Lue keskustelun säännöt.
44-55 -vuotiaat naiset: riittääkö sinulle "ihan hyvä" parisuhde?
05.12.2023 |
Tämä on nimittäin asia, jota päivittäin itse mietin. Isoja ongelmia parisuhteessa ei ole. Rakastan kyllä miestäni (en tosin ole varma rakastanko miehenä vai ystävänä) ja arvostan häntä kovasti. Hänessä on paljon todella ihani ominaisuuksia. Isänä hän on ollut todella hyvä ja rakastava. Hän on myös fiksu ja periaatteessa meillä on ihan mukava olla yhdessä. Seksiä meillä on edelleen silloin tällöin, mutta ei enää kuukausittain.
Jotenkin vain tuntuu, että olisiko kuitenkin vielä mahdollisuus löytää parisuhde, joka todella tuntuu joltakin? Tämä ei nimittäin enää tunnu.
Millaisia ajatuksia tämä muissa naisissa herättää? Varmasti vastaavien ajatusten kanssa kamppalevia on paljon. Pitäisikö tyytyä "ihan hyvää" vai lähteä vielä etsimään suuria tunteita?
Kiitos asiallisista vastauksista.
Kommentit (192)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vähän outoa että yleinen ihanne on 50 vuotta kestänyt pitkä liitto yhden ja saman ihmisen kanssa. Hienoa, jos joku näin onnistuu tekemään, mutta tuollaiset ihanteet luovat turhia paineita meille tavallisille ihmisille.
On arvioitu että ihminen rakastuu elämässään keskimäärin 3 kertaa, ja niiden idea on juurikin kasvattaa ihmistä kohtaamaan lopulta se paras mahdollinen kumppani.
Tai rakastuu siihen omaan kumppaniin kolme kertaa
Riittääkö se että rakastuu itse? Suuriin tunteisiin tarvitaan minusta myös sitä että tuntee tulevansa rakastetuksi ja aikaansaavansa sitä huomaa myös kumppanissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se suuri tunne ei ole mitään ilotulitusta ja kipinöitä. Sellaiset laantuu aina. Olen todella tyytyväinen siihen rauhaan ja syvään rakkauteen, mitä nykyinen suhteeni tarjoaa. Ei tarvitse olla mitään ihmeellistä. Läheisyys luo läheisyyttä. Eli kun menee enemmän kainaloon, halaa enemmän, suutelee enemmän, niin tuntuu lämpimältä ja hyvältä. Liian kauas ei saa toisesta ajautua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihan oikeasti moni suhde pelastuisi, jos olisi sallittua pitää keski-iässä jonkinlainen lyhyt sinkkuustauko. Karua, mutta totta. Joskus luvaton syrjähyppy saattaa pelastaa suhteen. Nyt moni miettii onko ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Erotaan koska muuten ei ole luvallista sitä kokeilla.
Tästä syystä valitsin mennä parisuhteeseen vasta kun olen tarpeeksi kokeillut, ja juoksuni juossut.
Ei sitä välttämättä voi valita, missä kohtaa "sen oikean" ihmisen tapaa. Itse mieheni kanssa olen kipuilla aika paljon tässä parisuhteessa juuri sitä, että voi miksi emme voineet järkevästi juosta juoksujamme ja kokeilla kokeiluja, vaan tapasimme liian nuorena.
Kun toinen kolahti ja tuntui kaikellla tapaa oikealta, on fiksu, on puhumaan kykenevä, jne. niin jättääkö se sitten oikeasti olisi pitänyt sen takia, että pääsee juoksentelemaan. No, emme toisiamme jättäneet, vaan päädyimme tuohon, että olemme hioneet särmiämme ja natisuttaneet hermojamme yhdessä. Olemme pitäneet myös tauon, asuimme eri paikkakunnilla jonkun aikaa, eroa emme tosissaan koskaan edes harkinneet siten, että olisi jotain papereita alettu tekemään.
Nyt on menossa vuosia lähes 40 ja voin sanoa, että koen suurta kiitollisuutta. Meillä on talous reilassa, varaa vähän ylellisyyksiinkin, kivaa yhdessä, nautintoa saamme toisistamme ja tiedän, että mitä elämä tuokaan, meillä on yhteinen päämäärä siitä yhdessä selvitä.
Ja anteeksi kun suoraan sanon: jos on omahyväistä kerskua pitkällä suhteella, niin on kyllä tuolla "olen juoksuni juossutkin". Nimittäin ei siitä elämästä tiedä, mitä se eteen tuo. Kenties jonkun semmoisenkin, joka vieläkin vaan pistää juoksemaan.
Minulle suhde ei voisi olla edes ihan hyvä, jos se olisi seksitön (10 kertaa vuodessa tai vähemmän lasketaan asiantuntijoiden mukaan seksittömäksi).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vähän outoa että yleinen ihanne on 50 vuotta kestänyt pitkä liitto yhden ja saman ihmisen kanssa. Hienoa, jos joku näin onnistuu tekemään, mutta tuollaiset ihanteet luovat turhia paineita meille tavallisille ihmisille.
On arvioitu että ihminen rakastuu elämässään keskimäärin 3 kertaa, ja niiden idea on juurikin kasvattaa ihmistä kohtaamaan lopulta se paras mahdollinen kumppani.
Tai rakastuu siihen omaan kumppaniin kolme kertaa
Riittääkö se että rakastuu itse? Suuriin tunteisiin tarvitaan minusta myös sitä että tuntee tulevansa rakastetuksi ja aikaansaavansa sitä huomaa myös kumppanissa.
Ja usein tätäkään ei tajuta, etsitään vain kumppania joka tuo ruusuja ja vie ulos syömään ja kantaa kotona sänkyyn. Ei huomata, että se oma mies hakee sinut vaikka kuinka pitkän matkan päästä kun olet myöhästynyt bussista, on siivonnut tai laittanut ruokaa kun tulet kotiin, hoitaa lapsia kun taloudessa on oksennustauti jnejne. On vierelläsi kun olet surullinen tai peloissasi ja iloitsee kanssasi kun kaikki on hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vähän outoa että yleinen ihanne on 50 vuotta kestänyt pitkä liitto yhden ja saman ihmisen kanssa. Hienoa, jos joku näin onnistuu tekemään, mutta tuollaiset ihanteet luovat turhia paineita meille tavallisille ihmisille.
On arvioitu että ihminen rakastuu elämässään keskimäärin 3 kertaa, ja niiden idea on juurikin kasvattaa ihmistä kohtaamaan lopulta se paras mahdollinen kumppani.
Ja kun näitä yhden ja ainoan ihmisen kanssa yhdessä olleita yhtään tuntee enemmän, niin paljastuu kaikenlaista. On ollut sivusuhdetta ja työpaikkaromanssia ja pikkujouluhulinoita vähän yhden jos toisenkin kanssa samalla kun ulospäin näytetään niin onnellista ja monogamista parisuhdetta. Ei tokikaan kaikki, mutta kaikkipa eivät tiedä niistä oman siipan sivujuonteista mitään, ja kulissit ovat hyvin tärkeät. Moni heistä luulee että hei
Teille tuo voi riittää, mutta ei kaikille.
Mulle on aina riittänyt ihan hyvä mutta onneksi en löytänyt sitä, löysin maailman parhaan miehen. Enää mulle ei riittäisi ihan hyvä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miltä tuntuisi jos puolisosi kuolisi? Tai sairastuisi yllättäen vakavasti?
Jotkut kuulemma testaavat tunteitaan ajattelemalla tällä tavalla. Jos ei tunnu missään, niin vaihtoon vaan.
Olisin ollut onneissani "ihan hyvästä". Kaksi pitkää suhdetta takana. Toinen seksiaddiktin kanssa ja toinen luolamiehen kanssa. Seksiä oli niin paljon kuin jaksoi jyystää. Yhteyttä, kumppanuutta tai välittämistä ei.
Luulen, että paras on yksin, kun en osaa paremmin valita. N52
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vähän outoa että yleinen ihanne on 50 vuotta kestänyt pitkä liitto yhden ja saman ihmisen kanssa. Hienoa, jos joku näin onnistuu tekemään, mutta tuollaiset ihanteet luovat turhia paineita meille tavallisille ihmisille.
On arvioitu että ihminen rakastuu elämässään keskimäärin 3 kertaa, ja niiden idea on juurikin kasvattaa ihmistä kohtaamaan lopulta se paras mahdollinen kumppani.
Tai rakastuu siihen omaan kumppaniin kolme kertaa
Riittääkö se että rakastuu itse? Suuriin tunteisiin tarvitaan minusta myös sitä että tuntee tulevansa rakastetuksi ja aikaansaavansa sitä huomaa myös kumppanissa.
Ja usein tätäkään ei tajuta, etsitään vain kumppania joka tuo ruusuja ja vie ulos syömään ja kantaa kotona sänkyyn. Ei huoma
En usko että tuokaan on ihan sitä hullaantumista ja suuria tunteita jota tässä ketjussa haetaan.
Siis mitä ihmettä? En lukenut kun osan ketjusta, mutta tuli kyllä outo olo.
Olen 55v. Rakastan ja kunnioitan puolisoani -kuten aloittaja. Olemme molemmat muuttuneet ja kasvaneet vuosikymmenien aikana, samoin parisuhde.
Olen ihan todella tyytyväinen "tylsään" parisuhteeseeni, jossa voin olla itseni, tulla nähdyksi itsenäni kaikkine huonoine ja hyvine puolineni. Puoliso on kumppani, ystävä, jakaa arjen, murheet ja tietää, milloin halata ja milloin antaa tilaa.
Olen hänelle kaunis ja hän on minusta komea. Intohimoinen himokas seksi on muuttunut enempi läheisyydeksi, tarpeeksi päästä niin lähelle toista kuin mahdollista.
Teemme paljon asioita yhdessä, lapset on jo muuttaneet pois ja aikaa olisi olla itsekseen ja yksin, mutta jotenkin tulee oltua entistä enempi toisen kanssa. Kiintyä on myös tylsän oloinen sana, mutta olemme myös kiintyneet toisiimme. Se on erilaista kuin rakastaminen. Tykkään siitä kiintymyksen tunteesta. Siitä tulee turvallinen ja lämmin olo.
Ei meidän elämä ole täydellistä. Mutta en vaihtaisi tätä. Elän omasta mielestäni hyvää ja onnellista elämää ja nauttin siitä mitä on enkä käytä aikaani sen suremiseen mistä ehkä jään paitsi. Aina on jossain enemmän ja parempaa.
Nyt on kuitenkin riittävän hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei riitä. Tässä vaiheessa elämää en halua tuhlata sekuntiakaan jäljellä olevaa aikaani mihinkään kädenlämpöiseen. Teen vain asioita, joita haluan tehdä. Joku kämppissuhde tuottaisi vain ärtymystä toisen tavoista tai oikeammin niiden puutteesta.
No aika ihme pitäisi tapahtua, että nyt 52-vuotiaana joku veisi jalat alta. Kai ne parisuhteet tässä iässä on aika arkisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en edes jaksaisi mitään suuria tunteita. Tosin olemme olleet yhdessä vasta vähän yli kymmenen vuotta, ja alkuaika oli melkoista ilotulitusta. Nyt olen oikein tyytyväinen siihen, että elämässä voi keskittyä muuhunkin kuin tunteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Miksi pitäisi lähteä merta edemmäs kalaan? Meidän parisuhde koki aika lattean vaiheen joskus siinä 5-7:n vuoden kohdalla. Puhuin miehelle avoimesti siitä millaiseksi suhteen koen, mitä haluan suhteelta ja myös pohdin omaa käytöstäni verrattuna siihen, millaista se sellaisessa unelmasuhteessa olisi (enemmän läheisyyttä, seksiä ja kumppanuuden tunnetta). Oman käytöksen muuttaminen muutti myös suhdetta merkittävästi parempaan suuntaan.
Samaa mieltä. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä 20 vuotta, ja tähän on mahtunut laimeampia ja kiihkeämpiä vaiheita. Jos välillä on tylsistyttänyt, niin kuitenkin tietää että ennemmin tai myöhemmin se loppuu ja yleensä parisuhde on sen jälkeen entistä parempi.
Olen suhteessa ja ihastunut toiseen. En hullaantunut enkä kaipaa seikkailua. Ihastuin koska joku kerrankin huomasi, oli ystävällinen ja kuunteli. Hymyili ja näki ihmisenä.
Suhteessani en juuri tällaisia asioita enää saa. Alussa mies jaksoi toki esittää kiinnostunutta, muuten en olisi häneen sitoutunutkaan. Nyt mennään lähinnä miehen ehdoilla. Ulkopuolisille suhteemme voi näyttää hyvältä, koska onhan mies (ehkä osittain laiskuuttaan) sitoutunut minuun. Aina se ei kuitenkaan riitä. Suhdetta pitäisi myös vaalia, edes kunnioittaa toista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On vähän outoa että yleinen ihanne on 50 vuotta kestänyt pitkä liitto yhden ja saman ihmisen kanssa. Hienoa, jos joku näin onnistuu tekemään, mutta tuollaiset ihanteet luovat turhia paineita meille tavallisille ihmisille.
On arvioitu että ihminen rakastuu elämässään keskimäärin 3 kertaa, ja niiden idea on juurikin kasvattaa ihmistä kohtaamaan lopulta se paras mahdollinen kumppani.
Tai rakastuu siihen omaan kumppaniin kolme kertaa
Riittääkö se että rakastuu itse? Suuriin tunteisiin tarvitaan minusta myös sitä että tuntee tulevansa rakastetuksi ja aikaansaavansa sitä huomaa myös kumppanissa.
Tuskinpa sitä pystyy omaan kumppaniin rakastumaan kolmea kertaa, ellei oma kumppani tee sitä samaa.
Näin ainakin olemme omassa pitkässä suhteessa ajatelleet. On ollut rankkoja kausia, mitkä on menty yhdessä läpi ja jokaisesta selvittyämme olemme kokeneet syvää rakkautta toisiamme kohtaan
Vierailija kirjoitti:
Miltä tuntuisi jos puolisosi kuolisi? Tai sairastuisi yllättäen vakavasti?
Jotkut kuulemma testaavat tunteitaan ajattelemalla tällä tavalla. Jos ei tunnu missään, niin vaihtoon vaan.
Aivan älytöntä. Tietenkin jokainen surisi ja olisi pahoillaan, jos tuntemalleen ihmiselle tapahtuisi jotain pahaa. Rakasti häntä sitten tai ei.
Erottaa. Lapsetkin kärsii, kun näkee vanhempien ihan hyvän liiton. Ovat paljon onnellisempia, kun näkevät vanhempansa onnellisina uuden kumppanin kanssa ja ehkä saavat vielä uusia sisaruksia. Isähän voi vielä saada myös uuden vauvan, mitä lapset voi sitten hellitellä.
Turha jäädä ok suhteeseen
Mitä oikein odotat suhteelta ap?
Uudessa suhteessa alkuhuuma karisee jossakin vaiheessa aivan varmasti, ja suhteesta tulee jälleen samanlainen vakiintunut ja turvallinen suhde kuin mitä nyt miehesi kanssa kuvasit. Haluatko todella lähteä siihen rumbaan uudelleen?
Kaipaatko uuden suhteen sijaan sitä, että sinut huomioitaisiin? Juttele miehesi kanssa, hänellä voi olla samanlaisia fiiliksiä. Kuinka paljon yleensäkään juttelette, tiedätkö mitä hän ajattelee suhteestanne ja tulevaisuudesta? Käyttekö treffeillä? Teettekö kivoja asioita yhdessä?