Mikä on tänä jouluna sinulla pahin stressin aihe?

Minun isäni. Joulupäivänä hänet näen ja en ole kovin mielissäni. En jaksa selittää tähän miksi en haluaisi olla isän kanssa tekemisissä. Säästän teidät romaanilta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Isäni on sairaana eikä pysty näkemään. Puolison kanssa ollaan ajauduttu loputtomaan riitelyyn ja kotona velloo jatkuva vihan ilmapiiri. Puolison äiti on kyllästynyt kuulemaan näistä riidoista ja todennut että minussa oltava vika kun pitäähän hänen omaansa puolustaa. Oma äitini kutsui kylään, mutta en kestä mennä katsomaan kun hän juo.

Eli syvä yksinäisyys ja paha olo stressaa.

Miksi ihmeessä kerrot parisuhderiitojanne anopille? 

-ohis

En kerrokaan vaan puolisoni kertoo ja tukeutuu häneen. Anoppi ei enää muuta ratkaisua keksi niin on alkanut pitämään minua syyllisenä kaikkeen ikävään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuli juuri muutos suunnitelmiin. Meidän piti mennä siskolle, mutta heillä on influenssaa. Nyt ollaankin meillä, enkä ole valmistautunut mitenkään. Kehitysvammainen veljeni tulee, sekä isäni ja ex. No, ei muuta kuin kaupan kautta ja jotain siivousta täytyy suorittaa. Vituttaa, kun ylinipo isäni kuitenkin arvostelee siisteystasoa, enkä jaksa enää alkaa puunaamaan. Se stressaa eniten. En jaksaisi mitään arvostelua, en edes sivulauseessa. Rahatkin pitäis saada riittämään koko sakin ruokkimiseen. 

Et sitten osaa sanoa ei.

En. Jos sanon ei, niin veli jää ilman joulua, vanha isäni ei enää jaksa. Samoin ex joutuisi olemaan hoitokodissa, eikä saisi edes jouluateriaa, kas kun se on peruttu, joten osallistun. En pysty olemaan niin itsekäs, että veisin ilon joulunvietosta niin monelta ihmiseltä. Veljelle joulu on äärettömän tärkeä, siitä vouhotetaan koko vuosi, eikä laitosasujalla liikaa iloja ole elämässään. Varsinkaan nykyään, kun kaikki "virkistysrahat" on viety.

Jos olisi kysymys toimintakykyisistä, terveistä henkilöistä, niin olisi helppo kieltäytyä.

Erilainen joulu tulossa eron takia. Mies löysi uuden naisen yhteisen 30 vuoden jälkeen. Terveysasiat/säryt stressaa ja joulun tunnelmaan on vaikea päästä kiinni. 

Oma äitini.

Neuroottisen tarkat aikataulut ja suunnitelmat mihin kaikkien muiden on sopeuduttava perhesovun takia tai pääsee helvetti irti. Kaappien siivous aloitettu elokuun puolella. Sitä luuli että homma rauhoittuisi kun me lapset ollaan jo kaikki aikuisia. Tätä nyt kestetty toistakymmentä vuotta. Voimia kaikille muille jotka joutuvat munankuorilla kävelemään tänäkin vuonna. Tsemppiä! Ja hyvää joulua muillekkin, ottakaa joku sitä rauhaa ja hiljaisuutta minunkin puolesta. 

Se että hektiseen arkeen tulee lisäkuormitus mokomasta joulusta. Yhtään koristetta ei ole ehtinyt laittaa ja kuusetkin kasvavat vielä metsässä. Lahjojen osto - yhtä helvettiä. Toppatakki päällä hikoilemassa jossain kassajonossa. Koko ajan kalvava huono omatunto, että ei vaan riitä. Ei ehdi kaikkea. Ei olisi rahaakaan laittaa mihinkään ylimääräiseen, mitä nyt esim. joululahjat ja osa niistä safkoista on. OLISI JO OHI!

Yksinolo. Moni sanoo, että tähän tottuu mutta minusta tuntuu että jokin ultimaattinen tottumus tuli jo saavutettua ja nyt sitten menen taas siihen suuntaan, jossa yksinolo tuntuu vaan koko ajan pahemmalta ja pahemmalta.

Huomasin muuten just, että jotenkin tätä omaa tilannettaan ei halua myöntää edes itselleen vaan ulkoistan itseni kun kirjoitin ekaksi tuohon että "siihen tottuu.." ja sitten tajusin, että kyllä tämä oma tilanne on ihan "tähän".

Aloitus on hyvä olla juuri tuolla otsikolla, niin saamme purkaa tänne pienen palan turhautumistamme ja kyllästymistämme. Itse jo ehdin luulla että tulee helpoin vuodenvaihde ikinä, ja saan voimistuneena kääntyä kevään puoleen, nauttien enenevästä valosta ja lämmöstä - sitten yhtäkkiä olikin kaikki samaa r*ikkua kuin ennenkin. En kestä mitään jouluun liittyvää ja piste. Se vain punkee päälle, pakopaikkaa ei ole, oli ihminen miten ankea arki-ihminen tahansa. Se tulee päälle kuin yö, kuin yössä toistuva painajainen.

Kaiken keskellä ymmärrän taas kirkkaasti että joulu on valtava, valtava erehdys. Käsittämätön ansa jonka hampaisiin joka vuosi jalka astuu, vaikka niin hereillä yrittää astuja olla, kaikki aistit valppaina. 

Se hetki tulee, ellei ennemmin tai myöhemmin, ainakin viime tinkaan se aina ehtii. Naps. Ja nilkkasi on kiinni tonnin painavassa siirtolohkareessa, raskas ketju kolisee synkästi kun kierrät sitä ympäri, ympäri. Ei ole iloisten tonttujen piirileikkiä se. Ei ho-ho-hota jouluinen pukki.

Mutta joulun tuskanruskean kulman takana avautuu taas sitä ihanampi vapaus, jossa hengitys saa tasaantua normaaliin. Vaikka joulu on kerran vuodessa, ei se koko vuotta jaksa itsestään melua pitää.

*draamaharjoitus*

*käänteistä psykologiaa*

Rahan puute. Kuten kaikkina muinakin jouluina ennen tätä ja tästä eteenpäin. 

Kauhea sanoa mutta nuoren aikuisen (ainoa lapseni, poika) kotiin tulo joulun viettoon. Laiska ja pahantuulinen. Riidellään kaiken aikaa. Poika nytkin makaa, minä laitan joulua. Joulumieli hevon kuusessa. Jos emme kyläilisi aattona vanhemmillani (emme ole yötä, siksi laitan myös omaa joulua)  niin lähtisin äkkilähdöllä minne tahansa ja jättäisin laiskamadon sotkun sekaan

Tänä vuonna ei stressaa mikään! Lento lähtee huomenaamuna.

Et ole vastuussa muiden ajatuksista ja odotuksista. Ihan sama mitä muut ajattelevat, puhuvat ja odottavat. Hienoa, että osaat vetää terveet rajat.🤩

Tsemppiä!

Vierailija kirjoitti:

Niin kuin aina, aikataulutus on pahin stressaava asia. Kieltäydyin jo vuosia sitten siitä, että vanhempien luona syödään jouluateria. Teen sen kotona kiireellä, syödään kiireellä, sitten lähdetään minun vanhemmille kiireellä ja kuullaan "miksi te vasta nyt tulitte, miksi te jo nyt lähdette" ja juodaan siellä kahvit. Miehen vanhemmille mennessä kuullaan taas "miksi te näin myöhään tulitte, muut vieraat on jo lähteneet" ja pakolla syödään hellalla tuntikausia lämpimänä pidettyjä ruokia. No minä en syö, siitä anoppi pahoittaa mielensä kun ei kelpaa. Lähtiessä kuullaan taas "miksi te jo nyt lähdette", vaikka kotona harvoin ollaan ennen iltakymmentä. Siinä laitan tiskikoneen pyörimään ja jaetaan lahjat. Yleensä nukahdan sohvalle istualleni.

Ei kuulosta kivalta, ymmärrän tuskastumisesi. Hyvää joulua kuitenkin, meille, jotka tahtomattamme joudumme tuohon vierailurumbaan. Ei siitä ole helppo kieltäytyä, kun kuitenkin odotetaan ja tarkoitus on hyvä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin kuin aina, aikataulutus on pahin stressaava asia. Kieltäydyin jo vuosia sitten siitä, että vanhempien luona syödään jouluateria. Teen sen kotona kiireellä, syödään kiireellä, sitten lähdetään minun vanhemmille kiireellä ja kuullaan "miksi te vasta nyt tulitte, miksi te jo nyt lähdette" ja juodaan siellä kahvit. Miehen vanhemmille mennessä kuullaan taas "miksi te näin myöhään tulitte, muut vieraat on jo lähteneet" ja pakolla syödään hellalla tuntikausia lämpimänä pidettyjä ruokia. No minä en syö, siitä anoppi pahoittaa mielensä kun ei kelpaa. Lähtiessä kuullaan taas "miksi te jo nyt lähdette", vaikka kotona harvoin ollaan ennen iltakymmentä. Siinä laitan tiskikoneen pyörimään ja jaetaan lahjat. Yleensä nukahdan sohvalle istualleni.

Ei kuulosta kivalta, ymmärrän tuskastumisesi. Hyvää joulua kuitenkin, meille, jotka tahtomattamme joudumme tuohon vierailurumba

Joo, toi on inhottavaa, kun syyllistetään siitä, että vierailut jäävät lyhyiksi: "Ette kai te vielä lähde?" No, kun on ehdittävä muuallekin ja ihan kuin pahuuttamme vain käväistäisiin. Välillä ollaan vietetty joulua meillä ja vaikka siskon perhe vain pikaisesti käy, niin ei tulisi mieleenkään alkaa nillittämään, kun heillä on miehen puolelta myös sukulaisia, joita tavataan jouluna. Eipä se siskokaan siitä paikasta toiseen ryysäämisestä nauti.

Kotona niin sotkuista, että ei tänne voi kuustakaan laittaa täyttämään. 

Yleensä mua stressaa eniten se kotoa pois lähteminen. Ei pakkaaminen, matkustaminen, perillä olo, sukulaisten näkeminen, vaan ihan vaan se, että pitää lähteä! No, tänä jouluna ei tarvitse lähteä.

Tein juuri kotiin tultua 45 min pikasiivouksen: keittiö, vessa, koko talon imurointi, olohuoneesta pölyt. 😄 Tämä on ihan riittävästi! Huomenna laatikot uuniin ja petivaatteiden vaihto. Teini haluaa paistaa kuivakakun. Siinäpä se sitten olikin. Voi olla, että aattona paistetaan vielä pipareita, koska ei mitään ohjelmaa muuten ole. Jos ei ole kauhea lumipurku vielä aattonakin, niin ehkä käydään katsomassa jossain hautausmaalla kynttilöitä ja jätetään oma muualle haudatuille läheisille. Sit sauna ja ruokaa. Eipä tarvii stressata mitään. 

Erityisruokavalioinen äitini aiheuttaa joka joulu draaman ruuasta. Aina sanoo, ettei häntä varten tarvitse tehdä mitään erityistä, mutta sitten kaivaa jääkaappia ja motkottaa, että miksei ole maidotonta margariinia, kauramaito on väärää merkkiä, en voi enää syödä tattarijauhoa leivässä, suklaasta tulee ilmavaivoja... En jaksa laittaa vähiä rahojani täysin maidottomaan, gluteenittomaan, soijattomaan, suolattomaan, mausteettomaan ja mauttomaan ruokaan. Teen jotain ja jos ei kelpaa, tuokoon itse.

Vierailija kirjoitti:

Yksinäisyys. Olen täysin yksin, ei perhettä, ei sukua, ei läheisiä ystäviä.

Minä olen ja asun myös yksin. Ei stressaa yhtään vaan viihdyn mitä parhaitein. Jouluna siis jo vuosia stressaa se, että ystävät ja tuttavat tarkoittavat hyvää ja kutsuvat minua jouluksi heille. En halua viettää joulua vieraissa perheissä ja joka vuosi on sama juttu, eivät ymmärrä, etten kärsi yksinäisyydestä vaan olen erittäin tyytyväinen olotilaani ja omaan rauhaani. 

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini.

Neuroottisen tarkat aikataulut ja suunnitelmat mihin kaikkien muiden on sopeuduttava perhesovun takia tai pääsee helvetti irti. Kaappien siivous aloitettu elokuun puolella. Sitä luuli että homma rauhoittuisi kun me lapset ollaan jo kaikki aikuisia. Tätä nyt kestetty toistakymmentä vuotta. Voimia kaikille muille jotka joutuvat munankuorilla kävelemään tänäkin vuonna. Tsemppiä! Ja hyvää joulua muillekkin, ottakaa joku sitä rauhaa ja hiljaisuutta minunkin puolesta. 

Ja samoin voimia sinulle. Olin jotenkin minäkin ajatellut, että ne hirveät joulut loppuu aikuisuuteen. Mutta tavalla tai toisella äiti onnistuu kiristämään tunnelmaa. Myös jos emme mene äidille. (Joskin sinne meneminen on huomattavasti pienempi paha)

Pitkät pyhät ilman seuraa ja järkevää tekemistä. En stressaa, mut mietin ennen pyhiä että toivottavasti on hyvät ilmat ja jollain on aikaa lähteä ulkoilemaan ettei tarvii olla 5 päivää yksin. Ärsyttää myös se että taas tulee syötyä herkkuja ku muutenki paino nousee kokoajan enkä saa loppumaan tätä makean ja kokoajan napostelun himoani.

N53 yksineläjä