Ymmärsitkö alakouluikäisenä, että perheillä on erilaiset rahatilanteet ja ettei pienituloinen voi vaatia samaa elintasoa kuin hyvätuloinen?

     oltiin varakkaita myös kaverit joo tajusin

Ymmärrätkö edes aikuisena, etteivät kaikki tarvitse yhtä paljoa rahaa viettääkseen täydellistä elämää?

Sain kyllä muodikkaita vaatteita ja samoja leluja kuin muillakin oli. Mitään muuta hienoa tai kallista ei sitten ollutkaan. Vanhemmilla ei ollut mitään omistuksia, asuimme pienessä asunnossa vuokralla. Kaikki oli jotenkin ruman näköistä, vaatteetkin, mutta lopulta vaadin saada vähän nätimpiä vaatteita mitä vanhempani olivat minulle ostaneet. Rumista vaatteista pilkattiin koulussa.

Peruskoulussa mun luokalla oli monenlaisia ihmisiä. En ole koskaan kadehtinut tai vaatinut hienoja tavaroita. Luokallani oli yksi tyttö, jonka perhe oli voittanut lotossa jättipotin. Hän oli todella mukava, mutta ei ymmärtänyt miten kaikilla ei ole varaa esim matkustella. 

En, ajatellut sitä niin, koska useilla köyhillä oli kaikki maailman lelut, joita itse en saanut vaikka varaa olisi ollutkin.

En kuvitellut, että meidän perheellä olisi ollut oikeutta samaan elintasoon kuin meitä varakkaammissa perheissä. Hienot tavarat ja oma kaunis ja tilava koti ja onnellinen ehjä perhe tuntuivat vain todella kaukaiselta haaveelta. Ne haaveet toteutuivat vasta aikuisena. 

Köyhyys sai minut ponnistelemaan elämässä ja arjessa. Jouduin olemaan jatkuvasti varuillani, ennakoimaan asioita ja selviytymään monista asioista yksin. Toisaalta oli tietynlainen häpeä ja alemmuudentunne. Sitten kun ei tarvinnut enää pitää kotia ja arkea kasassa, huolehtia läksyistä ja vanhempien hyvinvoinnista, olinkin aivan ulalla oman elämäni ja tulevaisuuteni suhteen. Siinä vaiheessa petti fyysinen ja henkinen terveys. Kävin pohjalla, mutta rakensin itseni ja elämäni oikeastaan uudelleen tuon jälkeen. Aloin toteuttaa omia tavoitteitani ja haaveitani, joista monet ovat jo toteutuneet. 

Olen syntynyt 90-luvulla ja vietin lapsuuteni yh-äidin kanssa kaupungin vuokrataloissa. Ei oltu kaikista köyhimpiä, mutta oman kaveripiirini köyhimpiä kuitenkin. Pääsin kolmannella luokalla painotetulle luokalle (tiedättehän kuvis-, musiikki- ja liikuntaluokat) johon oli kasautunut lähinnä keskiluokkaisten perheiden lapsia. Taisi olla vain yksi toinen tyttö jonka vanhemmat olivat eronneet. 

 

No, kyllähän se hävetti ja suututti kun kaikki muut matkustelivat perheidensä kanssa tai menivät laskettelemaan. On eri asia jos luokasta yksi matkustelee, kuin olla se yksi luokasta joka ei matkustele. Häpesin myös kotiamme, se oli tosiaan kaupungin vuokra-asunto, alkuperäisessä kunnossa jostain 60-70-luvulta, eikä minulla ollut edes omaa huonetta. En ikinä kehdannut pyytää kavereita kylään ja siksipä minulla ei ikinä ollut syntymäpäiväjuhliakaan. 

 

Joku voisi sanoa että köyhyys jalostaa, mutta minulle ei ainakaan käynyt niin. Voin avoimesti myöntää olevani materialistinen ja pitäväni rahasta. Nautin siitä että nyt aikuisena saan tuhlata vaikka talvikenkiin eikä tarvitse hävetä kotiani, kehtaa pyytää vieraitakin. Ehkä siksi olen niin näyttämisen haluinen että ensimmäistä kertaa ikinä minulla ei ole kaikki huonompaa kuin muilla. 

Kyllä ymmärsin, me ei tehty ulkomaanmatkoja eikä ostettu hienoja vaatteita. Äitini teki minulle vaatteita, kerran ennen koulun alkua syksyllä tilattiin Ellokselta minulle yksi collegepaita ja sillä oli pärjättävä. Yläasteella ollessani eräänä jouluna sain ainoaksi lahjaksi äidiltäni kolmet alushousut, siinä oli mietittävä mitä vastasi kun luokkakaverit kysyivät mitä joulupukki toi. En siltikään kadehtinut luokkatovereideni saamia lahjoja.

Kyllä ymmärsin. Naapurin tytön, kaverini, perhe oli varakkaampi. Siellä syötiin paahtoleipää ja oli hienoja leluja, levysoitin, piano ja kaveri sai harrastaa luistelua, joka oli kallista. En osannut kadehtia. Otin sen vain itsestään selvyytenä. Kaikki muut oli yhtä köyhiä tai keskituloisia kuin meidänkin perhe. Muistan kuinka innoissani olin kun meillekin saatiin kirjahylly. Se oli niin hienoa!

Tietysti ymmärsin. Asuttiin isossa asunnossa, vanhemmat kävi töissä mutta oltiin kuitenkin köyhiä eikä rikkaita.

Kyllä ymmärsin. Keskiluokkainen perhe itselläni lapsuudessa (ja nyt aikuisena). Luokallani oli kunnan rikkaimpien lapsi, keskiluokkaa, ylempää keskiluokkaa, duunaria ja "ongelmaperheen" lapsia. Monessa kodissa kävin. Siivottomuus ja alkoholi järkyttivät. Näitä oli kaikissa sosiaaliluokissa.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ymmärsin. Keskiluokkainen perhe itselläni lapsuudessa (ja nyt aikuisena). Luokallani oli kunnan rikkaimpien lapsi, keskiluokkaa, ylempää keskiluokkaa, duunaria ja "ongelmaperheen" lapsia. Monessa kodissa kävin. Siivottomuus ja alkoholi järkyttivät. Näitä oli kaikissa sosiaaliluokissa.

80-90-luku ja eteläinen Suomi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä ymmärsin. Keskiluokkainen perhe itselläni lapsuudessa (ja nyt aikuisena). Luokallani oli kunnan rikkaimpien lapsi, keskiluokkaa, ylempää keskiluokkaa, duunaria ja "ongelmaperheen" lapsia. Monessa kodissa kävin. Siivottomuus ja alkoholi järkyttivät. Näitä oli kaikissa sosiaaliluokissa.

80-90-luku ja eteläinen Suomi.

Tiedättekös, se rikkaimman perheen lapsi kuoli ensimmäisenä. Oli 20 tai 21 silloin. Auto-onnettomuus. 

Me oltiin köyhiä mutta silti saatiin harrastaa siinä missä rikkaammatkin. Vanhemmat oli sen verran fiksuja että nipisti sitten jostain muusta. Ja kun ymmärsi rahatilanteen niin ei vaatinutkaan kaikkea uutena.

Ymmärsin. Itse tulen hyvätuloisesta perheestä ja mulla oli kaveri, kenen vanhempien tulot oli paljon pienemmät. Aina kun käytiin kavereiden kesken esim, mitä saatiin jouluna lahjaksi, jätin kertomatta puolet lahjoista koska en halunnut pahoittaa tämän kaverin mieltä. Tää kaveri sitten varasteli mun isän naisystävän koruja vanhempana. Ihana

Ymmärsin. Olin pienituloisesta perheestä. Tai sanotaanko nyt suoraan, että köyhästä. Menin toiseen ääripäähän, en ajatellut ansaitsevani mitään enkä toivonut mitään. Se on oikeastaan seurannut minua koko elämän, ihan erilaisissa elämäntilanteissa. Joskus silloin se oli näköalattomuutta, nyt se tuntuu enemmän vapaudelta materiasta. Elän palkkaluokkaani niukemmin.

Muistan sen kun faija kuskasi mua kouluun Ladalla ja luokkakaveri tuotiin samaan aikaan isolla Lexuksella koululle 90-luvun alussa.Faija mutisi jotain että tuokin kynäniska juppi mikä lie luulee olevansa vaikka kateellinenhan se vain oli,kyllä se silloin aika selväksi tuli että eri perheissä voi olla hyvinkin erillainen tulotaso.

Vierailija kirjoitti:

Milloin tämä alakoululainen eli? Sotien jälkeen ei monellakaan ollut mitään irtorahaa jota panna menemään... Olen ymmärtänyt että yläluokkaisillakaan ei ollut rahaa... kuka heille nyt rahaa antaisi... siis rahaköyhyys tai -rikkaus ei kerro yhtään mitään. VAROKAA RAHAA - SE VOI HAIHTUA HETKESSÄ... jopa VALTIO VOI VIEDÄ SINULTA KAIKKI RAHAT JA OMAISUUDET. Näin kävi 100 vuotta sitten ja myöhemminkin...

Jep. Tilin jäädyttäminen ja jopa tyhjentäminen ovat loppujen lopuksi aika yksinkertaisia toimenpiteitä toteuttaa. Uhrille siitä koituu kuitenkin valtavasti ongelmia ja kärsimystä.

En ymmärtänyt 1960-luvulla alakouluikäisenä, enkä oikein hyvin vieläkään. Sen ymmärsin, että syrjäkylän lapsella ei juuri ollut mahdollisuutta partioon ja pianotunteihin, kun siihen aikaan ei lapsia kuljetettu harrastuksiin.

Elämisen taso on erilainen kuin elintaso. Moni varttuneempi arvostaa enemmän sitä, että elämisen taso on korkeampi ja aika moni nuorikin hankkii vaatteitaan kirpparilta ja elää vaatimattomasti, vaikka olisi varaa korkeampaan elintasoon.