Miksi kumppaninhaussa pitäisi alentaa rimaa?

Vierailija kirjoitti:

Ei tietenkään pidä, te naiset ette vaan kelpaa tietyn iän jälkeen kenellekään, vähän kun kävisi kompostista syömässä.

Mt ongelmiin ja pahaan oloon on paljon toimivampiakin keinoja kuin tänne pahan olon suoltaminen. Tk:sta voipi aloittaa.

Minä taas nostin rimaa entisesta niin korkealle, että sieltä pääsee läpi vaan ne, kenellä todella on älykyys, uskollisuus, rakkaus ja terve järki annettu ja säilynyt. Ennen olen yksin, mutta ylikään tollo minun elämään ei pääse enää. 

Riman laskeminen ei välttämättä tarkoita huonoa suhdetta tai epäsopivaa kumppania, vaan pinnallisten parinvalintakriteerien kriittistä tarkastelua ja mahdollisuuden antamista sellaisille vaihtoehdoille, jotka on arvoiltaan ja elämänsuunnitelmiltaan sopivia mutta eivät sytytä heti ensitapaamisella. Enkä väitä että kenenkään pitäisi näin toimia, kunhan sanoin että se riman lasku voi olla ihan eri asia kuin moni täällä näyttää luulevan.

Vierailija kirjoitti:

"Kyllä se kemiakin  katoaa siinä vaiheessa kun se toinen alkaa kohtelemaan sinua huonosti tai tähän ei voi enää luottaa."

Onko se silloin ollutkaan koskaan molemminpuolista kemiaa? Sellainen on kuitenkin niin ainutkertaisen harvinaista elämässä, ettei silloin ala ihan helposti perseilemään. Sä nyt sekoitat kemian seksuaaliseen himoon, mitä voi tuntea vaikka satoja ihmistä kohtaan. Kemiassa on kyse paljon enemmästä kuin vain siitä. 

Olen eri, mutta minusta sinä taas sekoitat kemian ihmisen hyvyyteen. Ei ne aitoa kemiaa tuntevat ole välttämättä sen parempia, ehjempiä tai helpompia ihmiset kuin muutkaan. Motivaatio huolehtia suhteesta voi olla hyvä, mutta niin se voi olla järkisuhteessakin. Ei kemia ole ainut syy välittää perheestä, avioliitosta ja ylipäänsä muista ihmisistä. Tärkeämpää on tasapaino ja hyvinvointi. Terve ja tasapainoinen ihminen vaalii elämässä pysyvyyttä ja jatkuvuutta, traumatisoitunut ei välttämättä niihin pysty vaikka haluaisi.

Ei tarvitse laskea rimaa, mutta jos oman viehätysvoiman ja vaatimustason välinen kuilu on kovin suuri, ihminen jää todennäköisesti yksin.

Enkä sano, ettei sitä saisi surra tai valittaa. Minusta jokaisella ihmisellä on oikeus viehättyä sellaisista kumppaneista kuin viehättyy, ja se on aina inhimillinen tragedia jos ei sellaista kumppania ole mahdollista saada. Enkä katso, että ihmisellä olisi jotenkin velvollisuus kiinnostua vain "omantasoisistaan". Evoluutio on parhaaksi katsonut järjestää niin, että ihmiset tuppaavat suht universaalisti viehättymään tietyistä ominaisuuksista riippumatta siitä onko niitä itsellä vai ei. Eikä geenilottoarpajaisten voittoja jaeta ansioiden mukaan. Jos naamakaunis ja ruma nainen saa molemmat kiksit siitä kalsarimainoksen uroksesta, niin ei se kaunis ole sitä yhtään sen enempää ansainnut, sillä vaan sattuu ansiottoman geenilottovoittonsa ansiosta olemaan paremmat saumat saada vastakaikua. Mutta ihan yhtä lailla kun ihmisellä on oikeus surra varattomaan perheeseen syntymistä tai perinnöllistä sairautta, on myös täysin sallittua ja inhimillistä surra sitä että on saanut parinvalintamielessä surkeat kortit.

Christiiina kirjoitti:

Omasta puolestani voin sanoa, minä en vaan näe mitään syytä alentaa rimaa koska ei minulla ole pakonomaista tarvetta löytää kumppania, kun en edes lapsia halua hankkia. Mä viihdyn ihan hyvin sinkkunakin