Ymmärsitkö alakouluikäisenä, että perheillä on erilaiset rahatilanteet ja ettei pienituloinen voi vaatia samaa elintasoa kuin hyvätuloinen?

Vierailija kirjoitti:

Köyhyydestä on lähes mahdotonta nousta edes sinne keskiluokkaisuuteen. En puhu keskituloisuudesta, vaan siitä että omistaa kodin, auton, kesämökin jne. KAIKKI tuntemani keskiluokkaiset ovat saaneet taloudellista tukea ja turvaa sukulaisiltaan (tai perinnön). Kukaan ei ole noussut tyhjästä minkään arvokkaan omistajaksi. 

Minä ainakin olen noussut. Omistan kodin, velattoman, perheelle sopivan asunnon pk-seudulta. Mökkiä tai autoa minulla ei ole, koska en niitä halua tai tarvitse. Matkustaminen on se, mistä minä ja perheeni tykkää.

Koulutus oli avain tähän nousuun. Lisäksi on pitänyt määrätietoisesti hakea aina parempaa paikkaa. Hiukan onneakin on ollut, kun en ole joutunut tietäni raivaamaan esim. lama- tai pandemia-aikana.

Varakkaan perheen kaverini sai aina paremmat joululahjat kuin minä. Ajattelin aina, että se johtuu siitä, että en ollut tarpeeksi kiltti tai hyvä koulussa. Minulle tuli krooninen riittämättömyyden tunne, koska en ollut koskaan tarpeeksi hyvä tein mitä tahansa tai olin miten hyvä tahansa.

Mun tuntemilla keskiluokkaisilla on vanhemmat yhä hengissä, ei siis ole saatu mitään perintöä.

Pientä osaa on autettu ekan asunnon ostossa esim. takauksella. Enemmistöä ei ole.

Voi käyttää ajan ja energian oman tilanteen parantamiseen tai sitten katkeruuteen, muttei molempiin.

Minä huomasin jo hyvin pienenä että perhe oli köyhä, ja että se johtui tyhmistä elintavoista, kuten alkoholista ja tarpeettomasta ostetusta. Itse tein ihan toisin, ja vuoden päästä on ne velattomat talot, autot ja vene. Ei ole rakettitiedettä.

Joo ja en, ymmärsin kyllä ettei kaikkea voi saada, mutta ei sitä nyt silleen tullut ajateltua että jotkut on pienempituloisia kuin toiset ja siksi ei saa. Ja toisaalta lähes kaikilla oli suunnilleen samanlainen tilanne kuin meillä, ei kukaan saanut kaikkea. Oltiin ihan keskiluokkainen perhe. Yhdellä tuttavaperheellä oli selvästi enemmän rahaa ja heillä oli iso talo ja kaikkea hienoa, ja tietenkin olisin halunnut samaa myös, mutta eipä sitä osannut silloin ajatella niin tarkkaan. Eri perheissä vaan oli erilaista. 

En minä alakouluikäisenä ajatellut rahaa niin että oliko perheemme köyhä tai rikas. 70-luvulla me kaikki lähiön lapset olimme aika lailla samanlaisessa tilanteessa

Lähiössämme oli 70-luvulla ruokakauppa, lelu/kotitaloustavarakauppa, urheiluliike, pesula, kultakauppa. Lisäksi oli pankkeja, posti.

Ei ollut oikein mitään mikä olisi ruokkinut haluaakaan saada kauheasti jotain.

Ymmärsin. Haitallista tai ei, meillä tehtiin selväksi, että olemme pienituloisia.

Toki asiaa saattoi helpottaa se, että koulussakin suurin osa oli samaa tasoa, ei ollut räikeitä eroja, vaikka osa toki kävi Kanarian lomilla, sai käyttää isin tietsikkaa ja pukeutua söpösti pinkkiin (toisin kuin minä).

Vaikka luksusta ei ollut ja toisen vanhemman ongelmat varjostavat elämää, niin meillä kuitenkin aina kannustettiin opiskeluun, musiikkiharrastuksiin, luettiin kirjoja, jne.

Ja erikoista kyllä, jos olin menossa kaupungille (en käynyt harva se päivä), sain mukaan tyyliin 20 €, että pidä hauskaa. Erikoista siksi, että vähän varakkaammat kaverit eivät välttämättä saaneet mitään tällaista "karkkirahaa". Meillä oli "köyhä pukki", mutta tällainen erikoisuus oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhyydestä on lähes mahdotonta nousta edes sinne keskiluokkaisuuteen. En puhu keskituloisuudesta, vaan siitä että omistaa kodin, auton, kesämökin jne. KAIKKI tuntemani keskiluokkaiset ovat saaneet taloudellista tukea ja turvaa sukulaisiltaan (tai perinnön). Kukaan ei ole noussut tyhjästä minkään arvokkaan omistajaksi. 

Eli tarkoitat siis omistajuudella, että kaikki nämä ovat velattomia? Jos näin tarkoitat, olet oikeassa. Jos tarkoitat, että voivat olla velkaisia, silloin olet väärässä. 

Velkaisetkin muuttuu jossain kohtaa velattomaksi. Minä tunnen lukuisia, jotka on vaatimattomasta taustasta nousseet keskiluokkaan. Varsinkin sitä vanhempaa sukupolvea toki, omien vanhempieni ikäluokkaa, jotka ovat suurimmaksi osaksi kasvaneet varsin köyhissä oloissa ainakin meillä päin. Mieheni täti ei esim ollut päässyt edes lukioon kun ei ollut rahaa, nyt on kotikuntansa rikkaimpia yrittäjiä. 

Vierailija kirjoitti:

Jos taas tulee sota niin siinä sitten ollaan kuin täi tervassa! Mistä velkaantuneella valtiolla varaa kaikkiin sotakustannuksiin? Pannaan rikkaat maksamaan???

Rikkaathan ne tunnetusti sodassa uhraa eniten. Voi mennä vaikka rahaa tililtä. Toista se köyhällä senkun syö valtion eväitä rintamalla. 

Tiestitkö että juuri ennen talvisotaa Suomessa työnantajat alentuivat neuvottelemaan työväestön kanssa ensikerran. 

Vierailija kirjoitti:

Köyhyydestä on lähes mahdotonta nousta edes sinne keskiluokkaisuuteen. En puhu keskituloisuudesta, vaan siitä että omistaa kodin, auton, kesämökin jne. KAIKKI tuntemani keskiluokkaiset ovat saaneet taloudellista tukea ja turvaa sukulaisiltaan (tai perinnön). Kukaan ei ole noussut tyhjästä minkään arvokkaan omistajaksi. 

Ei pidä täysin paikkaansa. Olen lähtöisin niin köyhistä oloista kuin Suomessa voi olla. Olen opiskellut ja tehnyt töitä rajusti koko elämäni. Koskaan en ole saanut mistään senttiäkään - pikemminkin köyhyydestäni huolimatta olen tukenut muita taloudellisesti.

Omistan useamman talon, useita autoja - juuri tilasin aivan uuden. Välillä omistin aika merkityävän määrän osakkeita.

Toki tästä eteenpäin on todella vaikea edetä lähinnä progressiivisen verotuksen vuoksi. Ahkeralle köyhälle progressiivinen verotus on suurin este varakkuuden hankkimiselle ja se ylläpitää tätä luokkayhteiskuntaa. Mitä enemmän teet töitä, sitä suurempi seinä eteen nousee.

Joo ymmärsin, köyhien lapset varastivat mun leluja. Britainsin ja Airfixin ukkelit katosivat ihmeen nopeasti.

Ymmärsin aikoinaan kun kaveri osteli pussikaupalla irtokarkkeja ja itse ostin 10 pennillä yhden.

En kuitenkaan uhriutunut mitenkään, vaan tuo motivoi opiskelemaan ja tekemään töitä.

Ilmeisesti olen tullut köyhästä perheestä, ei matkailu kuin Suomessa, lasketeltiin tosin - sekin mahdollisimman halvalla tavalla.

Syötiin perunaa tai makaronia ja ruskeaa kastiketta. Leluja oli joo mutta ainakin yhdellä oli tosi ihania ja hienoa. En tosin osannut kadehtia tai olla häpeissään .ehkä asiat oli kasarilla toisin tai vanhemmat osasi kasvattaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos taas tulee sota niin siinä sitten ollaan kuin täi tervassa! Mistä velkaantuneella valtiolla varaa kaikkiin sotakustannuksiin? Pannaan rikkaat maksamaan???

Rikkaathan ne tunnetusti sodassa uhraa eniten. Voi mennä vaikka rahaa tililtä. Toista se köyhällä senkun syö valtion eväitä rintamalla. 

Tiestitkö että juuri ennen talvisotaa Suomessa työnantajat alentuivat neuvottelemaan työväestön kanssa ensikerran. 

Tiltuko taas, vai mistä se rintama tuli? Ei täällä ole hengissä montaa kuka rintaman on nähnyt, muuta kun telkkarissa.

Minusta oli ihan selvää jo pienenä että lääkäri ansaitsee enemmän kuin siivooja, siinä piti sitten vaan valita kumpaa itse haluaa olla. 

Kasvoin pienessä kylässä 80- luvulla. Tottakai ymmärsin, että oli meitä rikkaampia ja köyhempiä, mutta eipä se meidän kylällä haitannut. Moni luokkakaveri asui jalasmökissä, meillä oli uusi iso talo. En silti muista, että olisin huomannut kateutta tai kiusaamista, kaikki leikki keskenään. Yhtä lailla siis leikittiin siellä yhden huoneen jalasmökissä, enkä muista, että kaverini olisi mitenkään häpeillyt, tai minä ihmetellyt mitään, niillä leluilla leikittiin mitä oli ja mielikuvitus toi loput ideat.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin. Haitallista tai ei, meillä tehtiin selväksi, että olemme pienituloisia.

Toki asiaa saattoi helpottaa se, että koulussakin suurin osa oli samaa tasoa, ei ollut räikeitä eroja, vaikka osa toki kävi Kanarian lomilla, sai käyttää isin tietsikkaa ja pukeutua söpösti pinkkiin (toisin kuin minä).

Vaikka luksusta ei ollut ja toisen vanhemman ongelmat varjostavat elämää, niin meillä kuitenkin aina kannustettiin opiskeluun, musiikkiharrastuksiin, luettiin kirjoja, jne.

Ja erikoista kyllä, jos olin menossa kaupungille (en käynyt harva se päivä), sain mukaan tyyliin 20 €, että pidä hauskaa. Erikoista siksi, että vähän varakkaammat kaverit eivät välttämättä saaneet mitään tällaista "karkkirahaa". Meillä oli "köyhä pukki", mutta tällainen erikoisuus oli.

Minun lapsuudessa oli myös tämmöisiä eroja. Meillä ei esim ollut videonauhuria tai varsinkaan mitään pelikoneita, oli serkkujen vanhat vaatteet eikä matkustettu ulkomaille. Lahjoja ja leluja saatiin, mutta ei mitään hienoimpia ja kalleimpia ikinä. Mutta oli tietokone ja nettikin tuli varsin varhain, harrastettiin laskettelua ja ratsastusta (tosin tunneilla käytiin vain kerran kuussa), jossain vaiheessa hankittiin vene ja sitten kesämökki. Oltiin siis ihan keskiluokkaa, mutta vanhemmat priorisoi asioita eri tavalla kuin monissa muissa perheissä. Tiedettiin siis hyvin ettei kaikkea voi saada, mutta ei se pelkästään rahasta johtunut.

Luulen (vanhempien ammattien perusteella) että esim parhaan kaverini perhe oli loppujen lopuksi pienituloisempi kuin omani, vaikka heillä taas oli muodikas sisustus ja kaverilla uudet vaatteet ja Nintendo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin lapsena, että perheet elävät erilaisissa tilanteissa ja erilaisilla resursseilla. Pieneen mieleenkään ei tullut ajatella, että vähävaraisilla ei ole oikeutta siihen tai tähän. En ollut lapsenakaan k-pää.

Nyt keskiluokkaisena aikuisena harmittaa monen keski- tai yläluokkaisen sivistymätön ymmärtämättömyys eri luokista ja esim. vähävaraisuuden monimutkaisesta ilmiöstä. Äly ei vaan riitä, vaikka juuri meillä sitä resurssia kehittää omaa ajattelua juurikin olisi. Kun ei mene niin paljon kaistaa jokapäiväisen taloudellisen selviämisen kanssa.

Suoranainen viha vähävaraisia kohtaan, myös siis vähävaraisia lapsia kohtaan, on kyllä sairas ilmiö. Sivistymätöntä ja noloa.

Minäkin pidän ihmisten arvottamista varallisuuden/koulutuksen/muiden ulkoisten ominaisuuksien perusteella todella junttimais

Voi että, just tällainen sivistymättömyys kyllästyttää. Tällaisista lähtökohdista ei kyllä rakentavasti pysty vähävaraisuudesta keskustelemaan, kun toisella osapuolella ei ole edes perustaso hallussa. 

Esim huonojen valintojen taustalla voi olla tekijöitä, jotka tätä käyttäytymistä selittää. Mutta kun on niin paljon helpompi sanoa, että kyse tyhmien ja laiskojen ihmisten paskoista valinnoista. 

Ja jos vielä tällaiseen perheeseen satut syntymään, niin silloin vasta tyhmä oletkin. Mitäs menit syntymään vanhemmillesi! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Köyhyydestä on lähes mahdotonta nousta edes sinne keskiluokkaisuuteen. En puhu keskituloisuudesta, vaan siitä että omistaa kodin, auton, kesämökin jne. KAIKKI tuntemani keskiluokkaiset ovat saaneet taloudellista tukea ja turvaa sukulaisiltaan (tai perinnön). Kukaan ei ole noussut tyhjästä minkään arvokkaan omistajaksi. 

 

 

 

Minä ainakin olen noussut. Omistan kodin, velattoman, perheelle sopivan asunnon pk-seudulta. Mökkiä tai autoa minulla ei ole, koska en niitä halua tai tarvitse. Matkustaminen on se, mistä minä ja perheeni tykkää.

Koulutus oli avain tähän nousuun. Lisäksi on pitänyt määrätietoisesti hakea aina parempaa paikkaa. Hiukan onneakin on ollut, kun en ole joutunut tietäni raivaamaan esim. lama- tai pandemia-aikana.

Koulutuksen kautta minäkin keskiluokkaan. Mutta tukiko joku tai jotkut henkisesti ja/tai taloudellisesti kouluttautumistasi? Oletko ollut terve koko ikäsi? Onko sinua tuettu hakeutumaan korkeakoulutukseen? Onko oppimisvaikeuksia? Jos, niin onko tuettu niissä?

Kasarilla oli tarpeeksi. Tällaisesta naurettavasta yltäkylläisyydestä kuin tänä päivänä ei voitu kyllä kuvitellakaan. Miksi ap luulee, että jokaisen päämäärä elämässä on saada mahdollisimman paljon hienoja tavaroita? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin. Haitallista tai ei, meillä tehtiin selväksi, että olemme pienituloisia.

Toki asiaa saattoi helpottaa se, että koulussakin suurin osa oli samaa tasoa, ei ollut räikeitä eroja, vaikka osa toki kävi Kanarian lomilla, sai käyttää isin tietsikkaa ja pukeutua söpösti pinkkiin (toisin kuin minä).

Vaikka luksusta ei ollut ja toisen vanhemman ongelmat varjostavat elämää, niin meillä kuitenkin aina kannustettiin opiskeluun, musiikkiharrastuksiin, luettiin kirjoja, jne.

Ja erikoista kyllä, jos olin menossa kaupungille (en käynyt harva se päivä), sain mukaan tyyliin 20 €, että pidä hauskaa. Erikoista siksi, että vähän varakkaammat kaverit eivät välttämättä saaneet mitään tällaista "karkkirahaa". Meillä oli "köyhä pukki", mutta tällainen erikoisuus oli.

Minun lapsuudessa oli myös tämmöisiä eroja. Meillä ei esim ollut videonauhuria tai

Sama meillä. Oli lada, eikä matkusteltu, mutta saatiin harrastaa ihan mitä haluttiin. 

En ole ollut aina terve, ei ole tuettu vaan kotoa pikemminkin sabotoitiin elämää kunnes pistin välit kokonaan poikki.

Ja velaton keskiluokkainen minusta tuli. En käyttänyt aikaa ja energiaa ruikutukseen ja katkeruuteen.

Kun osalla on aina paremmin, ja vielä useammalla paljon huonommat lähtökohdat kun Suomessa kellään edes osapuilleen terveellä. Miksi aina pitää verrata siihen Nalleen, miksei siihen köyhempään enemmistöön? Jotka oikeasti ei pääse kouluttautumaan vaikka mitä tekisi.