Lue keskustelun säännöt.
Masennuksen kanssa eläminen
15.12.2023 |
"Elikkäs" nyt on tapahtunut sen verran ikävä asia, että en usko masennukseni lakkaavan koskaan. Masennuslääkkeitä en halua syödä, ja töitä pitäisi jaksaa tehdä. Olisiko kenelläkään vinkkejä jaksamiseen? En odotakaan että olisin kovin energinen, minulle riittäisi kun jaksaisin hoitaa välttämättömät asiat. Niin että voisi jatkaa elämää edes jotenkin.
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä valitat, oma vika kun oikein haluat kärsiä masennuksesta ja kokea sen kunnolla.
Mitäs siinä valita, koe nyt oikein kunnolla!!!!
Ja lopeta täällä valittaminen kun itse olet tiesi valinnut!!
Henkistä tuskaansa ap todennäköisesti valittaa. Et voi ymmärtää, jos et ole itse kokenut. Hieman sympatiaa please.
Kyllä, syön masennukseen lääkkeitä. Kun ap on päättänyt ettei syö, saa katsoa peiliin ja lopettaa valittamisen! Apuja on saatavilla mutta jos on EVVK, niin sitten turpa kiinni!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Paljon se maksaisi?
olen työkyvytön sos pelon takia ja elämäni on pilallla.
Olen tavallinen 40-v perheenäiti ja en ole ollut päihteiden kanssa tekemisissä ja tuo katukauppa hirvittää jo sananakin. Mutta tästä ei tule mitään, jos en pysty käymään töissä :(
Tämä varmaan poistetaan saman tien, mutta miten niitä katukauppalääkkeitä saa? Mistä? Asun pikkukaupungissa.
Tk-lääkäri määräsi mulle 7 v ajan Diapamia 5 mg/ pv ja pystyin käymään töissä. Lääkäri vaihtui ja hän ei enää suostunut kirjoittamaan lääkettä. Uusi omalääkäri on Syyriasta ja lopetti lääkkeen kuin seinään.
En koe olevani narkkari, mutta haluaisin pystyä käymään töissä.
Pilaan lastenkin elämän tällä. En pysty esim olemaan normaalisti kontaktissa lasten kavereiden vanhempiin.
Mies on pienipalkkaisessa työssä. On myös introvertti, töissä käy kyllä normaalisti.
Ei ole tukijoukkoja. En tiedä mitä pitäis tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Paljon se maksaisi?
olen työkyvytön sos pelon takia ja elämäni on pilallla.
Olen tavallinen 40-v perheenäiti ja en ole ollut päihteiden kanssa tekemisissä ja tuo katukauppa hirvittää jo sananakin. Mutta tästä ei tule mitään, jos en pysty käymään töissä :(Tämä varmaan poistetaan saman tien, mutta miten niitä katukauppalääkkeitä saa? Mistä? Asun pikkukaupungissa.
Tk-lääkäri määräsi mulle 7 v ajan Diapamia 5 mg/ pv ja pystyin käymään töissä. Lääkäri vaihtui ja hän ei enää suostunut kirjoittamaan lääkettä. Uusi omalääkäri on Syyriasta ja lopetti lääkkeen kuin seinään.
En koe olevani narkkari, mutta haluaisin pystyä käymään töissä.
Pilaan lastenkin elämän tällä. En pysty esim olemaan normaalisti kontaktissa lasten kavereiden vanhempiin.
Mies on pienipalkkaisessa työssä. On myös introvertti, töissä käy kyllä normaalisti.
No just... onko kaikki ihan kotona kun edes mietit tuollaista... kyllä Suomessa apua saa jos vaan viitsit hakea... Ja lopeta se pelkääminen ja ala käyttäytymään kuin aikuinen ihminen, minkälaista elämää oikein opetat sun lapsille, häpeä!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä valitat, oma vika kun oikein haluat kärsiä masennuksesta ja kokea sen kunnolla.
Mitäs siinä valita, koe nyt oikein kunnolla!!!!
Ja lopeta täällä valittaminen kun itse olet tiesi valinnut!!
Henkistä tuskaansa ap todennäköisesti valittaa. Et voi ymmärtää, jos et ole itse kokenut. Hieman sympatiaa please.
Kyllä, syön masennukseen lääkkeitä. Kun ap on päättänyt ettei syö, saa katsoa peiliin ja lopettaa valittamisen! Apuja on saatavilla mutta jos on EVVK, niin sitten turpa kiinni!!
Ap tarvii nyt vaan tukea että uskaltaa hakea apua. Mullakin on ollut ihan totaalisen järkyttävä kynnys tuohon. Ei kaikille ole noi asiat mitään helppoja tosta vaan juttuja.
Puhumattakaan siitä että Suomessa kohtelu voi olla todella ala-arvoista. Kun aikanaan soitin hakeakseni apua (kun siis vihdoin pääsin läpi sen tolkuttoman jonotuksen jälkeen) niin sain useamman kerran luuria korvaan ennen kuin kukaan edes suostui keskustelemaan kanssani. Tämä siis i m partaalla ollessani ja täysin asiallisesti apua hakiessani.
Eli helppoa ei välttmättä ole ja mehän ei tiedetä mitä ap on kokenut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä valitat, oma vika kun oikein haluat kärsiä masennuksesta ja kokea sen kunnolla.
Mitäs siinä valita, koe nyt oikein kunnolla!!!!
Ja lopeta täällä valittaminen kun itse olet tiesi valinnut!!
Henkistä tuskaansa ap todennäköisesti valittaa. Et voi ymmärtää, jos et ole itse kokenut. Hieman sympatiaa please.
Ei tässä nyt pointtina ole tuskan valittaminen. Mietin vain, että miten saisin velvollisuudet hoidettua nyt kun olen tällainen. Että olisiko kenelläkään mitään niksejä, miten se onnistuisi. Monella palstalaisella on varmaan ollut masennus ja tuskin kaikki ovat käyttäneet lääkkeitä, joten olettaisin että kokemusta riittää.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos siihen olis joku poppakonsti kuten antibiootit niin ei kukaan kärsis masennuksesta mutta kun ei ole ja ei ne ssri lääkkeetkään kovin monella auta. Pitää vain odottaa kunnes kuolee, sitten haudassa helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä valitat, oma vika kun oikein haluat kärsiä masennuksesta ja kokea sen kunnolla.
Mitäs siinä valita, koe nyt oikein kunnolla!!!!
Ja lopeta täällä valittaminen kun itse olet tiesi valinnut!!
Henkistä tuskaansa ap todennäköisesti valittaa. Et voi ymmärtää, jos et ole itse kokenut. Hieman sympatiaa please.
Ei tässä nyt pointtina ole tuskan valittaminen. Mietin vain, että miten saisin velvollisuudet hoidettua nyt kun olen tällainen. Että olisiko kenelläkään mitään niksejä, miten se onnistuisi. Monella palstalaisella on varmaan ollut masennus ja tuskin kaikki ovat käyttäneet lääkkeitä, joten olettaisin että kokemusta riittää.
ap
Ap, minulla ei ole hyviä niksejä. Taisin kirjoittaa, etten saanut aikanaan apua. Ei sitä oikein selviämiseksi voi kutsua, mutta pääasiassa ilman lääkkeitä olen jotenkuten pystynyt elämään. Onhan se mahdollista, mutta parempikin tie on olemassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pistänpä lusikkani soppaan.
Minä olen myös enemmän tai vähemmän masentunut, sain TK:ssa diagnoosin keskivaikea masennus n. 10v sitten.
Olen yrittäjä ja sairausloman hakeminen on yhtä tyhjän kanssa, koska kukaan ei töitäni tee, jos olen saikulla.
Ensiavuksi sain SSRI-pillerit, joiden avulla pääsin pahimman yli, vaikka en pitänyt niiden sivuvaikutuksista.
Sain keskusteluapua sairaanhoitajalta, mikä auttoikin paljon. Sairaanhoitaja tulkitsi masennukseni reaktiiviseksi, taustalla vaikea elämäntilanne, traumat, uupumus ja henk. koht ominaisuuksieni ja ympäristön ristiriidat.
Paras ohje sairaanhoitajalta oli juurikin kehoyus olla itselleen armollinen, uskaltaa antaa jotain itsellekin ja tekemään asian kerrallaan tärkeimmistä lähtien.
T: nimim. Assburger
Ne työt tekee sitten lopulta joku muu, jo
Niinhän siinä käy, eli joku ostaa konkurssi- tai kuolinpesän.
Olen ottanut kevyemmin silloin kun se on mahdollista, mutta sesonkiaikoina on tehtävä se, mitä on tehtävä, sairausloma ei tule kysymykseen. Oli muuten hirvittävää pakottaa itsensä tekemään pitkää päivää kun jatkuvasti ajatuksissa oli vain kuolema. Keskittymiskyky oli täysin nollassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika harva masentunut tietää, että yli puolet masentuneista paranee vuorokauden ajaksi sillä että yksinkertaisesti jättää yhden yön unet kokonaan nukkumatta. Ei ole kestävä hoito, koska nukutun yön jälkeen masennus palaa. Itse vahingossa törmäsin tähän, kun sairastin yöllä niin paljon ettei ollut mahdollista nukkua kuin ehkä 20 minuuttia ja seuraavana päivänä huomasin että masennus oli kokonaan poissa. Tuli tietysti takaisin. Mutta oli kiva huomata hetkeksi miltä normaalit tunteet tuntuu ja se auttoi jaksamaan.
Minulla tuo ei ole auttanut.
ap
Joo, ei minullakaan. Eikä niistä muistakaan hyvin häiriintyneistä keinoista ollut apua ahdistukseen kuin muutamaksi sekunniksi kerrallaan, olkoonkin että epätoivoisessa tilanteessa muutama sekuntikin o
Tarkoitus onkin mennä puhumaan, vaikka ei ammattiauttaja voi antaa minun kysymyksiini vastauksia. Toisen osapuolen omaiset ehkä voisivat jotain kertoa, mutta keskustelua heidän kanssaan rajoittaa se, etten voi itse kertoa kaikkea mitä tiedän. Ja kun on niin paljon avoimia kysymyksiä, on asian käsittely vaikeampaa, kun en tarkkaan tiedä mitä se on, mitä minun pitäisi käsitellä.
ap
Lääkitys ja keskustelua. Sitten alat nähdä, että kysymyksesi eivät ole oleellisia vaan vastaus löytyy muualta.
Olen itsekin jumittanut samalla tavalla kuin sinä ja nyt jo kävellyt pitkän matkaa polkua valoon. Minä tarvitsin siihen hyvän keskusteluavun lisäksi lisää hyvää keskusteluapua että lääkettä jos toistakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä valitat, oma vika kun oikein haluat kärsiä masennuksesta ja kokea sen kunnolla.
Mitäs siinä valita, koe nyt oikein kunnolla!!!!
Ja lopeta täällä valittaminen kun itse olet tiesi valinnut!!
Henkistä tuskaansa ap todennäköisesti valittaa. Et voi ymmärtää, jos et ole itse kokenut. Hieman sympatiaa please.
Ei tässä nyt pointtina ole tuskan valittaminen. Mietin vain, että miten saisin velvollisuudet hoidettua nyt kun olen tällainen. Että olisiko kenelläkään mitään niksejä, miten se onnistuisi. Monella palstalaisella on varmaan ollut masennus ja tuskin kaikki ovat käyttäneet lääkkeitä, joten olettaisin että kokemusta riittää.
ap
Oliko tuo yllä oleva kommentti sosiaalisten tilanteiden pelosta sinun kirjoittamasi? Jos oli, niin sinun suurempi ongelmasi on ahdistuneisuus kuin masennus. Ssri-lääkkeet ovat itselläni toimineet oikealla annostuksella ihan kohtuullisen hyvin ahdistuksen poissa pitämisessä. Masennukseen ne eivät oikein toimi, ainakaan pitkällä aikavälillä.
Tarvitset keskusteluapua ja lääkityksen. Varaa aika terkkariin ja vaadi pääsyä hoidon piiriin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ala ottaa magnesiumia joka aterialla. Lisäksi hiero ihoosi magnesiumsuihketta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotan koska tulee ne "liikunta ja terveellinen ruokavalio" -opastukset.
Tässäkin yksi asia kerralla. Se voi olla esimerkiksi rappusten kävely hissin sijaan. Kaupassa käynti kävellen ei autolla..
Tässä ei ole nyt ymmärretty mitä masennus tarkoittaa. On iso juttu ylipäätään päästä sinne kauppaan jotenkin. Ei väliä meneekö autolla vai kävellen. Kilometritolkulla raskaiden ostosten raahaaminen ei välttämättä edistä mielenterveyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä valitat, oma vika kun oikein haluat kärsiä masennuksesta ja kokea sen kunnolla.
Mitäs siinä valita, koe nyt oikein kunnolla!!!!
Ja lopeta täällä valittaminen kun itse olet tiesi valinnut!!
Henkistä tuskaansa ap todennäköisesti valittaa. Et voi ymmärtää, jos et ole itse kokenut. Hieman sympatiaa please.
Ei tässä nyt pointtina ole tuskan valittaminen. Mietin vain, että miten saisin velvollisuudet hoidettua nyt kun olen tällainen. Että olisiko kenelläkään mitään niksejä, miten se onnistuisi. Monella palstalaisella on varmaan ollut masennus ja tuskin kaikki ovat käyttäneet lääkkeitä, joten olettaisin että kokemusta riittää.
ap
Ensimmäisen kerran minulla meni kolme-neljä kuukautta ymmärtää, että olin masentunut. Soitin kaverille ja pyysin kahville. En puhunut masennuksestani tai valittanut elämääni, mutta jo se, että itse hain ihmiskontaktia auttoi seuraavaan vaiheeseen, mikä oli aamusuihku. Pikkuhiljaa lisäsin rutiineja ja muutaman kuukauden jälkeen koin parantuneeni.
Jo se, että ymmärrät mistä on kyse, saattaa auttaa, mutta jollet itse kykene itseäsi auttamaan, mene lääkäriin. Etsitte yhdessä keskustellen hoitomuodon, jota sitten kokeillaan. Olen muutaman masennuskauden selvittänyt itse, muttei minulla mitään niksejä ole. Viimeisin masennus olikin jo sen verran paha, että nyt lääkkeillä hoidetaan.
Ymmrrä ja hyväksy omien voimiesi rajat ja hae apua. Ole avoin ja ehdottoman rehellinen apua hakiessasi. Jos lääkärin edessä alkaa pehmentämään masennustaan ja alkaa sanoa pärjäävänsä kyllä, lääkäri varmasti päästää pärjäämään yksin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä valitat, oma vika kun oikein haluat kärsiä masennuksesta ja kokea sen kunnolla.
Mitäs siinä valita, koe nyt oikein kunnolla!!!!
Ja lopeta täällä valittaminen kun itse olet tiesi valinnut!!
Henkistä tuskaansa ap todennäköisesti valittaa. Et voi ymmärtää, jos et ole itse kokenut. Hieman sympatiaa please.
Ei tässä nyt pointtina ole tuskan valittaminen. Mietin vain, että miten saisin velvollisuudet hoidettua nyt kun olen tällainen. Että olisiko kenelläkään mitään niksejä, miten se onnistuisi. Monella palstalaisella on varmaan ollut masennus ja tuskin kaikki ovat käyttäneet lääkkeitä, joten olettaisin että kokemusta riittää.
ap
Oliko tuo yllä oleva kommentti sosiaalisten tilanteiden pelosta si
Ei ollut minun kirjoittamani. Kerroin aiemmin, että en nyt masentuneena tunne pelkoa tai ahdistusta lainkaan.
ap
Olen miettinyt sitä, että voisiko tästä masennuksesta olla mahdollisesti jotain hyötyäkin, jos sitä oppisi hyödyntämään. Vähän niin kuin persoonallisuushäiriöistä tai erilaisista neuro-epätyypillisyyksistä voi olla jotain hyötyä. Onhan tässäkin hyviä puolia, ainakin tuo pelon puuttuminen. Olen myös huomannut äkkipikaisuuteni vähentyneen masennuksen myötä, vaikka se ei valitettavasti ole kokonaan hävinnyt. Mutta asian tästä puolesta ei puhuta eikä siitä löydy tietoa oikein kirjoistakaan, luulisin.
ap
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt sitä, että voisiko tästä masennuksesta olla mahdollisesti jotain hyötyäkin, jos sitä oppisi hyödyntämään. Vähän niin kuin persoonallisuushäiriöistä tai erilaisista neuro-epätyypillisyyksistä voi olla jotain hyötyä. Onhan tässäkin hyviä puolia, ainakin tuo pelon puuttuminen. Olen myös huomannut äkkipikaisuuteni vähentyneen masennuksen myötä, vaikka se ei valitettavasti ole kokonaan hävinnyt. Mutta asian tästä puolesta ei puhuta eikä siitä löydy tietoa oikein kirjoistakaan, luulisin.
ap
Mulla masennus auttaa luovuuteen. Kun olin masentunut niin kirjoitin kaksi kirjaa, maalasin monta taulua ja piirsin sarjakuvia. Jossain vaiheessa masennus meni sitten niin pahaksi että lääkitys oli otettava, kaikki muut keinot kokeilin. Pari vuotta söin lääkkeitä ja kun tajusin että elämästäni puuttui niiden takia suuri osa itsestäni eli luovuus niin päätin lopettaa.
Nyt mennyt yli kymmenen vuotta ilman lääkkeitä ja välillä tulee näitä "synkkyyskausia" mutta silloin ymmärrän että tällöin aina sulkeudun siihen taidemaailmaan ja kun tiedän ettei se kausi loputtomiin kestä niin olen sinut masennukseni kanssa.
Kuitenkin, ilman lääkkeitä en tässä olisi. Ne turrutti sen verran että im ei enää kiinnostanut. Nyt olen oppinut ennaltaehkäisemään sen ettei ole täysin pohjamudissa. Ja niin kliseistä kun onkin niin muutin elämäni kokonaan. Vaihtoon meni työpaikka, parisuhde, ruokavalion muutos, liikunta mukaan elämään, päihteet pois ja muutto parempiin elinolosuhteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen miettinyt sitä, että voisiko tästä masennuksesta olla mahdollisesti jotain hyötyäkin, jos sitä oppisi hyödyntämään. Vähän niin kuin persoonallisuushäiriöistä tai erilaisista neuro-epätyypillisyyksistä voi olla jotain hyötyä. Onhan tässäkin hyviä puolia, ainakin tuo pelon puuttuminen. Olen myös huomannut äkkipikaisuuteni vähentyneen masennuksen myötä, vaikka se ei valitettavasti ole kokonaan hävinnyt. Mutta asian tästä puolesta ei puhuta eikä siitä löydy tietoa oikein kirjoistakaan, luulisin.
ap
Mulla masennus auttaa luovuuteen. Kun olin masentunut niin kirjoitin kaksi kirjaa, maalasin monta taulua ja piirsin sarjakuvia. Jossain vaiheessa masennus meni sitten niin pahaksi että lääkitys oli otettava, kaikki muut keinot kokeilin. Pari vuotta söin lääkkeitä ja kun tajusin että elämästäni puuttui niiden takia suuri osa itsestäni eli luovuus niin päät
Unohdin tuosta todella tärkeän, eli terapia ja vertaistuki! Nuo pitäisi olla ensimmäisiä mitä tarjotaan. Olin nuori tuolloin ja päiväosasto oikeastaan pelasti elämäni lääkityksen ohella. Lääkitys auttoi jaksamaan ylipäätään mennä tuonne. Mulle teki hyvää nähdä että muitakin on joilla elämä potkii päähän koska ystäväpiiri ja jopa suku pitivät masennusta sellaisena että "ei sitä ole, vain laiskuutta"
En tiedä millaisia samantyyppisiä apuja on sitten aikuisille.
Mitenkähän ihmiset pärjäsivät masennuksen kanssa silloin, kun lääkkeitä ei ollut keksitty? Miten sitä silloin hoidettiin? Siitä voisi löytyä vastaus kysymykseesi.
Henkistä tuskaansa ap todennäköisesti valittaa. Et voi ymmärtää, jos et ole itse kokenut. Hieman sympatiaa please.