Ymmärsitkö alakouluikäisenä, että perheillä on erilaiset rahatilanteet ja ettei pienituloinen voi vaatia samaa elintasoa kuin hyvätuloinen?

En ymmärtänyt, maaseudulta kotoisin, pienessä kyläkoulussa kävin koulua, jossa kaikki olivat suht yhtä köyhiä. Vanhempani eivät kertoneet mistään raha-asioista. Onni oli omistaa vanhempia sisaruksia, jotka osti joululahjaksi mm lasikuitusukset, ettei tarvinnut puusuksilla hiihtää. Tämä -80 luvun alkupuolella.

Toisin on nyt kun, sairauksien takia eletään kelan tukien varassa, lapsemme tietävät hyvinkin, että olemme köyhiä kavereiden perheisiin nähden.

Joulu lähestyy, jospa saisimme joulupuukeräyksistä lahjat lapsille.

Vierailija kirjoitti:

Kasarilla oli tarpeeksi. Tällaisesta naurettavasta yltäkylläisyydestä kuin tänä päivänä ei voitu kyllä kuvitellakaan. Miksi ap luulee, että jokaisen päämäärä elämässä on saada mahdollisimman paljon hienoja tavaroita? 

Koska ap on tyhmä, ei se köyhä muuten olisikaan. Köyhän ajattelutapa on aina sama:muut on muka saaneet kaiken ilmaiseksi, kukaan muu ei koskaan ole sairas jne. Ja että se kallis romu oikeasti muka muuttaisi elämän jotenkin paremmaksi. 

Ei se muuta, kynä ja paperi ei tee yhtään vähemmän onnellisemmaksi kuin iPhone.

Mutta elämä menee kyllä tehokkaasti pilalle muita kadehtiessa.

Kadehdin rikkaitten sukulaisten lasten lahjoja. Nuo sukulaislapset ei kuitenkaan pärjänneet elämässä kovin hyvin. Pettymyksetkin voi kasvattaa ihmistä. Jos lasta yritetään suojella pieniltäkin pettymyksiltä ja kaikki toiveet yritetään täyttää ei siitä välttämättä hyvää seuraa.

Vierailija kirjoitti:

Kadehdin rikkaitten sukulaisten lasten lahjoja. Nuo sukulaislapset ei kuitenkaan pärjänneet elämässä kovin hyvin. Pettymyksetkin voi kasvattaa ihmistä. Jos lasta yritetään suojella pieniltäkin pettymyksiltä ja kaikki toiveet yritetään täyttää ei siitä välttämättä hyvää seuraa.

Minäkin tiesin rikkaan lapsen joka sai kaikki mahdolliset kalliit lelut ja karkit, hän oli lihava ja aika kiusattu. Ei se raha onnea tuonut, eikä tuo.

Ymmärsin ja häpesin asiaa. Vanhemmat riiteli rahasta usein ja se aiheutti paljon stressiä. Varattomuus näkyi kodin puitteissa, autossa, ruuassa ja vapaa-ajan vietossa. 

 

En toki lapsena ymmärtänyt tai tietänyt tarkemmin perheen rahatilanteen päälle. Vanhemmat eivät myöskään hoitaneet asiaa mitenkään rakentavasti vaan märehtivät, puhuivat herroista ja oikein kylvivät meihin siemenen miten olemme huonompaa porukkaa verrattuna muihin. Aika nopeasti ymmärsin lapsena että tilanne olisi ollut parempi jos molemmat vanhemmat olisi menneet töihin ja lapsiluku olisi ollut maltillisempi. 

Vierailija kirjoitti:

Kasarilla oli tarpeeksi. Tällaisesta naurettavasta yltäkylläisyydestä kuin tänä päivänä ei voitu kyllä kuvitellakaan. Miksi ap luulee, että jokaisen päämäärä elämässä on saada mahdollisimman paljon hienoja tavaroita? 

Miksi teet noin tyhmiä päätelmiä aloituksesta? Tai no, tiedän jo vastauksen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasarilla oli tarpeeksi. Tällaisesta naurettavasta yltäkylläisyydestä kuin tänä päivänä ei voitu kyllä kuvitellakaan. Miksi ap luulee, että jokaisen päämäärä elämässä on saada mahdollisimman paljon hienoja tavaroita? 

Koska ap on tyhmä, ei se köyhä muuten olisikaan. Köyhän ajattelutapa on aina sama:muut on muka saaneet kaiken ilmaiseksi, kukaan muu ei koskaan ole sairas jne. Ja että se kallis romu oikeasti muka muuttaisi elämän jotenkin paremmaksi. 

Ei se muuta, kynä ja paperi ei tee yhtään vähemmän onnellisemmaksi kuin iPhone.

Mutta elämä menee kyllä tehokkaasti pilalle muita kadehtiessa.

Mitä ihmettä horiset? Ymmärryskykysi on täysi nolla. Mutta vammaiset ovat vammaisia, minkä sille mahtaa.

Ymmärsin, koska asia oli niin selvä, ettei sitä voinut olla huomaamatta. Alle kouluikäisenä menin joskus salaa äidin lompakolle ja laskin seteleitä ja mietin, että miten ne riittävät meidän elämiseen. 

Meillä ei ollut mitään omaisuutta eikä mitään hienoa. Toisaalta mitään ei ostettu velaksi eikä käytetty yhteiskunnan tukia lapsilisää lukuunottamatta. En kuvitellut ja odottanut, että jokin kodin ulkopuolinen taho olisi kustantanut meille parempaa elintasoa missään asiassa.

Kodissamme oli kyllä paljon rakkautta, mutta toisaalta myös turvattomuutta, ristiriitoja ja ennakoimattomuutta. Häpesin myös kotiani ja haaveilin paremmasta. Koti ja perhe herätti minussa siis todella ristiriitaisia tunteita. Siivosin ja huolehdin kodista oma-aloitteisesti jo alakoululaisena ja hain sillä jonkinlaista hallinnan tunnetta elämääni ja sitä, että koti näyttäisi kauniimmalta.

"Kyllä, olen omasta mielestäni parempikäytöksinen, empaattisempi ja ymmärtäväisempi kuin ilkeät sukulaiseni, jotka naureskelevat itseään vähäosaisemmille. Samaiset ihmiset ovat myös sitä porukkaa, että jos heille itselleen sattuu jotain, odottavat he että kaikki rientävät heitä säälimään ja avustamaan. Osaavat vain ottaa antamatta mitään takaisin. "

Sinun täytyy nyt ehkä tarkastella sisintäsi oikein huolellisesti ja miettiä vähän. Tarkastella maailmaa ympärilläsi ja omaa tilannettasi lintuperspektiivistä. Jokin on nyt vialla, eikä välttämättä pelkästään sukulaisissasi.

Käsittämätön ajatusvääristymä aloittajalla.

Nyky-yhteiskunta vaatii ihmisiltä paljon, eikä katso onko tulot pienet vai isot. Ensinnäkin kaikki tämä digipaska, kaksinkertaiset vahvistukset kahdella eri digilaitteella, jotka pitäisi olla niin uusia, että ne vielä toimivat noiden systeemien kanssa, eikä ne ole mitään halpoja vehkeitä!!

Turha hurskastella tuota ennakkoluuloista narratiivia, että köyhä on muka se joka "vaatii" elintasoa, kyllä se on tämä digipaskayhteiskunta joka asettaa vaatimukset liian korkealle!!!

Kotini oli köyhä ja oli paljon ongelmia. Suoraan sanottuna huolehdin jo lapsena paljon vanhemmistani ja kodin hoidosta. Opin juoppojen kaikki temput ja opin puolustautumaan ja pitämään rajoja. Se oli jonkinlaista vahvuuteen sairastumista, alituista stressiä ja hyökkäysmoodissa elämistä. Lopulta terveyteni petti, mutta ilmeisesti lapsuudessa kehittyneellä sisulla olen kammennut itseni lapsuuden oloja parempaan elämään. Osasin myös välttää tietyt sudenkuopat ja venkoilijat parisuhdevalinnassa.

Toisaalta sairaudet ovat opettaneet myös hellittämään, päästämään irti ja kuuntelemaan itseään. Ihan kaikkea ei voi vaan painaa ja saavuttaa kovalla tahdonvoimalla ihan senkään takia, että kovasta stressistä terveys aina romahtaa.

Vierailija kirjoitti:

Tietysti ajattelin, vaikken saanut edes uutta lyijykynää. En kai ollut sen arvoinen.

 

Valitettavaa, mutta totta, että kyllä perheelläsi olisi ollut rahaa siihen lyijykynään. En ota kantaa, että mihin perheesi rahat menivät, mutta ei ainakaan siihen mihin olisi pitänyt.

Itsekin olen köyhästä perheestä ja nuorena aikuisenakin vielä sai pennejä laskea. Onneksi sieltä köyhyydestä voi useimmat nousta omilla valinnoillaan.

Aloittajan kysymykseen vastaan, että tottakai ymmärsin. Paras ystäväni oli oikein rikkaasta perheestä ja aina ihastelin, että mitä hän sai lahjaksi. Tiesin ettei minun vanhemmillani olisi ollut sellaisiin varaa, mutta en myöskään osannut kadehtia ystävääni. 

Jos halusi Leviksen 501 farkut, niin ne piti varastaa. Siihen ratkaisuun päätyi monet köyhien perheiden lapset. Ja rikkaiden perheiden lapset varasteli ihan vain huvikseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhyydestä on lähes mahdotonta nousta edes sinne keskiluokkaisuuteen. En puhu keskituloisuudesta, vaan siitä että omistaa kodin, auton, kesämökin jne. KAIKKI tuntemani keskiluokkaiset ovat saaneet taloudellista tukea ja turvaa sukulaisiltaan (tai perinnön). Kukaan ei ole noussut tyhjästä minkään arvokkaan omistajaksi. 

 

 

 

Minä ainakin olen noussut. Omistan kodin, velattoman, perheelle sopivan asunnon pk-seudulta. Mökkiä tai autoa minulla ei ole, koska en niitä halua tai tarvitse. Matkustaminen on se, mistä minä ja perheeni tykkää.

Koulutus oli avain tähän nousuun. Lisäksi on pitänyt määrätietoisesti hakea aina parempaa paikkaa. Hiukan onneakin on ollut, kun en ole joutunut tietäni raivaamaan esim. lama- tai pandemia-aikana.

Sama täällä! Meillä oli 2 lasta kun 90-luvun lama iski ja jäimme mieheni kanssa työttömiksi. Elämä oli yhtä kituuttamista silloin. Olimme kumpikin köyhästä perheestä.

Nykyään (50+) on oma iso talo, hyvä auto ja kesämökki, kaikki velattomia ja rahaakin on kertynyt tilille kun lapset ovat muuttaneet omilleen. Heitäkin olemme kuitenkin pystyneet auttamaan kun ovat itsenäistä elämäänsä aloitelleet. Nykyään on rahaa matkustellakin vähän kalliimmin, aiemmin lasten kanssa lähinnä matkusteltiin kotimaassa.

Kaikki tämä on saatu omilla ansioilla ja valinnoilla, perintöjä ei olla saatu eikä tulla saamaan. Huomautuksena kuitenkin ettei meillä ole ollut ikinä rahaa esim. alkoholiin eikä uusiin merkkivaatteisiin. 

Kyllä, osittain koska siihen törmäsi jatkuvasti. Oltiin esim. tuttavaperheen kanssa perheen kanssa jossain, he ostavat lapselleen ökykalliita leluja nenäni edessä ja meillä ei ole niihin varaa joten en saa mitään, sukulaisten luona joutui katselemaan tuntikausia dioja heidän lapsistaan rannalla tai uima-altaalla jossain etelän lomakohteessa kun meillä ei ollut varaa käydä risteilyä pidemmällä... Vuodesta toiseen. Toisaalta lähipiirissä oli varakkaiden (matkoja DisneyWorldiin, lapset harrastavat taitoluistelua ja ratsastusta, on isot omakotitalot jne.) lisäksi todella köyhiä etenkin laman aikana eroperheissä, heillä mm. kaikissa vaatteissa oli kirjaimellisesti reikiä. Joten koko skaala tuli tutuksi. Toki myös rahasta koko ajan syyllistettiin lapsenakin, ja selitettiin miten raha ei kasva puussa.

Ymmärsin. Lapset ovat kuitenkin herkkiä sille, jos jollakin toisella on jotakin hienoa. Kotona lapsi esittää asian vanhemmilleen siinä muodossa, että Kaikilla Muilla On SELLAINEN, paitsi minulla....

Onneksi omassa lapsuudessani sosiaalinen jakauma meni niin, että valtaosa meistä oli lähtöisin kaskiluokkaisista, velkaisista perheistä, ja näitä kultalusikka suussa lapsia oli hyvin harvassa. Niin harvassa, että ymmärsivät itsekin hiukan salata omaa hyväosaisuuttaan.

Eikä silloin ollut sellaista tavara ja rihkamapaljoutta. Puhumattakaan pikavipeistä sun muista rahoituskuvioista, joilla saattaa perheen talous kaaokseen.

Asuntokin ostettiin sillä perusteella, miten paljon pankki suostui myöntämään lainaa, markan ollessa säännöstelty. 

Kyllä aika pienenä ymmärsin yhteyden, että ne kaverit, jotka olivat köyhempiä, niin niiden vanhemmat olivat jatkuvasti päisdään, talo haisi tupakslle ja siellä huudettiin ja riideltiin koko ajan niin, että kaverini aina itki. Normiperheissä ei tällaista ollut ja joskus kun kävin rikkaamman kaverini luona, niin hänen vanhempansa oli pukeutuneet kauniisti ja puhuivat hiljaisella kauniilla tavalla, heillä kaikki oli jotenkin hillittyä.

Ymmärsin jo syntyessäni, että joulupuu/hope-keräykseen ei saa missään nimessä laittaa ylihintaisia joululahjatoiveita. Muuten parempituloiset aikuiset vetää herneet nenään. Nih!

On ollut tärkein oppi tämä. 

Ymmärsin, että kela, sossu, facebookin hyväntekeväisyys-sivut, joulupuukeräykset ym. olivat sellaisia paikkoja  missä säällittävällä tarinalla sai aina kaikkea kivaa ekstraa. Merkkivaatteet haettiin koulujen ja liikuntapaikkojen löytökorista ja kaikenlaisella kikkailulla sai yhtä ja toista ja lisää rahaa. Töitä ei kannattanut tehdä, mutta kun rikas sukulainen tuli käymään, niin pleikkarit ym. piilotettiin ja esitettiin rääsyissä kerjäläisiä ja saatiin aina jouluksi tonni rahaa!

Oikeesti, kokemuksesta voin sanoa, että ei todellakaan tarvi toteuttaa noita ylihintaisia lahjoja. Usein ne myydään ja saadaan rahaa viihteelle.

Ymmärsin, ja toisaalta en.

Tajusin että joillain kavereilla on perheet, joilla on isommat ja hienommat kodit kuin meillä, ja joillain kavereilla pienemmät asunnot ja esim. sisarusten kanssa jaettu huone. Olimme siitä välistä, keskiluokkaa, tilavassa omistusasunnossa.

Muistan lapsuudestani sen, että näissä kauniissa omakoti- ja paritaloissa asuvien kaverien vanhemmat juttelivat lastensa ja meidän kaverien kanssa, kysyivät kuulumisia, kattoivat välipalaa pöytään tai kutsuivat kanssaan syömään päivällistä. Tunnelma oli enimmäkseen mukava, lapset sai näkyä ja kuulua. Lääkärivanhempia, insinöörejä jne. Perheet pelasi lautapelejä yhdessä, kaverini harrastivat taitoluistelua.

Minulla oli muutama läheinen ystävä joiden kerrostalokämpissä hiivittiin seiniä pitkin, hyvä kun lapsia edes moikattiin. Vanhemmat kyhjötti tietokoneella tai telkkarin ääressä ja me lapset touhuttiin omiamme. Toisaalta meillä oli näiden kaverien kanssa monesti hauskimmat ja luovimmat leikit, sellaista lasten vapaata sekoilua :)

Lapsena aisti näitä juttuja mutten analysoinut sen kummemmin. Luulin meidän olevan köyhiä koska äitini sanoi usein "köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa". Tajusin vasta myöhemmin miten keskiluokkainen sanonta tuo on. En edes tiennyt mitä köyhyys on.