Masennuksen kanssa eläminen
"Elikkäs" nyt on tapahtunut sen verran ikävä asia, että en usko masennukseni lakkaavan koskaan. Masennuslääkkeitä en halua syödä, ja töitä pitäisi jaksaa tehdä. Olisiko kenelläkään vinkkejä jaksamiseen? En odotakaan että olisin kovin energinen, minulle riittäisi kun jaksaisin hoitaa välttämättömät asiat. Niin että voisi jatkaa elämää edes jotenkin.
Kommentit (138)
Sinua on turha neuvoa, koska tehän alatte välittömästi raivoamaan, kun teille antaa toimivia neuvoja. Joten ei voi mitään.
Vierailija kirjoitti:
Sinua on turha neuvoa, koska tehän alatte välittömästi raivoamaan, kun teille antaa toimivia neuvoja. Joten ei voi mitään.
Liikunta
Suolisto kuntoon
Sienet
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinua on turha neuvoa, koska tehän alatte välittömästi raivoamaan, kun teille antaa toimivia neuvoja. Joten ei voi mitään.
Liikunta
Suolisto kuntoon
Sienet
Miten sienet auttavat elämään masennuksen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän ihmiset pärjäsivät masennuksen kanssa silloin, kun lääkkeitä ei ollut keksitty? Miten sitä silloin hoidettiin? Siitä voisi löytyä vastaus kysymykseesi.
Ei ne pärjännyt, kuolivat ennenaikaisesti
Yllättävän harva masentunut tekee itsemurhan. Olen nähnyt tästä jonkun tilastonkin, harmi etten muista prosenttimäärää.
Aika moni vastaaja on tainnut ymmärtää kysymyksen väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinua on turha neuvoa, koska tehän alatte välittömästi raivoamaan, kun teille antaa toimivia neuvoja. Joten ei voi mitään.
Liikunta
Suolisto kuntoon
Sienet
Miten sienet auttavat elämään masennuksen kanssa?
Mietipä sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän ihmiset pärjäsivät masennuksen kanssa silloin, kun lääkkeitä ei ollut keksitty? Miten sitä silloin hoidettiin? Siitä voisi löytyä vastaus kysymykseesi.
Ei ne pärjännyt, kuolivat ennenaikaisesti
Yllättävän harva masentunut tekee itsemurhan. Olen nähnyt tästä jonkun tilastonkin, harmi etten muista prosenttimäärää.
Esimerkiksi 1600-luvulta ei taida löytyä tilastoja itsemurhista saati masennukseen sairastuneista. Mitä tuoreempi tilasto sitä todennäköisemmin masentunut on hakenut apua ja saanut sitä.
Tarkoitus on nyt mennä puhumaan jonnekin. Aika varattuna. En vain tiedä itsekään mitä hyötyä siitä on. Eihän se tyyppi, jolle menen puhumaan, tiedä koko tilanteesta enempää kuin itse kerron hänelle. Ei tunne sitä ihmistä josta on kyse jne... Vaikka hän jotain sanoisi, kaikki on kuitenkin vain arvailua, eikä se johda mihinkään.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän ihmiset pärjäsivät masennuksen kanssa silloin, kun lääkkeitä ei ollut keksitty? Miten sitä silloin hoidettiin? Siitä voisi löytyä vastaus kysymykseesi.
Ei ne pärjännyt, kuolivat ennenaikaisesti
Yllättävän harva masentunut tekee itsemurhan. Olen nähnyt tästä jonkun tilastonkin, harmi etten muista prosenttimäärää.
Eivät kaikki masentuneet ole itsetuhoisia.
Lääkkeet kouraan tai elämän- ja varsinkin työelämän muutos. Jos haudot masennustasi, tilasi pahenee. Kevyttä suorittavaa sisätyötä on kovin vähän tarjolla, nykyään pitää olla itseohjautuva ja työtään kehittävä. Olen masennuseläkkeellä ollut 10 vuotta. Kaikki hyvin nyt, päivä kerrallaan.
Vierailija kirjoitti:
Tarkoitus on nyt mennä puhumaan jonnekin. Aika varattuna. En vain tiedä itsekään mitä hyötyä siitä on. Eihän se tyyppi, jolle menen puhumaan, tiedä koko tilanteesta enempää kuin itse kerron hänelle. Ei tunne sitä ihmistä josta on kyse jne... Vaikka hän jotain sanoisi, kaikki on kuitenkin vain arvailua, eikä se johda mihinkään.
Ap
Mulla kesti kaksi vuotta terapia ennen kuin huomasin siitä alkavan olevan hyötyä ja viimeinen kolmas vuosi oli ihan ratkaiseva. En nyt sano että paransi masennuksen, mutta muokkasi ajattelua sen verran että elämä masennuksen kanssa on helpompaa ja jopa elintavat terveellisemmät. En tiedä edes miten se auttoi, mutta 15 vuotta sitä ennen oli boltsi jumissa ja tuon kolmen vuoden aikana tapahtui merkittävää muutosta parempaan ajattelussa, eli jotenkin se vain toimi.
Niin ja siis olin myös skeptinen alkuun, varsinkin kun aiemmin oli ollut huono terapeutti ja se jäikin kesken silloin. Tärkeintä on että kemiat terapeutin kanssa toimii.
Ap täällä terve. Olen edelleen masentunut, mutta nyt viimeisen viikon aikana toimintakykyni on yhtäkkiä parantunut huomattavasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Odotan koska tulee ne "liikunta ja terveellinen ruokavalio" -opastukset.
Tässäkin yksi asia kerralla. Se voi olla esimerkiksi rappusten kävely hissin sijaan. Kaupassa käynti kävellen ei autolla..
eikä edes sen kunnon takia vaan uuvuttaa ittensä että saa unta ja tunnit kuluu kellosta ripeemmin. se mulla suurin muurin on
Olen nyt käynyt pari kertaa juttelemassa asioista, mutta en koe että siitä olisi ainakaan vielä ollut hyötyä. Tuntuu vähän siltä, että vain annan itsestäni jotain, mutta en saa mitään.
ap
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt käynyt pari kertaa juttelemassa asioista, mutta en koe että siitä olisi ainakaan vielä ollut hyötyä. Tuntuu vähän siltä, että vain annan itsestäni jotain, mutta en saa mitään.
ap
Hyvä kuitenkin, että käyt juttelemassa. Minä kysyin ihan suoraan vasta muutaman kuukauden käyntien jälkeen siltä hoitajalta, jolla kävin, että huomaako hän minun voivan paremmin. Itse koin suurimman askeleen kohti parempaa olleen se diagnoosi, enkä itse huomannut paranemista.
Nyt voin sanoa, että kauas olen päässyt siitä. Hain kuntouttavaan työtoimintaan ja pyysin itse maksimi päivät ja tunnit ja siinä vaiheessa se auttoi minua, antoi jotain merkitystä ja sisältöä päiviin. Nyt olen samassa paikassa palkkatuetussa työssä ja on jäljellä enää lääkityksen vähentäminen ja toivottavasti ennen kesää lopettaminen.
Tseppiä ap, ja kaikki muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Mitenkähän ihmiset pärjäsivät masennuksen kanssa silloin, kun lääkkeitä ei ollut keksitty? Miten sitä silloin hoidettiin? Siitä voisi löytyä vastaus kysymykseesi.
Lääkehoidolla itse asiassa niin harva paranee realistisissa olosuhteissa, että siitä on vaikeampi laittaa huonommaksi. Lääkeyhtiöiden rahoittamissa RCT-tutkimuksissa (jotka kestävät keskimäärin kuusi viikkoa) ero on tilastollisesti merkitsevä mutta kliinisesti merkityksetön, eli psykiatri ei erottaisi tosiasiassa potilaan voinnista syökö hän plaseboa vai ei. Tilastollinen merkitsevyys on efektin ja otoskoon muodostama suurre, jota käytetään tulosten yleistämisessä perusjoukkoon eli vaikkapa kaikkiin maailman masennuspotilaisiin.
Valtavalla otoksella voit löytää oikeastaan mistä tahansa yhteydestä (oli sillä käytännön merkitystä tai ei) tilastollisesti merkitseviä tuloksia ja yleistää ne hyvin suurella varmuudella perusjoukkoon (etenkin jos otos on satunnaisotos), esimerkiksi voit havaita että hymyily lisää elinikää sekunnin (efektikoko eli vasteen suuruus) tilastollisesti merkitsevällä tasolla p 0.01 (eli otetaan 1 % riski, ettei perusjoukossa hymyily lisääkään elinikää sekuntia). Ongelma on, että lääkekokeet eivät ole satunnaisotos eli koehenkilöt on hyvin valikoitu otos eli näyte perusjoukosta jo lähtökohtaisesti. Vaikka on toistuvasti löydetty, että lääkkeet ovat marginaalisesti plaseboa tehokkaampia tilastollisesti merkitsevällä tasolla (noin 1,7 pistettä HAM-D-skaalalla) riippumatta niiden oletetusta vaikutusmekanismeista, niin ongelmaksi tulee sen tulkitseminen, mitä tämä tarkoittaa käytännössä reaalimaailmassa.
Monet tutkijat päättelevät jo suoraan RCT-kokeiden perusteella, että lääkkeiden vaste perustuu plaseboon, koska se on loogisin päätelmä empiirisen näytön perusteella). Myös realistisissa olosuhteissa on yritetty tutkia sitä, että miten lääkkeet toimivat oikeasti kun noudatetaan hoitokäytäntöjä. Yksi malliesimerkki tällaisesta tutkimuksesta STAR-D- tutkimus. Tutkimuksessa jouduttiin turvautumaan erinäiseen tutkimusvilppiin, koska tutkimustulokset olivat niin surkeita (esim. vaihdettiin protokollan vastaisesti arviointilomake toiseen, ei-sokkoutettuun versioon, ei huomioitu valtavaa katoa asianmukaisesti tuloksissa jne.). Myöhemmin toiset tutkijat ( lisää tietoa esim. Efficacy and Effectiveness of Antidepressants: Current Status of Research 2010) analysoivat tutkimuksen tuloksia ja havaitsivat, että 4041 potilaasta 3933 potilasta lopetti hoidon kesken vuoden sisällä ja niistä joiden masennusoireet saatiin remissioon vuoden aikana, vain 2,7 % ei kokenut relapsia tai lopettanut hoitoa kesken. Myös esimerkiksi Rush et al (2004) havaitsivat tutkimuksessaan One-Year Clinical Outcomes of Depressed Public Sector Outpatients: A Benchmark for Subsequent Studies, että vain 5,1% hoidetuista masennuspotilaista parantui eikä kokenut uutta relapsia vuoden seuranta-ajalla.
Tätä huonommaksi on vaikeampi saada hoitotuloksia, joten on syytä epäillä, että ennen lääkehoidon yleistymistä masennuksesta toivuttiin vähintään yhtä usein. Esimerkiksi Posternak et al (2006) tutkivat tutkimuksessaan The naturalistic course of unipolar major depression in the absence of somatic therapy masennuksen spontaania remissiota vuoden sisällä ja havaitsi, että 85 % potilaista jotka eivät saaneet hoitoa parantuivat spontaanisti vuoden sisällä ja 89 % kahden vuoden sisällä. Johtopäätöksissä tutkijat tulivat siihen tulokseen, että jos häiriön ennuste on näin hyvä, niin sitä on vaikea millään hoidolla ainakaan parantaa.
Ei ne pärjännyt, kuolivat ennenaikaisesti