Mitä te ootte oivaltanu itsestänne tai elämästä yleensä? sanotaan nyt vaikka 5 vuoden sisällä? saa olla kauemminkin

Ei kannata todellakaan kusta vastatuuleen.

Vierailija kirjoitti:

Olen tajunnut suunnilleen keski-iän kynnyksellä, että haluan eniten tehdä juuri niitä asioita, joista tykkäsin lapsenakin. Ja asua samantyylisessä ympäristössä kuin silloin ym. En tiedä, olenko taantunut vai "löytänyt itseni uudestaan" pitkän harhailun jälkeen. Tämä oivallus tuli ehkä jo 10 vuotta sitten. Se on tuonut iloa ja mielenrauhaa. 

Minä taas olen vielä melko nuori, mutta huomaan itsekin sen kuinka nämä lapsuuden kiinnostuksen kohteet vaan ovat niitä ainoita pysyviä asioita elämässäni. Olen nyt esim täysin erossa eläimistä monien syiden takia. Silti minua kiinnostavat ne ja vain esim se, kun saa silittää hevosta tai kissaa tai lenkittää koiraa yms saa aikaan sen hetken tunteen kuinka olen onnellinen. Näin ikävänäkin aikana nuo kokemukset olisivat niitä iloa tuovia. Nyt vaan olen niin erossa eläimistä. Tälläkin viikolla jos mietin mikä on ollut parasta niin se, kun sain taputtaa yhtä hevosta ja se selvästi nautti siitä. Myös musiikki on itselleni iloa tuova asia. Sekä liikunta myös. En ole oikeastaan muuttunut lapsuudesta paljonkaan näiden asioiden myötä. Samalla tykkään asua maaseudulla, vaikka muuten se ei toisaalta ole itselleni se paras paikka. Pitäisi asua vilkkaammalla seudulla, mutta kaipaan rauhaa.

Jos vielä mietin mitä olen oivaltanut elämästäni niin huomasin sen kuinka esim nuoruus määrittää ihmisen elämää joskus pitkällekin. Itsekin olin kiusattu ja jäin jo silloin yksin. On vaikeaa enää päästä silti tieltä pois. Tämä vaikka itsekin kaipaan välillä seuraa. On vaikeaa enää rennosti olla muiden kanssa. On kasvanut niin erilleen muista. Huomaan myös sen, kuinka erilaista elämää moni elää. Minulle "totuus" on se ettei minulla ole läheisiä tai ystäviä. Joku toinen elää taas esim näiden asioiden osalta kuin eri maailmassa. Minun maailmani on ollut ihmisten suhteen hyvin ikävä. Niin ikävä, ettei moni ehkä ymmärräkään sitä. Silti minunkin pitäisi vaan pärjätä muiden kanssa ja olla rohkea. Ymmärrän sen, mutta jokaisella on omat kokemuksensa mitkä määrittelevät asioita. Samalla tietysti jokainen, minäkin tahtoisi päästä eteenpäin ja parantaa elämäänsä. Silti itselläkin on kokemukseni taakkana. En vaan pysty välttämään sitä etteikö nämä ikävät jutut heijastuisi myös tähän päivään. Joku viisas ehkä pystyy sammuttamaan ne. Minä en ainakaan nyt. Näin elämässä voi oikeasti moni tapahtuma näkyä vielä pitkään ja olla osa elämää, vaikka ei tahtoisi sitä. Siinä mielessä ymmärrän nuoriakin joilla elämä lähtee heti johonkin ikävään ja uhkaa viedä koko tulevaisuuden mennessään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani ovat kiusaajia ja ikäviä ihmisiä, jotka eivät ikinä eläneet omaa elämäänsä.

Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

Koskaan ei ole myöhäistä täyttää tätä käskyä, johon sisältyy lupaus, "jotta menestyisit ja kauan eläisit maan päällä".

Ei ole yhtäkään syytä kunnioittaa huonoja ihmisiä oli ne ketä tahansa. Lapsi ei ole vanhemmilleen mitään velkaa.

Ettei tarpeissani ole mitään väärää. Ne eivät aina sovi yhteen toisen tyyppisen ihmisen  kanssa. Silti ne ovat oikein. 

Vierailija kirjoitti:

Täydellistä hetkeä ei tule. Elämä on tässä. 

Tämä on hyvä. Olen omille teineille pyrkinyt muistuttamaan, että silloin on mentävä, kun on mahdollisuus. Toista kertaa ei ehkä tule koskaan.

Sosiaalisten tilanteiden pelkoni ja ahdistuneisuuteni johtuvat musta itsestäni eikä muista ihmisistä. Ennen ajattelin herkästi, että tämä ihminen aiheuttaa mulle ahdistusta, tämä ihminen on huonoksi ja sitä on välteltävä. Tuon oivalluksen jälkeen aloin ihan tietoisesti ajatella itsestäni positiivisemmin ja asettaa itseäni tahalleni ahdistavaan ja pelottaviin tilanteisiin. Olen ihan eri ihminen kuin 5 vuotta sitten, vaikka edelleen tietysti sosiaalisten tilanteiden pelko toisinaan näkyy.

Muiden mielipiteet on muiden mielipiteitä. Turhat energiat ja ihmiset pois ja olet onnellinen 

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on oma elämän tarkoitus ja se ei ole rahan tai mammonan kasaaminen. Silloin kun viihtyy siinä mitä tekee ja on onnellinen, ehkä tekee elämänsä tarkoitusta.

Mikäli kokee elämänsä tyhjäksi ei ole löytänyt vielä yhteyttä jumalaan. Tuntuu kliseeltä mutta ei ole. Meillä on tehokkaampi keino kuin älypuhelin ottaa yhteys jumalaan ja se on rukous. Se ei kuitenkaan tarkoita varallisuuden kinuamista itselle. Tekeekö rahoilla ja omaisuudella syntiä vaiko hyvää siinä on se ero.

Näissä jumalajutuissa minulla nousee aina esiin sama kysymys: Mistä tietää, minkä uskonnon jumala on tosi? Kaikilla uskonnoilla on jokin ikivanha kirja, johon vedotaan. Ja se uskonnon "todiste" on aina: Tämä kirja on tosi, koska siinä lukee, että se on totta.

Lisäksi, ei se rahan keruu ole itse tarkoitus, mutta kyllä se vaan helpottaa elämää paljon. Mieluummiin olen pakana ja rikas, kuin köyhä ja uskossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Et koskaan löydä "elämäsi miestä", etkä saa lapsia.  Siveydestä ei kukaan tule koskaan millään tavalla palkitsemaan. Mene yliopistoon. Katso vähän äijän kukkaroakin. Isäsi ei tule koskaan sinua hyväksymään, vaikka mitä tekisit."

 

Nämä asiat haluaisin sanoa parikymppiselle itselleni.

En usko että kaksikymppinen haluaa kuulla tuollaista tai vaikka kuulisikin, niin muuttaisi mitään. Korkeintaan menettäisi toivon tuon jälkeen.

Olisiko se ajatus ollut taustalla. Olisi halunnut "oppia mitä elämä on", eli halunnut kyynistyä ja katkeroitua kaksikymppisenä, ettei olisi paha mieli ja sydänsuruja?

Minä olisin halunnut sanoa parikymppiselle hänelle ihan muuta:

Kaikki on hyvin. Olet nuori ja vahva, koko maailma on sulle auki. Toteuta haaveitasi ja unelmiasi. Lähde opiskelemaan, jos se on lähellä sydäntäsi - uuden oppiminen on tärkeää, koko elämän ajan ja se avartaa maailmankuvaa. Se kehittää, jopa muuttaa sinua ihmisenä, kun opit.

Olet hyvä ja arvokas sellaisena kuin olet. Muista, ettei sinun tarvitse alistua ihmissuhteissa huonoon kohteluun. Älä anna muiden määrittää kuka olet. Älä anele hyväksyntää, äläkä tee asioita epätoivoisesti kenenkään  hyväksynnän takia. Tee itsesi takia, älä muiden.

Opettele hyväksymään itsesi, silloin et ole vanhana katkera siitä, että sinua ei arvostettu. Kun kehität itsetuntemusta, kylkiäisenä tulee yleensä hyvä itsetunto. 

Isäsi hyväksynnällä ei pidä olla sinulle merkitystä. Jos koet, että sinun pitää saavuttaa se hyväksyntä, isäsi on tehnyt jotakin väärin, et sinä. Isänrakkautta ei ansaita, se on. Jos isä ei sitä tunne tai osaa osoittaa, se on isän rikkinäisyydestä johtuvaa. Lapsi ei voi parantaa isäänsä.

Älä katkeroidu, nauti elämästä, näe ja koe. Etsi iloa elämästä, naura paljon äläkä unohda luontoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani ovat kiusaajia ja ikäviä ihmisiä, jotka eivät ikinä eläneet omaa elämäänsä.

Kunnioita isääsi ja äitiäsi.

Koskaan ei ole myöhäistä täyttää tätä käskyä, johon sisältyy lupaus, "jotta menestyisit ja kauan eläisit maan päällä".

Ei ole yhtäkään syytä kunnioittaa huonoja ihmisiä oli ne ketä tahansa. Lapsi ei ole vanhemmilleen mitään velkaa.

Minusta tässä ei sanota " osoita kunnioitusta vanhemmillesi". (Olisi outoa, jos pitäisi vielä kumarrella ja olla nöyrä, jos on tullut huonosti kohdelluksi.)

Joku tärkeä juttu siinä kuitenkin on, koska se on nostettu esiin ohjeena, oon miettinyt tätä paljon. Onko se tärkeä oman itsen kannalta, ja oman elämän kannalta? Jos ei kunnioita (mitä se tarkoittaa, mitä siinä pitää kunnioittaa, mikä voi olla vielä kunnioituksen arvoista?), mitä silloin  tapahtuu? Jääkö siinä uhrin asemaan ja asiat alkaa mennä huonosti, eikä pysty olemaan "paras versio" itsestään niin ei menesty missään? 

Mitä toi "jotta kauan eläisit maan päällä" tarkoittaa? Lapsuustraumathan lyhentää elämää (anoreksia, bulimia, päihteet, verenpaine, huono elämänhallinta, riskikäyttäytyminen..). Miksi ihmeessä tähän yhdistetään sana kunnioitus? Pitääkö jotenkin/jotain kunnioittaa, että pääsisi eroon lapsuuden traumasta, joka on jumittanut asiat (tai tunteet) johonkin kohtaan lapsen kehityksessä? Eikö niistä traumoista pääse eroon ennen kuin on tarpeeksi vahva pystyäkseen reagoimaan kuin aikuinen? Sillä tavalla, että voi ottaa tunteet käsiteltäväksi. Onko tossa kuvattu se lopputulos mihin kasvamisen myötä päätyisi? 

                                 rahalla saa ja hevosella pääsee

Ihmiset valittelevat usein huonoa elämäänsä mutta olen huomannut että vastoinkäymiset ovat jokseenkin vakio, taakkaa tulee kaikille jossain vaiheessa, kukaan ei niiltä säästy. Toisilla tilannetta helpottaa varallisuus, ympärillä olevat hyvät ihmiset ja oma suhtautuminen ongelmiin eli suht valoisa asenne elämään. Kyllä tästä vielä noustaan. 

Eli ... vältellään ajatusta "miks mulle aina käy näin", muillekin käy. 

Älä pienennä itseäsi tai vähättele tarpeitasi miellyttääksesi muita. Älä hakeudu suhteeseen sellaisen ihmisen kanssa, joka ei oikeasti halua olla suhteessa kanssasi. Joudut koko suhteen ajan miettimään, olisiko se toinen kuitenkin mieluummin jossain muualla. Olet ehkä kuitenkin sellainen tyyppi, joka voi paremmin yksin, kuin parisuhteessa.

Seuraa unelmiasi. Jos olisit hakeutunut nuorena haaveilemallesi luovalle uralle, olisit ehkä pienituloinen vielä 40-vuotiaana. Nyt olet 40-vuotias, pienituloinen, mutta teet työtä, josta et pidä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jokaisella on oma elämän tarkoitus ja se ei ole rahan tai mammonan kasaaminen. Silloin kun viihtyy siinä mitä tekee ja on onnellinen, ehkä tekee elämänsä tarkoitusta.

Mikäli kokee elämänsä tyhjäksi ei ole löytänyt vielä yhteyttä jumalaan. Tuntuu kliseeltä mutta ei ole. Meillä on tehokkaampi keino kuin älypuhelin ottaa yhteys jumalaan ja se on rukous. Se ei kuitenkaan tarkoita varallisuuden kinuamista itselle. Tekeekö rahoilla ja omaisuudella syntiä vaiko hyvää siinä on se ero.

Näissä jumalajutuissa minulla nousee aina esiin sama kysymys: Mistä tietää, minkä uskonnon jumala on tosi? Kaikilla uskonnoilla on jokin ikivanha kirja, johon vedotaan. Ja se uskonnon "todiste" on aina: Tämä kirja on tosi, koska siinä lukee, että se on totta.

Lisäksi, ei se rahan keruu ole itse tarkoitus, mutta kyllä se vaan helpottaa elämää paljon. Mieluummiin olen pakana ja

Oon eri, mutta itse olen päätynyt kristinuskoon sitä kautta, että olen tutkinut muunlaisia tapoja kokea ja "nähdä" jumala. Jotkut pitää jumalaa tyhjyytenä ja rakkautena, jonkun näkemyksen mukaan on monia erilaisia jumalia ja buddhalaisuudessakin on loistokkaita pointteja.

Käänteentekevä tajuaminen tämän suhteen tuli siitä, kun muistin jostain yläkoulun uskontotunnilta, että kerrottiin valtauskontojenkin lähteneen yhdestä ja samasta uskonnosta todella kauan sitten. Mikä tuo alkuperäinen uskonto ja sen sanoma on, josta kaikki on lähtenyt? Sen voi löytää, kun tutkii yhtäläisyyksiä ja tulkitsee melko avoimesti näitä uskontoja. Itse ajattelen näin lyhyesti sen olleen usko korkeampaan voimaan ja kaikkialliseen rakkauteen, jota jumalaksikin voi kutsua.

Sattuneesta syystä kristinusko on itselle sellainen läheisin ja ymmärrettävin tienviitta tätä kohti raamattuineen ja rukouksineen, mutta luulisin loppupeleissä samaan jumalayhteyteen pääsevän myös muita uskontoja tai miksei myös jonkunlaista uskonnottomuutta käyttäen. Saman vuoren päälle voi kiivetä montaa eri reittiä, kunhan muistaa kulkea ylöspäin. 

Tajusin että vaikka kuinka opiskelee niin töihin ei pääse.

1) Että olen laiska paska; ne himot jotka minulla nuorempana oli suurien asioiden tekemiseen olivat enemmän turhamaisuutta kuin halua saavuttaa niitä asioita itsensä vuoksi

2) Että on ihan ok olla laiska paska

50 vuotiaana seksi ei ole enää yhtä tärkeää mitä se oli puolta nuorempana 25 v..  mutta elämä on yhtä ihanaa nyt .

Vierailija kirjoitti:

Tajusin että vaikka kuinka opiskelee niin töihin ei pääse.

Olen oivaltanut, että katkeruus ja toivottomuus ovat raskaita taakkoja. En jaksa moisia kantaa, ja olen varma, että olen päässyt helpommalla näin.

Vierailija kirjoitti:

Kun ihmiset häipyvät huonojen aikojen koittaessa, heitä ei lopulta enää kaipaa takaisin. Ja takaisinhan heistä monet olisivat tulossa muina miehinä.

Tämä erityisesti lyhyen suhteen alettua ja lapsen tehneitä.

Pari vuotta ja ero. Sit alkaa "moi, mitä kuuluu?" -puhelut.

Suksi vaan v...ittuun sinä tovi sitten "onnellinen".

En jaksa mitään syväanalyysia näin myöhään illasta. Mutta olen tajunnut sen, että suurin osa ihmisistä on ihan pihalla kaikesta ja aika tyhmiä. Vaikka mitä asiantuntijaa esittäisivät.