Hesarin artikkeli: "Se on sinun syytäsi" eli kun aikuinen lapsi syyllistää vanhempaansa

Jos Ap on narsisti, niin minkä diagnoosin hänen äitiään syyttävä aikuinen lapsensa sitten voisi saada?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen ei tarvitse  eikä saa olla vanhempien terapeutti tai valitusten kuuntelija. 

Vanhemman pitää olla lapsensa turva.

Entä jos elämä ei ole täydellistä? Entä jos arjessa on riitaa ja muuta epätäydellistä. Entä jos vanhempi siitä huolimatta yrittää parhaansa? Eikö hän siitä huolimatta ole lapsensa turva?

Näin minäkin ajattelin ja parhaani yritin yksinhuoltajana. Vanhempi lapseni haukkui hulluksi ja pisti välit poikki, koska olin huolissani hänen jaksamisestaan koronan alussa, hän oli etujoukoissa. Harmi ettei isänsä joka hylkäsi hänet jo pienenä, saa minkäänlaista kuraa niskaansa, ei ole syyllistänyt häntä mitenkään. Itse päätti olla vela, ja hyvä niin, koska hänen ammatissaan lapsi varmasti olisi jäänyt vähemmälle, ja minkälaiset syytökset hän olisi saanut...Omalle surkealle lapsuudelleni en voinut mitään, eikä tullut mieleenikään haukkua vanhempiani vaikka isä oli sodassa traumatisoitunut alkoholisti ja äiti siivooja ja köyhä suurperhe oltiin. Aikuinen lapseni syytteli ihan kaikesta, huonot veriarvonsa johtuivat siitä että olen muka vetänyt jotain mömmöjä (hänen huumoriaan), ja kallistun siihen, että korona kuormitti liikaa heti alussa, mutta kukas lääkäriä hoitaa ei kukaan. Välit pisti poikki koko sukuun ja täkäläisiin lapsuudenystäviinsä. Kaipa tuo hengissä on en ole kysellyt, joskus kirjeitä kirjoittanut saamatta vastausta. Kukaan ei ole virheetön, mutta tuomarointiin kykeneviä roppakaupalla.

 voisitteko nyt kopioida sen jutun tänne, on AIVAN TURHA ottaa kantaa kun ei tiedä mitä todellisuudessa tuossa jutussa on kyse!!! Kun en pääse lukemaan sitä juttua

Vierailija kirjoitti:

No silloinhan on omatunto puhdas. Sitten vaan keskitytään sen lapsen pahan olon hoitamiseen, eikä vellota siinä omassa loukkaantumisen tunteessa.

Sinua ei siis satuta se että sinua syytetään asiasta jota et ole tehnyt? Oletko ihan terve?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitä minä vaan tässä ihmettelen itsekseni, että kun vanhemmat ovat aivan tavallisis, rakastavia vanhempia, jotka toivovat lapsilleen hyvää ja kasvattavat heitä niin hyvin kuin osaavat, niin mikä kuitenkin pääsi lipsahtamaan vinoon? Miksi lapsesta kasvoi tarinoita kehittelevä syyllistäjä? 

Ehkä ap osaa kertoa omasta puolestaan?

Ehkä sinä voit kertoa siinä vaiheessa, kun lapsesi ovat aikuisia ja tulevat terapian jälkeen eteiseesi ja katsovat sinua kylmästi ja toteavat kahden vuosikymmenen aikana tekemäsi asiat vahingollisiksi ja merkityksettömiksi. Tsemppiä vaan siihen hetkeen. Siinä tilanteessa sinun pitää löytää itsestäsi narkkari, pedofiili, väkivaltainen ja välinpitämätön, itsekäs, ymmärtämätön ja kusipäinen vanhempi.

No kyllä minä todella miettisin mikä on mennyt pieleen jos lapseni syyttäisi narkkariksi. Ajattelisin, että hän on sairastunut mieleltään ja syyntakeeton, olisin huolissani, en vihainen tai loukkaantunut.

Jos hän taas sanoisi, että olin alkoholisti, pitäisin kommenttia vahvasti liioiteltuna, mutta tuntisin piston sydämessäni: eikö 'sivistynyt' mallikäyttöni ollutkaan hyvä ajatus? Tunsiko lapsi kuitenkin turvattomuutta äidin nauttiessa viiniä ruokapöydässä tai lonkeroa saunassa?

Jos lapseni kertoisi, että sinänsä sopuisa vanhempien ero tuhosi hänen perusturvallisuuden tunteensa, niin pitäisihän minun ottaa tämä vastaan. Tiedän itse kuitenkin että päätös oli oikea minulle ja voin vain arvioida, että lopputulos myös lapselle, mutten sitä voi hänen puolestaan päättää. 

Elämä ei ole toistokoe, tekojaan ei voi enää tehdä tekemättömäksi tai sanoja sanomattomiksi, mutta joka päivä voi taas tänään valita tehdä parhaansa. Ja kun kuuntelee läheisiä, ei uhkaa loukata mitään muuta kuin omaa egoaan.

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeastiko joillekin tulee yllätyksenä että omat vanhemmat on vain ihmisiä? Mikä vttu teitä vaivaa, ei tule elämä olemaan kovin helppoa.

No, jos miettii jotain prinssi Harrya, niin hänen elämänsä näyttää kulkevan draamasta toiseen ja kaikki on iskän syytä.

Raamatussakin sanotaan että kunnioita isääsi ja äitiäsi, jotta kauan menestyisit maailmassa.

Tämä mielestäni tarkoittaa sitä, että sen sijaan että kantaa kaunaa vanhemmilleen, tekee tietoisen "pesäeron" heidän vallastaan sinuun. Et ole heistä enää riippuvainen. Luot oman polkusi. Sen sijaan että syytät heitä, keskustele heidän kanssaan heidän omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan ja yritä päästä kärryille siitä, miksi heistä tuli sellaisia kuin tuli. 

Ehkä alat tuntea myötätuntoa vanhempiasi kohtaan, kun he olivat nuoria, köyhiä ja uuden edessä. Huomaat että heidänkin kasvatuksessaan on tehty virheitä. He ovat ehkä yrittäneet korjata näitä virheitä omien lapsiensa kohdalla mutta menneet liian pitkälle.

Esim. ovat köyhän perhee kasvatteja ja päättäneet, että omien lasten ei pidä kärsiä samoja nöyryytyksiä. Ovat tehneet aamusta iltaan töitä, hankkineet lapsilleen parasta mitä rahalla saa, paitsi aikaa ja stressitöntä läsnäoloa.

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkin ihmettelen, miksi niihin aikuisen lapsen "vääriin syytöksiin" ei voi suhtautua neutraalilla kiinnostuksella. Eli kun lapsi sanoo että pilasit mun elämän kun et päästänyt festareille niin miksi ei voi ottaa sitä ajatuksella että wow, tuo lapsi otti sen todella raskaasti kun ei päässyt festareille ja kokee jopa että se pilasi hänen elämänsä. Mitähän isompaa tässä mahtaa olla takana? Olen todella kiinnostunut kuulemaan ja keskustelemaan.

Eli miksi vanhempi ei halua olla vanhempi, miksi ei ole kiinnostunut lapsen kokemuksista ja tunteista vaan syyllistyy martyyyrina?

Se lapsi on aikuinen ja aikuisena vastuussa omasta kommunikoinnistaan. Jos hän haukkuu ja haastaa riitaa, ei siihen muuta vastausta saa. Tuo neutraali puhe vaikka festareista on sensijaan ihan eri asia, siitä ei kukaan provosoidu.

Vanhempi ei ole aikuisen lapsensa tunkio.

Vierailija kirjoitti:

Me ei nyt taudeta keskustella niistä tavallisista ihan mukavista vanhemmista, jotka ovat vaan ihmisiä.

Sinä ehkä et mutta koko keissin pointti HS:n artikkelin pohjalta on tämä: vanhempi tekee olosuhteisiin nähden asiat ok, lapsiin on ollut hyvät tai normaalit välit ja menneistä haasteista on keskusteltu. Sitten yksi lapsista menee terapiaan 27 vuotiaana jonka jälkeen hän alkaa syyttämään vanhempaansa (jostain, ilmeisesti omasta pahasta olostaan).

Vierailija kirjoitti:

Näitä kirjoituksia lukiessa tulee sellainen asia mieleen, että vanhempi, joka vilpittömästi haluaa lapselleen parasta, vie harrastuksiin ja leipoo synttärikakut, auttaa opintojen rahoittamisessa ja kutsuu lapsen kumppaninsa kanssa sunnuntailounaalle, voi siitä huolimatta joutua syytettyjen penkille, koska lapselle voi siinä aikuistuttuaan terapeutin avustuksella tulla elämässään sellainen oivallus, että häntä ei ole kuunneltu tai ainakaan seikkaperäisesti kuultu. Että se millainen hän on tai miten hän pystyy elämänsä kipukohtia käsittelemään, on vain ja ainoastaan vanhemman syytä. 

Ei se nyt ihan noinkaan voi mennä. Nyt pitäisi kyllä jonkun herätä. Käytännön ihmisenä ehdotan, että KELA nyt ihan ensiksi lopettaa tällaisen hömpötyksen rahoittamisen. Jos on omalla rahalla varaa käydä terapiassa, niin ok, mutta verorahoista tällaista ei pidä rahoittaa. 

Ap saa kyllä kohtuuttoman paljon kritiikkiä osakseen. Näin

Ongelma voi monesti olla se, että vaikka kaikki synttäritkakut ja sunnuntailounaat on hoidettu kuin paraskin mallioppilas, lapsen tarvitsema emotionaalinen tuki ja läheisyys puuttuu. Kulissit kunnossa, mutta sisällä kylmää. Tämä on tosi yleistä suomalaisissa kodeissa.

Vanhempi tosiaan varmasti on yrittänyt parhaansa, korvata suorittamisella sitä puuttuvaa emotionaalista läheisyyttä. Lapsesta halutaan kasvattaa samanlainen kiltti ja tunnollinen suorittaja, mutta emotionaaliset tarpeet sivuutetaan ja mitätöidään. 

Sama jatkuu nähtävästi edelleen aikuisena, lapsi menee terapiaan ja yrittää oppia elämään tunteidensa kanssa, ja vanhempien reaktio on se, että lapsi on heittäytynyt hankalaksi vaikka vanhemmat ovat kaikkensa tehneet.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen ei tarvitse  eikä saa olla vanhempien terapeutti tai valitusten kuuntelija. 

Vanhemman pitää olla lapsensa turva.

Entä jos elämä ei ole täydellistä? Entä jos arjessa on riitaa ja muuta epätäydellistä. Entä jos vanhempi siitä huolimatta yrittää parhaansa? Eikö hän siitä huolimatta ole lapsensa turva?

Näin minäkin ajattelin ja parhaani yritin yksinhuoltajana. Vanhempi lapseni haukkui hulluksi ja pisti välit poikki, koska olin huolissani hänen jaksamisestaan koronan alussa, hän oli etujoukoissa. Harmi ettei isänsä joka hylkäsi hänet jo pienenä, saa minkäänlaista kuraa niskaansa, ei ole syyllistänyt häntä mitenkään. Itse päätti olla vela, ja hyvä niin, koska hänen ammatissaan lapsi varmasti olisi jäänyt vähemmälle, ja minkälaiset syytökset hän olisi saanut...Omal

'Voi olen niin  huolissani sinun jaksamisestasi koronan etulinjassa, kerro jos voin jotenkin auttaa

'Hullu, en halua olla enää missään tekemisissä

Jotenkin näin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeastiko joillekin tulee yllätyksenä että omat vanhemmat on vain ihmisiä? Mikä vttu teitä vaivaa, ei tule elämä olemaan kovin helppoa.

Siinä on kuitenkin vähän eroa onko vanhempi vain ihminen vai vuosikymmeniä omilleen lapsilleen vahingollinen ihminen. 

Nyt ei puhuta mistään pedofiilivanhemmista vaan ihmisistä jotka ovat parhaan kykynsä mukaan hoitaneet tonttiaan vanhempina.

 

Tuo parhaan kykynsä mukaan voi tarkoittaa mitä vaan.

Juuri persoonallisuushäiriöisten narsistien on vaikeinta nähdä omassa käytöksessään mitää väärää tai korjattavaa. Kuuluu oireisiin.

Ja välitettavasti tämäntyyppistä oireilua on vaikeaa tai lähes mahdotonta parantaa. 

Pahimmassa tapauk

Tai se lapsi on se persoonallisuushäiriöinen.

Missä vaiheessa se lapsi on vastuussa omasta käytöksestään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aikuisten lasten olisi tärkeää pahan olon vimmassaan ottaa huomioon sellainenkin seikka, että kaikki vanhemmat eivät välttämättä kestä sitä henkistä kuormaa, jonka tällainen syyttely voi saada aikaan. Jos nyt siis puhutaan siitä tavallisesta mammasta, joka on aamupalat tehnyt ja kouluun laittanut, pyykit pessyt ja joululahjat kuusen alla paketoinut. Itselläni meni aikuisen lapsen hyökkäyksen jälkeen monta yötä itkiessä ja olin viittä vaille sellaisessa tilanteessa, että en olisi voinut työhön mennä. Sekö on vastuullista toimintaa?

Kertoiko lapsesi kuinka monta vuotta ja kuukautta hän on voinut pahoin?

Jokainen vastaa omista tunteistaan. Jos kyseessä on tavallinen mamma, joka on kaiken tehnyt hyvin ja rakkautta osoittanut, ei kai hän kohtuuttomasti ota nokkiinsa tois

Milloin se aikuinen alkaa kantaa vastuun omasta käytöksestään? Pitääkö äidin aina vaan kantaa ja olla likasanko?

Vierailija kirjoitti:

Jokainen meistä tuntee ihmisiä, jotka ovat epätasapainoisia, syyttelevät kaikesta muita ihmisiä, eivät halua ottaa vastuuta, eivät näe koskaan vikaa itsessään ja selittävät asiat aina itselleen parhain päin, jopa valehtelevat päin naamaa. Näitä ihmisiä on työelämässä, suvussa, opiskelukavereissa, harrastuspiireissä jne.

Ihmisen elämä voi mennä monessa kohtaa vikaan ja erilaisia mielen sairauksia ja ajatteluun ja persoonaan vaikuttavia tapahtumia voi tulla missä kohtaa elinkaarta eikö vaan?

Voi olla myös synnynnäisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat siihen, miten ihminen kokee ja aistii tätä maailmaa. Esim autismi kirjon ihmisillä saattaa olla hankaluuksia ihmissuhteissa ja tulkinta poiketa niistä, jotka eivät ole kirjolla.

 

Itse en kykene ymmärtämään, että syy kaikkeen pahaan oloon on AINA äidissä?  Voisiko olla niin, että äitiä on helpoin syyttää, kun itsellä on paha olo eikä sille löydy muuta selitystä? Ja Huom, selkeät kaltoinkohtelut jätettäköön tästä nyt pois.

Äiti on varmaankin useimmissa huonosti toimivissa perheissä se vanhempi, johon lapsella on kuitenkin edes jonkinlainen suhde. Siksi häneltä odotetaan enemmän, ja häneen kohdistuu enemmän tunteita. Isä voi olla jo lähtökohtaisesti etäinen.

Se, että äiti saa tunneryöpyn osakseen, on eräänlainen kiintymyksen osoitus. Isältä ei välttämättä odoteta mitään, koska ei sieltä ole mitään koskaan saatukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan oikeastiko joillekin tulee yllätyksenä että omat vanhemmat on vain ihmisiä? Mikä vttu teitä vaivaa, ei tule elämä olemaan kovin helppoa.

Siinä on kuitenkin vähän eroa onko vanhempi vain ihminen vai vuosikymmeniä omilleen lapsilleen vahingollinen ihminen. 

Nyt ei puhuta mistään pedofiilivanhemmista vaan ihmisistä jotka ovat parhaan kykynsä mukaan hoitaneet tonttiaan vanhempina.

 

Tuo parhaan kykynsä mukaan voi tarkoittaa mitä vaan.

Juuri persoonallisuushäiriöisten narsistien on vaikeinta nähdä omassa käytöksessään mitää väärää tai korjattavaa. Kuuluu oireisiin.

Ja välitettavasti tämäntyyppistä oireilua on vaikeaa tai lähes ma

Niin ja mistäs se lapsen persoonallisuushäiriö on saanut alkunsa? Aivan.... Ei selity pelkillä paskoilla geeneillä, sori vaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkin ihmettelen, miksi niihin aikuisen lapsen "vääriin syytöksiin" ei voi suhtautua neutraalilla kiinnostuksella. Eli kun lapsi sanoo että pilasit mun elämän kun et päästänyt festareille niin miksi ei voi ottaa sitä ajatuksella että wow, tuo lapsi otti sen todella raskaasti kun ei päässyt festareille ja kokee jopa että se pilasi hänen elämänsä. Mitähän isompaa tässä mahtaa olla takana? Olen todella kiinnostunut kuulemaan ja keskustelemaan.

Eli miksi vanhempi ei halua olla vanhempi, miksi ei ole kiinnostunut lapsen kokemuksista ja tunteista vaan syyllistyy martyyyrina?

koska kun on 2 aikuista, ei ole enää "vanhempi, lapsi" asetelmaa. Yritä ymmärtää että olette kaksi aikuista. Ette ole enää lapsi-äiti suhteessa. Päinvastoin, sinä olet nyt se vnahempi, kun äiti alkaa olla hauras vanhus. Vanhetessa ihmisestä tulee lapsi jälleen. Tämä on elämän kiertokulk

Lapsen ei onneksi tarvitse olla vanhempi omalle vanhemmalleen minkään ikäisenä. Joissain alkoholisti/mt-ongelma perheissä tuohon kuvioon päädytään. Se on lapselle vahingollista.

Pitäiskö mun antaa anteeksi äidille joka hakkasi mua lapsesta asti 15v saakka kunnes tuli loppu siihen ja pystyin laittaa kampoihin? Ei tule tapahtumaan sitä päivää. Terapiaa sen naisen jäljiltä nyt sitten käydään vielä pitkään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Edelleenkin ihmettelen, miksi niihin aikuisen lapsen "vääriin syytöksiin" ei voi suhtautua neutraalilla kiinnostuksella. Eli kun lapsi sanoo että pilasit mun elämän kun et päästänyt festareille niin miksi ei voi ottaa sitä ajatuksella että wow, tuo lapsi otti sen todella raskaasti kun ei päässyt festareille ja kokee jopa että se pilasi hänen elämänsä. Mitähän isompaa tässä mahtaa olla takana? Olen todella kiinnostunut kuulemaan ja keskustelemaan.

Eli miksi vanhempi ei halua olla vanhempi, miksi ei ole kiinnostunut lapsen kokemuksista ja tunteista vaan syyllistyy martyyyrina?

Eihän ketään voi saada syyllistymään, jollei henkilö itse koe syyllisyyttä. Eli siellä pohjalla on syyllisyyden tunne, joka on todennäköisesti niin suuri, että sen myöntäminen olisi oman identiteetin kannalta kestämätöntä.

Ei kai ihmisen kuuluu ottaa vastaan haukkumista ja syyllistämistä missään ihmissuhteessa?  Se ei koskaan ole neutraalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsen ei tarvitse  eikä saa olla vanhempien terapeutti tai valitusten kuuntelija. 

Vanhemman pitää olla lapsensa turva.

Entä jos elämä ei ole täydellistä? Entä jos arjessa on riitaa ja muuta epätäydellistä. Entä jos vanhempi siitä huolimatta yrittää parhaansa? Eikö hän siitä huolimatta ole lapsensa turva?

Näin minäkin ajattelin ja parhaani yritin yksinhuoltajana. Vanhempi lapseni haukkui hulluksi ja pisti välit poikki, koska olin huolissani hänen jaksamisestaan koronan alussa, hän oli etujoukoissa. Harmi ettei isänsä joka hylkäsi hänet jo pienenä, saa minkäänlaista kuraa niskaansa, ei ole syyllistänyt häntä mitenkään. Itse päätti olla vela, ja hyvä niin, koska hänen ammatissaan lapsi varmasti olisi jäänyt vähemmälle, ja minkälaiset syytökset hän olisi saanut...Omal

Juuri nämä sanat kertoo kaiken: "Parhaani yritin yksinhuoltajana", "Itse päätti olla vela ja hyvä niin" yms. Koko kirjoitustapasi kertoo sen, miksei lapsesi halua olla tekemisissä kanssasi.

Olen niin, niin väsynyt kuulemaan tuota "Parhaani olen yrittänyt eikä mikään kelpaa/riitä". Se on SYYLLISTÄMISTÄ lasta kohtaan! Tuolla tavalla vain polkee lasta ja esiintyy itse virheettömänä marttyyrina. Ehkäpä lapsen isä osaa ottaa lapsensa aikuisena ihmisenä eikä ole hössöttänyt koronan alussa peläten lapsensa puolesta? Myös tuo "Ei tullut mieleenkään syyttää vanhempiani omasta surkeasta lapsuudestani", niin olisiko kuitenkin pitänyt käsitellä se jotenkin? Nyt kuulostat siltä, että koska kärsit itse hiljaa, ei myöskään aikuinen lapsesi saisi ajatella itseään ollenkaan, vaan pitäisi vain sietää kaikki sinulta pelkästään sen takia, että olet äiti. Tuo mahtava jumalolento. 

Vierailija kirjoitti:

 voisitteko nyt kopioida sen jutun tänne, on AIVAN TURHA ottaa kantaa kun ei tiedä mitä todellisuudessa tuossa jutussa on kyse!!! Kun en pääse lukemaan sitä juttua

Tässähän otetaan kantaa aloittajan tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No silloinhan on omatunto puhdas. Sitten vaan keskitytään sen lapsen pahan olon hoitamiseen, eikä vellota siinä omassa loukkaantumisen tunteessa.

Sinua ei siis satuta se että sinua syytetään asiasta jota et ole tehnyt? Oletko ihan terve?

Kiitos kysymästä, voin oikein hyvin.

Eihän tuo minusta mukavalta tuntuisi. Mutta jos tietäisin, että että en ole tehnyt asiaa josta minua syytetään, minulla ei olisi mitään vaikeuksia sitä kertoa. Ilman muuta haluaisin selvittää, miksi lapselleni on jäänyt sellainen mielikuva, että olen tehnyt jotain mitä en ole todellisuudessa tehnyt.

Eniten minua sellaisessa tilanteessa satuttaisi se, että lapsellani on niin paha olla.