Lue keskustelun säännöt.
Masennuksen kanssa eläminen
15.12.2023 |
"Elikkäs" nyt on tapahtunut sen verran ikävä asia, että en usko masennukseni lakkaavan koskaan. Masennuslääkkeitä en halua syödä, ja töitä pitäisi jaksaa tehdä. Olisiko kenelläkään vinkkejä jaksamiseen? En odotakaan että olisin kovin energinen, minulle riittäisi kun jaksaisin hoitaa välttämättömät asiat. Niin että voisi jatkaa elämää edes jotenkin.
Kommentit (138)
Vierailija kirjoitti:
Puhuin yhden tutun pastorin kanssa, ja hän sanoi että tällainen on ihan normaalia surua ja että eivät muutkaan surevat jaksa tehdä asioita. Kai se on niinkin, mutta sen tietäminen ei ratkaise näitä jaksamisongelmia. Enhän minä kuitenkaan koko loppuelämääni voi lääkkeitä syödä.
ap
Tiedäthän, kun aina sanotaan, että aika auttaa. Ehkä sinun pitäisi antaa itsellesi aikaa ja tuntea kaikki ne tunteet, jotka tulevat esiin. Maailma ei katoa minnekään, se on yhä täällä, kun palaat.
Ps. Jos vastaat viestiin ja näyttää siltä, että sanat ja viestit menevät väärin ja loppuvat kesken; scrollaa vastauslaatikon sivupalkista alaspäin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina voi vitkutella, kunnes on siinä tilanteessa hakeakko ammattiapua vai päättääkkö päivänsä. Minä olen ollut siinä tilanteessa enkä voi suositella. Jos on keskivaikea tai vaikea masennustila, niin harvoin se siitä ajan kanssa helpottaa, ellei masennukselle ole joku selkeä ulkoinen tekijä mikä poistuu vaikuttamasta.
Minulla kyllä on ulkoinen syy, mutta sellainen joka ei poistu. Sen takia tässä mietin, että jotenkin tämän kanssa olisi pystyttävä elämään. Hitaammin kuin ennen, mutta elettävä kuitenkin. En vain osaa vielä.
ap
Päivä kerrallaan ja sitten asia kerrallaan.
Itse en halunnut lääkkeitä, koska ongelmieni syy oli se, että olin vältellyt asioiden käsittelyä ja niihin liittyvien tunteiden tuntemista. Tuskin olisin tänäkään päivänä tehnyt tuota, jos olisi löytynyt pilleri, jolla paha olo olisi kadonnut. Uskon, että jossain vaiheessa olisi silti ryöpsähtänyt yli, koska asioita oli aivan liikaa.
Onko ruokahalu ja nukkuminen vähentynyt vai lisääntynyt?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko ruokahalu ja nukkuminen vähentynyt vai lisääntynyt?
Väheni ensin ja palasi myöhemmin normaalitasolle.
ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko ruokahalu ja nukkuminen vähentynyt vai lisääntynyt?
Väheni ensin ja palasi myöhemmin normaalitasolle.
ap
Ei se sitten ole reaktiivinen masennus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap - hae jostakin apua. Työterveyshuollosta jos sieltä saa, muuten vaikka terkkarista.
Nimim. sitä lopullista ratkaisuakin yrittänyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä sinulla on lääkkeitä vastaan? Itse en edes uskalla ajatella niiden lopettamista kun muistelen kuinka syvässä kuilussa kävin joku vuosi sitten.
Mahdolliset sivuvaikutukset huolestuttavat. Ja haluan kokea tämän ilman lääkkeitä, koska muuten jäisin miettimään, millaista tämä olisi ollut ilman lääkkeitä. Sitä paitsi en ole oikein jaksanut mennä lääkäriin, ja rahat ovat sen verran vähissä että ei ole varaa maksaa lääkärissä käymisestä. Ja jos saa jonkun masennusdiagnoosin, niin tunnetusti siitä voi olla haittaa myöhemmin.
ap
Ne lääkkeet ei vaikuta mitenkään masennukseesi. Pysyt ihan yhtä masentuneena lääkkeillä kuin ilman lääkkeitäkin. Voin ihan 15 vuoden käyttäjäkokemuksella yli 10 valmisteesta sanoa, että täysin yhtä tyhjän kanssa. 10 vuoden kohdalla kysyi jo psykaitrikin miksi syön niitä kun ne ei auta mihinkään. Masennus loppuu kun se loppuu. Ja sehän loppui kun lopetin lääkkeet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Venlafaxin kyllä toimii jo alle parissa viikossa, pelasti elämäni. Oli kuin jokin verho olisi vedetty edestä ja näki kaiken kirkkaammin, jaksaminen nousi nopeasti ja energiaa oli ihan eri tavalla kuin ennen.
Älä turhaan pelkää lääkkeitä ap, anna mahdollisuus ennenkuin tilanne menee pahemmaksi.
Vierailija kirjoitti:
Venlafaxin kyllä toimii jo alle parissa viikossa, pelasti elämäni. Oli kuin jokin verho olisi vedetty edestä ja näki kaiken kirkkaammin, jaksaminen nousi nopeasti ja energiaa oli ihan eri tavalla kuin ennen.
Älä turhaan pelkää lääkkeitä ap, anna mahdollisuus ennenkuin tilanne menee pahemmaksi.
Se on ihan pahin. Aiheuttaa voimakasta psykoottisuutta. Masennuin niin vakavasti, että makasin lattialla ja huusin ja anelin vanhempiani lopettamaan minut niskalaukausella. Se sisäinen helvetti minkä se aiheuttaa on jotain ennen kokematonta painajaista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aloitus on kuin minun suusta parin vuoden takaa. Tuo oli aluksi minunkin tavoite, josta pikkuhiljaa kokoajan pala palalta poistui osasia. Tällä hetkellä ei ole muita toiveita, kun jäädä vaikka auton alle, jotta kaikki vain päättyisi.
Itse lähdin hakemaan apua, jonka saamisen havaitsin olevan todella vaikeaa. Pillereitä pillereiden jälkeen, niitä kyllä saisi ei vain mitään muuta. Omalla kohdallani pillereistä ei ole ollut apua.
Viimeisin avunsaannin yrityskin on päättymässä, kun ilmeisesti hoitaja totesi etten ole sen tarpeessa tai arvoinen, sain vain toteamuksen ettei hän anna uutta aikaa, soittelee sitten joskus ensi vuonna.
Nykyinen tavoite on sinnitellä siihen asti, että saan asiat hoidettua järjestykseen, ettei niistä jää kohtuutonta taakkaa muille, sen jälkeen se on luultavasti hei hei maailma. Pikkuhiljaa siis se oma tavoitetaso laskee, kunnes sitä ei enää ole.
Jos luulet kuuluvasi siihen porukkaan, jolle apua suvaitaan antaaa, hae apua. Jos olet kuin minä, ei avun saannin arvoinen, en voi suositella avun hakemista, koska sen jatkuva epääminen vain satuttaa ja hajottaa enemmän.
Jännittävää, miten moni on täälläkin hurahtanut diagnooseihin. Hanki se ja tämä, jos ei ole tuo niin sitten se. Koko elämä pyörii diagnoosin ja pillereiden ympärillä. Edelleen puhutaan serotoniinista, vaikka myös s-lääkkeiden vaikutus on tieteellisesti osoitettu jo tehottomaksi.
Ja kaikki niin kovin halukkaita asettamaan itsensä lapsen asemaan jonkun keskiluokkaisen ns. ammattiauttajan neuvottavaksi, joka puhuu ympäripyöreitä merkityksellisyydestä ja kiitollisuudesta ymmärtämättä niistä mitään itsekään.
Ei elämässä välttämättä ole mitän kaunista. Onhan se kauheaa myöntää, mutta kannattaisi joskus katsoa myös sen kauhun toiselle puolelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venlafaxin kyllä toimii jo alle parissa viikossa, pelasti elämäni. Oli kuin jokin verho olisi vedetty edestä ja näki kaiken kirkkaammin, jaksaminen nousi nopeasti ja energiaa oli ihan eri tavalla kuin ennen.
Älä turhaan pelkää lääkkeitä ap, anna mahdollisuus ennenkuin tilanne menee pahemmaksi.
Se on ihan pahin. Aiheuttaa voimakasta psykoottisuutta. Masennuin niin vakavasti, että makasin lattialla ja huusin ja anelin vanhempiani lopettamaan minut niskalaukausella. Se sisäinen helvetti minkä se aiheuttaa on jotain ennen kokematonta painajaista.
Höpöhöpö
Ymmärrettyäni olevani masentunut, kykenin muutaman kerran nostamaan itseni toimintakykyiseksi, mutta viimeisimmällä kerralla en enää ymmärtänyt masentuneeni koska alakuloisuus puuttui. Vasta lääkärissä käynti erään vaivan takia toisen kerran, koska en aloittanut hoitoa sai minut itseni epäilemään masennusta ja senhän lääkäri diagnosoi.
Välillä epäilin vaikuttivatko lääkkeet ollenkaan, mutta nyt kun olen palannut työelämään, olen varma, että niistä oli apua. Toki työ ja sen myötä päivittäiset rutiinit ja liikunta ovat myötävaikuttaneet paranemiseeni.
Lieviä sivuoireita kummempaa parin viikon ajan lääkkeen aloituksesta en ole itse kokenut. Jos lääkkeet epäilyttää, keskustele siitä lääkärisi kanssa. Kaikenlaiset itselääkitykset voivat auttaa tai olla auttamatta, mutta todennäköisesti vain pahentaa tilannetta, samoin lääkityksen lopettaminen omavaltaisesti. Masentunut ei välttämättä ole oikeassa mielentilassa arvioimaan omaa masennustaan.
Ei kannata syödä niitä lääkkeitä. Lopetusoireet voi kestää pitkään ja jopa pysyviä haittoja voi tulla. Itse kokeilin käskystä kymmentä eri lääkettä, mistään ei ollut todellista apua. Sama kun joisi alkoholia ujouteen. Ei kannata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aina voi vitkutella, kunnes on siinä tilanteessa hakeakko ammattiapua vai päättääkkö päivänsä. Minä olen ollut siinä tilanteessa enkä voi suositella. Jos on keskivaikea tai vaikea masennustila, niin harvoin se siitä ajan kanssa helpottaa, ellei masennukselle ole joku selkeä ulkoinen tekijä mikä poistuu vaikuttamasta.
Minulla kyllä on ulkoinen syy, mutta sellainen joka ei poistu. Sen takia tässä mietin, että jotenkin tämän kanssa olisi pystyttävä elämään. Hitaammin kuin ennen, mutta elettävä kuitenkin. En vain osaa vielä.
ap
Notuo just että kestää aikansa oppia olemaan itselle armollinen ja hyväksyä että joitain juttuja ei jaksa ja me ollaan erilaisia.
Vierailija kirjoitti:
Aloitus on kuin minun suusta parin vuoden takaa. Tuo oli aluksi minunkin tavoite, josta pikkuhiljaa kokoajan pala palalta poistui osasia. Tällä hetkellä ei ole muita toiveita, kun jäädä vaikka auton alle, jotta kaikki vain päättyisi.
Itse lähdin hakemaan apua, jonka saamisen havaitsin olevan todella vaikeaa. Pillereitä pillereiden jälkeen, niitä kyllä saisi ei vain mitään muuta. Omalla kohdallani pillereistä ei ole ollut apua.
Viimeisin avunsaannin yrityskin on päättymässä, kun ilmeisesti hoitaja totesi etten ole sen tarpeessa tai arvoinen, sain vain toteamuksen ettei hän anna uutta aikaa, soittelee sitten joskus ensi vuonna.
Nykyinen tavoite on sinnitellä siihen asti, että saan asiat hoidettua järjestykseen, ettei niistä jää kohtuutonta taakkaa muille, sen jälkeen se on luultavasti hei hei maailma. Pikkuhiljaa siis se oma tavoitetaso laskee, kunnes sitä ei enää ole.
Jos luulet kuuluvasi si
Mulla ihan samanlaisia kokemuksia, siis avun hakemisesta. Siksi sanoinkin että jos on toimiva tth niin kannattaa yrittää sieltä.
Jälkikäteen ajateltuna silloin joskus aikanaan kun päädyin sen viimeisen ratkaisun kannalle (kun olin saanut luuria korvaan riittävän monta kertaa) niin olisi ollut viisainta painell Hesperian sairaalan päivystykseen.
Kaikesta huolimatta, vuosikymmenten kokemuksella, ap:lle: hae kuitenkin sitä apua sinnikkäästi. Se on kuitenkin loppujen lopuksi se paras tie, vaikka olisi kuinka huono tahansa.
Sitä pitää vaan puskea ja raataa eteenpäin kuin lumihangessa tarpoen. Välillä tulee romahduksia ja silloin pitää antaa itsensä levätä kunnolla vaikka kuukauden verran. Sitten jatkuu tarpominen.
Onhan tuo jo hyvä alku lähteä purkamaan asiaa, kun tiedät sentään mistä masennuksesi johtuu tai ainakin mikä tuon apatian on laukaissut. Sinuna juttelisin ammattihenkilölle mikäli tämän hetkinen olotila on kestämätön. Aika tulee auttamaan myös. Tsemppiä!