi hankittu? 

Kyllä, jotku saavat karmean lapsuuden aivan kuten jotkut saavat raskaan taudin tai joiltain lähtee koti alta pyöremyrskyssä tai sodassa. 

Ehkä heille voisi olla ainakin kiitollinen siitä että tajuaa, mitä virheitä ei ainakaan omien lastensa kanssa tee. Että menee lastenkasvatukseen tietoisena, silmät auki, eikä hälläväljätyyliin, fiilispohjalta. Korjaa omien lastensa kohdalla ne virheet mitä bongasi omalla kohdallaan tehdyn.

Vierailija kirjoitti:

Lakkaat olemasta "lapsi" siinä parinkympin tietämillä. Mitä rakentavaa siitä seuraa, jos syyllistät vanhempasi? He ajattelevat, että ok. olisi parempi ollut että sinuakaan ei olisi hankittu? 

Kyllä, jotku saavat karmean lapsuuden aivan kuten jotkut saavat raskaan taudin tai joiltain lähtee koti alta pyöremyrskyssä tai sodassa. 

Ehkä heille voisi olla ainakin kiitollinen siitä että tajuaa, mitä virheitä ei ainakaan omien lastensa kanssa tee. Että menee lastenkasvatukseen tietoisena, silmät auki, eikä hälläväljätyyliin, fiilispohjalta. Korjaa omien lastensa kohdalla ne virheet mitä bongasi omalla kohdallaan tehdyn.

Sinä voit olla kiitollinen, kukaan ei estä. Mutta muilta on turha vaatia sellaista. 

Onhan toi nyt aika paksua kehottaa vieraita ihmisiä olemaan kiitollisia kaltoinkohtelusta. Miten meni noin niinku omasta mielestä?

Vierailija kirjoitti:

Täällä on aika paljon hyväosaisia (lapsuutensa suhteen), jotka pitävät itsestäänselvyyksinä liian monia asioita. Esimerkiksi, ettei olisi olemassa vanhempia, jotka koko ajan solvaavat lastansa. Kyllä kuulkaa on. Tai että ihmissuhteet eivät vaan toimi niin, että joku on koko ajan ilkeä. Vanhemman ja lapsen välinen suhde voi toimia  juuri niin, jopa yli 50 vuotta, jos se ilkeä osapuoli on se vanhempi. 

Täsmälleen samaa mieltä. Oma äitini on kateellinen, katkera, häijy ja erittäin kostonhimoinen ihminen. Olen joutunut sietämään pahantahtoisuutta ja ilkeyttä jo vuosikymmeniä lapsesta saakka. 

Enkä ole omassa keskiluokkaisessa tuttavapiirissäni mitenkään ainoa uhri. Monen ystäväni vanhemmat ovat ilkeilyn lisäksi aikoinaan toimineet tavalla josta nykymittapuun mukaan seuraisi rikostuomio tai lasten huostaanotto.   

Terapia on minulle ja monelle todella tarpeen. 

Ystäväni eli perheessä, jossa oli fyysistä väkivaltaa ja toki henkistä myös. Hän tuki äitiään uskottomuuskriisien yli jo varhaisteininä ja yritti väliin kun isä paiskoi äitiä pitkin seiniä. Isä oli vuosia työtön, hänen kanssaan ei ollut välttämätöntä elää minkään realiteettien vuoksi. Ystäväni sääli äitiään ja vanhempien viimein erottua otti hänet osaksi omaa perhettään, matkoille ja juhlapyhiin mukaan. Kun äiti löysi uuden miehen ja käytännössä hylkäsi Ystäväni ja lapsenlapsensa koki Ystäväni kriisin ja joutui käymään koko lapsuutensa traumat läpi. Hän joutui kohtaamaan sen faktan että äiti valitsi joka kerran elämässään miehen yli lastensa. Ei tähän oikein ole mitään lisättävää, tuskin kellään. Kylmä fakta: äiti valitso joka kerran miehen ohi lastensa turvallisuuden, oli lastensa edun, ohi lapsiinsa tai lastenlapsiinsa luodun suhteen.

Ihan oikeastiko joillekin tulee yllätyksenä että omat vanhemmat on vain ihmisiä? Mikä vttu teitä vaivaa, ei tule elämä olemaan kovin helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten lasten olisi tärkeää pahan olon vimmassaan ottaa huomioon sellainenkin seikka, että kaikki vanhemmat eivät välttämättä kestä sitä henkistä kuormaa, jonka tällainen syyttely voi saada aikaan. Jos nyt siis puhutaan siitä tavallisesta mammasta, joka on aamupalat tehnyt ja kouluun laittanut, pyykit pessyt ja joululahjat kuusen alla paketoinut. Itselläni meni aikuisen lapsen hyökkäyksen jälkeen monta yötä itkiessä ja olin viittä vaille sellaisessa tilanteessa, että en olisi voinut työhön mennä. Sekö on vastuullista toimintaa?

Kertoiko lapsesi kuinka monta vuotta ja kuukautta hän on voinut pahoin?

Jokainen vastaa omista tunteistaan. Jos kyseessä on tavallinen mamma, joka on kaiken tehnyt hyvin ja rakkautta osoittanut, ei kai hän kohtuuttomasti ota nokkiinsa toisen pahasta olosta?

Vierailija kirjoitti:

Mitä jos se tavallinen mamma on aamupalan laittamisen ja pyykinpesun lisäksi tehnyt asioita, jotka ei ole ok? 

Ei vanhemmuus ole mikään mekaaninen suoritus. Sama ihminen voi lähettää lapsensa puhtaissa vaatteissa kouluun ja silti kohdella lapsiaan kaltoin monella tavalla.

Kiitos arviosta, mutta pieleen meni. Olen vanhempi. Järkyttääkö se sinua?

Jos vanhempi kuvailee itseään tavalliseksi mammaksi arjen tekemisineen niin sinä lähdet kuitenkin siitä että hän on tehnyt asioita jotka ei ole ok? Niinkö sinä siis toimit vai mistä sinä kaivat tuon asenteen?

Vierailija kirjoitti:

Minä sanoisin aikuiselle lapselleni kyllä tosiaan niin, että tulevaisuus on sinun, tee itse paremmin ja tule sitten kommentoimaan minun äitiyttäni. Hoida parisuhteesi, urasi, vanhemmuutesi sillä mittarilla, että sinulla on varaa arvostella muita.

Olet lännen kovin muija. Sheriffin tähti sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeastiko joillekin tulee yllätyksenä että omat vanhemmat on vain ihmisiä? Mikä vttu teitä vaivaa, ei tule elämä olemaan kovin helppoa.

Siinä on kuitenkin vähän eroa onko vanhempi vain ihminen vai vuosikymmeniä omilleen lapsilleen vahingollinen ihminen. 

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeastiko joillekin tulee yllätyksenä että omat vanhemmat on vain ihmisiä? Mikä vttu teitä vaivaa, ei tule elämä olemaan kovin helppoa.

TÄMÄ

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten lasten olisi tärkeää pahan olon vimmassaan ottaa huomioon sellainenkin seikka, että kaikki vanhemmat eivät välttämättä kestä sitä henkistä kuormaa, jonka tällainen syyttely voi saada aikaan. Jos nyt siis puhutaan siitä tavallisesta mammasta, joka on aamupalat tehnyt ja kouluun laittanut, pyykit pessyt ja joululahjat kuusen alla paketoinut. Itselläni meni aikuisen lapsen hyökkäyksen jälkeen monta yötä itkiessä ja olin viittä vaille sellaisessa tilanteessa, että en olisi voinut työhön mennä. Sekö on vastuullista toimintaa?

Kertoiko lapsesi kuinka monta vuotta ja kuukautta hän on voinut pahoin?

Jokainen vastaa omista tunteistaan. Jos kyseessä on tavallinen mamma, joka on kaiken tehnyt hyvin ja rakkautta osoittanut, ei kai hän kohtuuttomasti ota nokkiinsa toisen pahasta olosta?

Mitä sekoilet? Jos on tehnyt kaiken hyvin ja rakkautta osoittanut ja silti oma lapsi "hyökkää kimppuun" niin meinaat että sen ei pitäisi satuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeastiko joillekin tulee yllätyksenä että omat vanhemmat on vain ihmisiä? Mikä vttu teitä vaivaa, ei tule elämä olemaan kovin helppoa.

Siinä on kuitenkin vähän eroa onko vanhempi vain ihminen vai vuosikymmeniä omilleen lapsilleen vahingollinen ihminen. 

Nyt ei puhuta mistään pedofiilivanhemmista vaan ihmisistä jotka ovat parhaan kykynsä mukaan hoitaneet tonttiaan vanhempina.